O
omatuntoko?
Vieras
Kerronpas jotain, jonka hoksasin oikeastaan aika huvittavaksi äskettäin 
Nimittäin, miehelläni oli ennen alkoholin kanssa todella vakavia ongelmia. Joi päivittäin 2-4 olutta, viikonloppuna menikin sitten jopa 2 koria kaljaa, kävi myös baarissa jne. Harvoin löysi kotiin yöksi, oli aina kaverillaan. Joskus joi putkeen jopa 4 päivää, ennätys taisi olla 9 päivää.
Eräs viikonloppuinen aamu, taisi tosiaan olla lauantai, pidin hälle USKOMATTOMAN kamalan puhuttelun, huusin ja möykkäsin, uhkasin lähteä jne... Ukko lähti silti toista päivää juomaan.
Mutta illalla, tuli kotiin, oksennellen, selväpäisenä, painui nukkumaan. Kuskina ollut kaveri kertoi mieheni oksentaneen koko päivän, jokaisen oluen minkä joi, oli oksentanut. Oksensi ja itki koko yön, oli vapiseva ja huonovointinen seuraavankin päivän.
Tästä on nyt 6kk aikaa. Eikä tuon päivän jälkeen mies ole juonut pisaraakaan. :xmas: