V
vieras
Vieras
Helenan isä oli alkoholisti. Helena ajatteli, että hän ei ikinä ala itse juoda. Isä oli haukkunut tytärtään kännipäissään ponkkajalaksi, josta ei koskaan ole mihinkään. Eikä tämä löytäisi edes miestä itselleen. Helena joutui pienenä makaamaan pitkiä aikoja vuoteessa jalkansa takia, jossa pesi luumätä.
Helena muistaa, kuinka hän pikkutyttönä näki isoveljensä kioskin kulmalla ensimmäistä kertaa humalassa. Veli sanoi "tää on kivaa".
Isä oli väärässä. Helenalle löytyi mies ja löytyi hyvä ammatti.
Helenakin oli väärässä. Hän alkoi juoda.
Veli piti kivaa niin kauan, kunnes löytyi viisikymppisenä ruohikosta kuolleena. Yksinäinen alkoholisti.
Nuorena
Helena muutti täysi-ikäisenä maalta pääkaupunkiin. Juhlissa hän kokeili varovasti alkoholia.
- En minä tullut ekasta kerrasta riippuvaiseksi.
Helena meni kihloihin ja muutti miehen kanssa yhteen asumaan. He harjoittelivat yhdessä oluen juomista, silloin vain saunakaljat maistuivat.
Pariskunta meni naimisiin, eli tavallista nuorenparin elämää. He kävivät töissä, tapasivat ystäviä viikonloppuisin. Ystävien kanssa myös juhlittiin ja nautittiin alkoholia normaalisti.
Muutaman avioliittovuoden jälkeen pariskunta halusi lapsen, mutta sitä ei kuulunut. Ensimmäisenä laitettiin nainen tutkimuksiin, mutta mitään vikaa ei löytynyt. Oli puolison vuoro. Hänen spermassaan ei ollut siittiöitä. Lasta ei ollut tullut, eikä tulisi.
Heille ehdotettiin keinohedelmöitystä ja adoptiota, mutta mies ei halunnut.
- Ehkä olisi pitänyt erota silloin. Mutta olin niin rakastunut, enkä uskaltanut lähteä, olin pelkuri.
Puolisona
Vuoden kuluivat ilman lasta. Helenan mies oli paljon poissa kotoa, työmatkoilla ja harrastuksissa. Helena odotteli miestään kotona. Hänellä ei ollut omia harrastuksia, hän eli vain miehen kautta. Yhdessä he ottivat alkoholia silloin tällöin ja jossain vaiheessa uuden vuoden juhlinnassa alkoi mennä kaksi päivää. Ensin aattona kuohuvaa ja sitten uudenvuoden päivänä viiniä ruoan kanssa.
Lapsenhaluamiskello alkoi uudelleen tikittää, kun Helena oli yli kolmenkymmenen.
- Minulle tuli kauhea lapsen kaipuu.
Tällä kertaa mies suostui, ja heidät laitettiin adoptiojonoon. Kesti kolme ja puoli vuotta, kunnes perheeseen tuli kolmikuukautinen tytär.
- Lapsi oli siunaus meille kummallekin siinä vaiheessa, mutta meillä ei ollut enää aikaa toisillemme. Lapsi oli niin odotettu, että hoidimme vain häntä, emme parisuhdetta ollenkaan.
Vähän alle kymmenenvuotiaana tytär alkoi harrastaa aktiivisesti telinevoimistelua. Parisuhde oli tyttären aikataulujen sopimista, kumpi vie ja hakee. Mies oli iltaisin omissa harrastuksissaan, tytär kuusi kertaa viikossa illat treeneissä. Helena yksin kotona.
- Minua ei tarvittu enää äitinä. Mies ei tarvinnut minua.
Sukulaisena
Helena alkoi nappailla olutta kotona. Hän kävi myös naapurin rouvan kanssa ravintolassa. Ystävä otti aina ison tuopin, Helena pullo-oluen, koska hän ei juonut paljon.
Julkisesti Helena joi vähän, mutta ajan kuluessa hän uskaltautui yksin kapakkaan ja sitten myös Alkoon.
Helena kävi töissä ja meni aina töiden jälkeen parille oluelle. Mitäpä sitä olisi yksin tyhjässä kodissa tehnyt. Kotiin hän meni hyvissä ajoin, useimmiten kaupan kautta. Pari olutta mukanaan. Myöhemmin illalla hän soitti miehelle, että tuo vielä muutama pullo tullessasi. Mies toi.
Anoppiinsa Helenalla oli hyvä suhde. Anoppi koki kai jonkinlaista huonoa omaatuntoa siitä, ettei hänen poikansa pystynyt siittämään lasta. Kesäisin auton takakonttiin pakattiin korillinen A-olutta ja viinipulloja ja ajettiin maalle.
Illalla grillattiin makkaraa ja nautittiin juomia. Anopillekin maistui. Hän ja Helena heräsivät aamulla aikaisin ja siinä jo otettiin käynnistävät. Mies ei aamuisin alkoholiin koskenut. Hän ei tarvinnut krapularyyppyjä.
- Ajattelin, että ei minulla ole mitään vaaraa, vaikka join. Minähän kävin töissä.
Työntekijänä
Kotona Helena joi liköörinsä kahvimukista, ei kirkkaasta lasista, ettei kukaan nähnyt, paljonko mukissa oli. Helena piilotteli ostamiaan pulloja vaatekaappiin. Mies ihmetteli, miten tyhjiä pulloja oli enemmän kuin mitä hän oli kotiin kantanut.
Työpaikalla Helena pysyi järjestelemään työnsä niin, ettei juominen näkynyt. Hänellä oli oma huone. Helena teki torstaisin ja perjantaisin työt siihen jamaan, että jos on huono maanantai voi olla poissa töistä.
- Käytin jopa lasta hyväkseni pahoina krapula-aamuina. Kokeilin lapsen päätä ja sanoin, että sinullahan on kuumetta, nyt me jäämme kotiin.
Soitto työpaikalle, lapsi on sairas. Lapsi itsekin uskoi olevansa kipeä.
Helena oli puhunut työterveyslääkärille, kuinka vihaa alkoholisti-isäänsä. Lääkäri lähetti Helenan psykiatrille. Helena kävi juttelemassa ja halusi miehensä mukaan sinne. Psykiatrille se sopi, mutta mies ei lähtenyt vieraille asioitaan selittelemään.
Jos ei oma mies, niin sitten vieras. Helena tapasi miehen, joka jutteli hänen kanssaan. Mutta myös joi. Ei siitä kummempaa kehittynyt.
Ensimmäinen uusi vuosi
Eräänä aamuna Helena otti kahvilikööriä krapulaansa. Lähti ulos ja kaatui pahasti. Polvi halkesi. Helena kiidätettiin ambulanssilla ensiapuun, jossa mitattiin promillet. Miehelleen Helena kertoi niiden olleen 0,7. Todellisuudessa niitä oli 2,7.
Sairausloma alkoi. Helena makasi sängyssä kipeän jalkansa kanssa. Tilanteessa oli jotain tuttua. Kotona vaatehuoneessa kävi kotiviini ja olut. Keskeneräinen viini maistui ja lääkitsi. Helena pitkitti lomaansa valittamalla polven kipeyttä lääkärille.
Kerran mies tuli töistä kotiin, totesi vaimolleen, että "taas tuossa kunnossa". Kaatoi viinit viemäriin. Tuli lähtö katkolle.
Katkaisuhoidossa Helena oli vain yhden yön ja lähti pois.
Sairausloma jatkui reilun puoli vuotta. Alamäki sai vauhtia.
- Alkoholisoiduin aika nopeasti.
Käyttöön otettiin antabus, mutta vertaistukiryhmiä Helena ei kokenut tarvitsevansa. Ne eivät vain sopineet hänelle - hän ei tarvinnut mitään apua, kun mikään ei ollut vialla.
Antabus ei auttanut, se oli Helenasta vain kauheaa. Ei voinut juoda alkoholia, elämästä puuttui ilo. Niinpä hän pikkuhiljaa jätti antabukset ottamatta. Ei kertonut siitä kenellekään.
Tuli joulu ja lähdettiin maalle anopin luokse. Anoppi oli hoitanut joulun niin valmiiksi, ettei Helenan tarvinnut tehdä mitään. Hän sai keskittyä sahdin juontiin. Glögit ja konjakit siihen lisäksi.
Sillä seurauksella, että uuden vuoden Helena vietti katkolla. Sieltä patistettiin AA-ryhmään.
Mutta Helenalle se ei sopinut. Kun siellä oli se jumalakin. Helena ei halunnut olla mikään uskovainen. Eiväthän he enää kuuluneet kirkkoonkaan miehensä kanssa, vaikka kirkkohäät oli aikoinaan pidettykin.
Helena yritti juoda ykkösolutta ja alkoholitonta olutta. Maun takiahan hän pääosin olutta joi.
Toinen uusi vuosi
Seuraavana vuonna mentiin tuttuun tapaan jouluna anopille. Juomalista oli Helenan perinteitä kunnioittava. Joulun jälkeen lapsi jäi maalle ja äiti vietiin taas katkolle uudeksi vuodeksi.
Helenasta se oli hirveää.
- Mietin, miksi taas olin siellä. En ymmärtänyt omaa tilaani. Minulla oli ihana lapsi, en halunnut pilata hänen elämäänsä.
Katkon jälkeen mies sanoi, että Helenan on muutettava pois kotoa. Helena ei miehen mielestä ollut hyvä malli lapselle.
Ei Helena lyönyt, riehunut tai öykkäröinyt. Ehkä hän oli jopa kiltimpi humalassa. Ei vaatinut mitään. Se vain oli omituista, kun äiti aina nukkui tyttären tullessa harjoituksista iltaisin kotiin. Tai lauantaisin, kun tyttären kavereita tuli kylään, silloinkin äiti nukkui. Jos äiti oli hereillä, hän laittoi lapselle videon päälle ja kävi kaupassa "ostamassa ruokaa".
Äiti ja vaimo ei tehnyt katoamistemppuja. Helena ei ollut yöjuoppo. Iltaisin hän pesi ja huolsi tyttären vaatteet ja laittoi tavarat tarkasti järjestykseen. Passasi eikä odottanut tyttären tekevän mitään, kaikki tuli hänelle valmiina. Tytär treenasi ja pärjäsi koulussa hyvin.
Vapaana naisena
Asunto myytiin ja Helena muutti vuokralle. Rahat jaettiin ja tytär jäi isälle.
- Ei hän minun kanssani olisi voinut asua.
Töiden jälkeen Helena meni tuttuun tapaan kapakkaan, nyt vapaana naisena. Ystäviä ei ollut, mutta äkkiä hän tutustui. Suureen ääneen hän keräsi empatioita, kun mies jätti ja vei piru vie tyttärenkin. Oluen ja viinin seuraksi oli otettava myös raakaa viinaa, koska miedot eivät tehonneet. Niistä tuli vain pöhnä.
Käytännön asiat vaativat Helenan huomiota, koska yhdessä ollessa mies oli hoitanut perheen kaikki raha-asiat. Helena oli saanut ostaa mitä halusi, mutta jotenkin hän jälkeenpäin ajateltuna tyytyi kaikessa miehensä tahtoon. Mies oli hiljainen. Meni lehden tai kirjan taakse piiloon, kun olisi pitänyt puhua.
Helena osti asunnon. Edelleen hän kävi töissä ja kapakassa. Alkoi seurustella erään juopon kanssa. Miessuhteita ei muita juurikaan ollut, vaikka Helena oli kentällä kysytty nainen - hänhän kävi töissä ja hänellä oli asunto. Mutta Helena ei huolinut miestä asuntoonsa asumaan. Aamuisin Helena saattoi vain soittaa juopolleen: "Tuo pari siideriä, että pääsen töihin".
Etävanhempana
Työpaikalla tiedettiin jo. Helena sai henkilökohtaisen varoituksen paperilla. Siinä luki, ettei hän saa olla töistä pois päivääkään ilman sairaustodistusta.
Helena kävi kerran AA-ryhmässä, mutta edelleenkään se ei sopinut hänelle. Katkolla hän oli aina sen ajan, että sai itselleen paremman olon. Siellä ehdotettiin pitempiaikaista hoitojaksoa, mutta ei Helena sellaiseen voinut mennä. Koska hänellä oli työ.
Kerran viikonloppuna sisko soitti ja pyysi kirpputorille kanssaan, mutta Helena pani puhelimen kiinni ja meni kapakkaan. Sen tehtyään Helena ajatteli hetken, että eivät taida hänen elämänarvonsa olla ihan kohdallaan.
Tuli virallinen avioero. Tytär oli joka toinen viikonloppu äitinsä luona. Äiti saattoi olla kännissä kun tytär tuli, mutta äiti passasi ja oli kiltti. Ja meni nukkumaan. Sunnuntaiaamuisin Helena saattoi tyttären junalle ja itse katosi sen jälkeen kapakkaan.
Vain yhden kerran Helena sai olla tyttären kanssa ex-miehensä kodissa, kun mies oli matkoilla. Tyttären treenipaikka oli asunnon lähellä. Kun tytär meni harjoituksiin, sillä aikaa äiti kumosi baarikaapista likööripullon. Tytär tuli kotiin. Äiti oli juovuksissa ja isä Milanossa. Paikalle kutsuttiin täti, joka otti lapsen hoiviinsa.
Kolmas uusi vuosi
Tuli jälleen kerran uusi vuosi. Helena oli yksin kotonaan, ei katkolla niin kuin pari edellistä uutta vuotta. Hänellä oli vain yksi punaviinipullo. Helena tuijotti ikkunasta ulos.
Uuden vuoden jälkeen hän laittoi sälekaihtimet kiinni, ei vastannut puhelimeen, vaan joi. Helenaa ahdisti ja juoppomies kantoi hänelle viinaa. Helena ei tiedä, kuinka kauan hän ryyppäsi, mutta sitten tuli stoppi. Hän soitti itse katkolle, että nyt hän ei enää jaksa.
- Tehkää minulle ihan mitä vaan.
Helena lähetettiin myllyhoitoon. Aiemmin hän oli sanonut, että hänen psyykensä ei kestä sitä. Helena oli kuullut, että myllyssä revitään ihminen auki ja kasataan taas. Hän sai töistä vapaata ja vietti myllyhoidossa 28 vuorokautta.
- Myllyssä valkeni, kuinka olin käyttäytynyt. Siitä tuli kauhea häpeä.
Helenan piti myöntää olevansa alkoholisti. Hoidossa kokoonnuttiin ryhmiin ja keskusteltiin. Piirrettiin kartta siitä, paljonko oli elämänsä aikana juonut ja paljonko siihen oli mennyt rahaa. Esiin kaivettiin syitä, miksi Helena joi.
- Geenit, kuinka paljon ne vaikuttavat? Lapsena sairastelin, itsetunto oli nollissa ja jännitin puhua muiden ihmisten kanssa. Olin ujo.
Helenaa on mietityttänyt myös se, kuinka hän vaati itseltään liikaa äitinä. Kun sai lapsen ulkopuolelta, piti olla parempi äiti kuin muut. Se vei voimia ja avuksi tuli alkoholi. Olisi voinut olla epätäydellisempi.
Retkahtaneena
Myllyhoidon jälkeen Helena meni taas töihin. Hän alkoi käydä joka päivä AA-ryhmässä, jossa hän sai olla sellainen kuin on. Hän sai tukihenkilön, joka otti hänet siipiensä suojaan. Helena oli päivittäin häneen yhteydessä.
Kevät tuli. Aurinko paistoi. Helenan teki mieli juoda. Hän oli kunnossa ja hehkeä, juomattomuus alkoi näkyä. Helena vei tyttärensä ja tämän ystävän huvipuistoon. Tarkoitus oli viedä heidät myös pois sieltä.
Yhtäkkiä Helenan mieleen tuli, että hänen pitää saada itselleen mies. Silloin piti mennä oluelle. Mutta tällä kertaa vain yhdeksi illaksi. Helena pyysi tytärtään soittamaan isälleen, että hakee tytöt pois.
Helena itse hyppäsi junaan ja meni kapakkaan, jossa ei ollut yhtään tuttua. Siellä hän istui ja kertoi jollekin miehelle, että hän oli alkoholisti.
Tuli seuraava aamu. Helena lähti jatkamaan kapakkaan. Päätös ei pitänyt, yksi ilta ei riittänyt. Meni sunnuntai, maanantai, tiistai, keskiviikko ja torstai. Perjantaina Helena meni katkolle.
Hän karkasi kesken hoidon. Oli liian kova paikka ajatella selvin päin, että hän oli mokannut. Hänellä oli tukiverkosto, kaikki ihmiset, ja heidät hän oli pettänyt.
Maanantaiaamuna sisko tuli Helenan kotiin. Kaatoi oluet viemäriin ja vei hänet uudestaan katkolle. Häntä ei meinattu huolia sinne, koska hän oli juuri viikonloppuna lähtenyt kesken hoidon.
- Mutta sain jäädä sinne. Sen jälkeen en ole juonut.
Raittiina
Helena kävi AA:n suljetussa naisryhmässä viitisen vuotta. Hän kävi myös seurakunnan päihdeongelmaisille tarkoitetussa naisryhmässä ja A-klinikan psykiatrilla. Juominen loppui, mutta siitä huolimatta tuli vastoinkäymisiä, sairauksia. Iski masennus, johon hän sai terapiaa ja lääkityksen. Helenan ei tehnyt mieli juoda, mutta ei hänen tehnyt mieli elääkään.
Nykyisin Helena, 55, käy pari kertaa viikossa AA:ssa. Kuntoilee, tekee vapaaehtoistyötä ja voi hyvin. Helenan törmätessä vanhoihin kavereihin häneltä kysytään, mitä on tapahtunut, kun hän on niin hyvännäköinen. Huhtikuussa tulee kuluneeksi kuusi vuotta raittiina. Helenan kaulassa roikkuu kultainen risti.
- En laittaisi ristiä kaulaani, ellei se olisi minulle merkityksellistä.
Tyttären kanssa asiat on puitu halki ja hän on alkanut luottaa äitiinsä. Tyttärellä on hyvä ammatti. Ei ole asioita, joista he eivät voisi puhua. Ex-miehen kanssa on puhevälit.
Raittiuden alkuaikoina Helena vältti tilanteita, jossa oli tarjolla alkoholia. Enää ei tarvitse tehdä niin. Kun hän juhlissa katselee selvin päin muiden humaltumista, hän miettii, että tuoltako sitä on joskus näyttänyt.
Jälkikäteen Helena ajattelee, että retkahdus niin pian raittiiksi tulon jälkeen oli hänelle terveellinen kokemus. Se retkahdus vei viinan himon. Silti hän ei voi enää juoda pisaraakaan. Eikä edes liköörikonvehtien syöminen käy.
Se voi herättää ne solut, jotka muistavat miten juodaan.
http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2006/2006-02-23/ajankohtaista/Auki_revitty_ja_uudelleen_kasattu
