Näkökulma kyykkyvatkaukseen

  • Viestiketjun aloittaja asiaa pohtinut
  • Ensimmäinen viesti
Hauru
Hehehehe, kiitos paljon päivän naurusta, hyvä ettei tullut pissit pöksyyn nauraessa :D Olisi ollut hyvä syy käydä kokeilemassa kyykkyvatkaamista!

En muista että olisin ikinä edes kotona kyykyssä toosaani pessyt. Saatikka sitten yleisillä paikoilla. Ja ihan puhdasta on täälläkin tullut vaikka seisten, toista jalkaa hieman kohottaen ja levittäen olen toosani puhdistanut :D Eikä kukaan ole vielä nyrpistellyt nenäänsä että haisisin sonnalle, vaikka en todellakaan joka kakkosreissun jälkeen takasilmääni pese.

Jäin muuten kauhistelemaan kuinka moni selitti pesevänsä saippualla värkkinsä o_O Ja vielä ihan palasaippualla! No eipä ole ihmekään jos hiivat sun muut pöpöt jyllää, mahtaa olla värkkien pH:t kirjaimellisesti päin persettä. Mahtaa värkki muistuttaa aavikkoa palasaippuapesun jälkeen.
 
"ninnu"
Noniin, asiaa vielä pohdittuani soitin äidilleni ja kysyin "miksei meidän perheessä koskaan olla kyykkyvatkattu?".. jouduin odottamaan vastausta tovin äidin tukehtuessa nauruun. Kertoi hän sitten, että kyllä meidän perheen pimperot on aina saatu puhtaaksi seisten. Kertoi myös mehukkaan tarinan uimahallista, jossa nainen oli ensin heittänyt tissit olkapäälle ja sitten kyykyssä puuhaillut. Lupasin miehelleni tänään saunassa kyykkyvatkauskokeilun, mennään koko perhe rivissä kyykkäilemään, ties vaikka saataisiin uusi harrastus siitä. Hauskaa kesää kaikille, pidetään paikat puhtaina!
 
tavallinen nainen
Täällä myös yksi joka pesee tavaransa kyykyssä kotona :D mutta en kehtaisi julkisesti niin tehdä..
Sama mulla. :) Ihmeellisen ahdasmielistä vaahtoamista tällä palstalla siitä, kuinka on niin kummallista/pervoa/omituista/turhaa, jopa urbaania legendaa pestä kyykistyen. En mäkään kyllä julkisilla paikoilla tavallisesti tolleen pese häveliäisyyssyistä, jos on muita paikalla, mutta kotona/mökillä aina. (Ja julkisissa tiloissa jos oon yksin paikalla.) Ihan luonnollista. Toisille kyykistyminen ihan kyykkyyn on helppoa ja silloin saa pestyä tosi nopeasti kun vaan suihkuttaa lyhyen aikaa edestä ja takaa. Mä oon myös sitä mieltä, että silloin ei tarvitse erikseen "levitellä" tai "kaivella".

Sitten termistä: tää "kyykkyvatkaus" on humoristinen, mun mielestä jonkin verran liioitteleva sana tuolle toiminnalle. Mutta hauska termi kyllä! :D

Varmasti kyllä riippuu anatomiastakin, nilkkojen taipuisuudesta ym., ketkä tuon kokee toimivaksi ja ketkä ei. Mielestäni tätä kyykistymishommaa voisi verrata esim. kyykkypissaamiseen metsäososuhteissa. Toisille lähes maahan asti kyykistyminen on luontevaa, kun saa jalat levälleen, voi olla mukavassa asennossa eikä varmasti roisku jaloille. Toiset naiset taas pissaa lähes seisaallaan, vain vähän polvia koukistaen ja saa varoa ettei mene reisiä pitkin tai muuten roisku, ja reisilihaksille sellainen tyyli on aikamoista treeniä.

Täällä palstalla nyt vaan on kommenttien perusteella liikkeellä kaikenlaisia provoajia ja harmittavan paljon myös sellaisia, jotka ei osaa suhtautua luontevasti omaan kroppaansa.

Suhtautukaa hyvät ihmiset hyväksyvästi ja luontevasti kehoihinne niin elämä on helpompaa! Ja kunnioitusta aiempien naissukupolvien löytämille käytännöllisille tavoille! :)
 
semi-pullukka pohtija
Kovasti jäi mietityttämään yksi asia arvon rouvat ja neidit:) Ja varsinkin ne jotka väittää, että laiheliinit pyyhkäisee paskan selkään asti helpommin kuin lihavat. Mihin väite perustuu? Miten se on edes mahdollista? Eikö järki sano missä kohtaa kannattaa lopettaa se pyyhkiminen? Kuvitellaanpa kaksi pistettä ja näiden välille hiukan kaareutuva jana. Tämä voisi kuvata reittiä persreiältä alaselkään. Maltillisesti kaaren sädettä suurentamalla kaari pitenee, mutta vain vähän. Pisteiden välinen suora etäisyys ei kuitenkaan juurikaan muutu (läskistyessä selän puolella oleva, kuviteltu piste saattaa hiukan liikkua rasvakerroksen kasvaessa:) ). Ei se persereikä pakene mihinkään lihotessa. Enkä usko että kellään tulee persvaosta alaselkään mentäessä niin suurta kumparetta läskiä, että se pysäyttäisi käden liikkeen. Joten en voi kuin ihmetellä, mihin tämä "paskaa selälle" väite perustuu! Vai oliko pointti se, että kun käden vie pakaroiden väliin, niin se jumahtaa pullukoilla sen verran tiukasti kiinni, että aivot ehtii mukaan touhuun enne kuin paskavana on alaselällä, toisin kuin laiheliineilla joilta kunnon pakarajarru puuttuu?

Perustelujen puuttuessa en voi mutta kuin päätellä, että tämä laiheliini teesin esittäjä ei vain yksinkertaisesti osaa pyyhkiä persettään. Mikä siinä on niin vaikeaa esim pyyhkäistä ensin ylöspäin ja jos paskaa kulkeutuu mukana niin pyyhkäistä seuraavaksi hiukan ylempää alaspäin?

Itsehän en ole koskaan pyyhkinyt kakkaa selälle koska kikkareet pysähtyvät tuuheaan pyllykarvoitukseeni. Synnyin karvaisena.. t.male
 
"vieras"
[QUOTE="vieras";24142900]No lihavilla ihmisillä tuskin kaikkien poimujen ohi meneekään, mutta kyllä hoikalla voi mennä, kuten lapsellakin kun pyyhkii ylöspäin, siihen häntäluukuoppaan . Ihan on itte tullut lapsen pyllyä pyyhkiessä huomanneeksi , enkä mä nyt äkkisiltään keksi mitä teen väärin :O[/QUOTE]

häntäluukuoppa? alaselässä?
 
aapeee
[QUOTE="ninnu";24204682]Noniin, asiaa vielä pohdittuani soitin äidilleni ja kysyin "miksei meidän perheessä koskaan olla kyykkyvatkattu?".. jouduin odottamaan vastausta tovin äidin tukehtuessa nauruun. Kertoi hän sitten, että kyllä meidän perheen pimperot on aina saatu puhtaaksi seisten. Kertoi myös mehukkaan tarinan uimahallista, jossa nainen oli ensin heittänyt tissit olkapäälle ja sitten kyykyssä puuhaillut. Lupasin miehelleni tänään saunassa kyykkyvatkauskokeilun, mennään koko perhe rivissä kyykkäilemään, ties vaikka saataisiin uusi harrastus siitä. Hauskaa kesää kaikille, pidetään paikat puhtaina![/QUOTE]

Täällä aapee hykertelee tyytyväisenä onnistuessaan luomaan näin pitkän ja tunteita herättävän keskustelun. Ja näköjään sain kunnian vaikuttaa monen elämään, rikastaa sitä uusilla tavoilla. Ehkä teidänkin perheessänne alkaa nyt uusi, vallankumouksellinen aikakausi, jona polvet notkistuu samalla kun paikat puhdistuu.

Ja nopea vastaus jollekin, joka ihmetteli, mikä siellä alapäässä on sellaista, joka vaatii niin tarkan pesun, että täytyy ihan kyykätä:
Häpyhuulet, tiedäthän, ne tapaavat hiostuessaan liimautua joko yhteen tai levälleen; kiinni seinämiin niin sanoakseni. Kunnon kyykällä ne aukeavat (tai irtoavat, riippuen kummalla tavalla sattuvat sillä hetkellä olemaan) ja vesi pääsee vapaasti puhdistamaan ne joka puolelta. Nopea suihkuttelu seisten ei niiden asentoa juurikaan muuta, ja ikävä hiki sekä lika saattavat jäädä muhimaan häppärin ja seinämän väliin.
 
"hui"

Mimmoset häppärit sulla oikeen on :LOL: Mulla ei oo kyllä ikinä liimautunut ne yhtään minnekään :O
 
"vieras"
Täällä aapee hykertelee tyytyväisenä onnistuessaan luomaan näin pitkän ja tunteita herättävän keskustelun. Ja näköjään sain kunnian vaikuttaa monen elämään, rikastaa sitä uusilla tavoilla. Ehkä teidänkin perheessänne alkaa nyt uusi, vallankumouksellinen aikakausi, jona polvet notkistuu samalla kun paikat puhdistuu.

Ja nopea vastaus jollekin, joka ihmetteli, mikä siellä alapäässä on sellaista, joka vaatii niin tarkan pesun, että täytyy ihan kyykätä:
Häpyhuulet, tiedäthän, ne tapaavat hiostuessaan liimautua joko yhteen tai levälleen; kiinni seinämiin niin sanoakseni. Kunnon kyykällä ne aukeavat (tai irtoavat, riippuen kummalla tavalla sattuvat sillä hetkellä olemaan) ja vesi pääsee vapaasti puhdistamaan ne joka puolelta. Nopea suihkuttelu seisten ei niiden asentoa juurikaan muuta, ja ikävä hiki sekä lika saattavat jäädä muhimaan häppärin ja seinämän väliin.
Sä et siis käytä ollenkaan kättäsi apuna alapääsi pesemisessä? Hyi olkoon, eihän pelkkä veden juoksuttaminen mitään puhdista.
 
seisten "vatkaaja"
Tämä ketju oli ihan pakko lukea, kun en kyykkyvatkaamisesta ollut koskaan ennen kuullutkaan. Nimestä nimittäin päättelin, että se römpsä pestään oikeen sormien mitalta sisältä päin ja kyykyssä yletytään pidemmälle. Joo kyllähän se totuus sitten paljastui ja selvisi myös ettei kenellekkään muulle tullut samoja mielleyhtymiä. Ehkä ihan hyvä näin ;).
 
Kikakika
siis mitä? perse ja reva siis puhdistuu paremmin ja kunnolla pelkällä suihkuttelulla? itse käytän ihan kättä ja saippuaa ja puhdasta on tullut, ei oo kukaan valittanu että haisee :)
kyykkäämisen suoritan punttisalilla ja siihen hikimäärään ei ihan pelkkä vedellä huljuttelu riitä. pesethän ihosi muutenkin saippualla? kuinka saat saippuan levittetyä ja huuhdottua pois ilman käsiä? vai lienetkö joku ituhippi joka ei moisia käytä ja ilmeisesti haiset muutenkin?
 
"Ituhippi"

Hih, loppui muuten haiseminen kun lopetin saippuan ja antiperseranttien käytön. Iho pestään vedellä ja joskus merisuolaliuoksella, kainaloihin kivideodoranttia. Ei haise millekään iho enää ja kaikki ihottumat ja kutinat hävisi kuin tuhka tuuleen.

No ulkotoosalle näytän saippuaa kerran/pari viikossa (muuten tuo suola toimii siinäkin) mutta sisuksissa saippua on ehdoton nounou. Ja ehdottomasti pestessä voi vaikka vatkata tai kaivella.
 
aapeee
Ilmeisesti oppi alkaa mennä perille ja ihmiset kääntyy oikeaan tapaan sankoin joukoin, iloitsen siitä.
Epäilijöille vielä yksi todistus:
Poimi tulppaani ja auringonkukka. Sen jälkeen ota kaksi lasillista vettä. Kaada ensimmäinen lasillinen tulppaanin päälle, toinen auringonkukan. Tarkastele sen jälkeen, kumpi kastui enemmän.
 
"vieras"
Voi vitsi tää ketju oli hauska =)
Mutta asiaan, itse pesen alapäätäni kyykyssä kun mulla on kuukautiset. Sillä tavalla saan puhtaammaksi, mutta en kyllä käsiäni siihen käytä vaan ihan suihkuttelen hieman. Normaalisti pesen alapääni seisaaltani. Mutta en kyllä vatkaa mitenkään, kummassakaan tyylissä.
 
OWNSHOWER
Onko järkevää vatkata pilluaan julkisesti, kun sen voi suorittaa hygienisemmin toisia kohtaan, omassa kodissansa, vaikkapa jälkeen uimalan?
Kuinka tyhmiä te vitun omaavat olette? :D
 
umki90
luin läpi kaikki 12 sivua ja hupia riitti.

samalla kyllä pelottaa enää mennä julkisiin suihkuihin. en halua että kukaan kyttää alapäätäni. ei pervo ole se joka pesee "väärällä" tyylillä, vaan se joka vieressä silmä tarkkana tuijottaa. hyh hyh! taitaa jäädä julkiset suihkut KOKONAAN väliin. :(

Ja uimahallien hygienia ei parane sillä, jos yksi ihminen saa yhden pikku bakteerin enemmän huuhdottua suihkun lattialle. altaisiin kustaan, miettikää hei sitä! mutta sen takia kyllä kannattaakin peseytyä. ihan itseään varten, ei mitään alapääkyttääjiä ajatellen.
 
kyykkypesijä
[QUOTE="vieras";24279835]Sä et siis käytä ollenkaan kättäsi apuna alapääsi pesemisessä? Hyi olkoon, eihän pelkkä veden juoksuttaminen mitään puhdista.[/QUOTE]

Tätä mäkin olen miettinyt mutten ole jaksanut kommentoida :O
 
[QUOTE="vieras";24315502]Voi vitsi tää ketju oli hauska =)
Mutta asiaan, itse pesen alapäätäni kyykyssä kun mulla on kuukautiset. Sillä tavalla saan puhtaammaksi, mutta en kyllä käsiäni siihen käytä vaan ihan suihkuttelen hieman. Normaalisti pesen alapääni seisaaltani. Mutta en kyllä vatkaa mitenkään, kummassakaan tyylissä.[/QUOTE]

Siis oikeesti?? Eihän mikään suihkautus puhdista. Pesetkö naamankin vaan suihkauttamalla vai käytätkö siihen käsiä? Vai onko se alapää niin saastainen paikka, ettei sinne tohdi kädellä koskea?

Kyllä näitä ketjuja lukiessa tulee kauhisteltua, miten hiton likaisia ihmisiä täällä pyörii.
 
Yhteistyössä