Näistä tunnistan juntin kodin!

  • Viestiketjun aloittaja Tyylitietoinen
  • Ensimmäinen viesti
Meidän kotimme, jonka sisutuksessa on rohkean ennakoluulottamasti yhdistetty nuorempia ja varttuneempia huonekaluja, värejä ja tekstiilejä ylittää huonekalusukupolvien ja kultturien välisiä kuiluja luoden kokonaisuuden, jota ei juntti riittäisi kuvaamaan.

B)
 
äiti neljälle
Mitä välii?
Onko sillä nyt jotain väliä hengissä pysymisen kanssa, millaista siellä seinien sisäpuolella oikein on?
Syöttekö niitä tavaroita sitten, jos oikeasti nälkä tulee?
Oletteko onnellisia siitä, että itsellänne on varaa ja hienoa tyylitajua, jota kaverillanne ei ole?
Siis ihan uskomatonta touhua luokitella toinen ihminen tietynlaiseksi vain sen takia, mitä elämänvarrella on sattunut käteen jäämään?
Makuasioista ei voi kiistellä, toinen tykkää toisesta ja toinen toisesta. Aikuiset ihmiset tappelemassa sisustuksesta.
 
Suzyanne
Alkuperäinen kirjoittaja äiti neljälle:

Veit ihan täydellisesti varpaat suustani. :D
 
äiti neljälle
Alkuperäinen kirjoittaja Suzyanne:

Kiitos :)
 
vieras

No se että on varaa, ei kyllä tasan ole tae sille että on tyylitajua!
Valitettavan usein on paljon rahaa, muttei yhtään makua.

Mutta ei varmaan kannata ottaa kauhean tosissaan tällaisia ketjuja, lähinnä humoristinen, sekä myös vanhan muisteluakin.. ei varmaan löydy sellaista jolla ei olisi jotain luetelluista junttijutista löytynyt kotoa 80- tai 90-l. :)

Mua jotenkin suorastaan puistattaa sellainen yltiömaterialistisuus, varsinkin jos nostetaan oma maku jalustalle, ja dissataan muiden makua. Makuja on tosiaan monenlaisia, olisihan se aika hassua jos kaikki sisustaisivat kotinsa samalla tavalla.
 
Mut kun siinä ja siinä lehdessä ja siinä ja siinä tv-ohjelmassa oli SE juttu, niin munkin pitää saada samanlainen tai ainakin vastaava, koska se on IN ja hienoa. :LOL:

Sitten kun löytää ne asiat, mitkä itselle on ne kaikkein tärkeimmät asiat, voi unohtaa koko materialismin ja alkaa elää ihan ooikeaa elämää ilman toisten mielipiteitä tai vaikutteita :heart:
 
Suzyanne
Alkuperäinen kirjoittaja äitineljälle:

No ihan prikulleen näin. =) Katselee omaa hieman nukkavierua, muta kodikasta kotiaan jonka kalusteet on joko saatuja, perittyjä, löydettyjä tai kirppikseltä ostettuja. :whistle: :D
 
Näimpä. Mä olen tullut siihen pisteeseen elämässäni, että en tarvitse kuin ruokaa, lämpimän kodin ja vähän vaatetta päälle ja ennenkaikkea rakkautta. Kaikki muu on yhtä tyhjän kanssa. Muu perhe painii vielä materialismin kourissa ja huutaa yhteen ääneen kuinka kaikilla muillakin on ja mitähän ne muutkin ajttelee tms... :ashamed:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No se että on varaa, ei kyllä tasan ole tae sille että on tyylitajua!
Valitettavan usein on paljon rahaa, muttei yhtään makua.

Mutta ei varmaan kannata ottaa kauhean tosissaan tällaisia ketjuja, lähinnä humoristinen, sekä myös vanhan muisteluakin.. ei varmaan löydy sellaista jolla ei olisi jotain luetelluista junttijutista löytynyt kotoa 80- tai 90-l. :)
Mus silloinhan ne oli muotia, ei todellakaan junttia vaan avotakka kamaa.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja g:
Alkuperäinen kirjoittaja Turhista turhin:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja social:
Mun mielestä erityisen junttia ja mukahienoa on se, että kaiken pitää olla uutta ja sellaista lastulevyritsaa, jota voi katsella pari vuotta ja sitten lentää roskiin. Junttia on myös jatkuva sisustus uudella tavaralla, joka sitten heitetään pois. Järjetöntä luonnonvarojen tuhlausta ja kulutusta. Junttia on myöskin omistaa kaikenmaailman turhat sähköllä toimivat laitteet, sähköisestä valokuvakehyksestä alkaen, kuivausrummut jne.
Sähköinen valokuvakehys ei ole turha.
Mulla lojuu sellainen käyttämätön kaapissa, mitähän sillä tekis?
mikä piru se ees on?
Mikä lie, ikinä kuullukkaan moisesta :/

Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Meidän kotimme, jonka sisutuksessa on rohkean ennakoluulottamasti yhdistetty nuorempia ja varttuneempia huonekaluja, värejä ja tekstiilejä ylittää huonekalusukupolvien ja kultturien välisiä kuiluja luoden kokonaisuuden, jota ei juntti riittäisi kuvaamaan.

B)
Ai että miten hienosti sanottu :D

:flower:

Hmmm, voisin sanoa että on junttia kinata siitä mikä on junttia.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja heh:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja joop:
mutta tunnen ihmisiä jotka jättää TARKOITUKSELLA niitä iittala tarroja paikoilleen, että kaikki vieraat näkevät varmasti sen, että heillä on vara ostaa iitalaa
Ja kun ollaan kahvipöydässä niin käännetään se astia niin että se tarra on vieraaseen päin

minulla on tuttu joka osti pentikin kehyksen (tavallisen valokuvan kokoisen) ja ei voi nyt laittaa siihen mitään valokuvaa, koska silloinhan se paperi siinä missä lukee PENTIK peittyisi :DD joten pitää sitä kirjahyllyssä sellaisenaan..
Eikä :eek: :LOL: :LOL:

Alkuperäinen kirjoittaja Aamuäree:
Alkuperäinen kirjoittaja Ultramariini:
Meidän kotimme, jonka sisutuksessa on rohkean ennakoluulottamasti yhdistetty nuorempia ja varttuneempia huonekaluja, värejä ja tekstiilejä ylittää huonekalusukupolvien ja kultturien välisiä kuiluja luoden kokonaisuuden, jota ei juntti riittäisi kuvaamaan.

B)
Ai että miten hienosti sanottu :D

:flower:

Hmmm, voisin sanoa että on junttia kinata siitä mikä on junttia.
En käsitä miksi edes luen näitä ketjuja ja vielä närkästyn niistä

:D Mutta Ultramariini kiteytti asian kyllä kauniisti.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Vain junteilla on kirjahyllyt olkkarissa, ne kuuluu kirjojjen kanssa työhuoneeseen.
Tämäkin vielä :D On junttia olla niin köyhä että ei ole varaa työhuoneeseen :)
Jos mä laittaisin kaikki kirjani työhuoneeseen ni ei sinne sitten muuta enää sopiskaan.
Siispä siellä on työhön liittyvät kirjat ja muu 'viihdekirjallisuus' on sitten olkkarissa.
Makkarit meillä on niin pienet ettei niihin mahdu- ja se taas on isännän ja rakennuspiirtäjän vika :snotty:
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Turhista turhin:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja social:
Mun mielestä erityisen junttia ja mukahienoa on se, että kaiken pitää olla uutta ja sellaista lastulevyritsaa, jota voi katsella pari vuotta ja sitten lentää roskiin. Junttia on myös jatkuva sisustus uudella tavaralla, joka sitten heitetään pois. Järjetöntä luonnonvarojen tuhlausta ja kulutusta. Junttia on myöskin omistaa kaikenmaailman turhat sähköllä toimivat laitteet, sähköisestä valokuvakehyksestä alkaen, kuivausrummut jne.
Sähköinen valokuvakehys ei ole turha.
Mulla lojuu sellainen käyttämätön kaapissa, mitähän sillä tekis?
Samoin kuin muitakin valokuvakehyksiä tai tauluja. Laita seinälle tai kaapin/pöydän päälle. Tuo on siitä hyvä että kuvia ei tarvitse siihen erikseen kehittää ja siihen voi laittaa muitakin kuin valokuvia.

Ainoa haitta noissa on korkea hinta ja pieni koko. Tietokoneen monitori taas kuluttaa virtaa eri tavalla. Paras olisi esimerkiksi A3 kokoinen taulu, johon voisi laittaa kuvia ja jota voisi käyttää piirtämiseen joko sormille tai erillisellä kynällä. Pitää vain odottaa tekniikan halpenemista ja yleistymistä. Myös elektroniset kirjanlukijat ovat turhan kalliita, olisi hyvä jos niitä voisi käyttää väliaikana kuvakehyksenä tai jopa nettiselaimena.
 
Yhteistyössä