naapurin rakki puri toisen naapurin 5v poikaa!

  • Viestiketjun aloittaja Sangria
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Sangria:
poika silitti sivulta päin koiran selkää IHAN NÄTISTI kun rakki päätti hyökätä naamalle! omistaja vieressä! te jotkut tyhmät saatana puolustatte sitä rakkia |O
SITÄ rakkia. Kuka sitä puolustaa? Koiria ehkä yleisesti.

Opetelkaa eka lukemaan ja keskustelemaan. Mutta tyyli on se, et heti vedetään herne nenään ja mennään ääripäästä ääripäähän.

Tyhmiä ihmisiä kaikki tyynni :headwall:
 
Tässä juoksemis asiassa ei voi ketään oikein syyttää eikä tavitsekaan. Kumpikin on tahoillaan käyttäytynyt vaiston varaisesti. Lapsi pelännyt ja lähtenyt juoksemaan. Koira taas provsoitunut juoksemisesta ja napannut punttiin kiinni... Jos on tämmöisiä vartioivia koiria niin ne on kasvatettu ja jalostettu ettei ohi mennä ennen kuin omistaja on asian tarkistanut. En rupea tähän ottamaan kantaa kannattaako tälläisellä julkisella paikalla moista koiraa pitää irti koska tyhmäkin sen tajuaa ettei näin kuuluisi olla. Ikävää että pelkosi on tarttunut lapsiin, oletko koskaan miettinyt että opettelisitte yhdessä olemaan koirien läheisyydessä. Paikkakunnallanne on varmaankin jotain järjestötoimintaa ja ihmisiä mitkä voisivat varmojen koirien kanssa harjoitella pelon hallintaa. itse on ollut oman koirani kautta tekemisissä kahden koirapelosta kärsivän kanssa ja nykyään he kokevat tilanteet joissa on koiria miellyttävämmäksi. Pelko rajoittaa elämäänne tulevaisuudessa varmasti...

Tässä ap:n tapauksessa pitäisin ensisijaisen tärkeänä keskustella asiasta taloyhtiön kokouksessa sekä läksyttäisin omia lapsiani ettei ko. koiraan eikä muihinkaan vieraisiin tarviitse mennä koskemaan. Nähtävästi naapurin koira koki tilanteen uhkaavana koska nappasi lasta. En äytä sanaa purra koska jos koira puree on jälki hieman toisen näköistä kuin näppäsyssä.
 
haloo
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Mutta missä mukulan vanhemmat?lastensuojeluun ilmotus jos noin nuori yksin ulkona.Eivät paljoa varmaan välitä kun ei opetetakaan mitään ja yksin ulkona annetaan mennä.
tää olikin varmaan se ketjun pääasia!
Sehän oli naapurissa, ehkä luvan kansa!!!???
 
Alkuperäinen kirjoittaja koiramamma:
Tässä juoksemis asiassa ei voi ketään oikein syyttää eik tavitsekaan. Kumpikin on tahoillaan äyttäytynyt vaiston varaisesti. Lapsi pelännyt ja lähtenyt juoksemaan. Koira taas provsoitunut juoksemisesta ja napannut punttiin kiinni... Jos on tämmöisiä vartioivia koiria niin ne on kasvatettu ja jalostettu ettei ohi mennä ennen kuin omistaja on asian tarkistanut. En rupea tähän ottamaan kantaa kannattaako tälläisellä julkisella paikalla moista koiraa pitää irti koska tyhmäkin sen tajuaa ettei näin kuuluisi olla. Ikävää että pelkosi on tarttunut lapsiin, oletko koskaan miettinyt että opettelisitte yhdessä olemaan koirien läheisyydessä. Paikkakunnallanne on varmaankin jotain järjestötoimintaa ja ihmisiä mitkä voisivat varmojen koirien kanssa harjoitella pelon hallintaa. itse on ollut oman koirani kautta tekemisissä kahden koirapelosta kärsivän kanssa ja nykyään he kokevat tilanteet joissa on koiria miellyttävämmäksi. Pelko rajoittaa elämäänne tulevaisuudessa varmasti...
minä en pekää tuttuja koiria eikä lapsetkaan...vieraita vapaana olevia kylläkin...ja eikö ole ihan asiallista vähän pelätäkin?
 
Lumihiutalle anteeksi ymmärsin väärin, kyllä on hyvä olla varautunut irtokoiria kohtaan. Yrittäisin kuitenkin saada lapsen uskomaan ettei tilanteessa kannata juosta vaan pyrkiä olemaan rauhallinen ja paikallaan vaikka pelottaisi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sinikka:
Kyllä vastuu on mielestäni ihan täysin koiran omistajalla, kun on vieraita lapsia pihassa eikä vahdi koiransa perään! Viisivuotias on kuitenkin aika pieni, eikä välttämättä muista, vaikka olisi kielletty menemästä yksin koiran luo.
Täys peesi! :wave:

Omistaja on vastuussa koirasta ja sen tekemisistä jos kerran on antanut lapsile luvan olla pihalla. Jos ei jaksa katsoa koiransa perään ni prkl jyrkästi kieltää lapsia astumasta lähellekään pihaa jossa koira on! =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja koiramamma:
Lumihiutalle anteeksi ymmärsin väärin, kyllä on hyvä olla varautunut irtokoiria kohtaan. Yrittäisin kuitenkin saada lapsen uskomaan ettei tilanteessa kannata juosta vaan pyrkiä olemaan rauhallinen ja paikallaan vaikka pelottaisi.
niin olen yrittänytkin.....eikä enää juokse heti...mutta olen myös nykyään sanonut omistajalle että koira ei saa tulla minun tai lapsen lähelle.joskus uskoo joskus ei
 
En myöskään usko että kukaan täällä puremista oikeuttaa vaan yrittävät selittää eläimen käytöstä, se onko oikein vai väärin on varmasti ihan päivän selvä asia. Asiaa vaan kannattaa puida jotta tulevaisuudessa vastaaanlaiselta vältyttäisiin...
 
2xkoira 1xlapsi
Alkuperäinen kirjoittaja Sinikka:
Kyllä ne tututkin koirat voivat purra! Näin kävi meillä, kun viisivuotias lapseni oli leikkimässä tuttavilla. Koira ja lapset olivat pihalla hetken ilman valvontaa ja tytölle hurja määrä tikkejä kasvoihin ja melkein lähti näkö toisesta silmästä. Elinikäiset arvet toisessa silmäluomessa, otsassa ja päänahassa.
Mutta eihän lapsia ja eläintä pidä jättää keskenään ! ei edes hetkeksi.
Ikinä et tiedä mitä lapsi tai esim. koira saa päähänsä !
Aina on aikuisen otettava vastuu niin lapsestaan kuin koirastakin !!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja koiramamma:
Lumihiutalle anteeksi ymmärsin väärin, kyllä on hyvä olla varautunut irtokoiria kohtaan. Yrittäisin kuitenkin saada lapsen uskomaan ettei tilanteessa kannata juosta vaan pyrkiä olemaan rauhallinen ja paikallaan vaikka pelottaisi.
niin olen yrittänytkin.....eikä enää juokse heti...mutta olen myös nykyään sanonut omistajalle että koira ei saa tulla minun tai lapsen lähelle.joskus uskoo joskus ei
Oon tosi pahoillaan että meissä koiraihmisissäkin löytyy idiootteja jotka eivät ota kanssa eläjiään huomioon. Meillä koira lenkillä vapaana mutta välittömästi sen kytken jos vastaan joku tallustaa.
 
Sangria
se ei ollut ainakaan mikään ihan kevyt näppäisy, verta tuli aivan mielettömästi, oli tosi pahan näköinen haava nenässä ja suupielessä. :( no koiran KOIRAN vikahan tää ei sitten ole, vaan sen pojan näköjään. ja minä en ole koiran vihaaja. tämä vaan pisti vihaksi. mun vanhemmillakin on ollut koira, josta mun lapset tykkäsi hyvin paljon, ja minäkin :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sangria:
se ei ollut ainakaan mikään ihan kevyt näppäisy, verta tuli aivan mielettömästi, oli tosi pahan näköinen haava nenässä ja suupielessä. :( no koiran KOIRAN vikahan tää ei sitten ole, vaan sen pojan näköjään. ja minä en ole koiran vihaaja. tämä vaan pisti vihaksi. mun vanhemmillakin on ollut koira, josta mun lapset tykkäsi hyvin paljon, ja minäkin :heart:
Näytä mulle nyt yksikin nikki joka sitä poikaa syyttää! Näytä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sangria:
no monethan sitä koiraa tässä on puolustellut, että miksi poika meni sinne yms..
Ja sä päättelet sitten siittä, et sillä puolustetaan koiraa. Anteeks kun sulle on edes vastattu. Sori, mä kun en tienny valmiiks mitä vastata. Musta vaan on aika selviö, et vierasta koiraa ei mennä rapsuttaan ilman omistajan lupaa.

Mut hei sori, en vastaa enää sun alotuksiin kun vastaukseni on täysin vääriä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja koiramamma:
En myöskään usko että kukaan täällä puremista oikeuttaa vaan yrittävät selittää eläimen käytöstä, se onko oikein vai väärin on varmasti ihan päivän selvä asia. Asiaa vaan kannattaa puida jotta tulevaisuudessa vastaaanlaiselta vältyttäisiin...
Lukisitko ajatuksen kanssa vielä tämän?!
 
Kyllä tässä on syytä kohdistaa ne syyttävät katseet juuri siihen koiran omistajaan,on hänen tehtävä huolehtia siitä että lapset ei pääse koiran lähelle ja jos pääsee niin hänen tehtävä on olla opastamassa lapsia miten koiraa silitetään ja vahtia siinä vieressä.

Ja jos jossain lenkkipolulla tms paikassa vieras koira tulee luokse niin sille voi vaikka karjua niin lujaa kun kurkusta lähtee EI TULE ja jos vaan tulee luo niin sitten vaikka polkasta maata.Sillon koira yleensä pysähtyy ja lähtee pois. Jos rupee vasten hyppimään niin polvella vaan tönäsee koiran pois ja komentaa,kyllä sitä koiraa saa sillon vähän vaikka sattuakkin.
On jokaisen omistaja velvollisuus kouluttaa koiransa niin että ne ei häiritse muita ihmisiä ja pääse vapaana taikka edes remmissä lähelle,saatika vasten hyppimään.

Itselläni on kaksi koiraa (iso ja pieni) ja ne ei ole ikinä ollu kiinnostuneita vieraista ja monesti jos joku on halunnu silittää niin on pitäny vaan todeta että ei näitä kiinnosta olla vieraiden rapsuteltavina.Ei ikinä tarvi pelätä että koirat menis kenenkään ohikulkijan luo. Toiset koirat me ohitetaan vierellä kulkien ohi-käskyllä.
Monet kerrat olen häätänyt vieraita irti olevia koiria meidän luota pois, monet omistajat ei välitä pitää koiriaan hallinnassa ja päästää sen juoksentelemaan miten sattuu ja sitten huudellaan vaan jostain että ei se mitään tee! Juuri hääsin yhden mäyräkoiran pois kun olin vaunulenkillä koirineni ja omakotitalon aidan alta hyökkäs mäyräkoira ja meinas käydä pienemmän koirani kimppuun,karjuin sille pää punasena ja tömistelin maata,kyllä se senverta kaukana pysy ettei kiinni päässy ja omistaja sai sen kiinni. Anteekspyyntöä en kuullut... Kaksi dobermannia hyökkäs myös kerran metsästä meidän eteen haukkumaan,ne oli kilttejä mutta en silti halunnu niitä lähelle kun oli vaunut taas mukana ja meillä oli kiirekkin.Sillon taas karjuin ja sain sillä pysyyn koirat kauempana. Koskaan ei ykskään koira ole ollu mulle vihanen,vaan monet on käymässä koirieni kimppuun taikka sitten tulisivat vaan katsomaan. Mutta mun mielestä jokaisen on pidettävä koirat niin että ne on hallinnassa,eivätkä häiriköi taikka pelottele ketään,sitten jos haluaa saada uusia koirakavereita niin ottaa koiransa kiinni ja sitten kysyy että saako päästää tutustumaan. Vaikka itse tietäis että se oma koira on kiltti,niin ei se vastaantuleva ihminen sitä tiedä taikka välttämättä osaa sitä koiran eleistä lukea.

On myös yksi hyvä keino mitä voi käyttää irtokoiran pois häätämiseen: tyhjän siideritölkin tms sisälle laitetaan muutamia pieniä kiviä taikka vaikka muttereita ja teipataan reikä kiinni. Se on ns.kolinapurkki ja sillä voi viskasta koiran jalkojen juureen,se saa koiran hämmentymään ja usein myös vähän pelästyttää ja koira jättää aikeensa sikseen.
 

Yhteistyössä