naapurin rakki puri toisen naapurin 5v poikaa!

  • Viestiketjun aloittaja Sangria
  • Ensimmäinen viesti
Meillä on ollut koira, lapset ovat tottuneet koiriin eikä heitä yleensä kiinnosta edes mennä kaikkien näkemiensä koirien luo. Tutut koirat käyvät moikkaamassa mutta muita koiria ei juuri huomioi edes.

Meidän pihalle taas ilmestyi viime viikolla n. 6-vuotias poika lk mäyräkoira remmin päässä. En voi kuin ihmetellä mistä ilmestyy vatipääaikuisia, jotka pistää koiran lapsen mukaan ulos |O ! Kyllä voi hyvähermoisinkin koira menettää päreensä kun niitä revitään lasten leikkikentille vieraiden lapsilaumojen keskelle. Kävin sanomassa vain pojalle, että lasten leikkipaikat ei ole koirien ulkoilutuspaikkoja, ehkä hän voisi viedä sen vaikka lenkille. Tämän tein jo ihan omien lasten turvallisuuden takia. Sääli vain koiraa, sitä revittiin remmissä niin, että kaatuili asfaltille ja siitä sitten revittiin vaan remmistä eteenpäin |O . Karjaisin lapsille jo tosta koirien kohtelusta mutta mitäpä tekivät pojat, naureskelivat ja lähtivät. Jos vielä nuo tuossa pihalla näen, niin seuraan kotiin saakka keskustelemaan vanhempien kanssa.
 
Ja se et naapuri ehkä teki virheen päästäessään lapset sinne leikkii..
Mutta en mä ainakaan omia koiriani rupeis syrjimään ja sisälle laittaa sen takia et tulee vieraita..
Mun koti on kuitenkin mun koirienkin koti...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Ei toisten koiriin mennä koskemaan...Ja mitä ton ikänen tekee edes yksin pihalla?
olen miettinyt usein tätä että toisten koiriin ei saa koskea jos koskee niin oma vastuu jos koira puree....entäs jos koira tulee ihmisen luokse ja ihminen ei tykkää,saako silloin tehdä koiralle jotain?
Ihminen on se ketä sillon ymmärtää poistua paikalta. Tietty jos koira hyppää vasten niin pukataan se polvella pois ja kielletään sitä koiraa.
ja sitten se pukattu koira ärsyyntyy ja käy kimppuun ja kuinkas ollankaan taas syyllinen tulee ihmisestä, kun se on mennyt pukkaamaan koiraa

Sinikka
Kyllä ne tututkin koirat voivat purra! Näin kävi meillä, kun viisivuotias lapseni oli leikkimässä tuttavilla. Koira ja lapset olivat pihalla hetken ilman valvontaa ja tytölle hurja määrä tikkejä kasvoihin ja melkein lähti näkö toisesta silmästä. Elinikäiset arvet toisessa silmäluomessa, otsassa ja päänahassa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Ei toisten koiriin mennä koskemaan...Ja mitä ton ikänen tekee edes yksin pihalla?
olen miettinyt usein tätä että toisten koiriin ei saa koskea jos koskee niin oma vastuu jos koira puree....entäs jos koira tulee ihmisen luokse ja ihminen ei tykkää,saako silloin tehdä koiralle jotain?
Ihminen on se ketä sillon ymmärtää poistua paikalta. Tietty jos koira hyppää vasten niin pukataan se polvella pois ja kielletään sitä koiraa.
mutta entäs jos lenkki polulla tulee koira vastaan ja alkaa hyppiä ja ihminen pelkää kuollakseen koiraa eikä pääse liikkumaan...omistajaako se silloin pitää tirvaista..mulle monesti käynyt silleen että koira tullut luokseni eikä lähde pois..edes omistajan kehoituksella..se on niin ärsyttävää :headwall: monesti myös koira tullut lapsiani kohti ja lapset pelkää...kerran poikani lähti juoksemaan karkuun niin koira hermostui ja yritti ottaa jalasta hampailla kiinni.
Mielluummin omistajaa kun koiraa. Ei se sen koiran vika oo, et se on irti. Koiraa ei ikinä saisi lähtee karkuun juosta.
 
Koiran saa tappaa jos kokee uhkaa. Oikeus on puolellasi. Tällaista sattuu välillä. Yksi piti koiraansa vapaana lenkkipolulla ja mies hakkasi kohti tulevan koiran kävelysauvan piikillä selkärankaan. Koira jäi uikuttamaan maahan. Koiran omistaja oli raivoissaan. Mutta syyllinen ei ollut se joka tökki kepillä.

Toisen pihalle ei saa mennä vahingoittamaan koiraa tietenkään. Mutta päälle käyvää koiraa saa vahingoittaa. Varsinkin raskaana koiran purema on riski.

Ja ps. en ole itse koiria tappanut:) Mutta tappaisin jos tulevan lapseni päälle kävis tai mun itseni. Koirat on kuitenkin eläimiä ja pidän elämistä ja en muuta kuin hellisi kilttiä koiraa.

Alkuperäinen kirjoittaja röppö:
Ja se et naapuri ehkä teki virheen päästäessään lapset sinne leikkii..
Mutta en mä ainakaan omia koiriani rupeis syrjimään ja sisälle laittaa sen takia et tulee vieraita..
Mun koti on kuitenkin mun koirienkin koti...
no siinä tapauksessa, että koira on se kuningas, joka menee kaiken edelle, on kai sinullakin sitten järkeä toimittaa lapset pois pihalta.

Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Ei toisten koiriin mennä koskemaan...Ja mitä ton ikänen tekee edes yksin pihalla?
olen miettinyt usein tätä että toisten koiriin ei saa koskea jos koskee niin oma vastuu jos koira puree....entäs jos koira tulee ihmisen luokse ja ihminen ei tykkää,saako silloin tehdä koiralle jotain?
Ihminen on se ketä sillon ymmärtää poistua paikalta. Tietty jos koira hyppää vasten niin pukataan se polvella pois ja kielletään sitä koiraa.
mutta entäs jos lenkki polulla tulee koira vastaan ja alkaa hyppiä ja ihminen pelkää kuollakseen koiraa eikä pääse liikkumaan...omistajaako se silloin pitää tirvaista..mulle monesti käynyt silleen että koira tullut luokseni eikä lähde pois..edes omistajan kehoituksella..se on niin ärsyttävää :headwall: monesti myös koira tullut lapsiani kohti ja lapset pelkää...kerran poikani lähti juoksemaan karkuun niin koira hermostui ja yritti ottaa jalasta hampailla kiinni.
Mielluummin omistajaa kun koiraa. Ei se sen koiran vika oo, et se on irti. Koiraa ei ikinä saisi lähtee karkuun juosta.
ei sais ei....mutta jos lapsi pelkää...onko lapsen vika jos koira puree?en puolustelis tollasessa tilanteessa koiraa
 
Koiraa ei saisi koskaan lähteä juoksemaan karkuun!
 
Alkuperäinen kirjoittaja kastemato aamuauringon alla:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Ei toisten koiriin mennä koskemaan...Ja mitä ton ikänen tekee edes yksin pihalla?
olen miettinyt usein tätä että toisten koiriin ei saa koskea jos koskee niin oma vastuu jos koira puree....entäs jos koira tulee ihmisen luokse ja ihminen ei tykkää,saako silloin tehdä koiralle jotain?
Ihminen on se ketä sillon ymmärtää poistua paikalta. Tietty jos koira hyppää vasten niin pukataan se polvella pois ja kielletään sitä koiraa.
ja sitten se pukattu koira ärsyyntyy ja käy kimppuun ja kuinkas ollankaan taas syyllinen tulee ihmisestä, kun se on mennyt pukkaamaan koiraa
Kuinka niin. Mä en ainakaan syyllistä ketään ellei koiraa oikeesti ole ärsytetty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Ei toisten koiriin mennä koskemaan...Ja mitä ton ikänen tekee edes yksin pihalla?
olen miettinyt usein tätä että toisten koiriin ei saa koskea jos koskee niin oma vastuu jos koira puree....entäs jos koira tulee ihmisen luokse ja ihminen ei tykkää,saako silloin tehdä koiralle jotain?
Ihminen on se ketä sillon ymmärtää poistua paikalta. Tietty jos koira hyppää vasten niin pukataan se polvella pois ja kielletään sitä koiraa.
mutta entäs jos lenkki polulla tulee koira vastaan ja alkaa hyppiä ja ihminen pelkää kuollakseen koiraa eikä pääse liikkumaan...omistajaako se silloin pitää tirvaista..mulle monesti käynyt silleen että koira tullut luokseni eikä lähde pois..edes omistajan kehoituksella..se on niin ärsyttävää :headwall: monesti myös koira tullut lapsiani kohti ja lapset pelkää...kerran poikani lähti juoksemaan karkuun niin koira hermostui ja yritti ottaa jalasta hampailla kiinni.
Mielluummin omistajaa kun koiraa. Ei se sen koiran vika oo, et se on irti. Koiraa ei ikinä saisi lähtee karkuun juosta.
:( Ei ole lapsenkaan vika jos lähtee karkuun juoksemaan. Lapsi ei ole aikuinen. Lapsi toimii primitiivivietin mukaan tosi pitkälle. Itselläni kunnon vekit sääreen aikanaan puremasta vaikka olinkin IHAN paikallani ja en katsonut koiriin päin. 2 karhukoiraa juoksi kukkulalta päälleni koulunpihalla.

Mä en puolustele ketään. Lapsen voi varmaan ottaa syliin jos häntä pelottaa?
 
kyllä meidän pihalla tulevat lapset ja koirat keskenään toimeen..koira saa olla omissa oloissaan ja lapset ovat omissa oloissaan:)
Ja joka lapselle joka on kylään tullut neuvottu miten eläintä lähestytään..
Eikä meillä koirat ole mitään kingei,ne on perheenjäseniä..
En sano,et ne menis omien lasten edelle,mutta vieraiden edelle..kyllä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja palleriina:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Ei toisten koiriin mennä koskemaan...Ja mitä ton ikänen tekee edes yksin pihalla?
olen miettinyt usein tätä että toisten koiriin ei saa koskea jos koskee niin oma vastuu jos koira puree....entäs jos koira tulee ihmisen luokse ja ihminen ei tykkää,saako silloin tehdä koiralle jotain?
Ihminen on se ketä sillon ymmärtää poistua paikalta. Tietty jos koira hyppää vasten niin pukataan se polvella pois ja kielletään sitä koiraa.
mutta entäs jos lenkki polulla tulee koira vastaan ja alkaa hyppiä ja ihminen pelkää kuollakseen koiraa eikä pääse liikkumaan...omistajaako se silloin pitää tirvaista..mulle monesti käynyt silleen että koira tullut luokseni eikä lähde pois..edes omistajan kehoituksella..se on niin ärsyttävää :headwall: monesti myös koira tullut lapsiani kohti ja lapset pelkää...kerran poikani lähti juoksemaan karkuun niin koira hermostui ja yritti ottaa jalasta hampailla kiinni.
Mielluummin omistajaa kun koiraa. Ei se sen koiran vika oo, et se on irti. Koiraa ei ikinä saisi lähtee karkuun juosta.
:( Ei ole lapsenkaan vika jos lähtee karkuun juoksemaan. Lapsi ei ole aikuinen. Lapsi toimii primitiivivietin mukaan tosi pitkälle. Itselläni kunnon vekit sääreen aikanaan puremasta vaikka olinkin IHAN paikallani ja en katsonut koiriin päin. 2 karhukoiraa juoksi kukkulalta päälleni koulunpihalla.
Sikspä niitä lapsia ei tarviskaan päästää vieraitten tai arvaamattomien koirien tykö!
 
Alkuperäinen kirjoittaja jalmir:

Ja koska ei voida olettaa jokaisen ihmisen ja varsinkaan lapsen tietävän (tai paniikissa muistavan) tuota, pitää koirat pitää kiinni ihmisten asuinalueilla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sagwa:

Niimpä!! Kun kaikki tajuis tän niin ei tämmöstä sattuis koko aikaa! |O
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja palleriina:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja Valon kantaja:
Alkuperäinen kirjoittaja lumihiutale82:
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Ei toisten koiriin mennä koskemaan...Ja mitä ton ikänen tekee edes yksin pihalla?
olen miettinyt usein tätä että toisten koiriin ei saa koskea jos koskee niin oma vastuu jos koira puree....entäs jos koira tulee ihmisen luokse ja ihminen ei tykkää,saako silloin tehdä koiralle jotain?
Ihminen on se ketä sillon ymmärtää poistua paikalta. Tietty jos koira hyppää vasten niin pukataan se polvella pois ja kielletään sitä koiraa.
mutta entäs jos lenkki polulla tulee koira vastaan ja alkaa hyppiä ja ihminen pelkää kuollakseen koiraa eikä pääse liikkumaan...omistajaako se silloin pitää tirvaista..mulle monesti käynyt silleen että koira tullut luokseni eikä lähde pois..edes omistajan kehoituksella..se on niin ärsyttävää :headwall: monesti myös koira tullut lapsiani kohti ja lapset pelkää...kerran poikani lähti juoksemaan karkuun niin koira hermostui ja yritti ottaa jalasta hampailla kiinni.
Mielluummin omistajaa kun koiraa. Ei se sen koiran vika oo, et se on irti. Koiraa ei ikinä saisi lähtee karkuun juosta.
:( Ei ole lapsenkaan vika jos lähtee karkuun juoksemaan. Lapsi ei ole aikuinen. Lapsi toimii primitiivivietin mukaan tosi pitkälle. Itselläni kunnon vekit sääreen aikanaan puremasta vaikka olinkin IHAN paikallani ja en katsonut koiriin päin. 2 karhukoiraa juoksi kukkulalta päälleni koulunpihalla.
Sikspä niitä lapsia ei tarviskaan päästää vieraitten tai arvaamattomien koirien tykö!
Ja siksi ne koirat pidetään kiinni, varsinkin lenkkipoluilla ja yleisillä alueilla. Omalla pihalla sen voi pitää vapaana mut muualla ei tarvii vapaana juoksennella!
 
vieras
Mun mielestä ihmisen ei edes pitäisi joutua tilanteeseen jossa juoksisi vierasta koiraa pakoon. Onko ne koirat niin vaikea pitää kiinni, että ihmiset jotka niistä eivät pidä tai jotka niitä pelkäävät saisivat rauhassa liikkua julkisilla/yleisillä alueilla.
 
Murrr tän palstan koiranomistaja äitistön mukaan lapsi on omaa syytään satuttanut itsensä jos koira puree. "Koska lapsen pitäisi toimia oikein": 1) ei juosta 2) totella vanhemmilta säätyä käskyä ettei vierasta koiraa saa silittää.. Lapsetan tunnetusti tottelee loppuelämän kaikkia käskyjä mitä vanhemmilta saaneet ensimmäisellä kertaa koko loppuelämän? Jos näin tapahdu niin lapsi on ja sen vanhemmat on huonoja. Eli 100% suomen äideistä on huonoja?-)
 
Ja meidän koirat eivät koskaan ole ketään purreet..
Mutta olenpa pari kertaa nähnyt,et koira on säikähtänyt,kun on joku mennyt yhtäkkiä laittamaan käden pään päälle..tullut koiran takaa niin ettei koira ole huomannut edes...
meidän tappaja koirat kun ovat lauhkeita,kuin lampaat ja lapsi rakkaita..
itkevät neidin ja mun äidin lasten perään aina...
 
haloo
Uskomatonta porukkaa täällä!
Joo, koira tappoi lapsen... no, mitäs meni ja taputti, oma vika. :headwall:
Olis voinut käydä pahemminkin tuossa tapauksessa, ja todellakaan se ei ollut lspen vika. Sehän oli tuttu koira lapselle kun kerran omistajnkin tunsi!
 
Alkuperäinen kirjoittaja palleriina:
Murrr tän palstan koiranomistaja äitistön mukaan lapsi on omaa syytään satuttanut itsensä jos koira puree. "Koska lapsen pitäisi toimia oikein": 1) ei juosta 2) totella vanhemmilta säätyä käskyä ettei vierasta koiraa saa silittää.. Lapsetan tunnetusti tottelee loppuelämän kaikkia käskyjä mitä vanhemmilta saaneet ensimmäisellä kertaa koko loppuelämän? Jos näin tapahdu niin lapsi on ja sen vanhemmat on huonoja. Eli 100% suomen äideistä on huonoja?-)
:headwall: Niimpä niin..

Näinhän se sitten meneekin.
 
Yhteistyössä