myöhemmin onnistuvat tammi/helmikuun IVF-pinolaiset:)

lumienkelille: Mun menkat oli suht runsaat, mutta luulisin et olin vähemmän kipee, kun tavallisesti (ja mä oon tosi tosi kipee). Tai ainakin eri tavalla kun normisti. Se kipu oli niinku tarkemmalle alueelle paikallistettavissa, kun normaalisti mul on koko maha ihan sekasin ja ylikipee. Oli ehkä viiltävämpää kipua.

 

Mullakin menkat oli normaalista poikkeavat. Pari päivää kesti normaalia runsaampi vuoto, jolloin kivut oli aika kovat. Sen jälkeen vuoto loppui kun seinään, mutta seuraavana päivänä alkoi "tuhruvuoto", jota kesti reilun viikon.

Taivaansilpoja :hug: Toivottavasti puhelimessa oli empaattinen lääkäri. Muistan itse kun soitin lääkärille negan jälkeen kyyneleiden olleen tosi lähellä, mutta pysyin onneksi kasassa, töissä kun olin.

*muoks* Eikös PeePeen olisi pitänyt olla tuolloin puol 12 maissa nukkumassa kun yön olit töissä ollut? Muistan itse miten sekaisin olin, kun aikoinani valvoin öitä. Ne ei yksinkertaisesti sopinut mulle ollenkaan, päivällä oli todella vaikea saada nukutuksi.

 

Finttu: Mun mahajomotus on myös ollu paikallistettavissa normaalia pienemmälle alueelle. Jollotus on ollu suunnilleen nyrkin kokoisella alueella, joka on vähän turvoksissakin. Alan kallistua semmoiseen oma diagnoosiin, että toinen munasarja on vielä hyperin jäljiltä turvoksissa ja painaa jotain muuta kropassa olevaa sisärompetta. Ja ehkä ne menkat on vähäiset hormoonien sekoittelun takia.. Jos tää tiputtelu ei ota loppuakseen, niin pitänee kilauttaa hoitajalle.

 

Oon jännännyt viimeiset kolme viikkoa teidän hoitoja tuolla vanhan pinon puolella ja itkenyt jokaisen itkut huonoista uutisista. Olen samaan aikaan käynyt läpi 1. IVF:ni, joka päättyi tänään veritestissä negaan. Jo ennen huonoja uutisia olin saanut uskomattoman paljon lohtua teidän kirjoituksista ja varsinkin tänään kun surulla ei ole rajoja. Olin suunnattoman iloinen kun huomasin että te jaksatte edelleen kaikesta huolimatta pitää lippua korkealla vaikka välillä tuntuu uskomattoman pahalle. Toivottavasti sopii jos hyppään tässä vaiheessa mukaan odottamaan teidän kanssa tulevaa PASia (pakkasessa 3 alkiota) joka toivottavasti on sitten huhtikuussa -ja viimeistään vapuksi ilouutisia.

 

Heipat kaikille! Olin teidän porukassa mutta nega tuli ja seuraava ja viimeinen hoito alkaa huhtikuun menkoista koska meillä ei tullut pakkaseen mitään. Joskus huhtikuun loppupuolella alkavat synarelan sumutukset. Yritän tässä nyt ennen saada vähän painoa pois jos sekin vähän auttaisi.

 

Tervetuloa mukaan Matilda! :wave: Ja pahoittelut negasta, me tiedämme tunteen :hug:
Kiva kuulla että olet saanut lohtua täältä palstalta, itsellenikin tämä on ollut näiden hoitojen aikana ihan henkireikä. Missäpäin te olette Matilda hoidoissa? Olisi myös mukava kuulla taustaa, miksi olette hoitoihin menneet ym., jos vaan jaksat kertoa.

Päivi tervetuloa myös!!

 

Kyllä tähän pinoon ovat tervetulleita kaikki, jotka ovat eläneet tuota ivf/icsi pinon elämää tämän alkuvuoden 2008., vaikka taustaillenkin. Pahoillamme tietysti olemme jokaisesta, joka tänne joutuu tulemaan...Oikeasti lohduttavia lohdutuksen sanoja ei kai ole olemassakaan mutta ainakin itselleni teidän olemassaolonne - se että tietää, että joku ymmärtää - on ollut aidosti lohduttavaa.

(.) Kerroin äsken äidille km:sta. Ainoa ihminen, jolle olen sanonut siitä. Tuntui helpottavalta - kun en ole kenellekään edes suoraan kertonut, että meillä on yritys päällä...Tiedetään, kuulostaa omituiselta. Mutta näin se nyt vaan on. Mieskään ei halua, enkä minäkään. Jotenkin kai hävettää - varsinkin kun kaikki läheisimmät meidän ympärillä ovat joko jo lisääntynyt useasti tai lisääntyvät "poksista", tuosta noin vain koko ajan... Äiti tottakai oli arvannut yrityksen ja oli pahoillaan km:sta, mutta järkevällä tavalla. Hoidoista en vielä pystynyt sanomaan, varsinkaan kun mies ei sitä halua. Luulen kuitenkin, että äitini kyllä tietää jo.

Käsittämätöntä, miten kauan tätä on jatkunut: aluksi oli vain kuukausia, sitten puolia vuosia ja nyt vuosia. Kun tänään mietin, miten tärkeitä teistä ja tästä kirjoittamisesta ja lukemisesta on tullut, tajusin miten outoa tämä elämä onkaan. Joskus kauan sitten oli vielä aika, kun en tullut ajatelleeksikaan, että joutuisin siirtymään "vauvakuume" -puolelta "lapsettomuus"-puolelle. Ja nyt se on tosiasia, joka tuntuu jo omalla makaaberilla tavallaan ihan luonnolliselta. Ja samaan aikaan: kuinka luonnotonta onkaan, että sitä elää mukamas ihan samaa arkielämää, mutta se on vain "pikkuisen" muuttunut siten, että hormoneista, munarakkuloista, munasoluista, spermasta ja alkioista puhuminen ja niiden analysoiminen on tullut meidän keskemme ihan arkipäiväiseksi. Ja vähitellen sitä on itse tosiaan muuttunut muutaman asteen ilottomammaksi, pikkuhiljaa vähemmän sosiaaliseksi ja enemmän itkuiseksi ja vuoristorata-nopeudella ihan tavallisina päivinä masentuneeksi. Ihan samoja tuntoja kuin kuin Saana ja Annuli kirjoittivat. Joo, mullekin tuli yhtäkkiä "yllätyksenä", että aamut ovat tosiaan jo valoisampia...Tämä alkuvuosi on kyllä ollut totaalista hukka-aikaa itselleni töiden kannalta - olen saanut kaiken pakollisen hoidettua juuri ja juuri, mutta 100% kiinnostuksen puutteella, koska mielessä pyörii ihan koko ajan tämä lapsensaamisen vaikeus. Äsken tuli juuri sähköpostilla kaverilta kutsu bileisiin, tai siis itse asiassa, ehdotuksia bileiden päivämääräksi. Noh, omalta osaltani kysymys herätti saman tarpeen katsoa kalenteriin, että jaahas, mihinkäs kohtaan kiertoa nämä juhlat osuvat ja että hmm, voikos sitä nyt sitten juoda jotain ja jos nyt kuitenkin juo, niin kuinkas paljon muut kiinnittävät huomiota siihen, miten vähän sitä nykyään juo...

Joka tapauksessa, nyt lähden kotiin ja menen illalla leppoisasti elokuviin ystävän kanssa. Ystävän, jolla ei siis ole aavistustakaan (tai on sillä ehkä aavistus, mutta ei se kuitenkaan koko tarinaa tiedä) mun nykyelämän suurimmasta mielessäpyörivästä asiasta. Kun tästä nyt kohta tuonne liikenteeseen lähden, pistän Grooven soimaan ja mielessäni toistelen matildan viimeistä lausetta: "viimeistään vapuksi ilouutisia".

Voimia.
S

 

Annuli:uskon todellakin että tiedätte miltä tuntuu... Ei tätä voi muuten ymmärtääkään jos ei itse sitä koe ensin. Vielä eilen en itsekään sitä täysin tajunnut ja nyt valitettavasti liiankin hyvin.

Tässä tätä hoitohistoriaa: Meillä on pari vuotta yitystä takana, ensin kotona ja hoidossa nyt viime kesästä asti Helsingissä. Vikaa molemmissa (tosin ei tiedetä syytä) ja siksi edettiin nopeesti IVF:ään. ICSIiinkin valmistuduttiin, mutta sitä ei tarvinnut tehdä. Munasoluja ja hedelmöittyneitäkin oli runsaasti, jopa yli 20 hedelmöittyi, mutta silti tuloksena vain 4 alkiota, joista nyt siis yksi on jo pelistä pois. Toivottavasti loput jaksavat paremmin. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta vaikka prosentti selvityneistä oli tosi pieni. Onneksi se prosentti ei merkitse vaan alkioiden lopullinen määrä, eikö?

 

Matildalle kans teretuloo
Annulille kiitos listasta, mä huomasin sen vasta nyt :ashamed:

Ja Stella: Mähän sitä epäilinkin, et sun äiti on ymmärtäväinen. Mun äiti olis ollu yks niitä harvoja ihmisiä, jolle mä olisin voinu tästä kertoa.

Emmää osaa pysyy täältä pois. Ja ostin taas "ostapoispäiviltä" potkuhousut...Mutku oli niin söpöt :$

 

Finttu: Mä olen saanut mieheltä kyllä ukaasin, että nyt loppuu noi vauvanvaatteiden ostelut toistaiseksi - kuulemma hyvin päästään alkuun kun tärppää...Olen tosiaan minäkin aina "välillä" sortunut, varsinkin matkoilla, ja olen sitten vilpittömänä vakuutellut miehelle, että ne on lahjaksi kavereiden vauvoille...JepJep. Jotenkin kummasti meillä vaan on mun vaatekaapissa sellainen epämääräinen muovikassi, joka on tällä hetkellä PULLOLLAAN vauvanvaatteita... :x :x :x

Nyt mää lähden, huomiseen.

 

Heissulivei tutut ja tuntemattomat...täälä sit jälleen ollaan, mul oli oikein ikävä teitä kaikkia poissaollessani (meil oli nettiliittymä sähkötöiden vuoksi tauolla)kävin tuol edellisel palstalla kurkistelee, mitä kaikkee oli tapahtunu ja paljon oli...kaikille neganneille uskoa onnistumiseen ja lohdutusta murheeseen...onnitelut taidan täl puolel jättää välistä, kun kerta täällä ollaan...

Annuli: Erikois kiitos sinulle, kun olit kaipaillut minua...


(.) Täällä sit piinaillaan viel torstaihin saakka ja sit acon 10 kehiin...miun 4 IUI meni sit kuiteskii ihan nappiin...vaiks alku oli hiukan kivikkoinen, kun vaste menopuruille oli niin voimakasta...loppujen lopuksi yksi follikkeli oli inssi päivänä 18.5mm ja limis 10mm. Pregnylin pistin inssiä edeltävänä iltana ja sit viel ennen toimenpidettä kurkattiin, niin siel se viel kölli...lääkärin mielestä miehen simpat oli ihan huippu tavaraa, joten siltä osin asia kunnossa...
Pitkästä aikaa mul on kaikki tuol alapiässä sillä mallilla, et pitäis tärpätä kaiken jären mukaan...mut en oikein jaksa uskoa enää ihmeisiin, mut eihän sitä koskaan tiedä... kai täs on pakko vaan viel yrittää...
Mun sisko sai tietää viime viikolla odottavansa pikkuista, mä en tajuu miten jotkut tulee raskaaksi heti, heillä tärppäs heti ekasta kierrosta, käsittämätöntä...varmaan tartteis ottaa oppitunteja heiltä! Mut nyt piinaillaan viel muutama päivä ja pysytään toiveikkaana...

Kaikille rakkaita terkkuja.. :heart: :heart: :heart: :heart:

 

Kiva kuulla sinusta puoli-enkeli! :heart: Ehdin jo huolestua, kun sinusta ei ollut kuulunut. Nyt sitten pidetään sormet ja varpaat pystyssä plussan puolesta, jonka torstaina saat! Eikös niin?
Minkälainen olo sulla on siskosi raskautumisesta? Voisin kuvitella, että siinä kaikenlaisia tunteita esiintyy... Joo, se on todella uskomatonta miten jotkut raskautuu heti kerrasta! Lähes kaikki lapselliset ystäväni ovat raskautuneet niin, paitsi yksi pisti vielä paremmaksi ja tuli poikaystävälleen raskaaksi "vahingossa" yhdestä ainoasta kerrasta milloin eivät kortsua käyttäneet!
Olen aina toivonut sisaruksia, mutta nyt kävi mielessä että tässä asiassa on parempi kun niitä ei ole. Vanhempien hehkutus voisi ottaa turhan koville nyt. Riippuu kyllä varmaan todella paljon minkäkaiset välit on siskoon ym.

Stella, minulla aikalailla samanmoiset fiilikset työn kanssa. Mitään ylimääräistä ei jaksa tehdä, ja monesti on tunne että eipä voisi vähempää kiinnostaa. Sitä tyyliin jo odottelee, että pääsis äitiyslomalle... Toivotaan että me kaikki pian päästäänkin :heart:

 

Tervetuloa, Matilda!

Kiitos listauksesta, Annuli!

Finttu ja Stella! Täällä myös vauvanvaatteita varastossa, mutta todellakin laatikoittain!... On ollut aikaa ostella... Taisin hankkia ensimmäiset jo ennen kuin alettiin kolme vuotta sitten "väkertää" vauvaa. Olen harrastanut paljon kirpputoreja, joten siinä sivussa on tarttunut matkaan myös vauvan vaatteita. Niitä on nyt meillä tytölle ja pojalle kaikenlaisia ihanuuksia! Mies on pakottanut hillitsemään hamstraamistani ja sitä kyllä tapahtuu edelleen, mutta pikkuhiljaa ja harkiten.

 

Toivottavasti puhelimessa oli empaattinen lääkäri.

sano Annuli81

Meillä on tosi kiva ja ymmärtäväinen ja ennen kaikkea maalaisjärkinen lääkäri. Ei tarvitse kuin sanoa "entäs sitten kun" niiin hän jo lisää loput ja sanoo perään ettei tämä maailma ole niin absoluuttista. Siis pistää suoriksi meidän ongelmia, hyvällä tavallla...

Tähän asti ollut tosi oikean tuntuinen.

Ja tänään puhelimessa oli just paras. Olen itkenyt koko päivän tänään, kaunis ilmakin sai minut itkemään, kun kävin lenkillä. Pikkusiskoni "16 vuotiaat kesäsuunnitelmat" saivat minut itkemään. Olen itkenyt sitä kun itkettää. Olen itkenyt sitä, kun olen niin iloinen toisten puolesta kun he saavat olla odotuspuolella. :heart:

olen itkenyt sitä kun mieheni on kaukaisella työmaalla ja ei pääse mukaan keskiviikon aikaan :'( sitä miten hän on siellä niin yksin kun minäkin täällä. Olen itkenyt sitä, kun meillä on ensiviikolla 2 vuotis hääpäivä.

Kyyneleet tulevat ilosta ja surusta ja ennen kaikkea pelosta.



:wave: kaikille uusille ja vanhoille

 

Annuli;Kiitti viestistä...mä kuulun niihin onnekkaisiin, et mul on ihanat ja ymmärtäväiset sisarukset, joten voin olla aidosti onnellinen siskoni puolesta... millos sul on PAS? Toivottavasti pian

Eniten mua tässä kaikessa helpottaa se, et teitä muita samanasian kans painivia on olemassa...jokapäivä koitan ottaa tän elämän vastaan sellaisena kuin se tulee, rohkeasti ja pelkäämättä tunteitani kätkemättä...mä oon jo aika finaalissa näitten yritys kertojen ja toiveiden suhteen, joten tää vuosi viel yritetään ja sit annetaan asian olla...mä oon saanu helpotusta pahimpina surun kausina kirjallisuudesta,oon lukenu kaameita ja koskettavia tarinoita ihmisten elävästä elämästä...mua on helpottanu se, et ymmärtää sen tosiasian et asiat vois olla paljon hullumminkin...surulla mässäily on mun tapani purkaa suruntunteitani...Aika kyl tekee ihmeitä, et ei viisaat turhaan ole todenneet et aika parantaa haavoja, jos mä ajattelen sitä ensimmäistä ja toista yritys vuotta niin olin aivan pohjalla, elämäni kirjaimellisesti pyöri vain ja ainoastaan tän yhden asian tiimoilla, ne oli vaikeimmat aikani tottavie...toki vielkin on päiviä jolloin itken, parun ja oon lohduton, mut kaiken kaikkiaan mun on paljon helpompi hengittää ja elämä näyttäytyy valoisampana kuin pitkään aikaan...mut kaikille oikein paljon jaksamista täl kivikkoisella tiellä, koittakaa hemmotella itseänne ja puolisoitanne... rakkaudella puoli-enkeli:heart: :heart: :heart: :heart: :heart:

 

Voi sinua taivaansilpoja :hug: Pääasia on et itket, itket ja itket, älä pado sisällesi mitään. Sanotaan et padotut tunteet katkeroittavat ja näin lisäävät ihmisen henkistä kärsimystä...lähetän täältä sinulle virtuaali halauksen *rutistaa*...joko tuli... :heart:

 

:heart:

Tuli.

 

Tervetuloa myös minun puolesta, Matilda ja Päivi! Meitä onkin täällä kohta jo melkoinen kööri. Suurin osa jo tuttuja...

Annuli, hauska yhteensattuma, että eilisessä viestissäsi kirjoitit munasolujen luovutuksesta ja siihen liittyvistä ajatuksistasi. Mulla on kans viikonlopun ajan pyörinyt jostain syystä luovutetut munasolut. Pelkään vaan omassa tilanteessani sitä, että mitäs jos omat soluni eivät olekaan kunnollisia, kun mulla kuitenkin on noita ovulaatiohäiriöitä. Mitä jo munarakkulan sisällä oleva keinotekoisesti kasvatettu solu ei olekaan koskaan ollutkaan kunnollinen... Miehellekin mainitsin asiasta, että jos näyttäisi monen IVF:n jälkeen siltä, ettei omaa lasta saataisi, olisin kyllä varmaankin valmis luovutettujen munasolujen käyttämiseen. Toivottavasti niin pitkälle ei kuitenkaan tarttisi mennä. Mietin sellaistakin, että voiko munasolussa olla vikaa, jos se kuitenkin hedelmöittyy ainakin 8-soluiseksi alkioksi asti?

Niin. ja kiitti muuten listauksen tekemisestä

Lumienkeli, mullakin menkat oli tavallisuudesta poikkeavat IVF:n jälkeen. Normaalisti ne kestää noin 3 pv, mutta IVF:n jälkeen oli paljon pidemmät. Tuhruilua tuntui riittävän jonkun viikon verran.

 

Tervetuloa Matilda ja Päivi.

Olipas kiva kuulla Puoli-enkelistä, tsemppiä sulle viimisiin piiniksiin :heart:

Lumienkeli: Täällä kanssa menkat oli normaalista poikkeavat, kovia kipuja ja runsaammat kuin normaalisti. Taitaa tosiaan noi hormoonit vaikuttaa jokaisella hieman erilailla.

Mulla on kanssa semmoinen käsitys ettei me hoidot läpikäynneet kelvata luovuttajiksi. Yhtään en kyllä tiedä mistä toi käsitys on peräisin.

Mä olen pysynyt vauvanvaatteista visusti erossa. Vauvalehtiäkin saa lukea vain hoitojen akuuttivaiheessa, ei näin tauolla. Mulla ei pää ketäis sitä, että joutuis ne joskus pakkaamaan pois. Itsesuojelua siis...

Menkkoja kovasti odotan mutta tänään on siihen malliin juilinut tota toista puolta et vois jotain oviksen tynkää olla ilmassa eli sitten tarttis viel kaksi viikkoa odottaa. Katotaan nyt kuitenkin.

 

PeePee kylläpäs sinun kaveri on todella ikävästi sanonut :kieh: Tässä todella kaipaa kannustusta ja toivoa, eikä mitään tuollaisia kommentteja. Tulee mieleen isäni, joka hoitojen alussa totesi, että ainahan on se porukka jotka eivät tule ikinä onnistumaan :headwall: Tiedän ettei tarkoittanut pahalla, mutta kyllä minä siitä hänelle ihan hermostuin. Ihmiset ei joskus ajattele yhtään mitä ne sieltä suustaan päästään. Muutenkin vaikka minulla on hyvät välit vanhempiini, he eivät ehkä jotenkin osaa käsitellä tätä asiaa. Ehkäpä heilläkin kova pelko, etteivät saisi lapsenlapsia...Tiedä häntä. Anoppi taasen on aika mukavasti kannustanut. Hänelle ilmoitin negasta samana päivänä kun tieto tuli, ja kun itkin puhelimessa kuulin ettei hänenkään kyyneleet olleet kaukana. Appiukkokin oli sanonut, että on niin väärin että lapsia tulee kaikenmaailman narkkareille, mutta sitten ihmisille, jotka oikeasti lapsia haluaisivat, se on niin vaikeaa.

Minäkään en muuten ole ostellut ainuttakaan vauvanvaatetta, en vaan pysty ennekuin vauvan tulo olisi varmaa. Anoppini on tainnut kyllä jotain ostaa, ainakin hän on kutonut meille ristiäispuvun kankaan Äitiysvaatteita olen taasen katsellut netistä jonkin verran. Lähinnä farkkuja, ne on jotenkin niin suloisia ison mahan kanssa...

PeePee kyllä me oikeasti onnistutaan vielä! Nämä alkiot eivät vaan olleet niitä alkioita... Ja mieti mikä hormonimäärä elimistössä ollut, ehkä ei niin otollinen raskaudelle. Itsellenikin tulee kyllä säännöllisin väliajoin epäusko onnistumiseen, mutta muistetaan me tsempata toisiamme rakkaat sisaret :heart:

 

kyllä me tästä vielä noustaan ja joskus muistellaan lämpimästi jopa näitä aikoja.

PeePee sanoi

PeePee kyllä me oikeasti onnistutaan vielä! Nämä alkiot eivät vaan olleet niitä alkioita... Ja mieti mikä hormonimäärä elimistössä ollut, ehkä ei niin otollinen raskaudelle.

Annuli81 sanoi

ja Taivaansilpoja sanoo, pakkohan meidän on onnistua. Itkenyt itselleni pää turpeaksi. Mutta jokin lohtu vie eteenpäin, se ainoa alkio.

Heikommalla hetkellä en usko minäkään, mutta väliin tulee aina usko, että pakkohan meidän on onnistua...

:heart:

 

Huh, vihdoin. Koko päivän olen hoitanut asioita ja vihdoin pääsen tänne avautumaan.

Kaveri synnytti eilen lapsen. Viimeksi olimme hänen ja miehensä luona vappuna saunomassa ja silloin puhuimme miehen kanssa että kohta sitten meille tulee lapsi. Kun silloin olimme varmoja, että oli jo napannut. No ei meillä vaan, mutta ilmeisesti tuttavapariskunta innostui ajatuksesta ja nyt sitten heillä on vauva.

Sitten sain vielä tietää, että eräs kaverini on raskaana. Hän oli pyytänyt tuttua miestä hoitamaan hommat, vaikka eivät ole yhdessä. Ilmeisesti heti oli tärpännyt.

Mä en ymmärrä. Ei sanoja. Oon ihan mykistynyt. En halua olla katkera. Niin mikä tässä on sitten vaihtoehtona. Ei olla?

 

Onneliina :hug: Kyllähän sitä väkisin on välillä todella kateellinen ja vähän katkerakin. Kunhan ei vaan antaisi katkeruuden "myrkyttää" itseään... Itseäni on helpottanut, kun olen antanut itselleni luvan tuntea, tai ainakin yrittää tuntea hyvällä omatunnolla, kaikki negatiivisetkin tunteet, ne kun ei ketään satuta. Tuntuu kyllä todella epäreilulta varsinkin tuo sinun sinkkuystävän tapaus, parempi olla kommentoimatta enmpää kun tänään on aika huono päivä

Mä v*ttuunnnuin tänään ihan totaalisesti mun työpaikkaan. Siellä on reippaasti töitä paiskittu (paitsi viimeaikoina hieman tahti jostain syystä rauhoittunut), ja mitään kiitosta ei tule ikinä esimiestaholta, melkein päinvastoin. Vihoissani laitoin työhakemuksen menemään toiseen paikkaan, tällä hetkellä tuntuu että tuosta p*ska "puljusta" olen täysin valmis lähtemään muualle :headwall: Niikun varmaan huomaatte, ei ole paras mahdollinen päivä tänään

Stellalla jo huomenna siirto,vautsi! Yhdeksän kuukauden päästä sulla on sitten vaavi sylissä, päätetään näin :heart:

 

Ihana annuli, kun jaksat edes hymiöiden verran hohottaa, vaikka sullakin kurja päivä.

Mä kans olen päättänyt antaa itselleni luvan tuntea kaikki mitä tulee ulos, yritän välillä katsella itseäni sivusta ja olla armollinen. Tuntuu aika haavoittuvalta kyllä, kun huomaa olevansa katkera. On suuri askel myöntää se itselleen. Mutta varmasti on parempi todeta se, kuin salata itseltään.

Tosi ärsyttävä toi työpaikan tilanne. Itse olen tosi huono tekemään töitä jos ei arvosteta, että en sellaisessa tilanteessa edes kykene tekemään. Ja siitähän soppa tulee...

Millä aloilla muuten olette? Olen rakentanut jonkinlaisia kuvia päässäni teistä ja olisi kiva tietää vähän enemmän.

Itse teen luovaa työtä, ja opiskelen vielä.

 

Pakko välillä nauraa suuttumuksen/pettymyksen lomassa, muuten ei kestäisi...
En viitsi täällä julkisesti paljastaa millä alalla olen, vainoharhaisesti kun luulen jonkun tutun mut täältä tunnistavan Tapaamisissa ollaan kerrottu mitä työksemme tehdään, vaikkakin sen kertominen olis elvästi vaikeampaa kuin kuvailla intiimeitä alapään ongelmia