Muut äidit ahdistaa ja koko elämä

[ahdistunut]

Siis oikeastaan kaikki ihmiset ahdistavat, mutta etenkin muut äidit..jos lähden ostoskeskukseen lapseni kanssa, tunnen että muut tuijottavat..tunnen että olen jotenkin kamala äiti..Muut ovat hyvin pukeutuneita tai sentään kalliiseen ulkoiluasuun pukeutuneita, kun minulla on mitä sattuu päällä, vaikken oikeastaan mikään tyylitön edes ole. Muiden lapsilla on merkkivaatteita, hiekkalaatikolla kaikki ovat tiptop..tiedän että ajattelen hulluja, mutta muutenkin olen perusahdistunut ihminen niin jokaisen reissun jälkeen tunnen itseni huonommaksi kuin muut..

Miten äitinä voi elää kroonisen ahdistuksen kanssa? Ilman lapsia ratkaisuni olisi helppo.

Kasaan itselleni paineita, että minulla ei ole mitä muilla on? Olen kateellinen näille tiptop äideille joilla on hieno koti ja hienot lapset. Olen kateellinen luomu tms. äideille, joilla on vahvat arvot ja lapsilla kestovaipat ja villavaatteet sun muuta..

Oma äitiyteni on pelkkää kaaosta, koska yritän olla niin kuin kaikki muut..en saa mistään kiinni..koti on kaaosta, lapsilla on rajat ja turvaa, mutta ei selkeitä esimerkiksi siivousvuoroja tai muuta järjestelmää..Miten muut saavat järjestyksen kaikkeen, sanotaan että Äideille On Hyvä Organisointikyky..minulla ei ole pätkääkään!

 

[Madicken04]

En tiedä leineekö oikeasti paljoakaan tip-top-äitejä joilla kaikki on täydellistä, se vaan helposti näyttää siltä. Jos nyt yleensä "hyvästä äitiydestä" puhutaan niin tärkeämpää kuin ne merkkivaatteet ulkoillessa ja sisustuslehdestä repäisty koti, on se että niiden lasten kanssa ulkoilee ja touhuaa, on läsnä. Ne on asioita joilla on merkitystä ja mitkä jää mieleen, ei niinkään se minkä merkkinen haalari ja millaiset sohvat kotona oli silloin kun oli pieni.

Noista ulkoisista asioista ei kannata edes ottaa paineita vaan yrittää löytää se oma tyyli milloin lasten aknssa saa arjen sujumaan mukavatsi kaikille.

 

[hm]

Hm. Tuota olen miettinyt viime aikoina.
Miten kateus ja vertailu tekee elämäst kurjaa.
Kun esim. ajatellaan, että on joku ydinperhe, jossa on sopivasti rahaa mutta vanhemmilla ei aikaa, koska molemmat vanhemmat käyvät töissä ja jotta jaksaisivat käydä töissä tuntevat tarvitsevansa sitten paljon muuta. Eli kuntosalia ja baari-iltaa ja ravintolailtaa ja ystävien kanssa illanviettoja, joissa nautitaan alkoholia. Joten lapset käytännössä hyvin paljon yksin eivätkä saa kasvatusta tai opastusta oikeaan ja väärään, koska näkevät vanhenmpiaan yksinkertaisesti liian vähän. Tunnin pari illassa. ja viikonloppunakin on sitten kaikkea näillä vanhemmilla.

Ja sitten olisi siellä kaupungin vuokrakämpässä äiti ja lapsi, joilla olisi mahdollisuus viettää hienoa elämää, aikaa toisilleen ja lapsi oppisi tekemään ruokaa äitinsä kanssa, siiivoamaan, hienoa arkea ja harrastuksia ja yhteisiä peli-iltoja, elokuvailtoja jne.

Mutta ei se käy, kun pitää kadehtia mistä jää paitsi, eli pitää ostella kaikkea roskaa ja turhaa ja verrata itseä muihin. Ja tehdä kurjaa ilmapiiriä, jossa lapsikin oppii ilkeäksi ja kadehtimaan ja vertaamaan kun voisi oikeasti olla onnellinen.

Suomessa toimeentulotukikin on niin iso, että sillä elää tosi leveästi, verrattuna esim. opiskelijoiden elintasoon.

 

["eeva"]

Voi sinua =( Ainakin itsetuntosi on huono ja aivan turhaan.

 

[Keittiönoita]

Lakkaa yrittämästä olla kuten muut. Mieti, mitä kaikkea hyvää sinulla on elämässäsi. Sitten mieti, mitä muuta haluaisit. Mieti, mikä estää sinua saamasta haluamaasi ja mitä uhrauksia ja/tai ponnisteluja sinulta vaatisi, jotta saisit haluamasi. Ja sen jälkeen mieti, oletko valmis tekemään tarvittavan, jotta saat haluamasi.

 

["eräs"]

Ihan hyviä pointteja edellisillä vastaajilla, mutta vielä yksi näkökulma...Vaikka kyseessä voi olla perinteiset kateus ja huono itsetunto, niin ei kirjoittaja varmasti pelkästään omasta päästää vedä näitä asioita. Kyllähän ympäristökin viestii jatkuvasti, että niillä, joilla on iso koti ja hienot vaatteet on enemmän kavereita ja ovat parempia. Neuvolassa tai kaupassakin suhtaudutaan helposti eri tavalla...tai ainakin sen voi kokea niin.

 

["miiru"]

Ei kaikki ole sitä miltä näyttää. On hienoa että sanot lapsillasi olevan rajat ja turvaa. Usko pois, olet hyvä äiti ja vertailu ei kannata, aina löytyy joku parempi jos siihen alkaa. Mieti mitä itse arvostat ja elä sen mukaan. Tiedän, ei ole helppoa, olen tätä samaa itsekin pähkäillyt. Mutta ennenkaikkea, ei pidä yrittää näyttää joltakin, vaan olla jotakin! Rohkeasti! Tsemiä!

 

[Madicken04]

Hm. Tuota olen miettinyt viime aikoina.
Miten kateus ja vertailu tekee elämäst kurjaa.
Kun esim. ajatellaan, että on joku ydinperhe, jossa on sopivasti rahaa mutta vanhemmilla ei aikaa, koska molemmat vanhemmat käyvät töissä ja jotta jaksaisivat käydä töissä tuntevat tarvitsevansa sitten paljon muuta. Eli kuntosalia ja baari-iltaa ja ravintolailtaa ja ystävien kanssa illanviettoja, joissa nautitaan alkoholia. Joten lapset käytännössä hyvin paljon yksin eivätkä saa kasvatusta tai opastusta oikeaan ja väärään, koska näkevät vanhenmpiaan yksinkertaisesti liian vähän. Tunnin pari illassa. ja viikonloppunakin on sitten kaikkea näillä vanhemmilla.

Ja sitten olisi siellä kaupungin vuokrakämpässä äiti ja lapsi, joilla olisi mahdollisuus viettää hienoa elämää, aikaa toisilleen ja lapsi oppisi tekemään ruokaa äitinsä kanssa, siiivoamaan, hienoa arkea ja harrastuksia ja yhteisiä peli-iltoja, elokuvailtoja jne.

Mutta ei se käy, kun pitää kadehtia mistä jää paitsi, eli pitää ostella kaikkea roskaa ja turhaa ja verrata itseä muihin. Ja tehdä kurjaa ilmapiiriä, jossa lapsikin oppii ilkeäksi ja kadehtimaan ja vertaamaan kun voisi oikeasti olla onnellinen.

Suomessa toimeentulotukikin on niin iso, että sillä elää tosi leveästi, verrattuna esim. opiskelijoiden elintasoon.

Tuossa on vinha pointti, eli turha hukata omia mahdollisuuksia mukavaan arkeen vain kadehtiessaan toisia. JOs lapset nyt jäävät jostain piatsi niin enemmän se johtuu siitä että oma äiti vain vertaa perhettä muihin ja rypee itsesäälissä, kuin siitä että naapurin lapsilla on kalliimmat haalarit tai hienompi sohva kotonaan.

 

[vieras keittikselle]

Lakkaa yrittämästä olla kuten muut. Mieti, mitä kaikkea hyvää sinulla on elämässäsi. Sitten mieti, mitä muuta haluaisit. Mieti, mikä estää sinua saamasta haluamaasi ja mitä uhrauksia ja/tai ponnisteluja sinulta vaatisi, jotta saisit haluamasi. Ja sen jälkeen mieti, oletko valmis tekemään tarvittavan, jotta saat haluamasi.

Keittikseltä tulee oikeasti aina kaikista parhaimmat vinkit ja elämänohjeet =). Mulla on jäänyt sinusta niin lämmiin kuva, olet niin toisista välittävä ja huolehtiva. Lapsesi saavat olla onnellisia, koska heitä on onnistanut niin kovasti saadessaan sinut äidikseen.. Koskaan et sano täällä rumaa sanaa toiselle, minutkin olet saanut niin monesti onnelliseksi ihan vain muutamalla sanalla. Keittiksestä ei voi olla tykkäämättä =)

 

[juuh]

[QUOTE="eräs";22414484]Ihan hyviä pointteja edellisillä vastaajilla, mutta vielä yksi näkökulma...Vaikka kyseessä voi olla perinteiset kateus ja huono itsetunto, niin ei kirjoittaja varmasti pelkästään omasta päästää vedä näitä asioita. Kyllähän ympäristökin viestii jatkuvasti, että niillä, joilla on iso koti ja hienot vaatteet on enemmän kavereita ja ovat parempia. Neuvolassa tai kaupassakin suhtaudutaan helposti eri tavalla...tai ainakin sen voi kokea niin.[/QUOTE]

Niin, ehkä näin.
Mutta voi olla silti jääräpäinen itse, ja itse arvostaa kaikkia ihmisiä ja kunnioittaa yhtä paljon, kunnes he käytöksellään osoittavat joko että eivät ole arvostuksen arvoisia tai sitten ovat.

kavereita saavat hyvin keskinkertaiset tavikset, jotka pitävät juoruamisesta ja pintaliidosta.

Iso koti ja rahalla pröystäily on junttimaista, ja sikamaista aikana, kun luonnon varat alkavat olla loppuun kulutettu.

 

[Keittiönoita]

Keittikseltä tulee oikeasti aina kaikista parhaimmat vinkit ja elämänohjeet =). Mulla on jäänyt sinusta niin lämmiin kuva, olet niin toisista välittävä ja huolehtiva. Lapsesi saavat olla onnellisia, koska heitä on onnistanut niin kovasti saadessaan sinut äidikseen.. Koskaan et sano täällä rumaa sanaa toiselle, minutkin olet saanut niin monesti onnelliseksi ihan vain muutamalla sanalla. Keittiksestä ei voi olla tykkäämättä =)

Kiitos Luultavasti mä kuitenkin olen vain vanha. On tullut jo elämässä käytyä läpi erilaiset ikäkriisit, erilaiset elämäntilanteet lasten syntymästä heidän aikuistumiseensa, elämä pienipalkkaisena, opiskelut aikuisena jne. Ja lisäksi se, että mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän hermoilen ja hötkyilen asioista ja yhä enemmän annan itselleni anteeksi kaikenlaista, mihin en joko pysty tai viitsi ryhtyä.

 

[tsemppiä]

Muistan ajatelleeni väsyneimpinä hetkinä ihan samalla tavoin.. tavallaan jatkuvasti. Kuulostat kovin masentuneelta, suosittelen liittymistä Äimään vertaistuen saamiseksi (Äimä ry - Tervetuloa ÄIMÄ ry:n sivuille).

Vaikka kuulostaa mahdottomalta, niin KAIKKI näyttää paremmalta, kun et ole väsynyt ja sinulla on jotain mielekästä tekemistä itsellesikin. Asiat ovat kuitenkin omassa päässäsi. Vaikka ne olisivat niin kuin kuvittelet, niin sittenkin - mitä sitten? miksi stressata! Itselläni suurin ahdistus oli esikoisen vauva-aikana se, että tuntui, että muiden vauvat ja lapset olisivat aina paljon rauhallisempia ja että teen jotain väärin, kun niin ei ole. No ehkä teinkin ja onhan se villi vieläkin, mutta on sitä villimpiäkin ja ei se enää niin haittaa. Pääsin eroon ahdistuskierteestä - tosin vasta, kun ikää tuli esikoiselle, olisi pitänyt hoidattaa jo aiemmin.

Nyt tuntuu kakkosen kanssa, että tekisi mieli oikein esitellä muille, miten hieno ja helppo vauva kyseessä. En tiedä onko oikeasti ulkoisesti sen hienompi kuin esikoinenkaan, mutta fiilikset ovat erilaiset. Pidän esikoistakin loistavana, en minä sitä sano!