Oma ja lasten yksinäisyys ahdistaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ahdistunut äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Itse tutustuin paljon aiemmassa asuinpaikassa, jossa oli paikkakunnalle muuttaneita paljon. Siellä kyläilin vastavuoroisesti.

Nyt asun okt-alueella, jossa kaikki ovat , jollei samasta kaupungista, niin samasta läänistä kotoisin, ja on lähellä omat vanhemmat, sisaria, sukulaisia, lastenkavereita.

Meidän sukulaise ja lapsuudenystävät asuvat satojen kilometrien päässä.

Joten vaikka kutsuu kylän, vastakutsua tuskin tulee, ja sama juttu lasten kanssa. Toisilla on todella paljon menoja ja sukulaisten lapsia ja ystävien lapsia.
Olisiko teillä vähän sama juttu?
Lisäksi tosiaan se, että monet lapset leikkivät vain niiden kanssa, jotka vanhemmat ovat katsoneet omiksi ystävikseen.

Ja monet perheet haluavat viettää perheen kanssa viikonloput. OMillani on viikolla ystäviä, viikonloppuna hiljaista.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ajoittain hyvin yksinäinen :
Jos ei Hki tunnu mahdottomalta ja haluat tutustua, niin kirjoittele:
elisansisko@gmail.com
muutkin samoin kokevat voi laittaa postia :)

Missä päin Helsinkiä asut? Itse kaipailen idässä päin kaveria :)
 
Itselleni on tutustuminen toisiin ihmisiin hidasta ja vaikeaa, mutta onneksi ne vähät ystävät joita on vuosien varrella löytänyt ovat myös pysyneet. Jos ajatus on saada yksinäisen ystäviä niin ei ehkä kannata tähyillä suosittujen tyyppien seuraan vaan lähestyä toisia vähän ulkopuolisen oloisia ihmisiä. Omat ystäväni ovat siinä mielessä vähän niin kuin minä eli ei oikein kuulu joukkoon. Samoin lapsia kannattaisi kehottaa lähestymään toisia yksinäisen oloisia, turha on ruveta hakemaan bestiksiä supersuosituista tyypeistä. Hyvä ystävä voi löytyä toisesta sisäpiirin ulkopuolisesta. Mun elämässä tää on toiminut, vaikkei se mitenkään suunniteltua ole.
 
Täällä myös yksinäinen äiti, joka pelkää lapselleen samanlaista kohtaloa. Oma tilanteeni on lähtöisin ujoudesta ja huonosta itsetunnosta ja jos oikein haluaa kaivaa, niin huonosta isäsuhteesta ja tukahtuneesta kodin ilmapiiristä myös.

Käyttäytymismallit on seuranneet lapsuudesta tähän päivään. Mun on vaikea mennä ryhmään mukaan ja olla heti oma itseni. Varautuneisuus näkyy sitä helpommin mitä enemmän yritän sitä peitellä.

Koulukiusaamista jouduin tästä syystä kestämään monta vuotta. Nykyäänkin sosiaaliset tilanteet herättää niin voimakasta inhoreaktiota, että pysyttelen mieluummin kotona. Äidiksi tulemisen jälkeen olen havahtunut ongelmaan uudelleen, sillä tätä menoa se periytyy lapselle. Onneksi mies on luonteeltaan avoimempi, ja toivon hartaasti, että lapsi ottaa hänestä mallia...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Vieläkö jollain ajatusta?

Tuli mieleen et pelkääkö ihmiset teitä? Jos oot kovinkin "syvällinen" ihminen, ihmiset ei uskalla mennä sellasten lähelle... Tiedän itsekin sen kokeneena, oon joskus turhankin pohdiskeleva, en halua jauhaa pinnallisia asioita... pelkääkö ihmiset sellasta? En tunnu oikein seuraa löytävän. Toisaalta olen nykyään jo hyväksynyt tämän, asia on vaan näin. Aiemmin tunsin itseni kummajaiseksi ja sen takia olin myös arka. Lasten takia vaan joskus harmittaa.

 
Alkuperäinen kirjoittaja hymm:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Vieläkö jollain ajatusta?

Tuli mieleen et pelkääkö ihmiset teitä? Jos oot kovinkin "syvällinen" ihminen, ihmiset ei uskalla mennä sellasten lähelle... Tiedän itsekin sen kokeneena, oon joskus turhankin pohdiskeleva, en halua jauhaa pinnallisia asioita... pelkääkö ihmiset sellasta? En tunnu oikein seuraa löytävän. Toisaalta olen nykyään jo hyväksynyt tämän, asia on vaan näin. Aiemmin tunsin itseni kummajaiseksi ja sen takia olin myös arka. Lasten takia vaan joskus harmittaa.

Komppaan tätä. Toisaalta parempi yksi kimpale kultaa eli kunnon ystävä kuin hatullinen paskaa.
 
Meillä on tismalleen sama tilanne. Itse asiassa juuri olen tämän viikon joutunut syömään rauhottavia kovan ahdistuksen takia. Koko elämäni olen kamppaillut samojen ajatusten kanssa.. miksei kukaan soita, miksei minua pyydetä mihinkään. Haluaisin olla jollekkin ees ystävä, oikein toivoisin että olisin jollekkin olkapää johon itkeä mutta ne "lähimmätkin" ystävät ilmeisesti näkevät minut lähinnä hyvän päivän tuttuna.
Lapsosta isompi tuntuu nyt kokevan samaa, viisivuotias on jo pariin kertaan kysynyt miksei kukaan tule hakemaan ulos. Naapuruston äidit tuntuvat juoksevan kiireesti ohi ettei tarvitse sitä heitä pidempään jäädä jutustelemaan...

Olen kääntänyt ja vääntänyt asiaa koko elämäni, enkä ymmärrä että miten voin olla niin epämiellyttävä ihminen ettei ketään kiinnosta? En tajua.. Tämän viikon paha ahdistus alkoi siitä kun yksi viimeisistä ihmisistä jonka ystävyyteen luotin, vaikkei kovin paljon ollakaan oltu yhteydessä, oli viikon täällä minun kotikaupungissa käymässä, ja minä sain tietää siitä facebookissa hänen ja toisen tutun keskustelusta.. se siitä. On vain tolkuttoman paha olla. En jaksa mennä lasten kanssa ulos.. pihalla on ihan törkeän tylsää kun ei lapsilla ole tekemistä, minä seisoskelen yksin, ja puistossakin on aikalailla p**seestä olla itsekseen. Joo, pitäisi jaksaa, ja yritänkin, mutta aina yksin!!?
 
Itsellä useampi lapsi ja niillä on koulussa seuraa. Muutettiin just toisella paikkakunnalle ja kovasti koitan miettiä miten löytäisin itselleni ystävää.
On minulla ystäviä facebookissa, mutta ei sellaista läheistä ja oikeaa ystävää.
Oletko mistä päin suomea viipukka? Itse olen Keski-Suomesta.
 
[QUOTE="viipukka";22338050]Meillä on tismalleen sama tilanne. Itse asiassa juuri olen tämän viikon joutunut syömään rauhottavia kovan ahdistuksen takia. Koko elämäni olen kamppaillut samojen ajatusten kanssa.. miksei kukaan soita, miksei minua pyydetä mihinkään. Haluaisin olla jollekkin ees ystävä, oikein toivoisin että olisin jollekkin olkapää johon itkeä mutta ne "lähimmätkin" ystävät ilmeisesti näkevät minut lähinnä hyvän päivän tuttuna.
Lapsosta isompi tuntuu nyt kokevan samaa, viisivuotias on jo pariin kertaan kysynyt miksei kukaan tule hakemaan ulos. Naapuruston äidit tuntuvat juoksevan kiireesti ohi ettei tarvitse sitä heitä pidempään jäädä jutustelemaan...

Olen kääntänyt ja vääntänyt asiaa koko elämäni, enkä ymmärrä että miten voin olla niin epämiellyttävä ihminen ettei ketään kiinnosta? En tajua.. Tämän viikon paha ahdistus alkoi siitä kun yksi viimeisistä ihmisistä jonka ystävyyteen luotin, vaikkei kovin paljon ollakaan oltu yhteydessä, oli viikon täällä minun kotikaupungissa käymässä, ja minä sain tietää siitä facebookissa hänen ja toisen tutun keskustelusta.. se siitä. On vain tolkuttoman paha olla. En jaksa mennä lasten kanssa ulos.. pihalla on ihan törkeän tylsää kun ei lapsilla ole tekemistä, minä seisoskelen yksin, ja puistossakin on aikalailla p**seestä olla itsekseen. Joo, pitäisi jaksaa, ja yritänkin, mutta aina yksin!!?[/QUOTE]

Missäs päin asustelette? Minulla olisi samanikäinen poika...
 
Alkuperäinen kirjoittaja näin on;18206242:
En voi ymmärtää mistä tuo johtuu, koska ajatustesi perusteella olet ainakin tämänkin palstan ehdotonta eliittiä. Olet järkevä, johdonmukainen ja realistinen.

Samaa mieltä!! Mä esim. haluaisin aivan varmasti tutustua, mutta asun täällä Pirkanmaalla, Espoossa tosin käydään siskolla tuon tuosta.
Meillä enemmin se ongelma, että ei ole naapurustossa ikästä seuraa, aina joudutaan lähtemään kauemmas minun ystävieni luokse, joilla lapsia.
 
Täällä yksi äiti Helsingistä, joka kokee samoin, kuin tekin! Pari hyvää puistokaveria olen löytänyt, mutten kehtaa roikkua heissä koko ajan, koska toki ihmisillä on muitakin menoa, kuin minun ja lasteni seura ja muilla tuntuu olevan kovastikin noita puisto/kerho- ym. kontakteja ja -menoja. Löytyisikö täältäpäin ketään, joka haluaisi tutustua? Olen jo vähän vanhempi äiti.
 
Ehkä ongelmana on se, että yrität liikaa. Tiedostat tuon ongelman ehkä liian selvästi, etkä pysty enää olemaan luonnollinen toisten ihmisten seurassa, jolloin heidän ei ole helppo olla sinun kanssasi. Jos mietit, millaisten ihmisten kanssa on mukavinta viettää aikaa, niin ne ovat sellaisia ihmisiä, jotka eivät esitä mitään, ovat juuri sellaisia kuin ovat ja ennen kaikkea hyväksyvät ihmiset sellaisena kun ovat, eivätkä yritä olla jotain muuta.
Tärkeintä sinun olisi saada jotenkin nyt itsetuntoasi vahvemmaksi, unhoda kokonaan vähäksi aikaa ystävien etsiminen tai muiden kahville kutsuminen, hyväksy se, että olet nyt yksin ja yksinäinen, mutta että se ei ole mikään maailmanloppu. Kun et "pakonomaisesti" aina hae toisista ihmisitä potentiaalista ystävää, käyttäydyt luontevammin ja vapaammin heidän seurassaan, jolloin on todennäköisempää, että he itse haluavat sinun ystävksesi.
 
Joku ketjussa aiemmin kirjoitti, että järjestävätkö vanhemmat lapsilleen kaverit. Mä olen palstaa lukiessani - ja muutenkin välillä kuullut irl - että nykyisin hyvin usein lasten kaverisuhteet on järjestettyjä. Ensin pikkulapset leikkivät vanhempiensa kavereiden lasten kanssa, mikä tietysti on ihan loogista, kun ei sillä taaperolla vielä juuri muitakaan kavereita voi olla. Siitten päiväkodissa aikuiset pitävät huolen, että kaikki lapset pääsevät mukaan leikkiin. Sama jatkuu koulussa eli opettaja huolehtii siitä, että ketään ei välitunnilla jätetä leikin ulkopuolelle. Kun tällaisen lapsen pitäisi sitten yks kaks löytää itselleen kaveri ilman aikuisen apua, niin lapsi ei välttämättä edes tiedä, miten kavereita saadaan. Lapsessa ei välttämättä ole yhtään mitään muuta vikaa kuin että häneltä puuttuu taito solmia ystävyyssuhteita. Hän ei ole koskaan joutunut sitä opettelemaan, koska aikuiset ovat aina järjestäneet hänelle leikkiseuraa.
 
Mä asun jyväskylässä.

Seura kelpaa aina, tosin olen tässä parin vuoden aikana kehittynyt aikamoiseksi kotihiireksi. Lähteminen, varsinkin uusiin paikkoihin on hirveän hankalaa. Kävin jonkin aikaa perhekahvilassa tossa lähellä, mutta näyttää siltä että olemme sen verran erilaisia ihmisiä, että toiset vain katsoo kummeksuen =D

Toi on ihan totta, että aina välillä meininki menee sellaseksi, että on liian innoissaan, ja yrittää liikaa olla sellainen "ihana ja helposti lähestyttävä" ihminen, jonka kaikki varmasti haluavat kaverikseen. Sehän saattaa ulospäin vaikuttaa siltä että olen vain täysin höyrähtänyt..
 
Tunnen aina itseni ulkopuoliseksi kaikkialla ja vaikka yritän jutella ja tutustua ihmisiin, en saa vastakaikua. Tyttärelläni on samankaltaista kuin kuvaamasi eli häntä ei ole hyväksytty naapuruston sisäpiireihin, mutta pojallani onneksi on kavereita (tosin ei juuri tässä mainitsemassani sisäpiirissä...)

Olen kai ns. estynyt persoonallisuus, joka pelkää torjutuksi tulemista ja kas, tuleekin aina torjutuksi. Minulla on taustalla koulukiusaamista, enkä oikein enää luota ihmisiin. Tyttärelleni toivoisin niin sitä parasta kaveria, joka haluaisi olla juuri hänen kanssaan, mutta sellaista ei ole näkynyt. Hän on vain aina jonkinlainen varakaveri, koska kaikilla on jo ne paremmat kaverit. Tällaista tämä on, minkäs teet?

:( Tää on just niinkun mun elämästä :(
 
Ettehän ole tungettelevia, tai liian uteliaita?
Meidän naapurissa on yksinäinen lapsi ja vanhempi on aivan yltiösosiaalinen ja yltiöavulias ja yltiö kaikkea mitä voi olla. Lapsi kyselee kokoajan, kysyy saako tulla meille, tuleeko leikkimään, miks miks miks ja mikä toi on minne menet ja ja....
Vanhemmat huomaamattaan samanlaisia. Ei sellasia ihmisiä kestä"!
 
Alkuperäinen kirjoittaja tänään taas yksinäinen;22338604:
Täällä yksi äiti Helsingistä, joka kokee samoin, kuin tekin! Pari hyvää puistokaveria olen löytänyt, mutten kehtaa roikkua heissä koko ajan, koska toki ihmisillä on muitakin menoa, kuin minun ja lasteni seura ja muilla tuntuu olevan kovastikin noita puisto/kerho- ym. kontakteja ja -menoja. Löytyisikö täältäpäin ketään, joka haluaisi tutustua? Olen jo vähän vanhempi äiti.


Olisi kiva tutustua suhun, ihan samat ajatukset kun tässä ketjussa on ollut. Itsekin jo vähän varttuneempi. Jos näet viestiä, laitatko yhteystietoja. =)
 
1 / 3 means can be also easier compared to the preceding 2. Invest in a inverse ETF. Getting a good inverse ETF is a investing in a reveal of stock options. You should buy these in the typical broker bank account. And, you don't need the border bank account or maybe options trading endorsement. http://www.youtube.com/watch?v=mb10wMAIOAg Provide much more thought to the driving principals being a company in lieu of plans. Procedures were built to possibly be damaged.
 

Yhteistyössä