Elämä tuntuu tyhjältä. Ei perhettä, aika loppuu kesken...

[vierailija]

No eikös sinulla ole vielä kymmenisen vuotta aikaa lisääntyä? Siinä ajassa ehtii yhtä ja toista jos ottaa sen homman tosissaan prioriteetiksi.

 

[Ammu Moolok]

No eikös sinulla ole vielä kymmenisen vuotta aikaa lisääntyä? Siinä ajassa ehtii yhtä ja toista jos ottaa sen homman tosissaan prioriteetiksi.

Lisääntymistä ei kannata jättää viime tippaan, koska sitten se ei enää välttämättä onnistukaan.

 

[vierailija]

Sä tarviit lapsia mut et sä mitään äijää siihen tarvii. Usko mua!!! Lapsia sä saat ilman äijiä ja pidät huolen ettei mitään äijiä sun elämään tuu koskaan kuulumaan. Ne ei pilaa vaan sun elmää mut tuhoaa sun lasten elämän ja yrittää tappaa ne aika varmasti. Sittren kuljet veitsi valmiina koko ajan niinkun mun kaveri. Koko ajan kelaat että sun lapset tai sut yritetään tappaa ja oot kkoo ajan ihan valmiina.

Meni aika synkäksi. Mutta tosiaan yksi tällainen hullu mies mulla jo oli ja ei ikinä enää! Siitä traumareaktiosta tämä hiustenlähtökin alkoi, kun mies kävi öisin hakkaamassa ikkunaani ja vainosi henkisesti ja viestein. Olin kuulemma kamalin ihminen, jonka hän tunsi ja tulisin kuolemaan yksin ja onnettomana. (AP)

 

[vierailija]

En usko, että tilanne muuttuu miksikään, jos p.skaan elämään tulee mies. Helposti siitä miehestäkin tulee p.skassa elämässä p.ska. Todennäköisesti ongelmat vaan kasvavat miehen myötä.

Ensin pitäisi löytää oma elämänilo ja oman itsen arvostus. Jos ei pidä itseään arvossa, niin ei se tuleva mieskään pidä sinua arvossa. Jos on esimerkiksi käynyt amk:n, niin sen eteen tekemäänsä työtä ja saavutettua tutkintoa pitää arvostaa. Negatiivinen ajattelu vaikuttaa koko elämään, myös siihen miehen löytämiseen ja suhteen tasapainoon. Suosiitten, että kaikki tyhjässä yksiössä tyytymättömänä olevat yritätte löytää oman arvonne ja itsetuntonne. Pyrkikää muuttamaan asennetta tietoiseksi toiseksi. Silloin uudella elämällä on paremmat mahdollisuudet astua kuvioihin.

Olet kyllä oikeassa sinäkin. Oma kouluttamattomuus (siis AMK) kirpaisee ja tuli siksikin ajankohtaiseksi, kun edellinen miesystävä oli pari vuotta itseäni nuorempi ja koulutukseltaan tohtori. Että sellaiset elämänvalinnat mä olen tehnyt, että kituuttelen itse huonopalkkaisella sosiaali- ja terveysalalla. Eli taas tätä itsearvostuksen puutetta on tästäkin luettavissa. Haluaisin olla jotain enemmän ja parempaa.

Noin minulle taisi tässä edellisessä suhteessa käydä: en ollut tyytyväinen elämääni ja sitten suhteesta tuli paska ja miehestä tuli paska ja mies ei mua pystynyt kunnioittamaan. Mies sanoi tämän jopa ääneen, en tiedä, onko se törkeästi sanottu.

Voit uskoa, että olen käynyt tosi kovan kasvuajan läpi. Olin vielä joku aika sitten niin törkeän ahdistunut, että oli pakko lähteä päivystykseen, kun tuntui, että elämä loppuu just siihen. Sitä yrittää päivästä toiseen itseään kehittää ihmisenä ja tsempata tekemään asioita. Välillä väsyy siihen, kun yrittää olla sosiaalinen ja tavata ihmisiä ja kaikki tuntuu teeskentelyltä, kun istuu jossakin iltaa ja oikeasti haluaisi olla kotona perheen kanssa, jota ei ole. Eli vaikka kuinka koittaisi täyttää elämää mielenkiinnonkohteilla ja kavereilla, se tyhjyys ei poistu. Onko se sitten lievää masennusta vai mitä. (AP)

 

[vierailija]

Onhan niitä ujoja, kilttejä ja lapsirakkaita miehiä omissa yksiöissään nököttämässä vaikka kuinka. Mutta niiden löytäminen on aikamoisen hankalaa, kun eivät pidä melua itsestään.

Tähän haluan sanoa, että miksi mun pitäisi ottaa joku ujo nököttäjä? Ehkei tällä nyt sitä tarkoitettu, mutta kun olen itse elämässä kokenut kaikenlaista ja kiskonut itseni jaloilleni ja kasvattanut luonnettani, niin haluan myös jonkun, jolla on näkemystä, kokemusta, arvostusta...! (AP)

 

[vierailija]

Tähän haluan sanoa, että miksi mun pitäisi ottaa joku ujo nököttäjä? Ehkei tällä nyt sitä tarkoitettu, mutta kun olen itse elämässä kokenut kaikenlaista ja kiskonut itseni jaloilleni ja kasvattanut luonnettani, niin haluan myös jonkun, jolla on näkemystä, kokemusta, arvostusta...! (AP)

Eihän sinun toki tarvitse ottaa mitään tietynlaista miestä jos et halua. Mutta jos sitä miestä ei tosiaan tahdo löytyä ja vaihdevuodetkin alkavat suhteellisen pian häämöttää (enää luokkaa kolmasosa lastentekoiästä jäljellä) niin kannattaa myös miettiä sitä mihin voisi tyytyä. Itse ehkä ajattelisin lähinnä sitä, että jollain tasolla voisin ihastua mieheen, voisin sietää hänen persoonallisuuttaan (ei riideltäisi ainakaan kovin paljoa) ja mies haluaisi lapsia ihan lähitulevaisuudessa sekä olisi kykenevä isäksi. Olkoonkin sitten vaikka peräkammarin nököttäjä (hekin voivat olla mukavia ihmisiä).

 

[FreezeCat]

Kiitos! <3 Tiedän, että perheellisten voi olla vaikea käsittää, miksi lapseton sinkku ei vaan iloitse elämästä ja lähde sinne Espanjaan ja ota aikaa itselleen ja keskity itseensä... Mutta sehän siinä juuri on, että on niin kova kaipuu päästä elämässä eteenpäin, jollekin uudelle tasolle, millä ei enää tarvitse miettiä vain itseään vaan jotain itseään suurempaa. Luoda ja rakentaa uutta elämää. Olen jo matkustellut paljon ja kahdesti elämässä asettunut aloilleni (yksi pitkä suhde, jossa olimme kihloissa ja yksi avioliitto) ja aina vaan täytyy uudelleen aloittaa tyhjästä. (AP)

Niin..mutta sitähän toisaalta elämä on, uusia aloittamisia. Se on täynnä tilanteita ja tapahtumia, tulee eroja, surua, pysäytyksiä syystä tai toisesta ja jokainen vaatii sen uuden uskalluksen, uuden startin. Kun on ensiksi käsitellyt sen pysäytyksen aiheuttajan. Jotta ei kanna sen painoa mukanaan.

Joskus siinä suuressa kaipuussaan ja haluamisessaan on hyväkin vain pysähtyä paikoilleen toteamaan se oma tilanne missä on. Ja hyväksyä se. Sekä huomata että - voisi oikeastaan olla huonomminkin. Mutta pärjään ja menen eteenpäin.

Kaikkihan on saavutettavissa. Itsestään se lähtee. Kun hoksaa iloita niistä pienistä asioista mitkä on hyvin, niin samalla paikkaa niitä säröjä itsessään. Oppiikin itsestään lisää uutta,olemaan taas olemaan onnellinenkin - ja se taas heijastuu ympäristöönkin.

Sä pärjäät kyllä. Usko itseesi, näe ilonaiheet ja rakasta itseäsi. Siitä se lähtee, ihan oikeesti .

 

[vierailija]

Olet kyllä oikeassa sinäkin. Oma kouluttamattomuus (siis AMK) kirpaisee ja tuli siksikin ajankohtaiseksi, kun edellinen miesystävä oli pari vuotta itseäni nuorempi ja koulutukseltaan tohtori. Että sellaiset elämänvalinnat mä olen tehnyt, että kituuttelen itse huonopalkkaisella sosiaali- ja terveysalalla. Eli taas tätä itsearvostuksen puutetta on tästäkin luettavissa. Haluaisin olla jotain enemmän ja parempaa.

Noin minulle taisi tässä edellisessä suhteessa käydä: en ollut tyytyväinen elämääni ja sitten suhteesta tuli paska ja miehestä tuli paska ja mies ei mua pystynyt kunnioittamaan. Mies sanoi tämän jopa ääneen, en tiedä, onko se törkeästi sanottu.

Voit uskoa, että olen käynyt tosi kovan kasvuajan läpi. Olin vielä joku aika sitten niin törkeän ahdistunut, että oli pakko lähteä päivystykseen, kun tuntui, että elämä loppuu just siihen. Sitä yrittää päivästä toiseen itseään kehittää ihmisenä ja tsempata tekemään asioita. Välillä väsyy siihen, kun yrittää olla sosiaalinen ja tavata ihmisiä ja kaikki tuntuu teeskentelyltä, kun istuu jossakin iltaa ja oikeasti haluaisi olla kotona perheen kanssa, jota ei ole. Eli vaikka kuinka koittaisi täyttää elämää mielenkiinnonkohteilla ja kavereilla, se tyhjyys ei poistu. Onko se sitten lievää masennusta vai mitä. (AP)

Voi vitsit. Miten voit olla arvostamatta itseäsi, koulutustasi ja työtäsi, jos olet sosiaali- ja terveysalalla. Sehän on yksi tärkeimpiä aloja ja tehtäviä. Sinähän olet jo enemmän ja parempaa!

Vaikuttaa kyllä siltä, että mies ei ollut sinulle kovin hyvä kumppani. Kunnioituksen puute, varsinkin jostain noin älyttömästä jutusta kuin koulutus, kertoo kyllä jotain todella rumaa miehestä. Ei ihmisellä myöskään kovin vahva itsetunto voi olla, jos hänelle tohtorintutkinto on häntä itseään noin vahvasti määrittele asia.

Sanoisin, että tunteesi ovat todella normaaleja ja yleisiä. Eiköhän aika moni nainen ole tuollaisen kauden käynyt läpi, monesti suurinpiirtein tuon ikäisenä.

Hyväksy se, että nyt tuntuu ikävältä, mutta älä anna sille valtaa. Ja ehkä on hyväkin, että pääsit tuollaisesta miehestä eroon, sillä pidemmän päälle hän olisi varmaan heikentänyt itsetuntoasi vain enemmän. Ilmeisesti teet ihmisläheistä työtä. En voi kuvitella mitään arvokkaampaa, kuin ihmisten auttaminen.

Olet vielä nuori ja kyllä, tottakai ero tekee kipeää. Ja ainahan sitä vertaa muihin ihmisiin, varsinkin jos oma olo tuntuu surkealta. Mutta sinulla on vielä kaikki edessäsi ja älä missään nimessä kuvittele itsesi jotenkin luuseriksi koulutuksesi ja työsi takia! Nehän ovat hienoja ja arvokkaita!

 

[vierailija]

Niin..mutta sitähän toisaalta elämä on, uusia aloittamisia. Se on täynnä tilanteita ja tapahtumia, tulee eroja, surua, pysäytyksiä syystä tai toisesta ja jokainen vaatii sen uuden uskalluksen, uuden startin. Kun on ensiksi käsitellyt sen pysäytyksen aiheuttajan. Jotta ei kanna sen painoa mukanaan.

Joskus siinä suuressa kaipuussaan ja haluamisessaan on hyväkin vain pysähtyä paikoilleen toteamaan se oma tilanne missä on. Ja hyväksyä se. Sekä huomata että - voisi oikeastaan olla huonomminkin. Mutta pärjään ja menen eteenpäin.

Kaikkihan on saavutettavissa. Itsestään se lähtee. Kun hoksaa iloita niistä pienistä asioista mitkä on hyvin, niin samalla paikkaa niitä säröjä itsessään. Oppiikin itsestään lisää uutta,olemaan taas olemaan onnellinenkin - ja se taas heijastuu ympäristöönkin.

Sä pärjäät kyllä. Usko itseesi, näe ilonaiheet ja rakasta itseäsi. Siitä se lähtee, ihan oikeesti .

Viisas viesti, samoin saman kirjoittajan aikaisempi.

Tätähän se elämä on.

Oman itsesäälini pysäytti aika vahvasti se, kun luin yhtenä päivänä Facebookista, että tutuntuttu lyhyesti heitti kaikille täysin yllättäen hyvästit tuossa vähän joulun jälkeen. Siis lopulliset hyvästit.

Samaa ikääluokkaa, yksi pieni lapsi.

Oli pari vuotta taistellut syövän kanssa ja saanut täysin yllättäen tuossa joulun jälkeen rutiinikäynnillä diagnoosin, että elinaikaa oli vain pari kuukautta.

Eli heitti kaikille täysin pysyvät hyvästit. Viimeiset pari elinkuukautta menivät saattohoidossa keskittyen pienen lapsen ja miehen kanssa oloon.

Tuon jälkeen en ole kyennyt enää säälimään itseäni. Koska saan joka aamu herätä ja nauttia maailmasta ja rakkaiden läheisyydestä. Tuota kun miettii, niin tajuaa, mikä uskomaton siunaus jopa auringonpaiste kadulla kulkiessa on, ja miten paljosta minulla on syytä olla kiitollinen.

 

[vierailija]

Miten ihmeessä koulutus on noin tärkeä kysymys? Parisuhteessa ei ole minkäänlaista merkitystä sillä, onko joku ammattikoulun käynyt, amk:n käynyt, maisteri tai tohtori. Ainakin itse koen, ettei koulutus ole muuttanut minua kovinkaan paljon. Luulen, että olisi tuskaista olla parisuhteessa henkilön kanssa, joka kokee koulutuksen määrittelevän sen, minkälainen hän on ihmisenä. Jos toinen haluaa alistaa toista, niin aina löytyy keinot ja syyt toisen polkemiseen. Siinä ei auta tohtorikoulutus eikä mikään muukaan.

 

[vierailija]

Voi vitsit. Miten voit olla arvostamatta itseäsi, koulutustasi ja työtäsi, jos olet sosiaali- ja terveysalalla. Sehän on yksi tärkeimpiä aloja ja tehtäviä. Sinähän olet jo enemmän ja parempaa!

Vaikuttaa kyllä siltä, että mies ei ollut sinulle kovin hyvä kumppani. Kunnioituksen puute, varsinkin jostain noin älyttömästä jutusta kuin koulutus, kertoo kyllä jotain todella rumaa miehestä. Ei ihmisellä myöskään kovin vahva itsetunto voi olla, jos hänelle tohtorintutkinto on häntä itseään noin vahvasti määrittele asia.

Sanoisin, että tunteesi ovat todella normaaleja ja yleisiä. Eiköhän aika moni nainen ole tuollaisen kauden käynyt läpi, monesti suurinpiirtein tuon ikäisenä.

Hyväksy se, että nyt tuntuu ikävältä, mutta älä anna sille valtaa. Ja ehkä on hyväkin, että pääsit tuollaisesta miehestä eroon, sillä pidemmän päälle hän olisi varmaan heikentänyt itsetuntoasi vain enemmän. Ilmeisesti teet ihmisläheistä työtä. En voi kuvitella mitään arvokkaampaa, kuin ihmisten auttaminen.

Olet vielä nuori ja kyllä, tottakai ero tekee kipeää. Ja ainahan sitä vertaa muihin ihmisiin, varsinkin jos oma olo tuntuu surkealta. Mutta sinulla on vielä kaikki edessäsi ja älä missään nimessä kuvittele itsesi jotenkin luuseriksi koulutuksesi ja työsi takia! Nehän ovat hienoja ja arvokkaita!

Nyt taisin ilmaista asian niin epäselvästi, että tässä tuli väärinkäsitys. Ei mies mua lakannut arvostamasta koulutukseni tai työni takia, vaan siksi, etten ollut tarpeeksi itsenäinen. Olin kai sellainen tarrautuja lopuksi. Lisäksi mulla oli tuota ahdistusta, jota mies joutui sitten terapoimaan, eikä enää jaksanut. Käyn kyllä nyt psykologilla juttelemassa asioista, ja ahdistukset ovat lievittyneet.

Työllisyystilanne on tosi kehno nyt. Eipä ole tässä kuukauden työttömyyden aikana tullut vielä yhtään sopivaa paikkaa auki. Ja tosiaan en vain itse tällä alalla nauti olla.

Asuntokin olisi kiva ostaa jossain vaiheessa, mutta en tiedä, milloin voin mitään vakituista työpaikkaa saada. Olen aina tehnyt vaan määräaikaisia pätkiä ja sijaisuuksia. Kammottaa miettiä vaikkapa viisikin vuotta eteenpäin, kun olen 37, jos olen vieläkin samantyyppisissä pätkähommissa, n. 1900 €/kk ja yksiössä vuokralla.

Toisaalta olen ehtinyt viidessä vuodessa erota pitkästä suhteesta, mennä toisen miehen kanssa naimisiin, käydä avioeron läpi, löytää uuden miehen ja seurustella yli vuoden ja erota, eli ehkäpä seuraavankin viiden vuoden aikana sentään jotain tapahtuu, vaikka nyt en siihen usko. (AP)

 

[Ammu Moolok]

Suomessa valitettavasti ollaan kovin koulutususkovaisia, siitäkin huolimatta, että niitä ykkösellä-kaikesta-läpi-tyyppejä mahtuu jokaiseen koulutusohjelmaan, ja tällaisen ihmisen osaaminen on aika heikolla tolalla. Kouluttamatonkin osaa jo parin vuoden työkokemuksella huimasti enemmän kuin heikoin arvosanoin valmistunut ihminen.

Kannattaa unohtaa sellaiset ihmiset kokonaan, joilla on tutkinnoista jokin päähänpinttymä.

 

[vierailija]

Miten ihmeessä koulutus on noin tärkeä kysymys? Parisuhteessa ei ole minkäänlaista merkitystä sillä, onko joku ammattikoulun käynyt, amk:n käynyt, maisteri tai tohtori. Ainakin itse koen, ettei koulutus ole muuttanut minua kovinkaan paljon. Luulen, että olisi tuskaista olla parisuhteessa henkilön kanssa, joka kokee koulutuksen määrittelevän sen, minkälainen hän on ihmisenä. Jos toinen haluaa alistaa toista, niin aina löytyy keinot ja syyt toisen polkemiseen. Siinä ei auta tohtorikoulutus eikä mikään muukaan.

Tämä on ihan mielenkiintoinen aihe, onko niillä (koulutus)taustoilla väliä. Kai monesti kuitenkin painotetaan parinvalinnassa sitä, että olisi suunnilleen samanlaiset taustat, koulutus- ja tulotaso. Vaikka itse en ole näin myöskään ajatellut, enkä tämän perusteella ihmissuhteitani valinnut.

Tämä viimeisin ex ei esimerkiksi halunnut käyntikorttiinsakaan PhD-titteliä, vaikka alalla on sellainen käytäntö. En sitten tiedä, oliko teeskenneltyä nöyryyttä, kun ex kyllä tykkää muuten huomiosta aika lailla. (AP)

 

[vierailija]

Suomessa valitettavasti ollaan kovin koulutususkovaisia, siitäkin huolimatta, että niitä ykkösellä-kaikesta-läpi-tyyppejä mahtuu jokaiseen koulutusohjelmaan, ja tällaisen ihmisen osaaminen on aika heikolla tolalla. Kouluttamatonkin osaa jo parin vuoden työkokemuksella huimasti enemmän kuin heikoin arvosanoin valmistunut ihminen.

Kannattaa unohtaa sellaiset ihmiset kokonaan, joilla on tutkinnoista jokin päähänpinttymä.

Mitä epävarmempi ihminen, niin sitä enemmän koulutus merkitsee hänelle, koska hän kokee saavansa arvostusta vain koulutuksen kautta.

Arvosanat eivät välttämättä ratkaise mitään, sillä kokonasuus merkitsee. Sauli Niinistö on hyvä esimerkki siitä, etteivät arvosanat kerro koko totuutta. Ihmiset ovat erilaisia. Joku on huono kouluoppimisessa ja joku on hyvä, mutta käytännössä asiat voivat kääntyä päinvastoin.

 

[vierailija]

Musta tuntuu itsestäni tulleen tuollainen ihminen, jolla on tutkinnoista päähänpinttymä Tai en mä kai muita sen mukaan arvota, mutta itseni kyllä. Äh, joo, täytyy työstää tätä oma pikkusieluisuuttani. (AP)

 

[vierailija]

Tämä on ihan mielenkiintoinen aihe, onko niillä (koulutus)taustoilla väliä. Kai monesti kuitenkin painotetaan parinvalinnassa sitä, että olisi suunnilleen samanlaiset taustat, koulutus- ja tulotaso. Vaikka itse en ole näin myöskään ajatellut, enkä tämän perusteella ihmissuhteitani valinnut.

Tämä viimeisin ex ei esimerkiksi halunnut käyntikorttiinsakaan PhD-titteliä, vaikka alalla on sellainen käytäntö. En sitten tiedä, oliko teeskenneltyä nöyryyttä, kun ex kyllä tykkää muuten huomiosta aika lailla. (AP)

Omien havaintojeni mukaan toimivissa parisuhteissa puolisot täydentävät toisiaan. Toisella tulee olla niitä ominaisuuksia, jotka sinulta puuttuvat tai ovat heikkoja. Sinulla tulee olla ne ominaisuudet, jotka toisella kaipaavat vahvistusta. Kun tämän sisäistää, niin se toivottavasti auttaa ymmärtämään, että olet arvokas puolisolle toiselle riippumatta siitä, mikä on koulutuksesi, ammattisi tai tulotasosi. Varmaan suhteen alkuaikoina samanlainen koulutus, tausta ja tulotaso ovat avuksi, mutta pitemmän päälle niiden merkitys pienenee.

 

[vierailija]

Musta tuntuu itsestäni tulleen tuollainen ihminen, jolla on tutkinnoista päähänpinttymä Tai en mä kai muita sen mukaan arvota, mutta itseni kyllä. Äh, joo, täytyy työstää tätä oma pikkusieluisuuttani. (AP)

Teepä niin ja muuta käsityksesi omasta koulutuksestasi ja osaamisestasi ja ennen kaikkea itsestäsi. Jos edistystyt asian suhteen edes hiukan, niin voisit ottaa yhteyttä exään. Ehkäpä teidän tilanteenne ei olekaan ohi, jos vain pystyt nostamaan itsesi jalustalle. Ehkä ongelmasi on se, että olet liiaksi "hoitoihminen" eli laitat itsesi ja omat tarpeesi syrjään ja huolehdit, että muilla on asiat hyvin. Sinulla voisi tulla ihannepuoliso sille tohtorillesi

 

[vierailija]

Omien havaintojeni mukaan toimivissa parisuhteissa puolisot täydentävät toisiaan. Toisella tulee olla niitä ominaisuuksia, jotka sinulta puuttuvat tai ovat heikkoja. Sinulla tulee olla ne ominaisuudet, jotka toisella kaipaavat vahvistusta.

Näin mäkin ajattelen. Tämän viimeisimmän exän kanssa kävi niin, että minä suhteen alussa ja suhteen aikanakin mietin välillä ääneen, että ollaankohan me liian erilaisia. Näin kuitenkin lopulta sen yhteisen tulevaisuuden selkeästi mielessä. Lopulta sitten kun erottiin, mies sanoi, että alusta saakkahan me oltiin liian erilaisia. Tunsin oloni petetyksi. Minä olin muuttanut erilaisuutemme vahvuudeksi, mutta mies ei. Ihan kuin se yhteinen tulevaisuus olisi ollut vain minun päässäni ja miehelle suhde olikin ollut enemmän ajanvietettä. Mistäpä minä lopullista totuutta tiedän. (AP)

 

[vierailija]

Teepä niin ja muuta käsityksesi omasta koulutuksestasi ja osaamisestasi ja ennen kaikkea itsestäsi. Jos edistystyt asian suhteen edes hiukan, niin voisit ottaa yhteyttä exään. Ehkäpä teidän tilanteenne ei olekaan ohi, jos vain pystyt nostamaan itsesi jalustalle. Ehkä ongelmasi on se, että olet liiaksi "hoitoihminen" eli laitat itsesi ja omat tarpeesi syrjään ja huolehdit, että muilla on asiat hyvin. Sinulla voisi tulla ihannepuoliso sille tohtorillesi

Menin ihan hiljaiseksi, koska tämä on mun salainen toive. (AP)

 

[Ammu Moolok]

Minä kyllä sanoisin, että exien perään ei koskaan kannata haikailla. On jo kertaalleen todistettu, ettei suhde toimi, ja on sanottu asioita, joita ei ikinä saa enää sanomattomaksi. On helpompi luottaa ventovieraaseen kuin sellaiseen, joka on jo kertaalleen luottamuksen pettänyt.

 

[vierailija]

Musta tuntuu itsestäni tulleen tuollainen ihminen, jolla on tutkinnoista päähänpinttymä Tai en mä kai muita sen mukaan arvota, mutta itseni kyllä. Äh, joo, täytyy työstää tätä oma pikkusieluisuuttani. (AP)

Olet selvästi herkkä vaistoamaan toisten ihmisten odotukset ja ottamaa paineita siitä, miten elää oikein. Joskus tuollaiset ihmiset hakeutuvat sosiaali - ja terveysalalle nimenomaan täyttääkseen ulkoapäin tulevia paineita. Tavallaan koska haluavat lunastaa itselleen sen kunnon ihmisen roolin elämässä, olla tärkeä ja tarvittu toisten silmissä. Ongelma on, että jos se tarve huolehtia muista ihmisistä ei lähde itsestä ja omista ominaisuuksista, vaan ulkoisen kiitoksen toivossa, on kaikki ihmissuhdetyö hyvin kuormittavaa. Arvostustahan siinä juuri ei saa, mikä voi saada ihmisen kokemaan itsensä pettyneeksi ja tavallaan petetyksikin: kaikki se työ ei tuokaan mitään ulkoista statusta ja palkintoa, eikä ura etene mihinkään.
Musta tuntuu, että et ole tainnut juuri kuunnella itseäsi tehdessäsi valintoja elämässäsi. Olet enemmän yrittänyt täyttää jotain tiettyä roolia, ja kuvitellut että sen seurauksena elämään tulee hyviä asioita. Näinhän se ei mene. Päin vastoin. Kun ihminen kieltää itseltään oman kunnianhimonsa ja kilpailuviettinsä ja tarpeensa edetä elämässä, se sisäinen paine purkautuu sitten kuitenkin jotenkin, usein ahdistuksena, masennuksena, ärtyisyytenä tai alisuoriutumisena. Ihmissuhteet eivät onnistu, jos itseään ja toista yrittää saada elämään oikein, sen sijaan että alkaisi hyväksyä elämää ja itseään ja toista sellaisena, kuin asiat ovat. Mitä enemmän asioita miettii ja pähkäilee, sen ahdistuneemmaksi ihminen tulee, ja sitä suurempi riski on etääntyä puolisosta. Ei kukaan jaksa sitä, että kumppani koko ajan tuntuu kaipaavan jonnekin ja jotakin enemmän, eikä koskaan ole oikein tyytyväinen.

Voisko tämä olla sellainen aika elämässä, että aikuisena naisena opit tuntemaan itsesi ja ymmärtämään, millainen oikeasti olet. Mitä tarpeita sinulla on. Mitä oikeasti kaipaat. Sen miehen ja lapsen lisäksi, siis. Sinulla on muitakin rooleja ja muitakin tarpeita kuin olla toista varten, nähdä itsesi aina suhteessa johonkuhun toiseen.

 

[vierailija]

Saako kysyä, mikä kiire sinulla ja miehellä oli naimisiin noin lyhyen tuntemisen jälkeen? Useimmat ihmiset tarvitsevat paljon enemmän aikaa, että saavat parisuhteen toimimaan ennen isoja sitoumuksia, mitä naimisiin meneminen kuitenkin on. Parisuhde rakennetaan myös niiden ristiriitojen kautta, ja jos molemmilla on tilaa hengittää, kenenkään ei tarvitse tehdä paniikkiratkaisuja ja erota, vain siksi että tuntuu siltä että asioita tapahtuu liian nopeasti. Oisko mahdollista, että teillä oli vain liian intensiivinen ja liian nopea tahti, niin että kun ne ekat oikeat pettymykset tulivat eteen, ne tuntuivat suuremmilta kuin jos olisitte vielä vain seurustelleet?

 

[vierailija]

Olet selvästi herkkä vaistoamaan toisten ihmisten odotukset ja ottamaa paineita siitä, miten elää oikein. Joskus tuollaiset ihmiset hakeutuvat sosiaali - ja terveysalalle nimenomaan täyttääkseen ulkoapäin tulevia paineita. Tavallaan koska haluavat lunastaa itselleen sen kunnon ihmisen roolin elämässä, olla tärkeä ja tarvittu toisten silmissä. Ongelma on, että jos se tarve huolehtia muista ihmisistä ei lähde itsestä ja omista ominaisuuksista, vaan ulkoisen kiitoksen toivossa, on kaikki ihmissuhdetyö hyvin kuormittavaa. Arvostustahan siinä juuri ei saa, mikä voi saada ihmisen kokemaan itsensä pettyneeksi ja tavallaan petetyksikin: kaikki se työ ei tuokaan mitään ulkoista statusta ja palkintoa, eikä ura etene mihinkään.
Musta tuntuu, että et ole tainnut juuri kuunnella itseäsi tehdessäsi valintoja elämässäsi. Olet enemmän yrittänyt täyttää jotain tiettyä roolia, ja kuvitellut että sen seurauksena elämään tulee hyviä asioita. Näinhän se ei mene. Päin vastoin. Kun ihminen kieltää itseltään oman kunnianhimonsa ja kilpailuviettinsä ja tarpeensa edetä elämässä, se sisäinen paine purkautuu sitten kuitenkin jotenkin, usein ahdistuksena, masennuksena, ärtyisyytenä tai alisuoriutumisena. Ihmissuhteet eivät onnistu, jos itseään ja toista yrittää saada elämään oikein, sen sijaan että alkaisi hyväksyä elämää ja itseään ja toista sellaisena, kuin asiat ovat. Mitä enemmän asioita miettii ja pähkäilee, sen ahdistuneemmaksi ihminen tulee, ja sitä suurempi riski on etääntyä puolisosta. Ei kukaan jaksa sitä, että kumppani koko ajan tuntuu kaipaavan jonnekin ja jotakin enemmän, eikä koskaan ole oikein tyytyväinen.

Voisko tämä olla sellainen aika elämässä, että aikuisena naisena opit tuntemaan itsesi ja ymmärtämään, millainen oikeasti olet. Mitä tarpeita sinulla on. Mitä oikeasti kaipaat. Sen miehen ja lapsen lisäksi, siis. Sinulla on muitakin rooleja ja muitakin tarpeita kuin olla toista varten, nähdä itsesi aina suhteessa johonkuhun toiseen.

Nyt oli todella antoisa viesti!! Kyllä, tuplahuutomerkin arvoinen. En ole koskaan ajatellut asiaa noin mitä kirjoitit oman kunnianhimon ja elämässä etenemisen kieltämisestä. Tätä täytyy oikein tankata monta kertaa.

Samaten se, mitä kirjoitat ihmissuhdetyön kuormittavuudesta on aivan mun elämästä. En ole tunnistanut itsessäni syitä, miksi sote-alalle hain, mutta ehkä tosiaan on niin, että se liittyy yhteen sen kanssa, että olen liian hoivaava parisuhteissa ja alennan oman arvoni mukautumalla ja yritän pitää kaiken kontrollissa.

Aika outoa myöntää, mutta tuntuu vieraalta ajatukselta, että miettisin ja oppisin todella tuntemaan, mitä tarpeita minulla on ja kuka olen. Mistä tällaisen itsetuntemuksen kartuttamisen edes aloittaa? Tiedän, että näin pitäisi olla, mutta olen vaan aina sopeutunut kaikkeen elämässä. Ja onhan se nyt pelottavaa ottaa joku pari vuotta aikaa vain itselleni, kun iskee paniikki, että pitäisi ehtiä löytämään mies! (AP)

 

[vierailija]

Minä kyllä sanoisin, että exien perään ei koskaan kannata haikailla. On jo kertaalleen todistettu, ettei suhde toimi, ja on sanottu asioita, joita ei ikinä saa enää sanomattomaksi. On helpompi luottaa ventovieraaseen kuin sellaiseen, joka on jo kertaalleen luottamuksen pettänyt.

Olihan siihen eroon syy. En kuitenkaan pidä mahdottomana sitä, että molemmat ovat tykönään miettineet asioita ja muuttaneet itseään ja jossain vaiheessa voidaan palata yhteen uudenlaiselta pohjalta ja suuremman arvostuksen kanssa. Omasta puolestani voin ainakin sanoa muuttuneeni eron jälkeen ja jatkan joka päivä asioiden työstämistä.

Exällä ja minulla on molemmilla vielä loiste silmissä, kun katsotaan toisiamme... Ei välillämme koskaan tapahtunut mitään erityisen loukkaava tai väärää. Toisaalta jäljellä oleva toivo on kivuliasta, kun näen exän kaverustuvan uusien naispuolisten henkilöiden kanssa.

Edelliseen viestiini viitaten saattaa olla, että pusken itseäni koko ajan eteenpäin näyttääkseni exälle, miten paljon olen muuttunut. Eli tässäkin asiassa yritän saada arvostusta ja hyväksyntää ulkopuolelta? Ja samaan aikaan, onko hän jo lopullisesti siirtynyt eteenpäin ja pelaa vain tunteillani? Hän antoi muutama viikko sitten pusun poskelleni lähtiessään illanvietosta. Eilen hän kutitti jalkapohjaani leikillään. No, tämä nyt on vaan tätä, että yritän tulkita jotain merkkejä En pidä tämmöisistä henkisistä peleistä. (AP)

 

[Ammu Moolok]

Tuolla tavalla ajattelemalla olet exässäsi kiinni, etkä pääse siirtymään elämässäsi eteenpäin. Exäsi teki jo valintansa, eli ei halua olla sinun kanssasi loppuelämäänsä. Exäsi voi hyvin haluta harrastaa kanssasi satunnaista seksiä samalla kun etsii seuraavaa. Se on ihan tavallista, eikä tarkoita mitään.