""Onko se sitten kiellettyä tuntea tällaisia tuntemuksia?""
Ei, mutta se voi tuntua kumppanistasi ahdistavalta ja kiusalliselta, koska esineet eivät välttämättä merkitse hänelle mitään muuta kuin esineitä.
Tuli mieleen, että minusta olisi vaikka sitten mukavampi saada exiltä lahjat takaisin kun kuulla niiden päätyneen roskikseen exän nykyisen vaatimuksesta. Niillä on kuitenkin rahallista arvoa (yhdellekin exälle ostin todella kalliin paidan, 120e) ja ne on valittu sellaisiksi, joista toinen pitää ja ehkä joku muukin sitten pitäisi. Jos kuulisin, että paitaa uhkaisi roskis, haluaisin sen takaisin ja antaisin sen vaikka uusiokäyttöön jollekin joka ""saisi"" käyttää paitaa. Lahjat on lahjoja, ei niitä tarvitse palauttaa tai hävittää suhteen loputtua. Useimmiten kun lahjat ovat tavaroina ihan mukavia. Pitäisikö erään exäni hävittää minun hänelle ostama kahviastiasto, ettei kenenkään mieli menisi pilalle? Käyttöesineistönä varsin näppärä ja kivannäköinen astiasto, voin kyllä hakea sen pois jos pyydetään. :=)
""Te kaikki ""ei-mustasukkaiset"" taidatte itse olla sillä mielellä suhteessanne, että mikäli löytyy jotain parempaa, niin...""
Eipä sentään. Kun luottaa toiseen, voi olla melko huoleton. Ei minulla ole mitään syytä pelätä, että mieheni exältään saama ja käytössä oleva kahvinkeitin symboloisi jotain ""kuolematonta rakkautta"" häntä kohtaan. Päinvastoin, olisi tyhmää hävittää toimiva kahvinkeitin. Kuvia on muutama jossain kaapissa. Ei niitä tarvitse hävittää, ne ovat vain paperia. Ovatpahan muistoja sitten vanhempana. Ei se exä kuvasta hyppää miestäni viemään. Ja onhan minullakin exästä kuvia. Eivätkä nekään ole kehystettynä seinällä. Itse asiassa olen jopa tavannut mieheni exän nykyisensä seurassa eräillä kutsuilla, ihan miellyttävän oloinen pariskunta. Samoin mieheni on tavannut minun exäni ja tämän nykyiseni, jotka ovat itse asiassa monen mutkan kautta melko hyvä tuttavapariskuntamme. Existä siis ei ole uhkaa, eivät nämä suhteet ole missään suuressa katkeruudessa päättyneet.