Mustasukkaisuus

[ilman elämää]

Outoa kuinka moni kirjoittaja näyttää olevan sitä mieltä, ettei entiseen elämään liittyviä kuvia tai esineitä saa säilyttää vaan ne on uuden puolison vaatimuksesta hävitettävä. Olen hyvin surullinen siitä, että henkilöhistoriassani on liki 20 vuoden aukko, koska kumppanini hävitti minulta mitään kysymättä ja tietämättäni aikaisempaan elämääni liittyvät valokuvat ja kaiken muunkin, minkä varaston laatikoista löysi. Asian selvittyä perustelut olivat yhtä naiiveja kuin tässä ketjussa on aikaisemmin esitetty. En ymmärrä, millä oikeudella nämä ihmiset voivat vaatia kumppaniltaan menneen henkilöhistorian hävittämistä. Tämmöinen on aina oire pahemmaksi muuttuvasta mustasukkaisuudesta, eikä se lopu siihen, että saa tuhottua toisen menneisyyden.

 

[Mie]

Ihan samaa mietin lukiessani, kun sinäkin ""ilman elämää"". Millä ihmeen oikeudella jotkut ihmiset vaativat toista olemaan muistamatta elettyä elämää! Ja hävittämään sen konkreettiset muistot.
Joskus siitä elämästä voi olla jopa lapsia.

Poimin tuolta edeltä tämän kommentin: "" Ajattelepa joskus sitä, miksi haluat tehdä omasta elämämästäsikin helvetin? Rakastaisit edes itseäsi niin, että antaisit itsellesi rauhan.""
Niin se on.

 

[niinpä]

Kaikilla on menneisyys ja sen kanssa on vaan elettävä. Se ei palaa eikä katoa. Ainut mitä voi tehdä on elää tässä hetkessä. Itse olen hävittänyt kaikkien exieni kuvat koska en ole nähnyt mitään syytä säilyttää niitä. Tiedän kyllä mitä on mustasukkaisuus enkä halua kenellekään sellaista tuskaa tuottaa.

 

[Nainen täällä!]

Tjaa, en tiedä, onko minulla joitan tunteella kirjoitettuja synttärikortteja jäljellä. Kuvia on varmasti existä, lahjoja (esim. synttärit ja joulu) ilman muuta, enkä varmasti heitä kaveriporukan kanssa vietettyjen festarireissujen kuvia tai lempparibändin cd-levyä pois siksi, että niissä on exä tai että exä on antanut lahjan.

Kuvat ovat vain kuvia ja tavarat kivoja. Se niistä.

Korttilaatikkoani taas en pengo tai muutenkaan tutki kaapinnurkkia jatkuvasti siltä varalta, että siellä on ehkä jonkun nuoruudenheilan lähettämä postikortti - joka sekin voi olla ihan mukava muisto. Jos nyt jotakuta nykyistä sattuisi loukkaamaan että exän postikortti löytyy kevätsiivouksessa, voisin sen toki heittää pois, eipä se niin justiinsa ole. Siivoan toki muuten, mutta kortit ym. ovat yhdessä laatikossa jonne heitän ne ja jota katselen - öö en ikinä. Eipä sieltä sitten tule niitä pengottua ja etsimällä etsittyä onko jonkun exän kortit hukassa, roskissa vai laatikossa.

Olin muuten ollut nykyisen kanssa parisen kuukautta yhdessä, kun löysin kaikkien alelippujen ja -lappujen seasta lompsasta exän kuvan. Laitoin sen laatikkoon pois, mutta säästinpä kuitenkin. :=)

 

[Vähän vinkkiä...]

Ei millään pahalla, mutta oletteko ihan varmoja, ettei kannattaisi ottaa yhteyttä ammattiauttajaan?

Terveellä itsetunnolla varustettu aikuinen ymmärtää varmasti, että kumppanilla voi olla vaikka minkälaisia kuvia, videoita, kortteja ym. muistoja existä. Se ei tarkoita, että exiä kaivataan vaan sitä, että ne ovat olleet osa elämää. Ja uskokaa tai älkää, niissä exissäkin on ollut hyviä puolia, heitä on rakastettu ym. Jostain syystä se rakkaus on loppunut. Jos jatkatte samaa rataa, teidän kohdalla voi käydä samoin.

Jos ollaan rehellisiä, pitäisin itse aika huolestuttavana sitä, ellei vakavasta seurustelusta olisi mitään muistoja, että kaikki oltaisiin pyyhitty pois. Se saattaisi olla merkki vielä vakavammasta ongelmasta kuin kuvien säilytys.

Ei exästä tarvitse pitää, mutta ei sitä tarvitse ajatellakaan. Ymmärtäkää jo, että menneisyys on menneisyyttä.

 

[jokunen]

Mustikset, oletteko miettineet, ettei teille riitä koskaan minkäänlainen kumppani. Hänen rakkaudessaan tai sen osoittamisessa on teidän mielestä aina jotakin väärää. Hän liikkuu esim. työssään parisuhdettanne vaanivien ja vaarantavien ihmisten parissa, hänelle saattavat soittaa jopa toista sukupuolta olevat henkilöt (karmea vaara ja varma merkki petollisuudesa) ja hän saattaa jopa tervehtiä kohteliaasti naapurin yksinhuoltajaa (todella röyhkeän julkeaa).

Kumppaninne entiset läheiset vievät kultanne varmasti, jos ette ryhdy jo ennakolta vasta toimiin. Tässä asiassa he ovat salaliitossa teitä vastaan. Parasta on tietysti puhelimen ja postin kollaaminen ja tiliotteiden tarkastaminen - se syventää keskinäistä luotamustanne ja piristää kumppaninne mielialaa niin, ettei hän kohta mitään muuta ihastuttavien rakkauden osoituksien lisäksi osaa kaivatkaan.

 

[mustis]

En ole koskaan kolunnut kumppanini puhelinta, enkä pelkää sitä, että hän pettäisi minua tms. Mutta silti näiden edelliseltä naisystävältä saatujen korttien, lahjojen ja valokuvien (= ei lomakuvia, perhekuvia, joulupotretteja, vaan poseerauskuvat joissa esiintyy pelkästään tämä ex-kumpani) säilyttäminen ihmetyttää. Varsinkin kun tämä nainen oli se suhteen lopettaja. Vääjäämättä tulee mieleen, että kyseessä ei ole pelkästään ""kivat muistot"", vaan että mukaan liittyy kaipausta ja halua palata yhteen.

Itsellänikin on muutamia kuvia ex-kumppaneista ja muutama lahja jossakin laatikon pohjalla. Ja lahjaksi saatu polkupyörä on yhäkin käytössä. Mutta siihen ei liity mitään tunnearvoa, vaan se on vain väline jolla voin liikkua kohteesta A kohteeseen B. Mutta voin sanoa vain omasta puolestani, että en kaipaa edellistä/entisiä kumppaneitani. Miehestäni en ole niinkään varma...

 

[Inhorealisti]

Niinpä niin, mustis. Itsestään on helpompi mennä takuuseen kun muista. Samalla logiikalla ihmiset sallivat itselleen kaikenlaisia virityksiä, mutteivät kumppanilleen.

 

[mustis]

En virittele itselleni mitään turvaverkostoa siltä varalta mikäli suhteemme loppuisi! En voisi IKINÄ pettää kumppaniani! Itse olen kyllä joutunut elämään sellaisessa suhteessa jossa mies on pyörittänyt minun lisäkseni muitakin naisia. Säälittävää käytöstä...

Varmasti nämä huonot kokemukset vaikuttavat vielä tänäkin päivänä elämääni ja tähän nykyiseen suhteeseen, että koen nämä mieheni entisen kumppanini kuvat ym. tavarat jonkinmoisena uhkana. Mutta miksi turhaan pahoittaa uuden kumppanin mieltä säilyttämällä tällaisia muistoja? Miksi niitä ei sitten voisi taltioida johonkin laatikkoon ja viedä varastoon, jotta ne eivät koskaan edes vahingossa satu uuden kumppanin tielle?? Kyllähän sitä on varmaankin ihan kiva kiikkustuolissa muistella nuoruuden heiloja, mutta suhteessa pitäsis elää ""tässä ja nyt"", ilman että säilyttäisi esillä esim. ex-kumppanilta saatua koriste-esinettä. Aiheuttaa vain turhaa murhetta. Tai sitten jos nämä muistot todellakin merkitsevät jotakin, sitä tässä juuri yritän ajaa takaa!!!!!

 

[jokunen]

Niin, kyllä koriste-esineetkin saadaan merkitsemään kaikkea mahdollista (ja yleensä aivan mahdotonta) - siis sitä, mitä sairaalloisen mielen syövereistä kumpuaa. Mitähän sitä saisi kehiteltyä ex-kumppanin ostamasta polkupyörästä - kun on riittävän pimeä mieli voisi kuvitella, että satulaan noustessa fantasioi ex-stä. Eihän kaunis koriste-esine ole pelkkä koriste vaan siihen tietysti liittyy jotakin toista loukkaavaa. Eiks niin?

 

[mustis]

No joo... olisi ihan kiva saada myös joidenkin miesten mielipide asiaan. Omasta mielestäni en kyllä ole mikään sairaalloisen mustasukkainen. Tarkoitan vaan, että itselleni tulee vähän paha mieli, mikäli mieheni säilyttelee esillä entisestä naisestaan muistuttavia asioita. Onko se sitten kiellettyä tuntea tällaisia tuntemuksia? Te kaikki ""ei-mustasukkaiset"" taidatte itse olla sillä mielellä suhteessanne, että mikäli löytyy jotain parempaa, niin... Eihän sitä ole mitään syytä olla mustasukkainen kumppanistaan jota ei edes rakasta!

 

[tuure]

Asia on nyt vain niin, että mustasukkaisuus omalla järjettömyydellään tuhoaa parisuhteesta kaiken kauniin. Kenenkään ei tule alistua mustisharhoissa elävän kotkotuksiin ja vaatimuksiin. Niille ei tule loppua koskaan ja ne menevät kokoajan hullummiksi. Luepas ajatuksen kanssa nimimerkkien ""aikuinen"", ""tarmo"" ja ""inhorealisti"" kommentit, ne kuvaavat ongelmaa hyvin sen mustiharhoissa sekoilevan kumppanin, siis uhrin, näkökulmasta.

Keneltä sinä olet saanut valtakirjan määritellä ne merkitykset, jota kumppanisi entiseen elämään liittyvillä asioilla hänelle on. Ne ovat oman mielesi syvimmän pimeyden lähteestä kotoisin.

Teitä ei todellakaan koskaan rakasteta oikein tai oikealla tavalla. Olette aivan varmoja siitä, että jos ei ole mustasukkainen, ei rakasta puolisoaan. Huh! Huh! Suosittelen hoitoa.

 

[Täh????]

""Onko se sitten kiellettyä tuntea tällaisia tuntemuksia?""

Ei, mutta se voi tuntua kumppanistasi ahdistavalta ja kiusalliselta, koska esineet eivät välttämättä merkitse hänelle mitään muuta kuin esineitä.

Tuli mieleen, että minusta olisi vaikka sitten mukavampi saada exiltä lahjat takaisin kun kuulla niiden päätyneen roskikseen exän nykyisen vaatimuksesta. Niillä on kuitenkin rahallista arvoa (yhdellekin exälle ostin todella kalliin paidan, 120e) ja ne on valittu sellaisiksi, joista toinen pitää ja ehkä joku muukin sitten pitäisi. Jos kuulisin, että paitaa uhkaisi roskis, haluaisin sen takaisin ja antaisin sen vaikka uusiokäyttöön jollekin joka ""saisi"" käyttää paitaa. Lahjat on lahjoja, ei niitä tarvitse palauttaa tai hävittää suhteen loputtua. Useimmiten kun lahjat ovat tavaroina ihan mukavia. Pitäisikö erään exäni hävittää minun hänelle ostama kahviastiasto, ettei kenenkään mieli menisi pilalle? Käyttöesineistönä varsin näppärä ja kivannäköinen astiasto, voin kyllä hakea sen pois jos pyydetään. :=)

""Te kaikki ""ei-mustasukkaiset"" taidatte itse olla sillä mielellä suhteessanne, että mikäli löytyy jotain parempaa, niin...""

Eipä sentään. Kun luottaa toiseen, voi olla melko huoleton. Ei minulla ole mitään syytä pelätä, että mieheni exältään saama ja käytössä oleva kahvinkeitin symboloisi jotain ""kuolematonta rakkautta"" häntä kohtaan. Päinvastoin, olisi tyhmää hävittää toimiva kahvinkeitin. Kuvia on muutama jossain kaapissa. Ei niitä tarvitse hävittää, ne ovat vain paperia. Ovatpahan muistoja sitten vanhempana. Ei se exä kuvasta hyppää miestäni viemään. Ja onhan minullakin exästä kuvia. Eivätkä nekään ole kehystettynä seinällä. Itse asiassa olen jopa tavannut mieheni exän nykyisensä seurassa eräillä kutsuilla, ihan miellyttävän oloinen pariskunta. Samoin mieheni on tavannut minun exäni ja tämän nykyiseni, jotka ovat itse asiassa monen mutkan kautta melko hyvä tuttavapariskuntamme. Existä siis ei ole uhkaa, eivät nämä suhteet ole missään suuressa katkeruudessa päättyneet.

 

[Meikämaija]

Mustasukkaisuus on itsetunto-ongelma. Kumppanin suhdetta aikaisemmat tekemiset, tekemättä jättämiset, tavarat tai valokuvat ovat terveellä itsetunnolla varustetulla ihmiselle vain tavaroita ja asioita. Mustasukkainen ihminen antaa noille asioille omassa päässään merkityksiä, joita niillä ei oikeasti ole.

Mustasukkaisuudella tehdään elämä helvetiksi molemmille. Olen itse tullut pieksetyksi tuollaisen mielikuvitusjutun vuoksi. Siihen loppui syvä rakkaus mieheeni ja lasteni isään. Ei mikään voi tuntua epäoikeudenmukaisemmalta ja kohtuuttomammalta, kuin aiheeton mustasukkaisuus ja vielä sen takia kaltoin kohteleminen. Tunne on yhtä totaalinen, kuin saavillinen jäävettä niskaan.

Sen sijaan, että mustasukkainen hakee myötätuntoa ja oikeutusta käytökselleen, hänen pitäisi etsiä apua ja parannusta itsetuntoonsa. Itsensä kanssa tasapainoinen ihminen ei ole mustasukkainen. Hän osaa erottaa tosiasiat ja kuvitelmat toisistaan, uskaltaa luottaa ja rakastaa ilman epäilyksiä. Nauttia elämästä, parisuhteesta ja yhteisistä asioista pyytämättä ja kaipaamatta jatkuvia todisteluita toiselta. Hän antaa toisellekin vapauden tunteen valita itse ja silloin suhteeseen sitoudutaan kaikkein syvimmin.

Eihän mustasukkaisuuden tunteita voi kieltää, koska ne kumpuavat ihmisestä. Mutta sellaisen henkilön tulisi pyrkiä hillitsemään ja hallitsemaan itsessään riehuvia tunteita ja kehittämään itseään niin, että niistä pääsee eroon. Se on mahdollista ja aikuistumisen myötä tuo ""tauti"" useimmiten jääkin pois.

Mutta.. jos kehitys jääkin tapahtumatta, aikuinen mustasukkainen voi olla vaarallinen, kuten jo kerroin. Kun järki muuttuu hulluksi raivoksi, siitä on leikki kaukana.

 

[?????]

Ihan heti alkuun anteeksipyyntöni siitä, että en jaksanut lukea koko viestiketjua ja ehkäpä tässä tulee toistoa jonkun (tai kenties monen) muun sanomisiin. Mutta sanon silti.

Minä olen nainen. Kolmekymppinen. Ja minulla on kaksi oleellista exää (tai siis sellaisia, jotka ovat merkinneet enemmän kuin jotkut pikasuhteet). Minulla on molemmista muistuttavia tavaroita ja valokuvia. Valokuvat ovat albumissa muiden kuvien ohella. En haluaisi heittää esimerkiksi pois kuvia kivoista matkoista, joissa näkyy exän ohella myös mm. kauniita maisemia tai hienoja nähtävyyksiä tai mitä milloinkin. En pidä kuvia esillä, kuten ei ap:n kumppanikaan kuvia exästään.

Eli ei vain miehet säilytä kuvia tms existään, kyllä me naisetkin teemme sitä. Eikä minun nykyiseni ainakaan pahastu siitä, että valokuva-albumissani on joitakin kuvia existäni (en ole koskaan ollut hirmuisen innokas kuvaaja, joten kuvia ei ole paljon). Pitää ymmärtää, ettei menneisyyttä tarvitse nollata, vaikka uusi rakas olisikin löytynyt. Eihän muistotkaan kuitenkaan päästä minnekään katoa.

 

[mustis]

Kun aloimme seurustelemaan, niin mieheni oli eronnut / tullut jätetyksi vasta 3-4 viikkoa aiemmin. Hänellä oli pakottava tarve kertoa minulle kaikkea mahdollista exästään, en siis kysellyt häneltä mitään. Itse en ole kertonut juuri mitään edellisestä kumppanistani.

Joka kerta kun tämä ex tulee kaupungilla vastaan niin kumppanini käytös muuttuu välittömästi. Kenties hän sitten pelkää mustasukkaisuus-kohtaustani, tai vain kuvittelen hänen käytöksensä muuttuneen.

Olimme olleet useamman kuukauden yhdessä, kun hän yhä edelleen piti kirjahyllyssään exältä saatua, no, romanttista koriste-esinettä, joka selkeästi oli valittu tunteella.

Olimme olleet vuoden verran yhdessä, kun selvisi, että hän säilyttää yhä edelleen exältään saatuja tekstiviestejä puhelimessaan (en urkkinut salaa hänen puhelintaan (en ole koskaan tehnyt sitä), vaan asia selvisi ""mutkan kautta"").

Olimme olleet yhdessä reilun vuoden, kun mieheni kuuli, että hänen ex oli mennyt kihloihin. Samana päivänä hän heitti exältään saadut kortit ja kirjeet roskiin. Mitä tästä voisin ajatella? Kieltämättä ensimmäisenä tuli mieleen, että tämä kihloihin meno satutti häntä.

Kaiken tämä jälkeen, ja monien muiden tietenkin aivan omassa päässäni kuviteltujen asioiden jälkeen, onko ihme, että välillä epäilen kumppanini rakkauden aitoutta minua kohtaan??

 

[tarmo]

mustikselle

Keskustelu on näköjään virinnyt uudelleen entisin teesein. Mustankipeät hakevat oikeustusta mielenhäiriöihinsä ja pöllön toimilleen ainutlaatuisesta menneisyydestään. Olen tuolla aikaisemmin kantani kirjoittanut, mutta toistan jonkun asian.

Sinä mustis toimit kuten kaikki kaltaisesi: tulkitset ja annat merkityksen miehesi toimille oman harhaisen mielikuvituksesi kautta siten, että saat kuvattelusi verhotuksi näennäisen rationaalisuuden kaapuun. Annat asioille sellaisia merkityksiä, että ne tukevat harhojasi. Haet täältä tukea ja ymmärrystä järjettömyydellesi, joka varmasti tulee tuhoamaan parisuhteesi ennemmin tai myöhemmin. mitä pikemmin miehesi lähtee, sen parempi hänelle.

Tästä saat sitten pitävimmän todisteesi siitä, ettei miehesi rakkaus ollut aitoa ja hän oli petollinen. Sitten etsit uuden kumppanin siis uhrin, jota sairas mielesi tarvitsee. Häntä sitten voi epäillä kaikesta mahdollisesta, koska sinulla on niin ainutlaatuinen menneisyys: valtavasti kokemusta petollisuudesta ja aidon rakkauden puutteesta.

Parasta itsellesi ja läheisillesi olisi, jos hakeutuisit hoitoon. Tiedän kyllä, ettet sitä tee, koska omasta mielestä sinä et hoitoa tarvitse. Toiseksi paras vaihtoehto olisi sitten, siis sangen pian, kun miehesi lopettaa suhteenne, pysytellä yksin.

 

[mustis]

Eikö sitten nuo edellisessä viestissäni kuvailemani asiat herättäisi muissa pahaa mieltä? Varsinkin tuo suhtautuminen exän kihlaukseen?

En koe olevani niin mustasukkainen, että tarvitsisin hoitoa. En kyttää mieheni tekemisiä, soittele tarkistus-soittoja, tutki hänen puhelintaan tms. Haluaisin vain varmistuksen siitä, että hän todellakin on päässyt yli edellisestä suhteestaan ja on ihan tosissaan minun kanssani.

 

[tarmo]

mustikselle

Sellaista aidon tunteen vahvistusta tai rakkauden osoitusta ei kukaan pysty sinulle tuottamaan, että se olisi häiriintyneelle mielellesi riittävä. Kumppanisi reaktioissa, toimissa tai rakkauden osoituksissa on aina jotakin sellaista, jonka mielesi kääntää sellaiseen muotoon, että se oikeuttaa sinut epäilemään miehesi rakkauden aitoutta. Vaikka keksisit vaatia miestäsi hakkaamaan kätensä irti, jotta hän voi osoittaa suurenmoisen rakkautensa sinuun, menee sekin pieleen. Mies parka menee ja hakkaa irti väärän käden.... Ketähän varten hän jätti jäljelle juuri sen käden??? Onko jäljellä oleva käsi juuri se käsi, jolla hän entistä kumppania hyväili???

Päätän osaltani keskustelun tästä aiheesta - syntymäsokeiden kanssa on varsin turhaa keskustella väreistä.

 

[Jussi]

Hyvä ketju vakavasta aiheesta. Roikuin vuosia suhteessa, jossa puolisoni mustasukkaisuus kehittyi koko ajan pahemmaksi. Olen samaa mieltä kuin osa tuolla edellä olevista, että mustasukkaisuus on sairaus ja jos puoliso ei sitä ymmärrä ja hae apua, on suhteesta lähdettävä pois. Puistattaa kuinka mustasukkaisuutta puolustellaan jotenkin normaaliin parisuhteeseen kuuluvana asiana. Siinä ei ole mitään normaalia eikä se kuulu terveeseen parisuhteeseen. Älkää jääkö vuosiksi roikkumaan suhteeseen, jota toinen mustasukkaisuudellaan terrorisoi.

 

[Susku]

Olen täysin samaa mieltä mustasukkaisuudesta kanssasi. Sitä ei voi puolustella eikä se kuulu normaaliin parisuhteeseen. Toisaalta uudessa suhteessa toisen mielen pahoittaminen tahallaan entisten tyttö/poikaystävien kuvilla tms. ja yleensäkin roikkuminen entisissä rakkaussuhteissa ei liene sekään kovin tervettä. Toki kuvia saa säilyttää, mutta ne tuskin tulee olla esillä albuumeissa, jotka ovat kaikkien katsottavina.
Jokainen meistä on muotoutunut menneiden tapahtumien ja valintojen mukaan sellaisiksi ihmisiksi kuin nyt olemme. Itse ajattelen, että nykyisessä tilanteessa tuskin olisimme, jos aikaisemmat tapahtumat, valinnat ja suhteet eivät olisi menneet kuten ovat menneet. Jos toisen aikaisempia suhteita ja elettyä elämää ei pysty kestämään niin parisuhteella tuskin on kovin pitkää tulevaisuutta - luulen. Harva meistä on kuitenkin yksin neljän seinän sisällä elämäänsä elänyt.