Mustalaisista...

  • Viestiketjun aloittaja -----
  • Ensimmäinen viesti
-----
että pistää vihaksi kun ne aina parkkeeraa invapaikoille!

Miksei kauppojen ja ravintoloiden eteen voisi tehdä oven eteen paikkoja joihin maalataan mustalaisen kuva niin olisi niille omat paikat?

ja muutenkaan niillä ei ole koskaan mitään käytöstapoja. Kiva oli eilenkin olla syömässä kun yks ravas pitkin ravintolaa ja huusi puhelimeen ja samalla niiden lapset juoksee ympäriinsä.

painuis muualle....
 
"vieras"
Tuo just ärsyttää. Eilen oli taas marketin oven edessä poikittain toyota ja tietenkin täynnä näitä heimolaisia, kun yksi kävi alkossa. Ovesta oli matkaa n. 2,5 m.
 
Vaikea tosiaan tämän klaanin kohdalla olla olematta jonkinasteinen rasisti, valitettavasti :/ Ei yhtään positiivista kokemusta heidän kanssaan asioinnista, joten lienee ihan ansaittu tuo kyseenalainen maine.
 
"äippä"
Ja kärrykin vievät nenän edestä, jos tyhjänä vielä ovat, kun eivät omista polettia saati kolikoita että saisivat itse otettua kauppakärryt. Vauvakärryillähän nuo ykeensä asioivat.
 
"..."
[QUOTE="silakka";26379486]Ja voi sitä lakerikenkien ja isojen hameitten tulvaa kun yksi serkuista on sairaalassa![/QUOTE]

Niinpä! Kyllä yhteisöllisyys ja omista sukulaisista välittäminen ja huolehtiminen on todella perseestä ja syvältä! Pitäs vähän ajatella niitäkin jotka HALUAA siellä sairaalassa ja vanhustentalossa ihan rauhassa ja omassa ylhäisessä yksinäisyydessään virua eikä tulla sinne tukemaan ja tervehtimään.
 
  • Tykkää
Reactions: Aamuäree ja kittyb
"silakka"
[QUOTE="...";26379539]Niinpä! Kyllä yhteisöllisyys ja omista sukulaisista välittäminen ja huolehtiminen on todella perseestä ja syvältä! Pitäs vähän ajatella niitäkin jotka HALUAA siellä sairaalassa ja vanhustentalossa ihan rauhassa ja omassa ylhäisessä yksinäisyydessään virua eikä tulla sinne tukemaan ja tervehtimään.[/QUOTE]
Jos jokaisen osastolla olijan 20 läheisintä sukulaista karaisivat ees taas pitkin päivää katsomassa serkkua niin... mietitääs että normaali osastolla on noin 35 vuodepaikkaa.. 35 x 20=700... eli siis 700 ihmistä ravaa joka päivä YHDELLÄ osastolla.

Siinä on sitä yhteisöllisyyttä kerrakseen! :O
 
"nuuh"
[QUOTE="silakka";26379604]Jos jokaisen osastolla olijan 20 läheisintä sukulaista karaisivat ees taas pitkin päivää katsomassa serkkua niin... mietitääs että normaali osastolla on noin 35 vuodepaikkaa.. 35 x 20=700... eli siis 700 ihmistä ravaa joka päivä YHDELLÄ osastolla.

Siinä on sitä yhteisöllisyyttä kerrakseen! :O[/QUOTE]

Näinpä juuri, ja ne on ne saakelin corollat sielläkin parkkeerattu sisääntuloaulaan asti. Sitten alkaa se vonkuminen, anna lapselle vettä, anna lapselle leipää, hyvä ihminen anna sitä ja anna tätä. *itun loiset!
 
Donatella
Hei Beibet. Asun Espanjassa ja kuvailitte juuri tuikitavallisen espanjalaisen noilla jutuillanne. Niin että kantsii pysyä suomessa. Sori vaan.
Maassa maan tavalla. En tiedä miten siel Epsanjassa, mutta meillä ruukataan pysäköimään merkityille paikoille (inva-paikkaan on oikeus kun on inva-tunnus) ja käyttämään lapsilla(kin) turvavöitä ja -istuimia. Muista räikeyksistä puhumattakaan.

Maalla niistä löpö-tynnyreistä mitä on metsän tai tien reunassa, ei saa varastaa!
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
huooooooooh
Ainakin on hyvä asua sellaisen naapurina (paitsi jos ei ota lukuun sitä hirvittävää mökää, mitä ne aiheuttavat öiseenkin aikaan). Eivät kato varasta naapureiltaan mitään, niin saa omaisuus olla rauhassa ja ovetkin lukitsematta. :O
 
"silakka"
Maassa maan tavalla. En tiedä miten siel Epsanjassa, mutta meillä ruukataan pysäköimään merkityille paikoille (inva-paikkaan on oikeus kun on inva-tunnus) ja käyttämään lapsilla(kin) turvavöitä ja -istuimia. Muista räikeyksistä puhumattakaan.
Jep. Ja jos kaikki eläisivät kuten mustalaiset niin ei me tänne mahduttaisi, koska ne elää niin leveästi ja siis ihan fyysisesti tässä kohtaa tarkoitan. Kukaan ei koskaan myöskään nukkuisi, koska aina joku mökää.

Ja miettii sitä perhemarketin parkkistakin kun joka auto on lähempänä toistaan ovi kaupan ulko-ovea kohden.
 
Donatella
Oon kuullut, että nää romaninuoret nauraa suomalaisille jotka "joutuu" töihin elättääkseen itsensä ja perheensä kun heidän ei tarvi tehdä mitää ja tulee jos jonkinnäköstä tukea, avustusta ja eläkettä. Asiasta on joku laulukin heidän keskuudessaan.. Ja he on tollasia porsaita myös ihan kiusallaan kun tietävät kuinka meitä ärsyttää tollanen meluava ja kiittämätön käytös.
 
"Huoh"
No niimpä! Ja sitten vielä joku viittii ihmetellä, että missä kansalaisten suvaitsevaisuus! :O Kyllä suvaitsevaisuus on kaukana, kun töissä noita pe*keleitä kohtaa. Sairaalassa siis olen töissä ja kyllä siellä saa niinku haukka vahtia talon tavaroita tai muuten kaikki mikä ei ole pultattu kiinni maahan/seinään lähtee noitten pitkäkynsien matkaan. Kaukosäätimet, maljakot, liinavaatteita, patterit, rasvat, saippuat, aikakausilehdet, siis kaikki mitä irti saavat. Ja sitten siellä ravataan yötä myöden ja nukutaan autoissa parkkipaikalla jotta ollaan heti aamulla paikalla ku sairaalan ovet aukeaa.

Multa ei ainakaan löydy sitten niin minkäänmoista myötätuntoa tai suvaitsevaisuutta niitä kohtaan.
 
............
Puuttuuko poliisi muuten ikinä mustalaisten toilailuihin?

Siis olen usein nähnyt kaupassa kun mustalaisia viedään poliisiautoon mutta mietin tuota parkkeeraamista.

Miksi suomi kustantaa niille kaiken? en ymmärrä. Tuskin niitä haittaakaan mitkään parkkisakot kun valtio nekin varmaan maksaa.
 
Osasta totta, osasta silkkaa 'mä olen kuullut, pöyristyttävää'- puhetta.

Invapaikoille luvatta pysäköijät ovat kyllä hanurista, se on harvoin, kun sellaisella paikalla näkee sillä merkinnällä varustetun auton.
Osaksi johtuu varmaan tälläkin paikkakunnalla parkkipaikkojen vähyydestä tiettyjä asiointipaikkoja tai kauppoja koskien.
Ainoastaan huoltsikoilla olen itse pistänyt merkille ns 'mustalaisparkin' :D

Koetan silti ajatella että tänne mahtuvat kaikki jollain tapaa.... itsekin miten kuten parkkeeraavana toisinaan :ashamed:
 

Yhteistyössä