Voi että! Nennuliinille tsemppiä ja jaksamista. :hug: Toivottavasti vielä teillä kuitenkin hoitohommat jatkuisi, vaikka tuollaisia ennenaikaisia vaihdevuosia ennustelivatkin mokomat. Voihan se olla, että tuo arvo tosiaan vaihtelee, ollen välillä korkeampi ja välillä taas normaalimpi. Toivotaan niin! Ei kait tohon muuta oikein osaa sanoa. Surkeuksien surkeus. Tämä meidän palsta on itseasiassa niin masentava, että meinaa itku tulla, vaikkakin tosi hyvä, että jossain voi asioista jutella! Mutta miten tosiaan voikin tämä asia olla näin epäreilua, toiset tuskailee kun tulee "vain" 20 solua ja niistä "vain" 10 pakkaseen (taas yhtä tyhmänä kävin lukemassa noita muita keskusteluja..) ja täällä tuskaillaan sitä, että ei tule yhtään. Tai että ei ole aina edes toivoa, että pääsisi hoidoissa eteenpäin. Huokaus. Eipä voi oikein muuta sanoa. Tasan ei mene onnen lahjat, ei.
Mulla näköjään erityisen masentava päivä.. olen nukkunut kohtalaisen huonosti jo pari viikkoa, heräten aina aamuyöllä ihmettelemään maailman menoa..
Jos omasta olosta hieman: kuukautiset suvaitsivat olla ystävällisesti myöhässä 1. kertaa elämässä ja tänään kp 33/26 (tai toista kertaa, eka kerrasta se km) ja ihan jättihirmuinen pms-oireisto päällä parisen viikkoa, maha kipeä, närästää, paha olo, oksettaa, pää kipeä, itkettää, unettomuutta yli 2 viikkoa, jne. Periaatteessa siis ihan samat "oireet" kuin 1. raskaudessa. Siksipä häpeäkseni tunnustan, että ajattelin jo että entä jos.. jne. Voi pyhä jysäys! Kävin ostamassa r-testin, koska se on varma "psykologinen keino" saada kuukautiset tulemaan ja dadaa konsti toimi: tänäänhän ne sitten alkoikin, iloisesti ja ilkkuen. Eli tämäkin vielä tähän kaiken muun mukavan lisäksi. Kotona en kehdannut edes miehelle sanoa, että tämmöistä. Ja nyt itkettää ja hävettää miten lapsellinen ja toiveikas sitä voikin olla. Ja vielä tällä iällä. Ja viimeiselle hoitokerralle pitäisi vielä jaksaa lähteä, vaikka vähän jo mietin sitäkin välillä, että jospa jo heittäisimme pyyhkeen kehään. Mutta en kai ole siihen(kään) vielä valmis.
Onneksi on oma työhuone ja vasta iltapäivällä miitinkiä, jossa pitää yrittää olla taas ihan kuin ei mitään ja niin viisas että. Kyllä kaikkea muuta kestää, mutta ei sitä, että oma mieli alkaa tehdä tepposia ja sitä alka kuvittelemaan kaikenlaista. Vaan kokemus se on tämäkin. Näköjään vain asia ei todellakaan ole läpikäyty millään tasolla, ja aina se itku tulee, meni miten päin vaan. Nythän olen ollut muutaman kuukauden viime hoidon jälkeen "hiljaiselolla" ja yrittänyt ajatella ihan muita asioita, opiskelua ym.
Siispä suuren suuret sympatiat teille kaikille ja toivottavasti joku meistäkin onnistuisi! :hug:
Ai joo, ja kun viimeksi kyselin tuota fsh-verikoetta, että josko otettaisiin ja nähtäisiin onko vaihdevuodet lähellä, niin ei kuulemma tarvii. Sen puoleen julkisella puolella ehkä kuitenkin tehdään tarkemmin/helpommin ? noita analysoivia testejä, että missä vika. Meille kun ei kanssa paljon toivoa ollut viime kerran jälkeen, muuta kuin että jos sekin menee ilman soluja, niin sitten ei kannata enää yrittää.
Anteeksi tämä kamalan pitkä ja omanapainen vuodatus
Ja kaikille tosi tosi paljon jaksamista ja koitetaan pitää häntää pystyssä tämän kaiken keskellä! :wave: PS. Kaipa tässä pitäisi saada kohta psyykelääkitys, jotta tokenisi