Mun ei olisi ikinä pitänyt hankkia lapsia

[paska mutsi]

Mutta mistäs sitä etukäteen tietää millainen temperamentti lapsella on ja millaisia vaikeuksia matkaan tulee?

Ylivilkkautta, tottelemattomuutta, käytöshäiriöitä. Kotona yritetään pitää lempeitä mutta tarkkoja rajoja, jäähy käytössä. Tarroja hyvin sujuneista asioista, mutta niitä ei kerry kovin usein. Silti melkein joka päivä tulee hoidosta palautetta lapsesta miten se on taas käyttäytynyt huonosti, tehnyt sitä ja tätä jne.

Isovanhemmista saa joskus apua, mutta haastavan lapsen kanssa iäkäs aikuinen ei aina pärjää. Hyvä että pärjään itsekään. Välillä olen niin väsynyt että kun saan lapsen illalla nukkumaan en jaksa enää itse mitään.

Kaupassa asioidessa, konserteissa jne tulee paheksuvia katseita kun lapsi ei jaksa odottaa tai istua paikallaan. Alkaa olla tilanne että kaikki keinot on käytetty, enkä jaksa lähteä enää mihinkään ylimääräiseen tapahtumaan tämän lapsen kanssa, kun tiedän jo etukäteen mitä siitä seuraa.

Hyvä ei taida olla sekään että istuttaisiin vain kotona kun ei osata käyttäytyä.

Kellään mitään hyviä vinkkejä siitä miten tästä päästäisiin eteenpäin? Kohtalotovereita?

Yritän olla hyvä äiti mutta lopputuloksesta päätellen ole epäonnistunut surkeasti. Toinen lapsista onneksi ihan tavallinen uhmaikäinen joten ehkä mä en ole aivan kaikkea silti tehnyt väärin.

 

[Jepuli]

Meillä on 8-vuotiaalla ADHD ja kyllähän se välillä laittaa hermot koville. Mutta kun lapselle antaa paljon fyysistä hommaa niin kyllä se siitä rauhoittuu. Mutta tosiaan jos asuttaisiin kaupungissa ja lapsi ei voisi purkaa energiaansa fyysiseen tekemiseen niin olisi koko perhe seinillä.

Eli lapsi ulos ja tekemään jotain "oikeaa." Meillä lapselta ei onnistu paikallaan istuminen, mutta tosiaan esim. korjailee itsenäisesti aitoja, kaivoi ojaa, tervasi veneen, kaivelee kuoppia (on jostain syystä tykästynyt kuoppiin) ja harrastaa paljon liikuntaa. Tykkää samoilla metsissä ja keräili monta litraa marjoja. Lapselle tulee itselleenkin parempi olo kun on selkeästi hyvä jossain, vaikka koulussa on hankalaa. Meillä on onneksi pieni kyläkoulu, mutta silti on hankalaa olla siellä.

 

[paska mutsi]

Meillä on 8-vuotiaalla ADHD ja kyllähän se välillä laittaa hermot koville. Mutta kun lapselle antaa paljon fyysistä hommaa niin kyllä se siitä rauhoittuu. Mutta tosiaan jos asuttaisiin kaupungissa ja lapsi ei voisi purkaa energiaansa fyysiseen tekemiseen niin olisi koko perhe seinillä.

Eli lapsi ulos ja tekemään jotain "oikeaa." Meillä lapselta ei onnistu paikallaan istuminen, mutta tosiaan esim. korjailee itsenäisesti aitoja, kaivoi ojaa, tervasi veneen, kaivelee kuoppia (on jostain syystä tykästynyt kuoppiin) ja harrastaa paljon liikuntaa. Tykkää samoilla metsissä ja keräili monta litraa marjoja. Lapselle tulee itselleenkin parempi olo kun on selkeästi hyvä jossain, vaikka koulussa on hankalaa. Meillä on onneksi pieni kyläkoulu, mutta silti on hankalaa olla siellä.

Mutta miten opetellaan niihin tilanteisiin kun PAKKO odottaa ja istua? Kyllä tyttö jaksaa tehdä jotain palapeliä tms vaikka miten pitkään mutta sit kun odotetaan jossain ilman fyysistä tekemistä se alkaa ihan minuuteissa muuttua termiitiksi.

Viikko-ohjelmassa on kyllä liikunnallisia harrastuksia, ulkoilua ja vastaavaa tekemistä. Jotenkinhan toi pitäisi kuitenkin saada siihen tilaan että kykenee koulussa kuuntelemaan opetusta sit aikanaan.

Eilen oltiin konsertissa ja lapsi nousi 30 minuutin aikana varmaan 10 kertaa seisomaan, vaikka oli käsketty istua. Joka kerta muistutin että istu, ja ei mene kuin hetki niin tuo kehotus unohtuu. Hyppii, pomppii, kiemurtelee lattialla mutta ei pysty istumaan kuin pari minuuttia. Ei mun hermot vaan kestä sitä että ihan jatkuvasti pitää samasta asiasta sanoa.

 

[Sanna80]

Minkä ikäinen lapsi ja onko sillä mitään diagnoosia? Oletteko puhuneet neuvolassa että pääsisi tutkimuksiin ja vaikka kehitysasioissa psykologin juttusille, sieltä voisi saada vinkkejä ihan arjen tilanteisiin ja jos oikein pahana on ylivilkautta ym. niin onhan niihin lääkityksiäkin olemassa

 

[tsemppiä]

Joskus on vaan sellaisia päiviä, että tosiaan miettii, miksi helvetissä antoi biologian hämätä itseään... ja mitäs jos ei palaisi roskiksenvientireissulta... mutta onneksi on tullut parempia päiviä myös
Eli tiedän tunteen.
Mites pystyisit asennoitumaan niin, että teidän lapsi nyt on sellainen. Mua helpotti, että lopetin salaa mielessänikin lapseni vertailun toisiin lapsiin. Ja lopetin samaan aikaan syntyneitten palkstan lukemisen, jottei mieli mene apeaksi... Iloitsin kaikista pienestäkin edistymisestä.

Ja suomeks sanottuna. Suurin helpotus tuli, kun menin töihin!

 

["vieras"]

Minkä ikäinen lapsi ja onko sillä mitään diagnoosia? Oletteko puhuneet neuvolassa että pääsisi tutkimuksiin ja vaikka kehitysasioissa psykologin juttusille, sieltä voisi saada vinkkejä ihan arjen tilanteisiin ja jos oikein pahana on ylivilkautta ym. niin onhan niihin lääkityksiäkin olemassa

ADHD ja vastaavat diagnoosit vaativat että lapsi on vanhempi kuin mitä omani on. Alle 6-v ei tehdä mitään diagnooseja. Lääkitystä käytetään yleensä vain kouluikäisillä.

Ainut apu mitä mä tähän olen saanut on erilaisia käytännön vinkkejä miten ohjeiden pitää olla lyhyitä ja yksiselitteisiä jne.

Mä teen varmasti kaiken päin seiniä, mutta kyllä se nyt melkein itkettää kun katsoo miten paljon pienemmät jaksaa sen puoli tuntia ja omani on täysi häirikkö. Eikä olla syötetty mitään makeaa tms eli ruokavaliosta ei ole kyse.

Olen vaan niin väsynyt siihen että arki on pelkkää taistelua ja näyttäis että tää ei tästä yhtään tule paranemaan. Kun lukee juttuja netistä siellä tulee sitten vastaan kaikkea miten ylivilkkaat lapset käyttävät muita todennäköisemmin teini-ikäisenä alkoholia jne mutta ei juuri mitään oikeita, käytännön vinkkejä siihen miten arjesta selvitään ja miten ne pahenevat ongelmat estetään.

 

[Sanna80]

Meillä on 8-vuotias jota on nyt vasta alettu tutkia. Tosin sen ystävä sai ADHD-diagnoosin jo päiväkoti-iässä. Että tiedän kyllä mistä puhut. Voimia toivotan, muuta en osaa.

 

["vieras"]

Mulla kokemusta samantyyppisestä lapsesta, mutta mutta. Olisko sulla itsellä jotenkin epärealistinen kuva normaalista lapsesta?
Tuli vaan tuosta konsertista mieleen, et lapsi ei istunut paikallaan. Me ei tosiaan tuon nuorimman kanssa mihinkään konserttiin mentäis, ei se olis paikallaan. Kun taas toiseksi nuorimman kanssa olis samanikäisenä jo onnistunut, koska ovat keskenään ihan erilaisia.
Mutta ei meidän kuopus silti minusta ole rasittava, me mukaudutaan siihen et lapsen luonne on tuollainen, tietyt tilanteet opetellaan, kuten kaupassa käynnit ja kirkossa käynnit, en odota et lapsi on paikoillaan, tavoite on sen verran hiljaa ettei häiritä muita.
Iän myötä lapsi opettelee ja oppii, meidän vanhin oli aikoinaan aika samanlainen kun tuo kuopus, mutta nyt kouluikäisenä pärjää ihan hyvin, vaikkakin tuo keskittymiskyvyttömyys välillä näkyy edelleen.

 

[paska mutsi]

Joskus on vaan sellaisia päiviä, että tosiaan miettii, miksi helvetissä antoi biologian hämätä itseään... ja mitäs jos ei palaisi roskiksenvientireissulta... mutta onneksi on tullut parempia päiviä myös
Eli tiedän tunteen.
Mites pystyisit asennoitumaan niin, että teidän lapsi nyt on sellainen. Mua helpotti, että lopetin salaa mielessänikin lapseni vertailun toisiin lapsiin. Ja lopetin samaan aikaan syntyneitten palkstan lukemisen, jottei mieli mene apeaksi... Iloitsin kaikista pienestäkin edistymisestä.

Ja suomeks sanottuna. Suurin helpotus tuli, kun menin töihin!

Mä olen töissä, lapsi on hoidossa. Ja tosiaan melkein joka päivä tulee sieltä hoidosta palautetta siitä että lapseni ei ole siellä osannut olla. Mua niin itkettää, ja suututtaa ja hävettää ja harmittaa. Vaikka miten puhuttelisin ja pitäisin jäähyllä ja selittäisin että jotain ei saa tehdä, en pysty työpaikalta työpäivän aikana puuttumaan tilanteisiin mitä tapahtuu kun lapsi on hoidossa. Joskus kun pitää lähteä hakemaan, tulee sellainen olo että ei hemmetti, tätäkö tää elämä nyt on.

Kuinka moni äiti haluaisi kuulla haukut lapsestaan jatkuvasti työpäivänsä jälkeen?

Alkaa tuntua että tää vaikuttaa jo meidän väleihin lapsen kanssa, koska tosiaan mitään kivaa ei pysty järjestämään kun se liki aina menee överiksi. Olen vaan niin väsynyt tähän, ja ainut mitä tosiaan saa on ne haukut eri tahoilta. Kiva matkustaa lapsen kanssa vaikka bussissa kun jos se ei pääse istumaan ikkunapaikalle koko matka on pelkkää jankkaamista siitä samasta asiasta. Eikä asioissa voi antaa periksi ihan vain siksi että pääsisi kerran helpommalla, kun sitten se on taas entistä hankalampaa.

 

[tsemppiä]

Ja meitä autto, että pyydettiin aika päiväkodin erityislastentarhanopettajalle, jossa keskusteltiin ja saatiin rutkastii hyviä vinkkejä. Lisäksi otettiin joihinkin keskusteluihin se oman ryhmän ope mukaan, jotta se palaute ei aina ois äidille negatiivista... vaan olisivat hekin kartalla asioista...

 

[Jepuli]

Mutta miten opetellaan niihin tilanteisiin kun PAKKO odottaa ja istua? Kyllä tyttö jaksaa tehdä jotain palapeliä tms vaikka miten pitkään mutta sit kun odotetaan jossain ilman fyysistä tekemistä se alkaa ihan minuuteissa muuttua termiitiksi.

Viikko-ohjelmassa on kyllä liikunnallisia harrastuksia, ulkoilua ja vastaavaa tekemistä. Jotenkinhan toi pitäisi kuitenkin saada siihen tilaan että kykenee koulussa kuuntelemaan opetusta sit aikanaan.

Eilen oltiin konsertissa ja lapsi nousi 30 minuutin aikana varmaan 10 kertaa seisomaan, vaikka oli käsketty istua. Joka kerta muistutin että istu, ja ei mene kuin hetki niin tuo kehotus unohtuu. Hyppii, pomppii, kiemurtelee lattialla mutta ei pysty istumaan kuin pari minuuttia. Ei mun hermot vaan kestä sitä että ihan jatkuvasti pitää samasta asiasta sanoa.

Me ei viedä 8-vuotiasta konsertteihin tms, koska lapsi ahdistuisi itsekin siellä. Mutta siis esim. häissä tms on pakko istua hiljaa, ja silloin ne hetket on lapselle aikamoista tuskaa. Ne on vaan pakko kestää. Ymmärrän kyllä, että ahdistaa (minuakin ahdistaa ne hetket) mutta kannattaa lähteä liikkeelle lapsilähtöisesti. Lapsi vihaa kaikkea tuollaista niin ollaan päätetty olla pakottamatta niihin tai "helpottaa" jotenkin. Meillä tähän vaikuttaa tosin se, että minulla itselläni on lapsuudesta MBD-diagnoosi (nyk. nimeltä ADHD) eli suhtaudun siihen eri tavalla.

Ja siis ADHD-lapsi tarvitsee paljon liikuntaa joka päivä, pari kertaa viikossa ei riitä alkuunkaan. Meidän 8-vuotias liikkuu 2-5h päivässä, koulupäivien päälle.

Enkä siis tarkoita mitenkään väheksyä teidän ongelmaanne, koska tiedän kyllä miltä se tuntuu kun lapsen kotimatkat venyy 4-5h kun lapsi unohtaa tulla kotiin (ja puhelin on aina hukassa, koulussa tai kotona). Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen joutunut soittamaan poliisit etsimään lasta.

ADHD-lapsi unohtaa komentamisen, niin vain käy. Siihen pitää vaan tottua.

 

[paska mutsi]

[QUOTE="vieras";27015515]Mulla kokemusta samantyyppisestä lapsesta, mutta mutta. Olisko sulla itsellä jotenkin epärealistinen kuva normaalista lapsesta?
Tuli vaan tuosta konsertista mieleen, et lapsi ei istunut paikallaan. Me ei tosiaan tuon nuorimman kanssa mihinkään konserttiin mentäis, ei se olis paikallaan. Kun taas toiseksi nuorimman kanssa olis samanikäisenä jo onnistunut, koska ovat keskenään ihan erilaisia.
Mutta ei meidän kuopus silti minusta ole rasittava, me mukaudutaan siihen et lapsen luonne on tuollainen, tietyt tilanteet opetellaan, kuten kaupassa käynnit ja kirkossa käynnit, en odota et lapsi on paikoillaan, tavoite on sen verran hiljaa ettei häiritä muita.
Iän myötä lapsi opettelee ja oppii, meidän vanhin oli aikoinaan aika samanlainen kun tuo kuopus, mutta nyt kouluikäisenä pärjää ihan hyvin, vaikkakin tuo keskittymiskyvyttömyys välillä näkyy edelleen.[/QUOTE]

Olettaisin että jos lapsi olisi ihan täysin tavallinen, vähän vilkas lapsi en saisi jatkuvasti tällaista palautetta päivähoidosta kuin mitä nyt saan. Tuo konsertti oli suunnattu alle kouluikäisille, ja mun lapseni oli siellä vanhimmasta päästä. Ihan kaikki muut jopa ne pienet käyttäytyi siellä asiallisesti, ja mun lapseni oli se joka häiritsi, vaikka miten kielsin. Ihan hilkulla oli etten ottanut lasta kainaloon ja lähtenyt kesken keikan, mutta se nyt vasta olisi häiriötä aiheuttanut. Todennäköisesti myös jonkun lastensuojeluilmoituksen, sillä eihän se sieltä vapaaehtoisesti ja ilman huutoa olis lähtenyt.

Viime talvena lapsi oli eräässä harrastuksessa, joka jouduttiin lopettamaan kesken kauden kun ei osannut siellä olla. Tänä syksynä pelkään että sama tapahtuu uudestaan, vaikka harrastusta/ryhmää on vaihdettu ja tyttöä tästä asiasta kovasti etukäteen varoiteltu.

 

[vuoristoradalla]

Jos kärsisit lapsettomuudesta, ja saisit vaihtoehtona lapsen sellaisena kun hän nyt on, niin kuinka valitset?

 

["vieras"]

Jos kärsisit lapsettomuudesta, ja saisit vaihtoehtona lapsen sellaisena kun hän nyt on, niin kuinka valitset?

Tää nyt ainakin on ihan helvetin typerää tekopyhää jeesustelua! Kylläpä niitä aina on lapsettomia jotka jaksaisi "ihan mitä tahansa" jos saisivat lapsen.

Kukaan erityislapsen tai haastavan lapsen vanhempi ei siis ikinä saisi valittaa mistään kun jollain on muka aina asiat huonommin.

Voi kilin kellit teidän kanssanne!

 

[vuoristoradalla]

[QUOTE="vieras";27015615]Tää nyt ainakin on ihan helvetin typerää tekopyhää jeesustelua! Kylläpä niitä aina on lapsettomia jotka jaksaisi "ihan mitä tahansa" jos saisivat lapsen.

Kukaan erityislapsen tai haastavan lapsen vanhempi ei siis ikinä saisi valittaa mistään kun jollain on muka aina asiat huonommin.

Johan kolahti. Asioita voi ajatella niin monilta kantilta, ja nimenomaan tarttee tehdäkkin. Saa asiat oikeat mittasuhteet, jopa siinö väsyneessä tilassa.

Myös on tarpeen saada oma aikaa

 

[väärin]

Höpsistä.
Ne, joiden ei oikeasti olisi pitänhyt kersoja hommata, eivät tuskastu tuollaisista asioista.
He ovat tyytyväisiä itseensä, ja penikkansa yrittävät laittaa muiden vaivoiksi, suomeksi sanottuna kun oppivat kävelemään niin työnnetään ne jonnekin ja toivotaan että niitä ei näy ja niistä on mahdollisimman vähän vaivaa itselle, mahdollisimman paljon naapurille.

 

["vieras"]

MÄ kyl kans kehottaisin hoitajia pyytämään paikalle erityislastentarhaopettajaa. JOs hoitajillakaan ei ole keinoja, vaan aina annetaan vaan negatiivista palautetta.

Tutun lapsella on adhd ja käyttää tilanteissa, joissa pitäis olla paikallaan jotain stressipallon typpistä. Eli pehmeä pallo käteen, jota voi puristella. Tavallaan kiinnittyy huomio myös siihen palloon ja pysyy paikallaan. En tiiä onko tuo yleistäkin, mut heillä hyväksi koettu ja toimiva.

 

["vieras"]

Olettaisin että jos lapsi olisi ihan täysin tavallinen, vähän vilkas lapsi en saisi jatkuvasti tällaista palautetta päivähoidosta kuin mitä nyt saan. Tuo konsertti oli suunnattu alle kouluikäisille, ja mun lapseni oli siellä vanhimmasta päästä. Ihan kaikki muut jopa ne pienet käyttäytyi siellä asiallisesti, ja mun lapseni oli se joka häiritsi, vaikka miten kielsin. Ihan hilkulla oli etten ottanut lasta kainaloon ja lähtenyt kesken keikan, mutta se nyt vasta olisi häiriötä aiheuttanut. Todennäköisesti myös jonkun lastensuojeluilmoituksen, sillä eihän se sieltä vapaaehtoisesti ja ilman huutoa olis lähtenyt.

Viime talvena lapsi oli eräässä harrastuksessa, joka jouduttiin lopettamaan kesken kauden kun ei osannut siellä olla. Tänä syksynä pelkään että sama tapahtuu uudestaan, vaikka harrastusta/ryhmää on vaihdettu ja tyttöä tästä asiasta kovasti etukäteen varoiteltu.

Me on lähdetty varmaan yhteensä satoja kertoja niin esikoisen kuin kuopuksenkin kanssa lapsi kurkku suorana huutaen ja kainaloss kantaen pois jostain kun ei ole onnistunut nätisti oleminen.
Meilläkin on jätetty nuorimman kanssa yks tuollainen säännöllinen lasten "harrastus" pois, kun ei siitä tullu mitään, kun häiritsi vaan muita juoksemalla ja hyppimällä. Aika moni mun tuttavapiiristä on jättäny muskarin samoista syistä, ja kuitenkin lapset isompana on sit menneet konservatorioon ja pärjänneet.

Tuo päiväkodin palaute on tuossa ehdottomasti kurjinta sun kannalta. Mun mielestä päiväkodin pitäisi antaa myös positiivista palautetta. Meillä esikoinen oli sellaisessa päikkärissä missä oli integroitu erityisryhmä, mun lapsi ei siinä ollu, mut päiväkodin hoitajat oli tottunu jos vaikka mihin ja palaute oli aina sellaista rakentavaa, vaikka ongelmia olikin just keskittymisessä, ei mulle tullu asiasta paha mieli kun palaute sanotiin nätisti ja hyvääkin oli.
Auttaisiko jo sanoisit nätisti että haluaisit joskus kuulla lapsestasi hyvääkin?

Ja totean vielä, että mun lapsen kaveri on sellaisessa päikkärissä että sen ryhmään on sattuneet sellaiset tädit joilla ei oo kun negatiivista sanottavaa kyseisestä villkkaasta lapsesta. Kun oli sijainen (joka oli siis ihan pätevä lastentarhanope toisesta ryhmästä) palaute oli ihan toisenlaista, ja tää äiti oli niin iloinen ja muisteli pitkään kun joku ammattilainen sanoi hyvää hänen lapsestaan. Joten se jatkuva moittiminen voi olla niiden tätien tapa, ei koko totuus.

Älä vertaile lastasi muihin, sulla on oikeus nauttia pienistäkin onnistumisista, ja toisaalta, ei kaikkien lasten tarvii olla samanlaisia, vilkkaamallakin on oikeus persoonaansa. Jos kouluiässä ongelmia on paljon vielä, on apuakin usein tarjolla ja ei niistä kaikista vilkkaista mitään ongelmateinejä/aikuisia tule! Tsemppiä!

 

[tsemppiä]

Mä olen töissä, lapsi on hoidossa. Ja tosiaan melkein joka päivä tulee sieltä hoidosta palautetta siitä että lapseni ei ole siellä osannut olla. Mua niin itkettää, ja suututtaa ja hävettää ja harmittaa. Vaikka miten puhuttelisin ja pitäisin jäähyllä ja selittäisin että jotain ei saa tehdä, en pysty työpaikalta työpäivän aikana puuttumaan tilanteisiin mitä tapahtuu kun lapsi on hoidossa. Joskus kun pitää lähteä hakemaan, tulee sellainen olo että ei hemmetti, tätäkö tää elämä nyt on.

Kuinka moni äiti haluaisi kuulla haukut lapsestaan jatkuvasti työpäivänsä jälkeen?

Alkaa tuntua että tää vaikuttaa jo meidän väleihin lapsen kanssa, koska tosiaan mitään kivaa ei pysty järjestämään kun se liki aina menee överiksi. Olen vaan niin väsynyt tähän, ja ainut mitä tosiaan saa on ne haukut eri tahoilta. Kiva matkustaa lapsen kanssa vaikka bussissa kun jos se ei pääse istumaan ikkunapaikalle koko matka on pelkkää jankkaamista siitä samasta asiasta. Eikä asioissa voi antaa periksi ihan vain siksi että pääsisi kerran helpommalla, kun sitten se on taas entistä hankalampaa.

Juu, tajusinkin vasta postauksen jälkeen.
Ensinnäkin.. mitä jos pitäisitte palaverin päivähoidon henkilöstön kanssa. Niin kuin ihan oikein kirjoititkin, sinä et voi olla selvittämässä lapsesi tekosia silloin kuon olet töissä. Etkä sinä voi jälkikäteen lasta rangaista tms. Kyllä päivähoidon henkilöstön ammattilaisina pitää pystyä itse keksimään, mitä tekevät. Lisäksi jos tuollainen negatiivinen ryöppy isketään väsyneen niskaan, joka ip se ei ole kehittävää. Pahimmassa tapauksessa vielä lapsen kuullen, jolloin lapselle tulee taas fiilis, että en osannut...

Niin kuin kirjoitin alla, aika erityislastentarhanopelle tai neuvolan kautta psykologille. Mistä vaan saatte apua. Tiiän että on todella rankkaa, joten ottakaa kaikki apu vastaan.

 

[vuoristoradalla]

Lisätään vielä että täälläkin erityislapsi

 

[tsemppiä]

Lisätään vielä että täälläkin erityislapsi

No silloin luulis, että sulla ois älyä olla lisäämättä toisen taakkaa vaan mielumminkin jakaa sitä. Erityislapsen äitinä minä ainakin kannan jatkuvasti jo muutenkin syyllisyyttä, enkä kaipaa sitä gramaakaan lisää...

 

[paska mutsi]

Lisätään vielä että täälläkin erityislapsi

Ja ilmeisen kiiltävä sädekehä? Ei siinä mitään että pärjäät hyvin, mutta kun kaikki ei ole yhtä vahvoja, rohkeita ja sinikkäitä. Jotkut lannistuu vähemmästäkin, eikä sitä kokemusta siitä että nyt en jaksa muuta se että jollakin on asiat vielä huonommin.

 

[-R]

[QUOTE="vieras";27015671]MÄ kyl kans kehottaisin hoitajia pyytämään paikalle erityislastentarhaopettajaa. JOs hoitajillakaan ei ole keinoja, vaan aina annetaan vaan negatiivista palautetta.

Tutun lapsella on adhd ja käyttää tilanteissa, joissa pitäis olla paikallaan jotain stressipallon typpistä. Eli pehmeä pallo käteen, jota voi puristella. Tavallaan kiinnittyy huomio myös siihen palloon ja pysyy paikallaan. En tiiä onko tuo yleistäkin, mut heillä hyväksi koettu ja toimiva.[/QUOTE]

Tuosta stressipallosta tuli mieleen, että täälläpäin opettajat käyttää vilkkaille lapsille tasapainotyynyä. Raihoituvat kuulemma istumaan -->

Tasapainotyyny GymStick, Prisma Linnanmaa Oulu

 

[vuoristoradalla]

Ja ilmeisen kiiltävä sädekehä? Ei siinä mitään että pärjäät hyvin, mutta kun kaikki ei ole yhtä vahvoja, rohkeita ja sinikkäitä. Jotkut lannistuu vähemmästäkin, eikä sitä kokemusta siitä että nyt en jaksa muuta se että jollakin on asiat vielä huonommin.

On on, tosi kiiltävä. Pitää mennäkkin kiillottamaan lisää..