Mun BMI on 46. Auttakaa mua.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SuperSize
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

SuperSize

Vieras
Viimeisen puolen vuoden aikana painoa tullut lisää 10 kg! Ja stoppia ei näy, ellen itse tee tälle jotain. Mutta mä tarvitsen apua.

Mä oon laihduttanut satoja kertoja. Oon laskenut kaloreita, liittynyt Kiloklubiin sun muihin, vähentänyt rasvaa/hiilareita, karpannut, korvannut aterian pusseilla, yrittänyt olla laihduttamatta ja keskittynyt vain terveellisten elämäntapojen opettelemiseen, olen lisännyt hirveästi liikuntaa -enkä onnistu.

En tiedä tarkkaan miksi en. Osasyynä on varmaan se, että en jaksa punnita grammalleen kaikkea, vaan arvioin silmämääräisesti. En myönnä huijaavani itseäni, mutta ehkä mun silmämäärä sitten heittää jonkin verran. Kovin helposti menen myös siihen, että aterioita jää välistä ja syön "liian vähän" -mikä toisaalta on epäuskottavaa, sillä laihtuuhan ihminen aina jos on miinuskaloreilla. Kolmas syy saattaisi olla se, että minulla ei riitä kärsivällisyys. Paino kun ei tipu joka päivä tasaisesti, vaan jumittaa ja saattaa jopa nousta. Se puolestaan on mun motivaation tappaja. Ajattelen samantien että mä en laihdu, en onnistu, antaa olla. Ja palaan takaisin entisiin elämäntapoihin.

Silloin kun en laihduta, en juuri katso mitä suuhuni laitan. Käytän liikaa rasvaa leivän päällä. Syön liian usein keksejä yms herkkuja. Karkeista en onneksi ole koskaan juuri välittänyt, suklaakin on kausittaista. Kun ruoka on liian hyvää, syön sitä liikaa. Alkoholia en käytä juuri ollenkaan. Liikuntaa en taas ole harrastanut puoleen vuoteen edellisen laihdutusyritelmän tyssättyä.

Mitä mä teen että mä laihdun? Haluan jonkin tehokkaan ja varman buustin alkuun, jos vain saan nämä kilot karistettua niin lupaan ja vannon että opettelen uuden elämäntavan jotta saan ne pidettyä pois. Laihempana musta tulee terveellisesti syövä aktiiviliikkuja. Ja tiedän ettei nämä kilot ole yhdessä yössä tulleet, mutta haluaisin ihan oikeasti edes puolet mun ylipainosta suht nopeasti pois, menkööt loput sitten sillä puolen kilon viikkovauhdilla.

Kaipaan siis vinkkejä hyväksi koetuista tavoista laihduttaa. Älkää pliis ehdottako sitä "syöt vähemmän kuin kulutat ja lisäät liikuntaa". Mä kokeilin sitä viimeksi. Luulen, että tarvitsen jonkun ryhmän/ihmisen tuen, jonkun joka kertoo mulle tarkkaan mitä syön ja mitä teen ja tukee ja kannustaa ja tsemppaa. Ja puhuu järkeä niinä päivinä kun vaaka ei näytäkään pienempää lukemaa.

Tähän saakka olen yrittänyt pärjäillä yksin, nyt taidan vihdoin ja viimein käsittää ettei se ainakaan mun kohdalla onnistu niin.
 
Mulla yks sukulainen on personal trainerin avulla parin vuoden sisällä onnistunut pudottamaan lähemmäs sata kiloa. Eli asiantuntijan avulla hän sai ruokavalion ja liikunnan kuntoon. Voisitko harkita vastaavaa?
 
Ai niin. Yksi syy lisää sille miksi olen lihava. Olen tunnesyöppö. Kun tarpeeksi ahdistaa/ottaa päähän, syön jotain. Lisäksi olen miettinyt sitä, että lihavuus sinänsä toimii mulle suojapuskurina, koska pelkään miesten lähestymisyrityksiä ja siis romanttista ihmissuhdetta. Olen siis sinkku, ja lihavana saan olla aivan rauhassa.
 
Sun ongelma kiteytyy lauseeseen "Laihempana musta tulee terveellisesti syövä aktiiviliikkuja." Et sä voi tosissasi uskoa, että kunhan kilot katoavat, sä jotenkin automaattisesti muutut ihmisenä. Nope. Sun pitää muuttua pienien muutosten avulla terveellisesti syöväksi aktiiviliikkujaksi nyt heti. Usko olevasi sellainen niin susta tulee sellainen.
 
Mitähän suunnilleen personal trainer mahtaisi maksaa?
Vierasss -olet varmaankin oikeassa. Tällä painolla vaan aktiiviliikkuminen on hieman haastavaa, siksi ajattelin että ensin pitää saada jonkin verran painoa pois. Pitää varmaan ottaa itseään niskasta kiinni ja suunnistaa jo tänään uimahallille.
 
Noilla kiloilla pitää syödä aika hirveät määrät, että paino säilyy. Pitäisi olla helppo laihduttaa. Jotkin h:tin keksit nyt heti pois, sen nyt ainakin pitäisi olla helppoa. Ei tuo kaupasta edes kotiin nitä.
" Laihempana musta tulee terveellisesti syövä aktiiviliikkuja." Älyttömin lause mitä olen pitkään aikaan nähnyt. Liikkuminen tietysti on laihempana helpompaa, mutta miten ne läskit estävät terveellisen syömisen?
 
Ootko jo kokeillut esim. Fitfarmin dieettejä? Ne on oikeasti toimivia jos vaan riittää motivaatiota seurata ohjeita tarkkaan. Melkein kyllä vaatisi sitten sitä ruokien punnitsemista ja tietyn verran liikuntasuorituksia. Itse olen ollut mukana bikini challengessa ja sen avulla normaalipainon sisällä tiputtanut 5 kg.
 
Ei ole tietoa hinnoista. Olen auttanut puolisoani laihtumisessa ja neuvoisin sinua etenemään pienin askelin. Aloitat jostain helposta ja otat sen osaksi arkipäivää eli pysyvä muutos. Jos liikut bussilla, niin jää pois bussin kyydistä kaksi pysäkkiä aikaisemmin ja kävele. Uimahalli on terveellinen vaihtoehto, vedessäolo ei riko niveliä eli vesijumppaan vaan mukaan.
Syömisestä on helpoin aloittaa. Jätä rasvaiset ja makeat herkut kauppaan noin niinkuin pääsääntöisesti. Kauhean makeannälän voi taltuttaa mieluummin pienellä karkkiaskilla kuin puolen kilon irtaripussilla.
Karsit ruokavaliosta pois piilosokerin eli jugurtin, tuoremehun, limsat, keinomakeutetut juomat, energiajuomat.
Syöt säännöllisesti ja lautasmallin mukaisesti. Lisäät välipaloja eli hedelmiä mukaan. Liian vähäinen syöminen pysähdyttää aineenvaihdunnan ja tekee illaksi nälkäpiikin.
Syöminen mieluummin päiväpainotteiseksi kuin iltaan. Päivällä sitä syötyä ruokaa ehtii vielä kuluttamaankin.
Lopeta painontarkkailu ja älä odota nopeita muutoksia. Tulokset huomaa väljentyneistä vaatteista.
 
Joo, yks vinkki vielä. Hanki lenkkiseuraa ja sauvat ja sitten kävelylle kaverin kanssa.
En ole ammattilainen eli ota ihmeessä selvää niistä trainereistä.
Onnea elämäntapamuutokselle!
 
Viimeksi muokattu:
Minulla on yli 40kg ylipainoa ja minunkin terveellinen elämäni alkaa sitten kun olen lahtunut :D

eli me puhutaan ittellemme paskaa. Sama annoskoossa. Mene muutaman kerran lounasaikaan jonnekin noutopöytäpaikkaan syömään ja katso muiden annoskokoja. Vertaile niitä omiisi, ja ota saman verran kuin joku hoikka nainen ottaa.
Opettele siellä se annoskokomalli, Mä pysyin tekemään tuon töissä, kun meillä on noutopöytälounas.

mun ongelma on se kaikki muu napostelu + punaviini ja saunakaljat. Aivan turhia kaloreita kerään niillä, vaikka perusruoka pysyykin pienissa annoksissa.

En ole vielä grammaakaan laihtunut, mutta ostin sen Polarin Loopin, ja ensin seurasin sen kanssa kuukauden normipäivääni ja huomasin miten helekutin paljon mä vaan istua lösötän paikallani. Siitä aloitin ensin liikkumaan edes ns. arkiliikutaa, eli vein roskat useammin, imuroin enemmän, kävin kävelyllä (joo, tässä kunnossa pienikin lenkki on jo aika paljon lopunperin)
sen jälkeen olen nyt vaiheessa, jossa mä jo haluankin kävellä vähän enemmän, saada mittariin myös tuloksia sellaisesta liikunnasta jossa hengästyn, ja mittaristo kehuu mua ja kertoo että olen siellä missä terveyteni paranee.

Ei siis vielä laihtumista, enkä varsinaisesti tee isommin mitään vieläkään ruokatottumusteni eteen, mutta uskon vahvasti siihen että kun ensin löydän liikunnan ilon, sieltä sitten löytyy sen tunnesyömisen tilalle se liikunnan ilo.

lisäksi, jo nämä pienenpinet muutokset ovat parantaneet ryhtiä, tasapainoa ja kaikenmaailman lihaskremppoja, joten
olen iloinen jo tästä, vaikka toki haluan myös mahtua monta numeroa pienempiin vaatteisiin jossain vaiheessa

Aloitin uimisen, vaikka ensin ajattelinkin pääseväni palstajulkkikseksi kun vyöryn läskeineni uimahallille, mutta mitä sitten , läski mä oon kuivalla maallakin, joten siinä sitten jeesustelijat saa jeesustella rauhassa

eli mun neuvoni, myös itselleni tässä on se, että ei kannata edes miettiä sitä sittenkun päivää, vaan sitä, että tänään illalla nukkumaan mennessäni olen iloinen tämän yhden päivän liikunnasta, ja vielä iloisempi jos olen pysynyt välttämään kaikki napostelut ja mäsäilyt ja tiedän herääväni aamulla oikeaan nälkään

itselleni ei sovi mikään dieetti tai kuuri, koska ne loppuu ja sitten palaan aina takaisin entiseen.
joten aion pilkkoa huonon oloni ja lihavuuteni niin pieniin palasiin että korjaan osasen kerrallaan.

toivottavasti saat tästä jotain apua.
 
Jos haluat laihtua pysyvästi, sun on tehtävä muutoksia, jotka kestävät koko loppuelämän. Se edellyttää sekä ruokavalion remonttia, että sellaisen liikuntalajin löytämistä, jonka parissa vietät tunnin kerrallaan muutamana päivänä viikossa. Koska sinulla on ylipainoa noin paljon, pt voisi olla hyvä. Pt neuvoo miten liikkua, niveliä säästäen. Et voi koko loppuelämäsi ajatella ottavasi itseäsi niskasta kiinni ja aloittavan huomenna, se ei vaan toimi.
 
Kiitos paljon viesteistänne!

En ole ajatellut aloittavani huomenna (muuta kuin sitä kunnon treenausta), itseasiassa aloitin jo eilen ;) Mutta aloitin eilen pussikuurilla, joka kyllä vei nesteitä mutta sai mut myös ajattelemaan että ehkä jokin muu tyyli olisi sittenkin parempi. En vain vielä tiedä mikä.

Olen eilisen ja tämän päivän surffannut netissä ja selannut erilaisia laihdutussivustoja. Fitfarmia, kutrinettiä, kiloklubia, Cambridgeä jne. Olen valmis laittamaan rahaa tähän elämäni viimeiseen laihdutuskuuriin, mutta ensin mun pitäisi saada pää selväksi sen suhteen MITEN tämän toteutan.

Aloitanko pusseilla? Liitynkö Fitfarmiin? Ostanko Katri Mannisen verkkokurssin jotta saan päänkin mukaan tähän hommaan? En tiedä. Haluaisin vain selkeät ohjeet, suht reippaan aloituksen ja tukea ja tsemppiä siihen että tällä kertaa tämä projekti ei lopu vaan oikeasti voitan ylipainoni.
 
Kiitos paljon viesteistänne!

En ole ajatellut aloittavani huomenna (muuta kuin sitä kunnon treenausta), itseasiassa aloitin jo eilen ;) Mutta aloitin eilen pussikuurilla, joka kyllä vei nesteitä mutta sai mut myös ajattelemaan että ehkä jokin muu tyyli olisi sittenkin parempi. En vain vielä tiedä mikä.

Olen eilisen ja tämän päivän surffannut netissä ja selannut erilaisia laihdutussivustoja. Fitfarmia, kutrinettiä, kiloklubia, Cambridgeä jne. Olen valmis laittamaan rahaa tähän elämäni viimeiseen laihdutuskuuriin, mutta ensin mun pitäisi saada pää selväksi sen suhteen MITEN tämän toteutan.

Aloitanko pusseilla? Liitynkö Fitfarmiin? Ostanko Katri Mannisen verkkokurssin jotta saan päänkin mukaan tähän hommaan? En tiedä. Haluaisin vain selkeät ohjeet, suht reippaan aloituksen ja tukea ja tsemppiä siihen että tällä kertaa tämä projekti ei lopu vaan oikeasti voitan ylipainoni.

Liity Fitfarmiin, suosittelen lämpimästi! Saat tarkat ohjeet sekä ruokavaliolle että liikunnalle, sekä nettifoorumin tuen. Ei maksa paljoa ja nyt alkaa uutena joku supersize-kokoisille oleva superdieetti, johon luultavasti tuon BMI:n omaavat kuuluu. Ehdottomasti sinne vaan mukaan! Itse aloitin tammikuussa ja paino tippui kokoajan noin 1kg:n viikkovauhdilla eli motivaatio säilyi hienosti koko laihdutuksen ajan. :)

Tsemppiä! Ja unohda nuo leikkaukset, eivät ne sitä syömisongelmaa poista vaan jos pääkopassa ei tapahdu muutoksia, ei leikkauksenkaan tulokset pysyviä ole.
 
Ilmoittauduin tuohon Fitfarmin proggikseen, huomisen ruuatkin on valmiina jääkaapissa. Voi kun tästä nyt lähtisi uusi, terveellisempi elämä. Eniten tökkii liikunnan aloittaminen ja varmaan sekin, että tulee syötyä kaikki mitä pitää. Mulla kun on paha tapa vähentää syömisiä dieetillä ihan liiallisesti..
 
Tuotahan juuri painotetaan fitfarmilla että pitää syödä kaikki mitä ohjeissa on. Muuten tulee nälkä ja repsahduksia tai keho menee säästöliekille. Tsemppiä. Kilojen pudottaminen on kyllä parasta motivaatiota jatkaa.
 
Väliaikakuulumisia.
Fitfarmin dieetti on ohitse jo ja se meni ihan hienosti. Opin syömään aamiaisen, juomaan vettä 3l/päivä ja syömään suunnilleen 4 tunnin välein. Painoakin katosi 7 kiloa. Vaatekoko on pienentynyt yhdellä, eilen jalkaani mahtuivat eräät housut jotka ostin jo valmiiksi liian pieninä talvella :D

Matka jatkuu edelleen. Vaa´alla olen hypännyt jokainen aamu, mikä on kyllä toisaalta ihan hyvä juttu. Olen nimittäin oppinut näkemään sen, että mun kohdalla paino ei putoa tasaisesti, vaan se jumittaa ja saattaa hetkellisesti jopa nousta ennenkuin se taas putoaa. Ilmeisesti hormonit tekee temppujaan.

Mitään suuria repsujakaan ei ole tullut. Ensimmäisten jumiviikkojen iskiessä kyllä söin kiukkuuni yhden päivän ohi ohjeiden, mutta en silloinkaan mitään roskaruokaa. Se mikä on muuttunut, on se että "ruotuun" palaaminen sujuu ihan helposti. Repsuvaihe ei siis jää päälle. Ja toinen mikä on muuttunut, on annoskokojen huomattava pieneneminen. En esim eilen punninnut syömisiäni, mutta niin vain ruokamäärät jäivät tosi vähäisiksi verrattuna entisiin annoksiin. Jipii :) Vielä kun saisin tuon päänkin mukaan niin, että en ottaisi sitä entisen kaltaista annosta lautaselle alunperinkään. Noh, on tässä aikaa :)

Mutta hyvillä fiiliksillä eteenpäin. Tällä kertaa teen tän kokonaisvaltaisesti, preppaan siis myös henkistä puoltani enkä vain keskity ruokaan ja liikuntaan. Mulla on vahva usko onnistumiseeni :)

(Ai niin, tuo "laihempana musta tulee terveellisesti syövä aktiiviliikkuja" tarkoitti sitä, että normaalipainoon pääsemisen lisäksi tuo on tavoitteeni. Eli opettelen noita asioita koko laihtumisurakan ajan ja kun olen normaalipainossa, olen hoikkuuden lisäksi myös "terveellisesti syövä aktiiviliikkuja".)
 
Hyvä sua!

Itekkin oon ollu ylipainonen. Nykyään oon maratoonari. Kun juoksee maratonin 2krt vuodessa, niin ei voi pitää semmosia kausia, jollon ei kävis lenkillä. ;) Ja yhtään maratonia en oo juossut Suomessa. Rakastan matkustamista, joten tää on todella mun juttu. Keksi itelles sellanen urheiluharrastus, joka muuttaa sut aktiiviliikkujaks! Tsemppiä!
 
Hyvä ap!
Hieno alku. Sun täytyy vielä itsellesi selvittää tärkeä asia: MIKSI. Siis miksi syöt jotain jolloinkin ja miksi et syö jotain. Sun on kuitenkin jossain vaiheessa itse tehtävä valinta ruoka-aineiden suhteen, niin silloin on hyvä tietää miksi. Miten mikäkin ruoka vaikuttaa kehossa jne.

Kalorit ei ole ainoa valintaperuste.
 
Mielitekojen yllättäessä olenkin oppinut heti ajattelemaan, että MIKSI haluan syödä nyt tätä juttua. Se on tosi mielenkiintoista, sillä aiemmin en ole sitä tehnyt vaan antanut periksi mieliteolleni ennemmin tai myöhemmin. Eilen iski taas tuollainen hetki ja sain melkein kiinni siitä tunteesta joka oli mieliteon takana. Kuvaa hyvin aiempaa suhtautumistani, sillä eilenkään en heti hahmottanut mistä on kyse kun tunne jo livahti ohitse. Ehkä se oli tylsistymistä/epäonnistumisen pelkoa tai jotain sellaista. Lisäksi olen huomannut, että jos en juo riittävästi, mielitekoja tulee useammin. Olen siis aiemmin syönyt janooni. Ja kun olen väsynyt, tekee mieli syödä jotain.

Eilen en langennut syömishimoon, vaan join vettä ja menin lukemaan kirjaa ja nukkumaan.

Kuten sanoin, alussa ollaan vasta mutta tällä kertaa en aio luovuttaa. En aio enää syödä tunteisiini, vaan pyrin kohtaamaan tunteet sellaisina kuin ne tulee vastaan. Askel askeleelta :)
 
Mielitekojen yllättäessä olenkin oppinut heti ajattelemaan, että MIKSI haluan syödä nyt tätä juttua. Se on tosi mielenkiintoista, sillä aiemmin en ole sitä tehnyt vaan antanut periksi mieliteolleni ennemmin tai myöhemmin. Eilen iski taas tuollainen hetki ja sain melkein kiinni siitä tunteesta joka oli mieliteon takana. Kuvaa hyvin aiempaa suhtautumistani, sillä eilenkään en heti hahmottanut mistä on kyse kun tunne jo livahti ohitse. Ehkä se oli tylsistymistä/epäonnistumisen pelkoa tai jotain sellaista. Lisäksi olen huomannut, että jos en juo riittävästi, mielitekoja tulee useammin. Olen siis aiemmin syönyt janooni. Ja kun olen väsynyt, tekee mieli syödä jotain.

Eilen en langennut syömishimoon, vaan join vettä ja menin lukemaan kirjaa ja nukkumaan.

Kuten sanoin, alussa ollaan vasta mutta tällä kertaa en aio luovuttaa. En aio enää syödä tunteisiini, vaan pyrin kohtaamaan tunteet sellaisina kuin ne tulee vastaan. Askel askeleelta :)

Tarkoitin tolla MIKSI jutulla sitä että ymmärtäisit ruoka-aineiden erot. En viitannut tunne-syömiseen.
Ruoka-aineet käyttäytyvät kehossa eri tavoin. Sinun on tärkeää tietää, miten mikin ruoka-aine toimii. Silloin vasta osaat valita ruokasi ja tiedät MIKSI
 
Heipparallaa :)
Tänään vaaka näytti kadonneiksi -9kg, jes!
Nyt kun olen lomalla, niin ei tule syötyä yhtä säännöllisesti kuin töissä. Ruokavalio pitää kyllä muuten, mutta oon pelännyt että syönkö ehkä liian vähän. Mutta toistaiseksi paino putoaa, joten ei stressiä.

Jännä huomata, miten kadonneiden kilojenkin myötä oma fiilis ja itsetuntokin nousee koko ajan. Mulla on kyllä edelleen tosi varma tunne siitä, että enää milloinkaan en palaaa näihin lukemiin. Tää on nyt tässä, matka jatkuu kohti terveempää ja ennenkaikkea kevyempää huomista ;)
 

Yhteistyössä