Mummuloissa vietetty aika....

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Ihmettelijä"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Itse vietin lapsuudessa paljon aikaa mummolassa, en mitään viikkoja kerrallaan kun samassa kaupungissa asuttiin, mutta usein olin pienenä yötä jne. Ja muistan ne ajat ihanina <3 Mummolaan oli aina kiva mennä ja usein meninkin omasta halusta, ei meillä tainnut vanhemmat edes hoitoapuja tarvita. Olin tiiviisti juuri äidin puolen isovanhempien kanssa tekemissä koko ikäni, ja heidän kuolemat sitten jo omalla aikuisiälläni on ollut elämäni pahimpia kokemuksia. Isän puolen isovanhempia ei puolestaan kiinnostanut olemassaoloni, siispä eivät nyt vanhoina tule saamaan minultakaan apua.

Jos puitteet on kaikipuolin ok, isovanhemmat siis kelvollisia pitämään lapsista huolta, niin en näe mitään syytä viedä lapsen elämästä sitä iloa, mitä isovanhemmat voi tuottaa - en ole niin itsekäs. Oma hiukan alle 2-vuotiaani haluaa soittaa mummolleen, ja oikeasti tykkää olla mummolassa. Mun mielestä on vaan hyvä että lapsen elämässä on enemmän turvallisia aikuisia ja luotettavia ihmisiä, ollaan onnekkaita kun lapselle voidaan tälläinen mahdollisuus antaa.
 
mä en ikinä saanut tunte kuin yhden isovanhempani, rakkaan mummoni.
asuttiin "mummolassa", mummo hoiti meitä kun olimme pieniä ja mäiti oli navetalla aamuin illoin, isä oli reissutöissä. muistan lapsuudestani miten mummo oli rakas.
mummo vanheni ja me kasvettiin ja homma kääntyi sitten toisinpäin. hoidin mummoni siihen asti että hän viimeisen kerran sairastui niin pahasti ettei enää pärjännyt kotona meidän kanssamme, onneksi hänen ei tarvinnut kärsiä sairaalassa kauaa vaan pääsi ukin luo, minne oli kaivannut jo vuosia.

sain viettää onnellisesti lapsuuteni rakastavan isovanhemman kanssa samassa taloudessa. asuttiin kolme sukupolvea samassa.
 
Karkea yleistys selitykseksi:

"Ennen lapsia kunnioitettiin ja arvostettiin enemmän niin silloin oli helpompi hyväksyä sekin, että heillä oli useita omia ihmissuhteita.
Nykyään lapset ovat usein vanhempiensa leluja ja traumanhoitovälineitä eikä enää ymmärretä hävetä sitä, jos typistetään lapsi esineeksi sen sijaan että annettaisiin hänen kasvaa itsenäiseksi ihmiseksi, jolla kyky omiin ihmissuhteisiin."

Ja toistettakoon vielä, että kyseessä oli siis karkea yleistys.
Ei siis päde kaikkiin - vain tiettyyn "minä mukarakastan leikkivälinelastani niin, että en ikinä päästä lähelleen ketään muuta" - pahoinpitelijätyyppiin.

;)


olin joskus lapsena mummolassa kesällä. En ollut siksi että minua olisi arvostettu. Minulta ei kysytty lapsena yhtään mitään. Minun haluilla ei hirveästi ollut väliä. Halusin kyllä mennä, mutta toisaalta ei mummolla ollut minulle aikaa koskaan, kuten ei äidillänikään. Mummo hoiti maatilaa vanhimman poikansa apuna, joka oli ainoa perijä.

ihan en niele tuota arvostusjuttua. Nykyään kukaan ei arvosta eikä kunnioita ketään muuta kuin rikkaita, ehkä.
 
Ymmärrän ajattelumallin ja tunnustan sen varsin loogiseksi.

Oman ajattelun tasolla en silti koe myötätuntoa kannattavuuskysymykseksi eli minua voi "surettaa" monienkin sellaisten asioiden puute, jota puutteenalaiset eivät osaa itse kaivata.

Se, että lapset menettävät "kiinnostuksen puutteen" vuoksi mahdollisuuden isovanhempiin ja isovanhemmat lapsenlapsiin on mielestäni sellainen asia, jos kohta maailman muiden puutteiden mittakaavassa epäilemättä varsin pieni.

:)

Niin, kyllä minuakin surettaa monet asiat muiden "puolesta". Sitten kun tarkemmin ajattelen, niin sellaiset surunaiheet, joille ei itse voi tehdä mitään, syövät "turhaan" omia voimavaroja keskittyä niihin maailmanparannusasioihin, joihin voi vaikuttaa. Paitsi että ei se aina käytännössä onnistu :)
 
niin ja meillä ei lapsilla ole isänpuoleisia isovanhempia ollenkaan, sen takia omat vanhempani ovatkin sitten heille todella tärkeitä. vauvasta asti on jokainen viikonloppu vietty mummolassa ja vanhempi (nyt 4v) on saanut olla siellä yksinkin pienestä pitäen mummon hoivissa jos mummolla on ollut lomittaja, nuorempi ei ole vielä ollut yksin siellä pidempiä aikoja (2v), yhdessä en niitä sinne jätä mummon ristiksi pidemmäksi ajaksi koska tiedän millaisia mussukkani osaavat olla ja mummo ei kuitenkaan ole enää teräskunnossa vaikka muuta väittääkin. riittää että hoitaa halutessaa toista.
 
Omalaatuinen kysymys.
Miksi mummo ei viettäisi kaikkien hyvin tuntemiensa lastenlasten kanssa samalla lailla aikaa? Se sitten tietenkin eri asia, jos vanhemmat ovat jostain syystä päättäneet tehdä lapsen ja isovanhemman suhteen kehittymisen vaikeaksi tai mahdottomaksi. Silloin luonnollisesti välit ovat etäisemmät kuin niihin lapsenlapsiin joiden elämään isovanhemmat ovat kuuluneet alusta asti...

Kun itse aloin odottaa esikoista, anoppi sanoi vauvauutisiin "miksi?".
Kun pyysin vauvaa hoitoon, anoppi oli kiukkuisen oloinen ja oli kuin vauva ei olisikaan siellä, aloitti siivousurakan. (Lapsi oli iloinen, ihana, pieni 10 kk vanha lapsi) Olin kysynyt ajoissa, anoppi oli lupautunut. Luulin että ehkä haluaisi olla.

Loppupeleissä hoiti ehkä tyttärensä lapsia niin paljon, että ei häntä olisi oikeasti haluttanut hoitaa meidän lasta. Miksi ei voi nut sanoa suoraan, että ei huvita/jaksa enää lastenhoitokeikat?
Tyttärensä perheelle tekevät kaiken, koska mies on kuulemma niin kiireinen kun on yrittäjä (lue: kauppias: osta halvalla, myy kalliilla, on hänellä paljon enemmän vapaa-aikaa kuin meillä).

väitätkö tosiaan, että aina lapsen vanhemmat tekevät suhteen vaikeaksi jos välit ovat etäiset?
 
[QUOTE="vieras";25002652]Eli et vain käsittänyt komenttiani? Lapsen vienti yksinään isovanhempien luokse usean sadan kilometrin päähän viikonlopuiksi on kovin työläs ja kallis operaatio... laatuaiak kahdesta isovanhmepien kanssa onnistuu varmaankin helposti lähellä asuttaessa.

Lisäksi isonvanhmpien iät ja sairaudet asettavat omat rajansa vierailuille.

Siksipä olenkin kovin täynnä sinun jopa syyttelevää asennetta niihin,jotka eivät vietä aikaansa kuten sinä ja sukusi.[/QUOTE]

peesi
 
[QUOTE="höh";25005179]
väitätkö tosiaan, että aina lapsen vanhemmat tekevät suhteen vaikeaksi jos välit ovat etäiset?[/QUOTE]

En.
Vaan väitän, että niissä tapauksissa, joita itse kohdannut, on ollut näin (ja että sellaista voi ennustaa joistain täälläkin luetuista ketjuista joissa tuore äiti selittää, kuinka isovanhemmilal ei hänen mielestään todellakaan ole mitään oikeutta tai tarvetta tavata lasta esim tämän ensi viikkoina saati sitten hoitaa lasta ennen kuin äiti hoitoapua kaipaa) - lukuunottamatta yhtä, jossa nainen joka ei koe mitään tunteita lapsiaan kohtaan, ei koe niitä lapsenlapsiaankaan kohtaan , mikä itsessään loogista.
Epäilemättä on muunkinlaisia tarinoita.
:)
 
Viimeksi muokattu:
Olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä!

Itse olin lapsena todella paljon mummolassa, myös serkut oli. Myös teininä HALUSIN mummolaan viikonloppuna ja olin varmaan 20-vuotias kun en kertakaikkiaan opiskelu- ja työhommilta enää ehtinyt viettää mummolassa paljoa aikaa, vaikka olisin halunnutkin.

Musta on aivan mahtavaa, että myös mun lapset saa olla usein mummoloissaan.

Se ei ole mitään vastuunpakoilua, tai lapsen hoidattamista muilla, niinkun siitä yleensä sanotaan, jos jonkun lapsi on usein isovanhemmillaan.

Kyllä se on tälläkin palstalla kuultu lukemattomia kertoja, miten ne lapset pitäs hoitaa ite, eikä niitä saa viedä viikonloppuna mummolaan "että pääsee ite baariin dokaamaan".

Musta tuntuu aina hassulta, kun kuulen jonkun toteavan, että ei esimerkiksi tunne serkkujaan ollenkaan. Ymmärrän tietysti, että joillain on kymmeniä serkkuja eikä kaikkia voi niin hyvin tuntea, mutta kun itse on koko lapsuuden ollut todella paljon tekemisissä serkkujensa kanssa, on heistä tullut myös todella läheisiä ystäviä mulle.
Mutta me nyt ollaan sellaista (nykyaikana erikoista) sakkia muutenkin, että suku on pieni mutta sitäkin läheisempi ja kaikki ollaan tosi paljon tekemisissä toistemme kanssa.
Hienoa, että meidän suvun vanhempi polvi on ollut niin tiiviisti tekemisissä ja yhdessä, että myös meidän sukupolvi on siihen tyyliin kasvanut. Ja meidän sukupolvi jatkaa nyt samaa rataa, me olemme keskenämme paljon yhdessä ja meidän lapsetkin ovat jo paljon tekemisissä, vaikka taaperoita kaikki vasta ovatkin.
 

Yhteistyössä