Mummi ei jaksa hoitaa

[äetee]

Omat vanhempani ovat 60+, terveitä eläkeläisiä ja asuvat lähellä. He ovat arjessamme lähe päivittäin. Apu ei kuitenkaan saa ikinä olla itsestäänselvyys eikä velvollisuus. Olen äärimmäisen kiitollinen vanhemmilleni ja myös sanon sen. Meillä apu toimii myös toisin päin. Hoidan mökkiä ja taloja vanhempieni ollessa ulkomailla yms eli YYA toimii aina molempiin suuntiin. Tiedän myös olevani se, joka heidät hoitaa, kun aika tulee. Appivanhemmat iäkkäitä ja sairaita eli heille annetaan sitä apua. Jotenkin harmittaa miehen puolesta, kun lapset eivät koskaan nähneet niitä terveitä isovanhempia miehen puolelta.

 

[juunu]

Eiköhän se jaksaminen ole melko yksilöllistä iästä riippumatta. Oli syy sitten se, ettei oikeasti jaksa tai halua, sillä ei ole väliä. Ei isovanhemmilla ole mitään velvollisuutta hoitaa lastenlapsia. Vanhemmat on sitä varten.

 

[666]

En tiedä onko tässä sitten vähän paikallisuuskin vähän kiinni missä on kasvanut ja miten. Omassa suvussa toisista huolehditaan ja taas ex miehen suvussa ei minkäänlaista yhteenkuuluvuutta

 

["ahaa"]

Eihän ketään velvoittaa voi, ehkä mummo on odottanut lepoa ja omaa aikaa ja omatkaan lapset eivät olleet oma kauan kaivattu ilo vaan tuli tehtyä kun muutkin.
Aika pöljää verrata ja miettiä että joku toinen jaksaa.
Joku jaksaa, joku ei jaksa ja joku haluaa ja joku ei.

Kenenkään muun ei ole velvollisuus hoitaa kuin vanhempien.

 

[näin]

[QUOTE="vai niin";29693612]Kyllä ei valitettavasti aina mene sitten noinkaan, että kuka on hoitanut niin sitä tullaan vanhainkotiin katsomaan ja sen vanhuuspäiviä helpotetaan. Päinvastoin, sen vanhenemista ei edes huomata, imetään ja pumpataan ihminen tyhjiin ja käytetään lastenvahtina vielä liki kahdeksankymppisenä lainataan autoa ja käydään syömässä... ja kun se rassukka viedään laitokseen niin sinne se unohtuu.

Katselkaa vähän ympärillenne, muistelkaa lapsuuttanne kuka ketäkin hoisi, ja miettikää.[/QUOTE]

peesi.

 

[mtn]

Meillä anoppi liki seitsenkymppinen, ja on ilmoitellut jaksamisen laskusta. Onhan hän terve ja hyvässä kunnossa ikäisekseen, mutta ikääntyminen on ikääntymistä. Kyllä mullakin jaksaminen on ihan hyvää, mutta en jaksaisi porskuttaa ihan samalla tavalla kuin alun kaksikymppisenä (nukkumattomat yöt painavat ihan eri tavalla jne.) Se, ettei hän jaksa olla ihan samaan tapaan hoitovastuussa meidän lapsestamme, kuin hän oli lapsemme serkusta kymmenen vuotta sitten, ei tarkoita sitä että hän ei olisi kiinnostunut lapsestamme. Hän käy todella paljon meillä ja viettää aikaa lapsemme kanssa, mutta hoitoapua pyydämme harvakseltaan - harvemmin, kuin pari vuotta sitten peräti. Olemme alkaneet hieman huolehtia hänen jaksamisestaan: pesemme esim. hänen pyykkinsä ja hän käy meillä syömässä päivällisen, kun ei oikein saa aikaiseksi laittaa pelkästään itselleen. Kyllähän hän tukee meitäkin, ja jonkun tunnin jaksaa silloin tällöin olla kahdestaan lapsemme kanssa. Mutta minusta hänellä on täysi oikeus sanoa, mitä jaksaa ja mitä ei, ja tulla kuulluksi. Ymmärrämme, ettemme voi koko hänen loppuelämäänsä olla käsi ojossa ottamassa.

 

[maa aam]

Äitini on 64-vuotias ja fyysisesti tosi hyvässä kunnossa. Hoitaa lastani usein niin, että tämä saa pitää vapaapäiviä päiväkodista ja olen siitä hyvin kiitollinen. Kun oli pienempi, mummi hoiti häntä yhden vuoden täyspäiväisesti. Silti äiti pitää huolen, että hänelle jää hyvin aikaa omaan elämään ja omat menot ovat ykkösenä, ja hyvä niin. Tosin mekin pääasiassa haluamme viettää sitten muuten perheen kesken aikaa.

Miehen vanhemmat ovat 70-kymppisiä, ja hoitavat melko usein miehen veljen lapsia. Meidän lasta eivät hoida, koska appiukko on aggressiivisesti (ei enää väkivaltaisesti, mutta ilkeä yms.) käyttäytyvä alkkis. Varmaan hoitaisivat, jos pyytäisimme. Käymme kyllä siellä säännöllisesti, koska lasta kohtaan ovat ihan jees. Myös se appi, mutta en halua, että lapsi joutuu katsomaan kun riehuu anopille. Kun olemme mukana, voimme lähteä pois kun homma alkaa näyttää siltä.

 

[maa aam]

Äitini on 64-vuotias ja fyysisesti tosi hyvässä kunnossa. Hoitaa lastani usein niin, että tämä saa pitää vapaapäiviä päiväkodista ja olen siitä hyvin kiitollinen. Kun oli pienempi, mummi hoiti häntä yhden vuoden täyspäiväisesti. Silti äiti pitää huolen, että hänelle jää hyvin aikaa omaan elämään ja omat menot ovat ykkösenä, ja hyvä niin. Tosin mekin pääasiassa haluamme viettää sitten muuten perheen kesken aikaa.

Miehen vanhemmat ovat 70-kymppisiä, ja hoitavat melko usein miehen veljen lapsia. Meidän lasta eivät hoida, koska appiukko on aggressiivisesti (ei enää väkivaltaisesti, mutta ilkeä yms.) käyttäytyvä alkkis. Varmaan hoitaisivat, jos pyytäisimme. Käymme kyllä siellä säännöllisesti, koska lasta kohtaan ovat ihan jees. Myös se appi, mutta en halua, että lapsi joutuu katsomaan kun riehuu anopille. Kun olemme mukana, voimme lähteä pois kun homma alkaa näyttää siltä.

Vielä tuohon ylempään keskusteluun viitaten siitä, kuka isovanhempia sitten hoitaa, niin oman isäni hoidin ennen hänen kuolemaansa pari vuotta 6 päivänä viikossa, useamman tunnin kerrallaan. Äitini aion hoitaa samoin sitten, kun alkaa apua tarvita.

Anoppia olen jonkun verran jo autellut, ja varmaan jatkossakin jos hän tarvii. Appiukossa kulkee mun rajani, ja hän pärjätköön minun puolestani itse.

 

["vvieras"]

No meidän lasten mummo on 20 vuotta nuorempi ja musta viimeisimpiä ikiä hoitaa. Oma mummoni sitten vähän päälle 70 vuotias ja en voisi antaa hoitoon. Vähän höperökin jo. Eli tuo 68 menee siinä ja siinä. En usko että uskaltaisin.