Mukavuuskynnyksen ylittäminen ja laiskuus

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Lipputangon nuppi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ja tällä hetkellä mies on sitä mieltä, että MINUN pitäisi nyt myöntää että olen väärässä! Siis...eli olen nyt paha ihminen kun olen sanonut että asunnossani ei oleilla jatkuvasti ilman että siellä autetaan minua. Nyt tuntuu siltä, että itselleni alkaa riittää. *Pheew...*

Jos meillä käy satunnaisia vieraita, passaan heitä ihan täysillä. Jo omien sukulaisten kohdalla asia on toisin: me auttelemme vierailuilla tavalla tai toisella, jottei kaikki jää yhden ihmisen harteille.

Mutta: jos joku oleskelee, asustelee, viihtyilee luonani päivittäin, hän ei ole vieras, eikä häntä passata. Hän on velvollinen "ansaitsemaan oleskelulupansa", jos asia karkeasti ilmaistaan, jotta olisi tervetullut seuraavanakin päivänä.

Ap, minä en sinuna kestäisi.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa oli vinha perä. Mies ei ole vieras mutta ilmeisesti käsittää tai tahtoo uskotella sitä olevansa sulle. Pakkohan teidän on jommankumman luona olla jos seurustelette, joten turha on ruveta pakenemaan vastuuta jos se asunto on sitten sinun. Sanot että jatkossa riittää kun äijä tekee oman osuutensa eli puolet hommista ja sitten loppuu kinaaminen. Jos ei lopu, voit olla varma että teet oikean ratkaisun kun lähetät miehen etsimään lepokotia muualta, onnea etsintään.
 
Meillä oli nykyisen avokkini kanssa ennen yhdessä asumista sellainen järjestely, että kumpikin huolehti oman kämpän siivoamisesta, mutta yhdessä oltaessa ostettiin yhdessä ruuat ja myös kokattiin yhdessä. Keitiön siivosi se, joka paremmin ehti muun touhuamisen yhteydessä. Meillä ei siis ollut mitään ongelmia tuon asian suhteen ja siksi aikanaan yhteenmuuttaminenkaan ei tuntunut mitenkään pelottavalta.

Mutta tossa sun tilanteessa miettisin kyllä hyvin tarkkaan suhteen jatkamista. Jos teille syntyy jo tässä vaiheessa tuollaisia ongelmia, niin eivät ne ongelma kyllä varmastikaan vähene ajan kanssa. Jos sillä sun miehellä ei ole joitain muita erityisen hyviä puolia JA jos sä tiedät ettet pysty (halua) muuttumaan teidän yhteisestä kodista huolehtivaksi vaimoksi, niin sitten on aika vaihtaa miestä. Parempiakin on tarjolla ja jos joudutkin oleman yksin, niin etpähän joudu ainakaan tappelemaan kotitöistä...
 
Onhan miehessä paljonkin hyviä puolia, muuten en olisi jaksanut tähänkään saakka.
Nyt vaan en taas ole kuullut hänestä mitään, huomenna olisi pääsiäisreissujen aika ja suunnitelmat tehty, mutta ei kai tässä kannata sitten minkään varaan laskea.

Piiruakaan en anna periksi sen suhteen etteikö hommista tulisi sopia nyt pohjia myöten ja tehdä selkeät pelisäännöt. Jos ei minun vapaa-aikani ole minkään arvoista niin olkoon. Harmittaa kyllä tällä hetkellä, keskusteluyhteyttä ei ole lainkaan.
 
Mies on viestittanyt sinulle kaikin mahdollisin tavoin millainen ihminen han oikeasti on, et vaan ole halunnut pitaa silmia ja korvia auki. Haaveilet niinkuin tuhannet ja taas tuhannet naiset ennen sinua etta mies viela joskus muuttuu (koska nykyisellaanhan et voi oikeastaan sietaa koko aijaa). Vaikka mies on jankuttanut koko ajan ettei nae mitaan syyta muuttua mihinkaan suuntaan, ja mieluummin heittaa erokortin manipuloidakseen sinua kuin suostuu keskustelemaan kuin aikuinen ihminen. Kuvauksesi anoppilassa vierailusta selittaa osaksi mista moinen asenne.

Summa summarum: ei tuu mittaan. Ette ole toisillenne sopivia partnereita. Tama mies ei tuosta muuksi muutu. Tee kaikille palvelus, eroa alaka suostu pitkittamaan juttua, vaikka mies lupaisi mita tahansa. Tiedat kylla etta ne lupaukset eivat pidemman paalle ole minkaan arvoisia. Kuinka paljon aikaa olet valmis haaskaamaan lisaa jo tahan asti haaskaamasi ajan lisaksi?
 
Mies on viestittanyt sinulle kaikin mahdollisin tavoin millainen ihminen han oikeasti on, et vaan ole halunnut pitaa silmia ja korvia auki. Haaveilet niinkuin tuhannet ja taas tuhannet naiset ennen sinua etta mies viela joskus muuttuu (koska nykyisellaanhan et voi oikeastaan sietaa koko aijaa). Vaikka mies on jankuttanut koko ajan ettei nae mitaan syyta muuttua mihinkaan suuntaan, ja mieluummin heittaa erokortin manipuloidakseen sinua kuin suostuu keskustelemaan kuin aikuinen ihminen. Kuvauksesi anoppilassa vierailusta selittaa osaksi mista moinen asenne.

Summa summarum: ei tuu mittaan. Ette ole toisillenne sopivia partnereita. Tama mies ei tuosta muuksi muutu. Tee kaikille palvelus, eroa alaka suostu pitkittamaan juttua, vaikka mies lupaisi mita tahansa. Tiedat kylla etta ne lupaukset eivat pidemman paalle ole minkaan arvoisia. Kuinka paljon aikaa olet valmis haaskaamaan lisaa jo tahan asti haaskaamasi ajan lisaksi?


Olet ihan oikeassa, aamen. Vierailin uudestaan anoppilassa pyhinä ja meinasin pillahtaa itkuun. Mies marssii ovelta suoraan pöytään, ottaa itse ensin ruokaa itselleen ja alkaa haarukka oikeassa kädessä maiskuttaa samantien :/ Noh, siinä sitten otin ruokaa ja mies jo nousee pöydästä sohvalle mahaansa taputellen. Hävetti niin paljon etten tiennyt mitä sanoisin, mutta sitten tajusin: tätähän se heillä kotona aina on. Kukaan ei välitä, kukaan ei vaadi mitään, tapoihin ei panosteta.

Omassa kotonani tällaista ei siedetä, kaikki auttavat äitiä ja miehet osallistuvat edes kattamaan pöydän jos eivät osaa ko. ruokaa valmistaa. Näen sieluni silmin tulevaisuuteni tässä suhteessa: minä passaan, kokkaan ja olen perinteinen nainen. Anoppilassa asiasta on turha valittaa. Riitelen miehen kanssa milloin mistäkin askareesta ja lopulta jään kotiin kokopäiväisesti koska en jaksa enää tapella siivoamisesta. OMG...

Mies hokee koko ajan, että anna aikaa, hän ei voi muuttua hetkessä. Minulle kelpaisi tässä iässä kohta myös ihan valmis paketti... :) Sellainen mies, joka edes haluaa auttaa jos ei osaa.
Olen ihan raivosta punainen kun mietin, miten mies passataan kotonaan ja miten hän käyttäytyy siellä kuin sika.
 
Viimeksi muokattu:
On tosi vaikeaa lähteä muuttamaan miestä, kun häneltä ei ole lapsuudenkodissa vaadittu asioita. Siksi miehesi todennäköisesti on ihan aidosti sitä mieltä, että siivous, ruoanlaitto, pyykkäys yms. kuuluu naiselle eikä niillä asioilla ole mitään tekemistä miehen kanssa.

On ihan mahdollista, että rakastat miestäsi, hän saattaa olla hellä, luotettava ja hauskaa seuraa, mutta joskus siltikään kaikki se ei riitä, jos arki on jatkuvaa tappelua siivouksesta, rahankäytöstä, ajankäytöstä tai jostakin muusta sellaisesta.

Miehesi vetoaa siihen, että sinä olet väärässä ja että sinun pitäisi tehdä aloitetta. Sinulla on kuitenkin kaikki oikeus olla suuttunut ja pahoilla mielin. Miehesi ei voi sanoa, että vain hänen näkemyksensä on oikein ja sinä et saa olla muuta mieltä. Jos mies haluaisi jatkaa suhdetta, niin hänen pitäisi olla valmis juttelemaan asiasta ilman mykkäkoulua, paikalta poistumista ja huutamista nyt heti. Sinä vaikutat täyspäiseltä naiselta joka ei tosiaan vaadi kodinhoidossa steriiliä kotia, vaan normaalia siisteyttä, mutta tässähän tämä just on, että mikä on normaalia hänelle, niin se ei olekaan suomalaisesta keskivertonäkökulmasta normaalia. Älä vain anna periksi, vaan pidä kiinni siitä, mitä sinä haluat. Jos haluat, voitte jatkaa suhdetta pelkkänä seksisuhteena, mutta älä missään tapauksessa sotke kotiasioita hänen kanssaan. Tuollainen jatkuva paikalta lähteminen ja riitely on tosi kuluttavaa henkisesti.
 
Kohta varmaan tulee joku viesti, jossa haluaa erota, jälleen kerran.


Miten teillä nämä asiat ovat ratkenneet? Kuinka usein miehesi haluaa ehdottomasti erota - ja sinunkin tapauksessa ihan selvästi aiheetta! Kerronpa oman tarinani osoitukseksi siitä, että kyllä noin käyttäytyviä löytyy.

Asuimme ennen minun omistamassani asunnossa ja mies pani oman (pienemmän) asuntonsa vuokralle ja hän sai noin puolen vuoden välein - ja käytännössä aina turhasta - kohtauksia, joissa hän ilmoitti muuttavansa pois heti ja välittömästi ja lähti ovet paukkuen ulos. Parin kuluttua mies palasi kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan (oman asuntonsa vuokralainen oli hänen ystävänsä, sai siellä yöpyä välillä halutessaan) ja pyysi mahdollisesti muutaman päivän tai viikon kuluttua anteeksi, joskus vaikeni koko tilanteen. Muutaman vuoden yhdessäasumisen jälkeen hän lopetti nuo "muutan pois - ja nyt lähden hippulat vinkuen muutamaksi päiväksi karkuun" -episodit.

No jäipä sitten mies työttömäksi (yhteistä taivalta oli takana tuossa vaiheessa noin 7 vuotta, kihloihin menty ja häät päätetty pitää 10-vuotispäivänä tai sitä ennen, jos saisimme lapsen) ja samaan aikaan miehen ystävä irtisanoi vuokrasopimuksensa, sillä hän muutti muualle. Päätimme sitten yhdessä luopua minun vuokra-asunnosta ja muuttaa miehen asuntoon, sillä omani oli paaaaljon hintavampi ja vieläpä hieman liian iso meille.

Suuri virhe minulta. Noin puoli vuotta sitten mies raivostui jostakin pikkuasiasta ja ilmoitti, että koska asunto on hänen, on minun *keksikää tähän itse haukkumasanoja* lähdettävä heti. Sitten hän oli muutaman päivän pois ja joka päivä tuli viestejä, joissa kehottiin muuttamaan heti pois, tai hän heittää tavarani pihalle (eli toisin sanoen kaikki asunnosta omia vaatteita lukuun ottamatta, hänellä kun oli vain muutama hassu oma huonekalu, jotka hän heitti kierrätykseen muuttaessamme yhteen) ja muutaman päivän kuluttua palasi takaisin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, anteeksipyyntö seurasi sitten parin viikon päästä, kuten tavallisesti.

Siitä lähtien on mennyt taas tavanomaisen mukavasti, kunnes tuo sama tapahtui taas pääsiäisen aikana. Tällä kertaa syy oli yhtä mitätön, nyt hieman tuli kyllä sanottua itsekin, sillä niin paljon otti päähän aiheettomat haukut ja kiivastumiset. Minulla on - eilisen illan puheiden mukaan - tämä päivä aikaa viedä tavarani ja häipyä... Eipä taida onnistua ihan päivässä, etenkin kun mies on ollut työtön yli vuoden ja olen maksanut valtaosan elämiseen menevistä kuluista, joten enpä tässä yhdessä päivässä vuokratakuiksi, uudeksi asunnoksi ja muuttomiehiksikään muutu, kun rahaa ei yksinkertaisesti niin paljoa ole.

Nyt olemme siis olleet yhdessä noin 8 vuotta ja asuneet miehen asunnossa vähän yli vuoden. Ja ikää miehellä on jo lähemmäksi 50, minulla kymmenkunta vuotta vähemmän, joten mistään teiniangsteistakaan ei ole kysymys.
 
Viimeksi muokattu:
Kiesus!

Ala nyt lahes nelikymppinen nainen viela sano etta aiot kuitenkin jaada siihen tuollaisen miehen kaveriksi ja menna sen kanssa viela naimisiinkin.

Luultavasti menet kuitenkin ja tuota samaa jatkuu kunnes jompi kumpi ottaa eron tai kuolee.

Ankealta elamalta kertomasi kuulostaa, en muuta osaa sanoa. Yksinkin olisi mukavampaa.
 
Lähdenkö kävelemään ja etsin jonkun, joka osaa muutakin kuin maata odottamassa valmista?

Lähdet.

Tämän tyyppiset ketjut ovat samanlaisia ja niissä tapahtuu samat asiat.
Neuvoilla ei ole sanottavasti vaikutusta tapahtumien kulkuun.
Ne syttyvät ja sammuvat leimahdellen, kuin supernovat tähtitaivaalla.

Sinulla on oikeus olla vihainen ja olet vihainen. Kun on oikeus olla vihainen, siihen ei tarvita mitään syytä, saa olla vihainen joka tapauksessa, ja niin ollaan vihaisia. Motivoiva riita ei motivoi miestä, se motivoi Sinua. Teet päätöksiä joiden tarkoitus on sama. Kehität motivoivia riitoja. Olet vihainen ennen riitoja ja niiden jälkeen. Vihaat miestäsi ja riitelet. Halveksit, inhoat ja vihaat häntä sydämesi pohjasta. Supervihaat häntä suurenergisesti. Riidan energia on viha ja se motivoi vain yhteen päämäärään. Viha on tunne joka helpottaa saavuttamaan päämäärän. Se on ero.
 
Viimeksi muokattu:
Nimim. OffTopicille: meillä erouhkailu ja tavaroiden hakeminen on viikottaista nykyään, ja se tapahtui viimeksi eilen. Sain kuulla "haista pelle vittu" -kommentteja ja ryyppäämisuhoamista. Luin miehen viestiuhoa lähes puolleenyöhön ja se päättyi taas siihen, että hän pyysi jättämään kamansa ovenkahvaan. Tein sen. Tapahtumaa edelsi taas aamuinen riita naurettavasta ruokaan liittyvästä asiasta, joka päättyi vihoitteluun ja poiki jälleen vyyhdin, joka meni täysin yli ymmärryksen.

Olen sekä fyysisesti että henkisesti aivan poikki. Mietin viime yönä muutaman tunnin, jaksanko tätä enää. En tahdo syytellä ketään, mutta emme vain tule toimeen. Tässä on niin paljon muutakin kuin kodinhoito tai siivous. On niin paljon asioita joista emme kykene puhumaan. Täydellinen vuoristorata, jossa hyvien, niin, huippuhyvien hetkien voimalla jaksaa aina seuraavaan riitaan ja sen jälkeen sama ralli.

Kun mietin, onko minulla kumppani, jonka kanssa voisin perustaa perheen, joudun myöntämään itselleni, etten näe sitä vaihtoehtoa mahdollisena. Se on karua ymmärrettävää itselle. Olen nyt luovuttaja. Mutta uskon, että kun mies on aikansa kipuillut, haukkunut, mustamaalannut ja raivonnut, saan rauhan. Eniten olen pelännyt eroa. Koska tässä on niin paljon pelissä. Koska olen niin monen riidan jälkeen vain odottanut, mitä ikävää tuleman pitää. Onko se oikein? Olla suhteessa koska ei uskalla erota. Tiedän, että mies tekee kaikkensa jotta saa oloni huonoksi tämän jälkeen, mutta ei kai siihen kuole.
 
Olin itse ensimmäisessä vakavassa parisuhteessani varmaankin noin 10 vuotta ennen kuin uskalsin erota. Alussa oli ihanaa, mutta esim. minun painoani hän haukkui päivittäin ja antoi elämänohjeita, miten minun pitäisi elää. Oli paha olla (söin tietysti suruuni, kun itsetunto oli nollassa), mutta kamelinkin selkä katkeaa jossakin vaiheessa. Kun vuosikausien viha ja kiukku patoutui, niin se sitten räjähtikin käsiin ja lähdin ovet paukkuen pois.

Onnellinen elämä alkoi vasta sen jälkeen, kun erosin ja tajusin, että minun pitää oppia olemaan itsenäinen nainen. Opettelin elämään yksin ja opettelin tulemaan onnelliseksi. Rahasta on tiukkaa ja parisuhteen katkemainen katkaisi myös monta ystävyyssuhdetta, sillä osa ystävistä päätti valita mieheni ystävyyden.

Nyt eron jälkeen uudet parisuhteeni ovat olleet parempia. Uskallan suoraan sanoa, mitä ajattelen ja mitä haluan. Jos suhde ei toimi, pistän sen poikki. Olen kriittisempi, mutta elämä on sillä tavalla parempaa, että hallitsen ihan itse tätä minun elämääni enkä anna kenenkään miehen pompotella minua. En jaksa enää sitä, että minun pitäisi kuunnella miehen kiukuttelua tai toimia kotiorjana. Seurustelen aluksi kiinnostavan miehen kanssa, mutta yhteen en taatusti muuta, ennen kuin olen varma, että suhde toimii, rakkautta riittää ja parisuhteen osa-alueet ovat kohdillaan. Mieluummin siis onnellisena yksin kuin onnettomasti yhdessä.

Suosittelen, että lähdet huonosta parisuhteesta pois. Kun tilanne rauhoittuu ja jos rakkautta on jäljellä, niin voihan sitä aloittaa seurustelun uudestaan, jos mies on ottanut tilanteesta opikseen eikä pura pahaa oloaan sinuun. Pelkän seksin ja läheisriippuvuuden takia ei kannata yhteen muuttaa tai seurustelua jatkaa, sillä jossakin on taatusti parempi mies tarjolla.
 
Kiesus!

Ala nyt lahes nelikymppinen nainen viela sano etta aiot kuitenkin jaada siihen tuollaisen miehen kaveriksi ja menna sen kanssa viela naimisiinkin.

Luultavasti menet kuitenkin ja tuota samaa jatkuu kunnes jompi kumpi ottaa eron tai kuolee.

Ankealta elamalta kertomasi kuulostaa, en muuta osaa sanoa. Yksinkin olisi mukavampaa.


Oliko tämä viesti tarkoitettu minulle? Jännä miten eri tavoin ihmiset ajattelevat asioista - minä taas ainakin tämän palstan perusteella olen ollut varsin tyytyväinen, että meillä ei riidellä juuri koskaan, eikä ole muitakaan ongelmia miehen välillä tapahtuvan räiskähtelyn lisäksi ; ) Silloin, kun asuimme "minun" asunnossani, en välittänyt tuon taivaallista hänen höyryämisestään ja nyt pitäisikin hankkia yhteinen asunto eli sellainen, joka ei ole ollut alkujaan kummankaan.

Varmasti on sellaisiakin pariskuntia, joissa ei ikinä sanota poikkipuolista sanaa ja ihan kaikesta ollaan samaa mieltä, mutta useimmissa parisuhteissa taitaa jotakin ongelmantynkää joskus ilmetä. Tätä palstaa välillä lueskelleena monilla tuntuu olevan ongelmia esimerkiksi alkoholin, rahankäytön tai kotitöiden vuoksi, tapahtuu pettämisiä ja pahoinpitelyitä ja jos jonkinsorttisia haukkumisia ja vähättelyjä, on ongelmia hygieniakäsityksissä, vapaa-ajan vietossa, seksissä jne. Meillä ei onneksi ole näitä juttuja ja minä olen ihan tyytyväinen, että meillä on vain tuo miehen kerran, pari vuodessa tapahtuva kiehahtaminen.
 
Viimeksi muokattu:
"Läheisriippuvuus?":

Kirjoitit ihan asiaa. Meillekin tulee käymään niin, että mies kirjoittelee facebookista lähtien kaikill julki sen, että olen hänen mielestään sitä ja tätä, ja että nyt alkoi elämä ja dokaaminen. Näin on käynyt ennenkin. Osa ystävistäni ja muista yhteyksistä tutuista ihmisistä tulee kääntymään hänen puolelleen, mutta so what, itse pidän suuni kiinni enkä pui kenenkään kanssa (siis muuta kuin anonyymisti täällä) sitä, miksi suhde nyt loppui tai mikä meni pieleen. Yritän kunnioittaa miestä kuitenkin sen verran.

Jos olen rehellinen itselleni, niin en enää ole ollut viime aikoina suhteessa siksi, että se tuntuisi hyvältä. Jossain takaraivossa on kytenyt ajatus, joku jonka olen torjunut, että tämä ei tästä muutu, että pelkään miestä kun meillä on riita, ja että jos meillä on pienikin ongelma, se kasvaa vuoren kokoiseksi ja päättyy joka kerta katastrofiin. Kumpikin meistä on temperamenttinen ja kiivas, joten loppuratkaisu on valtataistelu, jossa keinot alkavat olla jo melko rajuja. Otan oman vastuuni asiasta, mutta en keksi enää lääkettä tilanteeseen.

Tiedän että tulen saamaan paskaa niskaani monessa muodossa eron jälkeen, ja osa tuttavapiiristä dissaa minut ulos, mutta en voi sen vuoksi jatkaa. En jatkaisi myöskään seksin vuoksi (jota ei enää juuri ole) tai minkään muun tekijän ajamana. Mies tulee peräämään jokaisen kahvilakuppos-euronsa takaisin, mutta kyllä tästä selvitään.
 
"Läheisriippuvuus?":

Kirjoitit ihan asiaa. Meillekin tulee käymään niin, että mies kirjoittelee facebookista lähtien kaikill julki sen, että olen hänen mielestään sitä ja tätä, ja että nyt alkoi elämä ja dokaaminen. Näin on käynyt ennenkin. Osa ystävistäni ja muista yhteyksistä tutuista ihmisistä tulee kääntymään hänen puolelleen, mutta so what, itse pidän suuni kiinni enkä pui kenenkään kanssa (siis muuta kuin anonyymisti täällä) sitä, miksi suhde nyt loppui tai mikä meni pieleen. Yritän kunnioittaa miestä kuitenkin sen verran.

Jos olen rehellinen itselleni, niin en enää ole ollut viime aikoina suhteessa siksi, että se tuntuisi hyvältä. Jossain takaraivossa on kytenyt ajatus, joku jonka olen torjunut, että tämä ei tästä muutu, että pelkään miestä kun meillä on riita, ja että jos meillä on pienikin ongelma, se kasvaa vuoren kokoiseksi ja päättyy joka kerta katastrofiin. Kumpikin meistä on temperamenttinen ja kiivas, joten loppuratkaisu on valtataistelu, jossa keinot alkavat olla jo melko rajuja. Otan oman vastuuni asiasta, mutta en keksi enää lääkettä tilanteeseen.

Tiedän että tulen saamaan paskaa niskaani monessa muodossa eron jälkeen, ja osa tuttavapiiristä dissaa minut ulos, mutta en voi sen vuoksi jatkaa. En jatkaisi myöskään seksin vuoksi (jota ei enää juuri ole) tai minkään muun tekijän ajamana. Mies tulee peräämään jokaisen kahvilakuppos-euronsa takaisin, mutta kyllä tästä selvitään.


Hei

Oletko siis jo jättänyt tuon miehenkuvatuksen?

Kirjoittele kuulumisia. Vaihda paikkakuntaa jos voit.
 
Viimeksi muokattu:
Hei

Oletko siis jo jättänyt tuon miehenkuvatuksen?

Kirjoittele kuulumisia. Vaihda paikkakuntaa jos voit.


Eilisen megalomaanisen loukkaustulvan ja kamppeiden hakemisen jälkeen olen sillä kannalla, etten enää jatka suhdetta. Paikkakunnan vaihto on helpommin sanottu kuin tehty nykyisessä työllisyystilanteessa. Sekin on käynyt mielessä. Kohta rapa roiskuu, kokemus osoittaa...
Surkeaa, ettei suhteesta uskalla edes lähteä, koska pelkää seurauksia :/
 
Viimeksi muokattu:
Surkeaa, ettei suhteesta uskalla edes lähteä, koska pelkää seurauksia :/

Olen tällaisessa tilanteessa olleille muutamalle tutulle antanut seuraavan neuvon. Mene peilin eteen ja kysy itseltäsi rehellisesti: tälläistä elämääkö minä oikeasti ja sisimmässäni asti haluan elää? Tämäkö on onnellinen ja iloinen elämä, jota todella haluan? Jos pystyt ilman pienintäkään epäröintiä vastaamaan myöntävästi, jatka tuon miehen kanssa vääntämistä.

Luulen kuitenkin, että et pysty.

Minusta sekä sinun että OffTopicin suhteet kuulostavat siltä, että ensinnäkään itse en ikimaailmassa eläisi tuollaisen ihmisen kanssa. Seuraava kysymys nimittäin on: miksi? Miksi ihmeessä olisin sellaisen ihmisen kanssa, joka tekee elämästäni toistuvasti vaikeaa, hankalaa, epävakaata, aiheuttaa minulle toistuvasti negatiivisia, ikäviä tunteita! Eikö suhde toiseen ihmiseen pitäisi olla voittopuolisesti postiivista, hyvää ja energiaa ANTAVAA, ei sitä koko ajan pois syövää?? Miksi edes olisin kenenkään kanssa, jos suhde ei olisi viimeksi mainittua?!

Kun katson omaa puolisoani, joka on nauravainen, iloinen, aina hyväntuulinen ja johdonmukaisesti määrätietoinen, kuunteleva, toisia arvostava - luulisin, että hän on sitä mitä moni tahtoisi. Miksette siis etsi sitä? Miksi tyydytte ihmiseen, joka kohtelee teitä kuin tiskirättiä? Ei kenelläkään ole mitään oikeutta kohdella toista, hänestä vieläpä välittävää ihmistä huonosti! Siis ei todellakaan ole. Eikä kellään ole minkään valtakunnan velvollisuutta sietää sellaista.

Mitä sinä oikein menetät, jos lähdet pois ja menet etsimään uutta, hyvänmielisempää alkua elämällesi? Tässä maassa pärjää kyllä. Se työpaikka löytyy varmasti ja muutkin uudet kuviot, kun vain annat muutokselle luvan tulla. Et sinä ole ainoa, joka on laittanut elämänsä uusiksi. Se on kumma juttu, kun sen ratkaisun vaan uskaltaa tehdä, asiat alkavat tapahtua.
 
Viimeksi muokattu:
Minusta sekä sinun että OffTopicin suhteet kuulostavat siltä, että ensinnäkään itse en ikimaailmassa eläisi tuollaisen ihmisen kanssa. Seuraava kysymys nimittäin on: miksi? Miksi ihmeessä olisin sellaisen ihmisen kanssa, joka tekee elämästäni toistuvasti vaikeaa, hankalaa, epävakaata, aiheuttaa minulle toistuvasti negatiivisia, ikäviä tunteita! Eikö suhde toiseen ihmiseen pitäisi olla voittopuolisesti postiivista, hyvää ja energiaa ANTAVAA, ei sitä koko ajan pois syövää?? Miksi edes olisin kenenkään kanssa, jos suhde ei olisi viimeksi mainittua?!

Kun katson omaa puolisoani, joka on nauravainen, iloinen, aina hyväntuulinen ja johdonmukaisesti määrätietoinen, kuunteleva, toisia arvostava - luulisin, että hän on sitä mitä moni tahtoisi. Miksette siis etsi sitä? Miksi tyydytte ihmiseen, joka kohtelee teitä kuin tiskirättiä?

Eipäs nyt sotketa minua tähän, ei minulla ollut ongelmaa, kerroin vain ap:lle, että myös muilla on sellaisia miehiä, jotka uhkaavat lähteä ;) - minun mieheni tosin saa näitä "kohtauksiaan" kerran, kaksi vuodessa, ei viikottain niin kuin ap:n mies.

Minun mieheni ei tee elämästäni toistuvasti vaikeaa, hankalaa, epävakaata, ei aiheuta negaitiivisia eikä ikäviä tunteita, vaan nimen omaan juuri VOITTOPUOLISESTI - eli kerran, pari vuodessa suuttumisiaan lukuun ottamatta - hyvää ja energiaa antavaa. Hän on myös VOITTOPUOLISESTI nauravainen, iloinen, hyväntuulinen, kuuntelee, arvostaa. Lisäksi hän ei ole alkoholisoitunut, petturi, laiskuri tai ilkeä, meillä on samanlaiset käsitykset esim. vapaa-ajan vietosta, lapsiasioista (siis siitä, että haluammeko vaiko emme jne), rahankäytöstä ja ylipäätään kaikesta. Viihdymme yhdessä, harrastamme paljon yhteisiä asioita jne.

Miehenikään ei kuitenkaan ole täydellinen, hänen puutteensa on tuo kerran, pari vuodessa tyhjästä ja turhasta suuttuminen. Kuten myös totesin, joidenkin puoliso saattaa olla täysin täydellinen, mutta useimmiten meissä on jotakin "vikaa" - varmaan minussakin :)
 
Viimeksi muokattu:
Eipäs nyt sotketa minua tähän, ei minulla ollut ongelmaa, kerroin vain ap:lle, että myös muilla on sellaisia miehiä, jotka uhkaavat lähteä ;) - minun mieheni tosin saa näitä "kohtauksiaan" kerran, kaksi vuodessa, ei viikottain niin kuin ap:n mies.
QUOTE]

Lukaisin kiireessä vähän huolimattomasti. Joten ota vastaan nöyrä anteeksipyyntö. :)! Tosin en kyllä jaksaisi noitakaan. Viimeistään toisella kerralla sanoisin, että nyt päätät lähdetkö vai jäätkö ja sen jälkeen tästä ei enää puhuta. Mut minä olenkin se, joka ei ole "vaimoainesta". Tiedän. :)!
 
Viimeksi muokattu:
Eipäs nyt sotketa minua tähän, ei minulla ollut ongelmaa, kerroin vain ap:lle, että myös muilla on sellaisia miehiä, jotka uhkaavat lähteä ;) - minun mieheni tosin saa näitä "kohtauksiaan" kerran, kaksi vuodessa, ei viikottain niin kuin ap:n mies.
QUOTE]

Lukaisin kiireessä vähän huolimattomasti. Joten ota vastaan nöyrä anteeksipyyntö. :)! Tosin en kyllä jaksaisi noitakaan. Viimeistään toisella kerralla sanoisin, että nyt päätät lähdetkö vai jäätkö ja sen jälkeen tästä ei enää puhuta. Mut minä olenkin se, joka ei ole "vaimoainesta". Tiedän. :)!


Eikös tämä OffTopic ollut juuri se joka kirjoitti, että ei tiedä minne mennä kun ukko on juuri antanut lähtökäskyn. Eka kirjoitus antoi touhusta todella karmean kuvan. Mutta hienoa jos kaikki onkin todella hyvin...
 
Viimeksi muokattu:
En tahdo syytellä ketään, mutta emme vain tule toimeen.
Koska tässä yritetään käsitellä syy/seuraus -suhteita, on syyllistyminen alati mahdollista ja läsnä. Nähdäkseni molemmilla on sama tilanne ja he tekevät pitkälti samaa. Yritän käyttää passiivisanoja eli välttää syyttelyä (esim. syntyy, tehdään, tapahtuu, toteutuu).

ONGELMAN KUVAUS
Piilossa kytevat ristiriidat, niiden ratkaisemattomuus ja selviämättömyys.
( - On niin paljon asioita joista emme kykene puhumaan. - )

Prosessi tapahtuu puutteellisten symbolien avulla (ongelma jää piiloon).
( - Tässä on niin paljon muutakin kuin kodinhoito tai siivous. - )

PROSESSIN KUVAUS ('Supernova')
Tapahtuu piilotajuisena. Tietoista on vain symbolien käsittely. Syntyy myös mielikuvia (symboleja) henkilöistä ja heidän suhteestaan eli suhtautumisestaan toisiinsa.

Piilotajuinen ongelmaksi mieltäminen: "monilla tuntuu olevan ongelmia esimerkiksi alkoholin, rahankäytön tai kotitöiden vuoksi". Tapahtuu (symbolin) valinta. Valinta johtaa toiseen, symboliseen prosessiin.

Tapahtuu riitelyä, mikä tuottaa vihaa (pahaa oloa).
Syntyy tekstiä 'voittopuolisesti' toisen huonoista ominaisuuksista. Molemmat ovat valmiita tekemään sitä tahoillaan. Hyvistä ominaisuuksista ei synny mielikuvia (symboleja), eikä sitä puolta käsitellä.
_ _ _ _ _

Yleisö arvioi riitasymbolien kautta miestä. Syntyy huono mielikuva miehestä (negatiivinen).
Yleisö arvioi miehen käytöksen kautta miestä. Syntyy huono mielikuva miehen suhtautumisesta naiseen (negatiivinen). Mielikuva = 'huono' mies ('hyvä' ei voi näistä aineksista syntyä).

Yleisö yrittää välttää uhrin, pelastaa naisen uhraten suhteen. Nainen(kin) pelastuisi jos suhteen voisi pelastaa, mutta prosessi on jo lähtökohtaisesti (piilotajuinen) valinta.
( - joudun myöntämään itselleni, etten näe sitä vaihtoehtoa mahdollisena. - Se on karua ymmärrettävää itselle - )

Koska se tapahtuu?
- "Eniten olen pelännyt eroa. Koska tässä on niin paljon pelissä. - Koska olen niin monen riidan jälkeen vain odottanut, mitä ikävää tuleman pitää. - Onko se oikein?"
_ _ _ _ _

Kun hajottava voima ylittää (mukavuuskynnyksen) koossa pitävän voiman…
Yleisö odottaa prosessin tarkoituksen toteutumista.
( - Olen nyt luovuttaja. - Jos olen rehellinen itselleni, niin en enää ole ollut viime aikoina suhteessa siksi, että se tuntuisi hyvältä. - )

Positiivistakin, suhdetta koossa pitävää voimaa on (välittämistä), siitä ei puhuta. Onko oikein että puhutaan 'voittopuolisesti' negatiivisesta? Se on oikein, jos tarkoitus on erota, prosessi tukee eroamista ja siten voidaan välttää:

- Täydellinen vuoristorata, jossa hyvien, niin, huippuhyvien hetkien voimalla jaksaa aina seuraavaan riitaan ja sen jälkeen sama ralli. -

_____________________________________________________________________
Symbolista: Supernova on (avaruudessa) tähden sisällä tapahtuva ketjureaktio (netissä),
mikä tuotta lopulta niin suuren energian (vihan) että tähti räjähtää
ja luhistuu (itsetunto) valkoiseksi kääpiöksi. Vanhan ilmiön uusi ilmestyminen (nova).
 
Viimeksi muokattu:
Eikös tämä OffTopic ollut juuri se joka kirjoitti, että ei tiedä minne mennä kun ukko on juuri antanut lähtökäskyn. Eka kirjoitus antoi touhusta todella karmean kuvan. Mutta hienoa jos kaikki onkin todella hyvin...


Ainakaan tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa niin, tarkoitin siis, että miehen on "hyvä" uhkailla nyt, kun asumme hänen alkuperäisessä asunnossaan ja kun hän tietää, että en voisi yhdessä yössä kuitenkaan lähteä. Silloin, kun asuimme minun alkuperäisessä asunnossa, niin minulle oli niinsanotusti ykshailee vaikka uhkailikin lähdöllään kerran, pari vuodessa - siinähän olisi lähtenyt vain, jos olisi halunnut ;)

Onneksi en tienaa leipääni kirjoittamalla, ilmaisen välillä itseäni huonosti ;)
 
Viimeksi muokattu:
Jos AP on oikeasti harkitsemassa eroa, niin kannattaa selvittää, mitä sinun pitää tehdä, jos/kun päätät lähteä. Mistä hommaat asunnon (vuokra-asunto vai jonkun kaverin luokse vähäksi aikaa)? Pitäisikö miehelle hakea lähestymiskieltoa? Jos kerrot esim. kaupungin vuokra-asuntotoimistossa, että tarvitset kiireellisesti asuntoa, koska miehesi on väkivaltainen, niin yleensä asunto löytyy kohtuullisessa ajassa. Kaupungin vuokra-asunnot ovat usein mainettaan parempia ja sekin on parempi kuin olla taivasalla. Itsekin olen kahteen otteeseen turvautunut kaupungin vuokra-asuntoon (avio- ja avoeron jälkeen), josta käsin olen sitten ponnistanut omaan asuntoon.

Usein lähdön iso este on vuokravakuuden maksaminen. Yksi vaihtoehto on yrittää säästää rahaa niin paljon kuin pystyy, mutta joissakin kunnissa on myös sosiaalisia luottoja, joita pystyisi ehkä hakemaan tällaista tarkoitusta varten. Ehkä myös vanhemmat voisivat auttaa maksamalla vuokravakuuden, jota sitten lyhentäisit vanhemmille takaisin esim. 50-100 e/kk.

En väsy korostamaan kunnan oikeusapua, josta olen itse saanut hurjasti apua. Palvelun hinta on sidottu tuloihin, mutta minäkin keskituloisena en joutunut montaa kymppiä maksamaan palveluista. Ehdottomasti kannattaa turvautua heidän apuun, jos et esim. saa tavaroitasi tai rahojasi esim. yhteisestä omaisuudesta, joita mies pitää hallussaan.

Ei kannata myöskään selitellä tai toisaalta peitelläkään miehen käytöstä. Miehesi kyllä omalla käytöksellään ja puheillaan paljastuu ennemmin tai myöhemmin myös kavereille, että millainen äijä sieltä puheiden takaa todella löytyy. Jos kaverit kaikkoaa eron takia, niin ei he tosiystäviä olleetkaan.

Väkivallan uhan takia kannattaa varautua nopeaan lähtöön. Passia, käteistä rahaa, nettipankin tunnuslukuja yms. kannattaa suojella. Jos luotat johonkuhun henkilöön (vanhempiin, sisaruksiin, ystävään), niin säilytä niitä pois kodista. Ehkä jopa työpaikalla saattaa olla lukittu kaappi, jossa niitä voi säilyttää. On myös hyvä olla "jumppakassi", jossa on edes hammasharja ja puhtaat alusvaatteet äkkilähdön varalta.
 

Yhteistyössä