muita kenen mies ei halua/halunnut synnytykseen?

[nappula]

Juu, jos ei ketään voi pakottaa paikkaan minne ei halua taikka tilanteeseen mihin ei halua niin mäpäs sitten ilmotan seuraavan kohdalla miehelle, että en halua tulla synnytykseen, mene sä vain yksinäsi. Minusta on ihan lapsellista aikuiselta mieheltä olla antamatta vaimolle tukea ja turvaa ja apua silloin kuin vaimo sitä tarvitsee, eli synnytyksessä.

Asiat eivät aina ole näin mustavalkoisia. Jos mies pelkää verta kovasti, niin ei siitä kamalasti ole verisessä tilanteessa apua! :xmas: Sama kuin joku sanoisi mulle, että on nyt pakko käyttäytyä aikuismaisesti ja auttavaisesti ahtaassa ja pimeässä tilassa, jollaisia pelkään ihan sairaan-kamalan-kamalasti. :/

Itsekkin pelkään sairaanloisesti neuloja ja synnytyksessä repeämistä mutta eipä kukaan minulta ole kysellyt että haluatkos synnyttää. Kun on lapsia halunnut niin on ollut pakko kestää pelot ja kivut. Niin ainakin minä oletan mieheltä samaa kun on kerran yhteisestä lapsesta kyse. Minä ilmoitin miehelle jo ennen naimisiinmenoa että jos minut nait ja lapsia haluat niin synnytykseen on tultava. Vaikka oma mies onkin verikammoinen niin tuumasi esikoisen syntymän jälkeen ettei siinä paljon niitä asioita ehtinyt aattelemaan. Sanoisin vaan että höpö hommaa jos ei mies tule tueksi synnytykseen!

 

[no]

Juu, jos ei ketään voi pakottaa paikkaan minne ei halua taikka tilanteeseen mihin ei halua niin mäpäs sitten ilmotan seuraavan kohdalla miehelle, että en halua tulla synnytykseen, mene sä vain yksinäsi. Minusta on ihan lapsellista aikuiselta mieheltä olla antamatta vaimolle tukea ja turvaa ja apua silloin kuin vaimo sitä tarvitsee, eli synnytyksessä.

Asiat eivät aina ole näin mustavalkoisia. Jos mies pelkää verta kovasti, niin ei siitä kamalasti ole verisessä tilanteessa apua! :xmas: Sama kuin joku sanoisi mulle, että on nyt pakko käyttäytyä aikuismaisesti ja auttavaisesti ahtaassa ja pimeässä tilassa, jollaisia pelkään ihan sairaan-kamalan-kamalasti. :/

Niinpä. Serkkuni mies oli ainoastaan tiellä siellä salissa, kun oikeasti pyörtyili vähän väliä. Eipä siinä vaimokaan mitään tukea ja turvaa saanut, päin vastoin sai pelätä, että mies kopsauttaa päänsä laattalattiaan tms. pyörtyessään. Eipä serkkuni häntä enää pakottanut osallistumaan seuraaviin synnytyksiin.

 

[mä]

Juu, jos ei ketään voi pakottaa paikkaan minne ei halua taikka tilanteeseen mihin ei halua niin mäpäs sitten ilmotan seuraavan kohdalla miehelle, että en halua tulla synnytykseen, mene sä vain yksinäsi. Minusta on ihan lapsellista aikuiselta mieheltä olla antamatta vaimolle tukea ja turvaa ja apua silloin kuin vaimo sitä tarvitsee, eli synnytyksessä.

Asiat eivät aina ole näin mustavalkoisia. Jos mies pelkää verta kovasti, niin ei siitä kamalasti ole verisessä tilanteessa apua! :xmas: Sama kuin joku sanoisi mulle, että on nyt pakko käyttäytyä aikuismaisesti ja auttavaisesti ahtaassa ja pimeässä tilassa, jollaisia pelkään ihan sairaan-kamalan-kamalasti. :/

Itsekkin pelkään sairaanloisesti neuloja ja synnytyksessä repeämistä mutta eipä kukaan minulta ole kysellyt että haluatkos synnyttää. Kun on lapsia halunnut niin on ollut pakko kestää pelot ja kivut. Niin ainakin minä oletan mieheltä samaa kun on kerran yhteisestä lapsesta kyse. Minä ilmoitin miehelle jo ennen naimisiinmenoa että jos minut nait ja lapsia haluat niin synnytykseen on tultava. Vaikka oma mies onkin verikammoinen niin tuumasi esikoisen syntymän jälkeen ettei siinä paljon niitä asioita ehtinyt aattelemaan. Sanoisin vaan että höpö hommaa jos ei mies tule tueksi synnytykseen!

juuri näin, ei se nainenkaan sitä tilannetta pääse karkuun. miksi miehen pitäisi? tämmöisessä asiassa se pelko pitää kohdata, ja siitä pitää päästä yli.

 

[vuh]

Juu, jos ei ketään voi pakottaa paikkaan minne ei halua taikka tilanteeseen mihin ei halua niin mäpäs sitten ilmotan seuraavan kohdalla miehelle, että en halua tulla synnytykseen, mene sä vain yksinäsi. Minusta on ihan lapsellista aikuiselta mieheltä olla antamatta vaimolle tukea ja turvaa ja apua silloin kuin vaimo sitä tarvitsee, eli synnytyksessä.

Asiat eivät aina ole näin mustavalkoisia. Jos mies pelkää verta kovasti, niin ei siitä kamalasti ole verisessä tilanteessa apua! :xmas: Sama kuin joku sanoisi mulle, että on nyt pakko käyttäytyä aikuismaisesti ja auttavaisesti ahtaassa ja pimeässä tilassa, jollaisia pelkään ihan sairaan-kamalan-kamalasti. :/

Itsekkin pelkään sairaanloisesti neuloja ja synnytyksessä repeämistä mutta eipä kukaan minulta ole kysellyt että haluatkos synnyttää. Kun on lapsia halunnut niin on ollut pakko kestää pelot ja kivut. Niin ainakin minä oletan mieheltä samaa kun on kerran yhteisestä lapsesta kyse. Minä ilmoitin miehelle jo ennen naimisiinmenoa että jos minut nait ja lapsia haluat niin synnytykseen on tultava. Vaikka oma mies onkin verikammoinen niin tuumasi esikoisen syntymän jälkeen ettei siinä paljon niitä asioita ehtinyt aattelemaan. Sanoisin vaan että höpö hommaa jos ei mies tule tueksi synnytykseen!

Good for you! Mutta kaikki ihmiset eivät toimi samalla lailla. =)

Eikä kenenkään TOSIAANKAAN tarvii hävetä sitä, jos mies ei halua mukaan synnytykseen.

 

[Taivaanvuohi]

Meillä mies sanoi heti plussattuani että häntä on turha odottaa mukaan synnytykseen, mutta kuinkas kävi lähti ihan ilman sen kummempaan houkuttelua ja on ollut mukana toisellakin kerralla.

 

[ap]

Juu, jos ei ketään voi pakottaa paikkaan minne ei halua taikka tilanteeseen mihin ei halua niin mäpäs sitten ilmotan seuraavan kohdalla miehelle, että en halua tulla synnytykseen, mene sä vain yksinäsi. Minusta on ihan lapsellista aikuiselta mieheltä olla antamatta vaimolle tukea ja turvaa ja apua silloin kuin vaimo sitä tarvitsee, eli synnytyksessä.

Asiat eivät aina ole näin mustavalkoisia. Jos mies pelkää verta kovasti, niin ei siitä kamalasti ole verisessä tilanteessa apua! :xmas: Sama kuin joku sanoisi mulle, että on nyt pakko käyttäytyä aikuismaisesti ja auttavaisesti ahtaassa ja pimeässä tilassa, jollaisia pelkään ihan sairaan-kamalan-kamalasti. :/

Itsekkin pelkään sairaanloisesti neuloja ja synnytyksessä repeämistä mutta eipä kukaan minulta ole kysellyt että haluatkos synnyttää. Kun on lapsia halunnut niin on ollut pakko kestää pelot ja kivut. Niin ainakin minä oletan mieheltä samaa kun on kerran yhteisestä lapsesta kyse. Minä ilmoitin miehelle jo ennen naimisiinmenoa että jos minut nait ja lapsia haluat niin synnytykseen on tultava. Vaikka oma mies onkin verikammoinen niin tuumasi esikoisen syntymän jälkeen ettei siinä paljon niitä asioita ehtinyt aattelemaan. Sanoisin vaan että höpö hommaa jos ei mies tule tueksi synnytykseen!

Ok. Hyvä homma jos teillä homma meni näin. Mä kyllä laitoin tuohon aloitukseeni jo että en kaipaa näitä "kyllä mä pakottaisin ukkoni"-juttuja.

Ja en aio uhkailla erolla, ja edelleen saman miehen valitsisin lapseni isäksi, ei tämä mulle NIIN suuri kysymys ole. Sen verran kuitenkin olen pettynyt että halusin kuulla muidenkin kokemuksia/ajatuksia tilanteesta.

 

[Nosaja]

Meil ei ukko halunnu tulla, mut sit lopulta jäi kuitenkin saliin. Sanoi ettei voinut jättä mua sinne yksin kun näki et muhun sattui niin kovasti.

Mä taas luulen että just siksi mun mies ei halua tulla, kun ei kestä nähdä sitäkään jos itken pahan mielen takia...

Siis hyvänen aika, ja teille on tulossa lapsi? Miehelläsi on selkeesti jokin tunne vamma, ei tuo ole enää tervettä käytöstä. Hän ei kestä nähä normaalin elämän tunnereaktioita? Miten hän vauvaan, lapseen osaa suhtautua? Ja miks sun pitäis selitellä, että miehes ei halua synnytykseen. Hän on aikuinen mies, josta on tulossa isä, hän varmasti itse osaa asian selittää.

Tää on taas niin järkky ketju että ei kestä enää lukea näitä. Mä en kestä jos nää kaikki jutut täällä palstalla on totta tai edes puolet näistä. Parempi olla lukematta...

 

[äiti]

eka lapsen syntymään mies ei kerennyt,tuli hätäsektio ja olin jo valmmiiksi sairaalassa.toisen kohdalla jäi hoitamaan esikoista,toivoin näin.kun sitten tuli meitä katsomaan valitteli mies kätilölle kun ei ollut synnytyksessä mukana.kätilö vastasi niin ihanasti kun totesi kuinka lyhyt hetki se kuitenkin on lapsen elämässä ja kuinka paljon on mahdollisuus sen jälkeen osallistua lapsen elämään.en pakottaisi ketään, se päätös voi tietysti vielä muuttua.meillä kolmas lapsi päätti syntyä niin nopeasti että kun mies vei mut synnärille ja ajatteli lähteä 1:tä ja 2:ta hoitamaan oli mulla paikat jo auki ja ruvettiin ponnisteleen.no mies oli sitten mukana tässä synnytyksessä, vaikka hetki sitten oli toiset suunnitelmat.

 

[toista odottava]

Meillä oli eka synnytys sektio ja minä puoliksi pakotin miehen mukaan.Kun hän tuli leikkaussaliin kasvot ihan valkoisena ja kätilö sanoi isän voivan vähän huonosti, minua kadutti niin maan pirusti oma itsekkyyteni. Nyt toisella kerralla synnytyksen lähestyessä (luultavasti alatie)olen jo sanonut että ei tarvitse tulla jos ei halua, mutta samassa rakennuksessa haluan hänen kuitenkin olevan eikä kotona nukkumassa!Elikkä nyt saa tulla en pakota.

 

[mä]

Meillä oli eka synnytys sektio ja minä puoliksi pakotin miehen mukaan.Kun hän tuli leikkaussaliin kasvot ihan valkoisena ja kätilö sanoi isän voivan vähän huonosti, minua kadutti niin maan pirusti oma itsekkyyteni. Nyt toisella kerralla synnytyksen lähestyessä (luultavasti alatie)olen jo sanonut että ei tarvitse tulla jos ei halua, mutta samassa rakennuksessa haluan hänen kuitenkin olevan eikä kotona nukkumassa!Elikkä nyt saa tulla en pakota.

öö...mikä ihme siinä naaman valkoiseksi sai? siinähän on se sermi edessä, eihän sen tarvitse sitä leikkausta katsoa. vai alkoko se vauva yököttämään? en tosiaan nyt ymmärrä...

 

[juu]

Nää on taas näitä "voi voi mies raasua kun ei kestä sitä ja tätä". Yhteinen lapsi=yhteiset kärsimykset. Jos pelotaa/hirvittää lähteä synnytykseen niin niistä peloista pitää keskustella sitten vaikka ammattiauttajan kanssa että pääsee niistä ylitse. Jos ajatellaan vaan sitä miestä kuinka se traumatisoituu kun ihan joutuu oman lapsensa syntymää todistamaan. Niin eikö nainen voi ihan yhtälailla saada traumoja siitä jos ei saa tukea ja turvaa ja jakaa sitä kokemusta rakkaan miehensä kanssa.
Mieheni isästä huomasi ihan selkeästi että toisen pojan synnytyksessä oltiin oltu ja toisen ei. Että ei se aina niinkään mene että "ne tunnesiteet ja suhteet syntyy sitten muutenkin".

 

[PahaSilmä]

Ihan kivahan on siittää kun ei tarvitse tietää miltä naisesta tuntuu synnyttää. Hyvää isänpäivää vaan. kyllä mä nyt ymmärrän, miksi jotkut on lesboja.

 

[SaSaSi]

Ihan kivahan on siittää kun ei tarvitse tietää miltä naisesta tuntuu synnyttää. Hyvää isänpäivää vaan. kyllä mä nyt ymmärrän, miksi jotkut on lesboja.

niinpä niin. poissa silmistä poissa mielestä. onhan se helppoa vaan istua kalja kädessä ja odotella puhelinsoittoa, ja sitten olla ylpeänä varpajaisissa.

yhdessä vauva tehdään, yhdessä maailmaan saatetaan. eikö ihmiset todellakaan näistä asioista puhu ennenkun ne ovat ajankohtaisia?

 

[PahaSilmä]

Mun isä ei ollut mukana, kun minä synnyin. Ei halunnut tulla. Ei suostu vastaamaan miksi, kun olen kysynyt. Suuttuu vaan ja alkaa huutamaan ja lopulta menee toiseen huoneeseen korvat punasena.

Aika pahalta tuntuu, ettei sen vertaa välittänyt, että olisi nähnyt, millaisena minä tulin maailmaan. Ei nähnyt, kun minut pestiin tai kuinka minä parkaisin.

Siksipä itselläni on mies, joka on erilainen kuin minun isä. Minun mies puhuu asioista, ei häpeile kaikkea mahdollista.

 

[baby2003]

on sairaalakammoinen ja tytön päätä kun oltiin kerran tikkaamassa niin pyörtyä kupsahti vaarallisesti lattiaan
Että ehkä ei... :/ raskauden alussa yritin pakottaa tulemaan mukaan,mut nyt oon tullu siihen tulokseen että mulle siitä ei ois mitään hyötyä että pyörtyilis ja hermoilis siellä...mitä apua siitä ois?

 

[Vaan]

Nää on taas näitä "voi voi mies raasua kun ei kestä sitä ja tätä". Yhteinen lapsi=yhteiset kärsimykset. Jos pelotaa/hirvittää lähteä synnytykseen niin niistä peloista pitää keskustella sitten vaikka ammattiauttajan kanssa että pääsee niistä ylitse. Jos ajatellaan vaan sitä miestä kuinka se traumatisoituu kun ihan joutuu oman lapsensa syntymää todistamaan. Niin eikö nainen voi ihan yhtälailla saada traumoja siitä jos ei saa tukea ja turvaa ja jakaa sitä kokemusta rakkaan miehensä kanssa.
Mieheni isästä huomasi ihan selkeästi että toisen pojan synnytyksessä oltiin oltu ja toisen ei. Että ei se aina niinkään mene että "ne tunnesiteet ja suhteet syntyy sitten muutenkin".

eipä mene aina noinkaan kuin sinä paasaat. Hohhoijaa....mutta sanoma meni kyllä perille eli ei huomioida miehiä ollenkaan. Niinhän tällä palstalla aina neuvotaan. Aina vain NAISEN paras ja NAISEN oikeudet. Teidän puheiden mukaan miehillä ei mitään muuta olekaan kuin velvollisuuksia, etenkin naista kohtaan. Eipä ole ihme, että täällä jatkuvasti vingutaan kun mies petti tai tulee ero. Kannattaisko joskus naistenkin katsoa ihan oikeasti sinne peiliin ja ajatella jotain muutakin kuin "minä itse, mä haluun, mulla on oikeus." Parisuhteessa kun tosiaan pitää huomioida toistakin osapuolta, eikä aina pelkästään naisen eduksi.

 

[vili43]

Ihan kivahan on siittää kun ei tarvitse tietää miltä naisesta tuntuu synnyttää. Hyvää isänpäivää vaan. kyllä mä nyt ymmärrän, miksi jotkut on lesboja.

niinpä niin. poissa silmistä poissa mielestä. onhan se helppoa vaan istua kalja kädessä ja odotella puhelinsoittoa, ja sitten olla ylpeänä varpajaisissa.

yhdessä vauva tehdään, yhdessä maailmaan saatetaan. eikö ihmiset todellakaan näistä asioista puhu ennenkun ne ovat ajankohtaisia?

Tätä joka sanalla peesaten.
Vastuunpakoilua! :attn:

 

[Seinäruusu]

Ei se tee miehestä yhtään sen huonompaa isää jos ei tahdo synnytykseen. Tunnen kaksikin miestä jotka ei ole olleet synnytyksessä mukana.

 

[juu]

Nää on taas näitä "voi voi mies raasua kun ei kestä sitä ja tätä". Yhteinen lapsi=yhteiset kärsimykset. Jos pelotaa/hirvittää lähteä synnytykseen niin niistä peloista pitää keskustella sitten vaikka ammattiauttajan kanssa että pääsee niistä ylitse. Jos ajatellaan vaan sitä miestä kuinka se traumatisoituu kun ihan joutuu oman lapsensa syntymää todistamaan. Niin eikö nainen voi ihan yhtälailla saada traumoja siitä jos ei saa tukea ja turvaa ja jakaa sitä kokemusta rakkaan miehensä kanssa.
Mieheni isästä huomasi ihan selkeästi että toisen pojan synnytyksessä oltiin oltu ja toisen ei. Että ei se aina niinkään mene että "ne tunnesiteet ja suhteet syntyy sitten muutenkin".

eipä mene aina noinkaan kuin sinä paasaat. Hohhoijaa....mutta sanoma meni kyllä perille eli ei huomioida miehiä ollenkaan. Niinhän tällä palstalla aina neuvotaan. Aina vain NAISEN paras ja NAISEN oikeudet. Teidän puheiden mukaan miehillä ei mitään muuta olekaan kuin velvollisuuksia, etenkin naista kohtaan. Eipä ole ihme, että täällä jatkuvasti vingutaan kun mies petti tai tulee ero. Kannattaisko joskus naistenkin katsoa ihan oikeasti sinne peiliin ja ajatella jotain muutakin kuin "minä itse, mä haluun, mulla on oikeus." Parisuhteessa kun tosiaan pitää huomioida toistakin osapuolta, eikä aina pelkästään naisen eduksi.

Eikös se sitten mene niinkinpäin että toista autetaan ja tuetaan parisuhteessa. Eikä vaan kylmästi nakata että "mua ei sitten synnytyksessä näy". Toki miehiäkin pitää huomioida ja ottaa heidän tarpeensa huomioon. Synnytyksessä kuitenkin se nainen on se "päätähti" ja synnytyksessä tulisi minun mielestäni kunnioittaa naisen tahtoa niin pitkälti kuin mahdollista. Monissa tulevissa isissä on näitä tyhjän ruikuttajia jotka eivät vaan viitis lähteä moneksi tunniksi katsomaan kun nainen valittaa kipuja. Istuvat sitten kapakissa oluen ääressä kaveriporukassa höpötellen. Sekö on sitten sitä parisuhdetta parhaimmillaan??

 

[SaSaSi]

Nää on taas näitä "voi voi mies raasua kun ei kestä sitä ja tätä". Yhteinen lapsi=yhteiset kärsimykset. Jos pelotaa/hirvittää lähteä synnytykseen niin niistä peloista pitää keskustella sitten vaikka ammattiauttajan kanssa että pääsee niistä ylitse. Jos ajatellaan vaan sitä miestä kuinka se traumatisoituu kun ihan joutuu oman lapsensa syntymää todistamaan. Niin eikö nainen voi ihan yhtälailla saada traumoja siitä jos ei saa tukea ja turvaa ja jakaa sitä kokemusta rakkaan miehensä kanssa.
Mieheni isästä huomasi ihan selkeästi että toisen pojan synnytyksessä oltiin oltu ja toisen ei. Että ei se aina niinkään mene että "ne tunnesiteet ja suhteet syntyy sitten muutenkin".

eipä mene aina noinkaan kuin sinä paasaat. Hohhoijaa....mutta sanoma meni kyllä perille eli ei huomioida miehiä ollenkaan. Niinhän tällä palstalla aina neuvotaan. Aina vain NAISEN paras ja NAISEN oikeudet. Teidän puheiden mukaan miehillä ei mitään muuta olekaan kuin velvollisuuksia, etenkin naista kohtaan. Eipä ole ihme, että täällä jatkuvasti vingutaan kun mies petti tai tulee ero. Kannattaisko joskus naistenkin katsoa ihan oikeasti sinne peiliin ja ajatella jotain muutakin kuin "minä itse, mä haluun, mulla on oikeus." Parisuhteessa kun tosiaan pitää huomioida toistakin osapuolta, eikä aina pelkästään naisen eduksi.

mun mielestä kaikki ketkä puolustavat miestä unohtavat ap:n kokonaan! koko ajan puhutaan että ei saa pakottaa, mies saa traumoja voi voi voi...

kukaan ei välitä siitä, että ap on menossa elämänsä ensimmäiseen synnytykseen, yksin, eikä mies viitsi edes syytä kertoa miksi ei tahdo mukaan!

ja kun se vauva on yhdessä tehty! onko se nyt niin väärin, että ap kaipaa tukea synnytykseen, mikä usein jännittää ja pelottaa naista?

 

[tossuliini]

mä olen molemmat tytöt synnyttänyt kätilön avustamana ja yksin (ei miestä, ei ystävää mukana), vanhemman tytön aikana ei olisi voinutkaan Jyväskylässä tulla isät mukaan synnytykseen (-84) mutta nuoremman aikana olisi voinut ja sylikummin pitikin tulla muttei sitte tullutkaan ja hyvin pärjäsin ilman kumpaakin

 

[memmu]

mä olen molemmat tytöt synnyttänyt kätilön avustamana ja yksin (ei miestä, ei ystävää mukana), vanhemman tytön aikana ei olisi voinutkaan Jyväskylässä tulla isät mukaan synnytykseen (-84) mutta nuoremman aikana olisi voinut ja sylikummin pitikin tulla muttei sitte tullutkaan ja hyvin pärjäsin ilman kumpaakin

Olisin minäkin pärjännyt ilman miestäni synnytyksissä. Mutta kuinka ihanaa onkaan kun joku tuttu ja turvallinen on siinä lähellä. Että sen edes tietää että joku joka rakastaa on siinä. Joku jolle voi välillä itkeä ja sanoa, että sattuu ja joku jolle voi itkeä, että "kulta kohta meitä on kolme". Ja kuinka ihanaa onkaan puristaa rakkaan kättä kun itseä pelottaa. Ja ennenkaikkea kuinka ihanaa onkaan ottaa uusi elämä vastaan juuri sen oman rakkaan kanssa ja sanoa vauvalle "tervetuloa maailmaan" yhdessä. Ja jälkeenpäin on sitten joku jonka kanssa muistelle koko kokemusta.

Vaihtoehtoisesti kun yksin joudut makaamaan monta tuntia kipeänä sairaalan kylmällä kliinisellä sängyllä ja odottamaan josko kiireinen kätilö tai hoitaja sattuisi sinua tulemaan katsomaan. Ja miettimään yksinään ajatuksia tulevasta lapsesta. Ja kun vauva syntyy, sinulle ei ole ketään rakasta jonka kanssa jakaa se tunne ja sanoinkuvaamaton ilo siitä että olet saanut vauvan syliisi. Vaan joudut puhelimella soittelemaan, että "nyytti syntyi, voi kun näkisitte". Ja jälkikäteen ei ole ketään kenen kanssa miettiä, että "ajatte silloin kun siellä salissa tapahtui sitä ja sitä ja kuinka innolla odotettiin ja oltiin kipeänä".

Pärjääminen ja yhteisten hetkien läpikäyminen on ihan kaksi eri asiaa.

Suosittelen lämpimästi ottamaan miehen suurennuslasin alle ja KESKUSTELEMAAN asiasta vaikka väkipakolla. Keskusteluun kuitenkin luulisi jokaisen täysjärkisen aikuisen kykenevän.

 

[äiti kahdelle]

mä olen molemmat tytöt synnyttänyt kätilön avustamana ja yksin (ei miestä, ei ystävää mukana), vanhemman tytön aikana ei olisi voinutkaan Jyväskylässä tulla isät mukaan synnytykseen (-84) mutta nuoremman aikana olisi voinut ja sylikummin pitikin tulla muttei sitte tullutkaan ja hyvin pärjäsin ilman kumpaakin

Olisin minäkin pärjännyt ilman miestäni synnytyksissä. Mutta kuinka ihanaa onkaan kun joku tuttu ja turvallinen on siinä lähellä. Että sen edes tietää että joku joka rakastaa on siinä. Joku jolle voi välillä itkeä ja sanoa, että sattuu ja joku jolle voi itkeä, että "kulta kohta meitä on kolme". Ja kuinka ihanaa onkaan puristaa rakkaan kättä kun itseä pelottaa. Ja ennenkaikkea kuinka ihanaa onkaan ottaa uusi elämä vastaan juuri sen oman rakkaan kanssa ja sanoa vauvalle "tervetuloa maailmaan" yhdessä. Ja jälkeenpäin on sitten joku jonka kanssa muistelle koko kokemusta.



Vaihtoehtoisesti kun yksin joudut makaamaan monta tuntia kipeänä sairaalan kylmällä kliinisellä sängyllä ja odottamaan josko kiireinen kätilö tai hoitaja sattuisi sinua tulemaan katsomaan. Ja miettimään yksinään ajatuksia tulevasta lapsesta. Ja kun vauva syntyy, sinulle ei ole ketään rakasta jonka kanssa jakaa se tunne ja sanoinkuvaamaton ilo siitä että olet saanut vauvan syliisi. Vaan joudut puhelimella soittelemaan, että "nyytti syntyi, voi kun näkisitte". Ja jälkikäteen ei ole ketään kenen kanssa miettiä, että "ajatte silloin kun siellä salissa tapahtui sitä ja sitä ja kuinka innolla odotettiin ja oltiin kipeänä".

Pärjääminen ja yhteisten hetkien läpikäyminen on ihan kaksi eri asiaa.

Suosittelen lämpimästi ottamaan miehen suurennuslasin alle ja KESKUSTELEMAAN asiasta vaikka väkipakolla. Keskusteluun kuitenkin luulisi jokaisen täysjärkisen aikuisen kykenevän.

Tämä oli todella loistavasti sanottu ja totta joka sana!

 

[SaSaSi]

oi memmu, juuri tuota tarkoitin, ihanasti kirjoitit synnytyksestä! :flower: ainahan nainen yksinkin pärjää, mutta kokemuksena on taatusti parempi ja syventää parisuhdetta, kun se koetaan yhdessä.

 

[Vaan]

Nää on taas näitä "voi voi mies raasua kun ei kestä sitä ja tätä". Yhteinen lapsi=yhteiset kärsimykset. Jos pelotaa/hirvittää lähteä synnytykseen niin niistä peloista pitää keskustella sitten vaikka ammattiauttajan kanssa että pääsee niistä ylitse. Jos ajatellaan vaan sitä miestä kuinka se traumatisoituu kun ihan joutuu oman lapsensa syntymää todistamaan. Niin eikö nainen voi ihan yhtälailla saada traumoja siitä jos ei saa tukea ja turvaa ja jakaa sitä kokemusta rakkaan miehensä kanssa.
Mieheni isästä huomasi ihan selkeästi että toisen pojan synnytyksessä oltiin oltu ja toisen ei. Että ei se aina niinkään mene että "ne tunnesiteet ja suhteet syntyy sitten muutenkin".

eipä mene aina noinkaan kuin sinä paasaat. Hohhoijaa....mutta sanoma meni kyllä perille eli ei huomioida miehiä ollenkaan. Niinhän tällä palstalla aina neuvotaan. Aina vain NAISEN paras ja NAISEN oikeudet. Teidän puheiden mukaan miehillä ei mitään muuta olekaan kuin velvollisuuksia, etenkin naista kohtaan. Eipä ole ihme, että täällä jatkuvasti vingutaan kun mies petti tai tulee ero. Kannattaisko joskus naistenkin katsoa ihan oikeasti sinne peiliin ja ajatella jotain muutakin kuin "minä itse, mä haluun, mulla on oikeus." Parisuhteessa kun tosiaan pitää huomioida toistakin osapuolta, eikä aina pelkästään naisen eduksi.

mun mielestä kaikki ketkä puolustavat miestä unohtavat ap:n kokonaan! koko ajan puhutaan että ei saa pakottaa, mies saa traumoja voi voi voi...

kukaan ei välitä siitä, että ap on menossa elämänsä ensimmäiseen synnytykseen, yksin, eikä mies viitsi edes syytä kertoa miksi ei tahdo mukaan!

ja kun se vauva on yhdessä tehty! onko se nyt niin väärin, että ap kaipaa tukea synnytykseen, mikä usein jännittää ja pelottaa naista?

Jaa, minun mielestäni suurin osa tästäkin ketjusta on miestä haukkuvia viestejä. Ootteko te miehen pataluhaksi haukkujat sitten huomioineet ap:n paremmin? Ap kun sattui sanomaan, ettei missään nimessä halua miestään pakottaa synnytykseen. Minä toivon kovasti, että ap ja hänen miehensä pystyvät vielä keskustelemalla selvittämään asiat ja pääsevät kummallekin hyvään lopputulokseen.

Mutta teidän haukkujien mielestä se on selvästikin sivuseikka, jos mies esimerkiksi pelkää niin paljon (verta, sairaalaa tms.), että on suurimman osan ajasta pyörtyneenä salissa. Naisella kun on oikeus saada tukea ja turvaa mieheltä (varmasti paljon sitä saakin mieheltä, joka kanttu vei). Teidän mielestä on ihan sama, mistä miehen haluttomuus osallistua synnytykseen johtuu? Joka asiassa kun ei aina ole kysymys toisen laiskuudesta tai halusta istua kaljalasi kädessä kotona. Aptä varmasti lohduttaa kovasti tieto, että teidän mielestänne hänen miehensä on vastuuta pakoileva, mieleltään sairas, p...a yksilö?

Mä en halunnut tekstilläni sanoa muuta kuin että asiat eivät aina ole niin mustavalkoisia.