T
Tainalynn
Vieras
Kuulostaa varmaan ihan hullulta, mutta olisi kiva kuulla onko kellään samaa vaivaa.
Olen koko ikäni ollut mestari ns. harhakuvitelmien tekemisessä. Nämä ovat esim. seuraavanlaisia tositapauksia:
Näen, että työkaveri on raskaana. Raskauden puolivälissä, rakenneultran aikaan hän leikkauttaa hiuksensa lyhyiksi ja tulee maanantaina töihin. Olen varma, että hän haluaa julistaa kaikille, että hän odottaa poikaa, koska hän on kuullut ultrassa että tulee poika ja ajatellut, että nyt kun hän odottaa pikkumiestä, hänen ei tarvitse ikinä enää laittautua nätisti vaan poikatukka riittää, pojathan kun ei arvostele äidin ulkonäköä. No, sitten olen igan ihmeissäni kun hänelle syntyykin tyttö.
Naapurissa on perhe, joka käy lomalla Ranskassa. Kun he tulevat kotiin, äiti laittaa facebookiin kuvan lomasta ja istuu kuvassa kuopus sylissään. Ajattelen heti, että hän valitsi kyseisen kuvan oletuskuvaksi, koska yritti peitellä sillä sitä, että oikeasti hänen kaksi muuta lastaan ovat hänelle rakkaampia. Kun näen heidät pihalla seuraavan kerran ja kuulen äidin komentavan kuopusta, saan lisävahvistusta mun oletukselle. Lopulta analysoin kuopuksen nimenkin ja tulkitsen että sehän ei kuulosta ollenkaan yhtä hyvältä kuin muiden lasten, ja taas yksi todiste...
Teen ja olen aina tehnyt tällaisia oletuksia muista ihmisistä, ja vääriksihän ne yleensä osoittautuvat. Joskus tulkitsen jotain ihmistä lähes pakkomielteisesti. Tuntuu, että rakennan päähäni jotain rinnakkaistodellisuutta, jos joku ymmärtää mitä tarkoitan. Mistähän tämä kertoo? Tiedän että MITÄÄN järkeä tässä ei ole mutta kumman sitkeässä tapa on.
Ottakaa tää aloitus huumorilla jos ärsyttää, mutta ihan totta kyllä kirjoitan.