Muita, joiden vauvan kylkeä pitää kääntää aina ennen nukahtamista?

Heipsis!

Tällainen "ongelman" kanssa siis painiskelen.

Poitsu on nyt 7 kk 1 vko ja unien nukahtamisen kanssa on ollut vaikeuksia alusta asti. Nyt olenkin vkon verran tassuttelua yrittänyt nukahtamiseen, mutta vielä ei ole tuottanut täysin tulosta, että nukahtais itsekseen sänkyyn. Taitaa olla harvinaisen sisukas jäpikkä meillä ;), kun sanotaan, että tassuttelu pitäis tuottaa vkossa tuloksia, mutta ei meillä. Tai sitten toisaalta myönnän kyllä, etten oo ihan pilkun tarkasti noudattanut tassuttelun minuuttimääriä, vaan oon mennyt minuuttia tai paria aiemmin poitsun luo, kun on itkenyt tai huutanut sängyssään, mutta pienen itkeskelyä on niin tuskallista kuunnella.

Mutta eteenpäin on kyllä menty nukahtamisen suhteen tassuttelun avulla. Ennen piti käydä monta kertaa rauhoittelemassa ja syliinkin ottamassa ennen kuin nukahtikin. Nyt viime iltoina enää vaan kerran tai muutamia kertoja. Ihan selvästi haluaa tarkistaa ennen nukahtamistaan, onko äiti vielä paikalla, koska rauhoittuu kyllä välittömästi, kun menen hänen sängynsä viereen ja painan käden hänen pepulleen tai silitän selkää ja peppua. Mutta sellainen jännä juttu meidän poitsulla on, että hänet pitää aina kääntää jommalle kummalle kyljelle ennenkuin alkaa nukkumaan, selällään ei ala nukkumaan (vaikka unissaan kyllä kääntyilee selälle), huitoo vaan käsiään, vaikka silmät puoliummessa, vaikka pitäisin kättäni hänen rinnan päällä kauankin aikaa.

Olisiko hänestä kenties turvallisempaa nukkua kyljellään? Tuo on kyllä hassua, oon miettinyt, onkohan kyljelle kääntämisestä tullut hänelle jonkinlainen tapa? Koska aiemmin kun nukahtamisen kanssa joutu taistelemaan, kääntelin hänen kylkeään joskus monenmontakin kertaa ennenkuin nukahti. Nyt ei tarvi kääntää kuin kerran tai pari niin nukahtaa ja nukkuu koko yön aamu 6-7 muutamia tutin laittoja lukuunottamatta. Mutta yölläkin pitää kylkeä kääntää ennenkuin jatkaa uniaan.
Pystyisiköhän siitä jotenkin opettaa häntä eroon, että oppisi, että itsekin voi kääntyä kyljelleen, jos haluaa, ettei äitin tarvi olla aina kääntämässä. Eihän tuo nyt itselle suuri vaiva ole, mutta kun tarkoitus olisi saada poika nukahtamaan ihan itsekseen.
Olisin kiinnostunut kuulemaan, onko muilla vauvoja, joiden kylkeä pitää kääntää ennen kuin nukahtavat?

sipe81 ja Joonatan 7 kk 1 vko
 
Heips Sipeli! Et ole yksin pikku ongelmasi kanssa sillä meidän pikku-neiti ei suostu nukahtamaan selälleen vaan vasemmalle kyljelle, oikea puoli ei kelpaa vaan must olla vasen. Neiti nukkui vastasyntyneenä sairaalassa oikealla kyljellään aina, liekö siitä jäänyt moinen tyyli. Muuten nukkuu hyvin, nytkin kaksi tuntia täynnä ja lisää menee. Yöllä ynisee ja hieroo silmiään vimmatusti, en tiedä miksi, nukahtaa uudelleen kun käännän kyljelle. Muutenkin hieroo silmiään väsyneenä ja raapii otsaansa oikein naarmuille, oltava tumput nukkuessa.

 
Meilläkin oli jossain vaiheessa samanlaista eli nukahti vain kyljellään. Sittemmin oppinut hakemaan itse sopivan asennon (mikä voi olla mikä tahansa) ja nukahtaa itsekseen. En muista kuinka kauan tuo vaihe kesti, mutta ei siitä ainakaan mitenkään tarvinnut opettaa pois.

Kiinnitin huomiota myös tuohon "tassuttelun minuuttimääriin" - on kai niitä varmasti monia tyylisuuntia, mutta itse en ole koskaan kuullut, että tassutellessa vasta jonkun tietyn ajan kuluttua mentäisiin tassuttelemaan!

Näistä linkeistä löytyy sen "aidon & alkuperäisen" tassu-unikoulun periaatteet:
http://yle.fi/akuutti/arkisto2004/231104_b.htm
http://vanhemmat.mll.fi/hoivaan_ja_kasvatan/uni/uni_tassu.php

 
Hei!

Hassua kun luulin että meidän pikkumies on ainoa kyljellään köllöttelijä mutta näköjään on muitakin ;)
Eli ikää on viikon päästä 8 kk ja joka ilta pitää käydä kääntämässä kyljelleen välillä moneenkin kertaan ja naama kiinni rättiin ennen kuin nukahtaa :) :)
Ja yöllä kun herää niin sama juttu ja pahimpina öinä varmaan kerran tunnissa... vähän kyllä tuntuu että ollaan poika siihen itse opetettu ja käännellään varmaan vielä kouluiäisenäkin tätä menoa :)
 
Kiitoksia vastauksista! Ihana kuulla, että muillakin tällaista ilmenee.

Viuvauvou:lle, olen lukenut netistä monia ohjeita tassuttelusta ja en ole ihan varma, mutta olikohan anna walgrenin tavan mukaan vauvan luo menossa oli minuuttimäärät 3-5-5-5 jne. eli ensin odotetaan 3 min. ennenkuin mennään luo vauvan alkaessa huutaa tai kitistä, sitten toisella kerralla 5 min. ja siitä eteenpäin muilla kerroilla myös 5 min., mikäli pitää käydä useamman kerran vauvan luona rauhoittelemassa. Ja toisena iltana aloitetaan sitten heti tosta 5 min. odottelusta.

Mutta täytyy varmaan vaan odotella, että poitsu oppisi ajan kans itse kääntään kylkeä ja nukahtamaan itsekseen. Katsotaan kauanko siihen menee. Tai jos ei ala oppimaan, niin sitten varmaan täytyy alkaa noudattaan tiukasti noita tassuttelun minuuttimääräohjeita.

sipe81
 
Täälläkin nukahdetaan vain kyljelleen, ja jos itse hakee unta, niin kääntyy lähes aina oikealle kyljelleen, riepu käsien väliin ja tutti suussa ja pää hassusti takakenossa :eek: Nukuttaminenkin (9kk1vk) tapahtuu aina niin, että poika makaa kyljellään kun silitän päätä tai selkää - revähtää aina selälleen kun alkaa itku tai ei vaan nukuta.
 

Yhteistyössä