MUita joiden miehs/ex on vankilassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vaikka lasten äiti tai isä olisi millaisessa elämän murheissa ryvettynyt niin kaikesta huolimatta vain hän on äiti tai isä.Muut voivat kasvattaa lasta mutta äitiä tai isää ei voi kukaan korvata.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Alkuperäinen kirjoittaja The Maiden:
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Niin, kaikki kolme.

Ei se ihmisestä kerro hirveän paljon, jos linnassa onkin istunut. Tai no toki siitä saa moraalista ja kunniallisuudesta tietyn kuvan mutta asioita on monenmoisia.

Tarkotuksella en kyllä linnakundeja hae, näin vain on käyny. Ehkä se semmonen ihmistyyppi sitten viehättää.

Nykyinenkään ei ole ennen istunu, mitä nyt sitten ilmeisesti kesällä alkaa lähtö lähennellä.

Voi luoja! Kyllä se ennemmin antaa susta tietynlaisen kuvan. :whistle:

Niin niin, että minä olen suvaitsevainen ja ymmärtäväinen ihminen joka ei lokeroi ihmistä sen perusteella mitä tekee vaan mitä on :D

Eli rikollisia.Ei ole kovin kaksista tuollainen elämäntyyli,ainakin mitä työkaveria aikanaan seurasin.Eli jatkuva pelko perseessä ja muutti jatkuvasti.
Ja kun sai asiansa hoidettua niin ettei mies löytänyt niin ei kyllä haalinut seuraavaa linnavenkulaa riesakseen vaan oppi kerrasta.
Vaan sieltäpä ne samoista piireistä tulee useimmiten ne seuraavatkin miehet,rikolliset kun viihtyy toistensa seurassa.Jos niissä porukoissa pyörii niin oppii pitämään sitä elämäntapaa oikeana ja hyväksyttävänä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei kovin kummoinen isä lapselle:
Alkuperäinen kirjoittaja imperial:
Alkuperäinen kirjoittaja ei kovin kummoinen isä lapselle:
Minusta tuo kertoi kaiken ja minä jos olisin sinun sijassasi en veisi,muuttaisin nimeni ja osoitetietonikin salaisiksi ettei mies löydä kun vapautuu.
Lapsi ei tee tuollaisella isämallilla mitään.

:laugh: :laugh: vittu mikä kommentti

Ja ihan viisas ratkaisu,varsinkin kun ap selvästi pelkää exäänsä.Työkaveri teki näin vuotta ennen kun exänsä vapautui vankilasta ja se oli hyvä päätös.Meni pari vuotta miehen vapautumisesta kun taas joutui lusimaan,sillä kertaa taposta.Hyvä jos sua naurattaa ja asia on sun mielestäs hauska.

En siis pelkää eksääni, erotessa välillä kyllä pelkäsin, mutta en enää :( Enemmänkin pelkään sitä että tunteet tulevat taas pintaan, vaikka JÄRJELLÄ käsitänkin ettei minusta ole ikinä elämään nistin kanssa :( Eksäni istuu siis huumeista ja lisänä pieniä omaisuus/väkivaltatuomioita
 
Alkuperäinen kirjoittaja ei kovin kummoinen isä lapselle:
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Alkuperäinen kirjoittaja The Maiden:
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Niin, kaikki kolme.

Ei se ihmisestä kerro hirveän paljon, jos linnassa onkin istunut. Tai no toki siitä saa moraalista ja kunniallisuudesta tietyn kuvan mutta asioita on monenmoisia.

Tarkotuksella en kyllä linnakundeja hae, näin vain on käyny. Ehkä se semmonen ihmistyyppi sitten viehättää.

Nykyinenkään ei ole ennen istunu, mitä nyt sitten ilmeisesti kesällä alkaa lähtö lähennellä.

Voi luoja! Kyllä se ennemmin antaa susta tietynlaisen kuvan. :whistle:

Niin niin, että minä olen suvaitsevainen ja ymmärtäväinen ihminen joka ei lokeroi ihmistä sen perusteella mitä tekee vaan mitä on :D

Eli rikollisia.Ei ole kovin kaksista tuollainen elämäntyyli,ainakin mitä työkaveria aikanaan seurasin.Eli jatkuva pelko perseessä ja muutti jatkuvasti.
Ja kun sai asiansa hoidettua niin ettei mies löytänyt niin ei kyllä haalinut seuraavaa linnavenkulaa riesakseen vaan oppi kerrasta.
Vaan sieltäpä ne samoista piireistä tulee useimmiten ne seuraavatkin miehet,rikolliset kun viihtyy toistensa seurassa.Jos niissä porukoissa pyörii niin oppii pitämään sitä elämäntapaa oikeana ja hyväksyttävänä.

En minä ole väittänyt hyväksyväni.

Sitäpaitsi, yksikään näistä ei ole millään tavalla pelottava, erotkin sujunut moitteettomasti kahden ekan kanssa. Mitään pelättävää ei ole koskaan ollut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Vaikka lasten äiti tai isä olisi millaisessa elämän murheissa ryvettynyt niin kaikesta huolimatta vain hän on äiti tai isä.Muut voivat kasvattaa lasta mutta äitiä tai isää ei voi kukaan korvata.

Mutta lapsi voidaan pelastaa tuollaisesta kierteestä :)
Ja näin saa paremmat eväät elämäänsä eikä ihaillen seuraa vanhempien jalanjälkiä.
Tosin onhan meillä Suomessakin jopa kokonaisia sukuja linnassa.
Samahan se tietysti missä sen suku kokoontumisen järjestää :D
 
Mun täytyy nyt laittaa eriävä mielipide. toivottavasti mietit tätä vakavasti ja te muutkin ketkä sanoitte ettei lapsi tee tuollaisella isällä mitään...

mä käyn sijaisvanhemmuuskoulutuksessa, jossa me käsitellään esimerkiksi vanhempia jotka on hakanneet lastaan, käyttäneet lasta seksuaalisesti hyväksi, istuvat vankiloissa ynnä muuta ihan kamalaa. ensin oma reaktio on tietysti, EI KAI lapsen tarvitse enää tuota vanhempaa tavata!? mutta kun asiaan tutustutaan lähemmin, meillä käy vierailijoita sekä sijoitettuja lapsia, biologisia vanhempia, sijaisvanhempia, sitä tajuaa miten tärkeää sen lapsen on TIETÄÄ ja NÄHDä ne omat juuret. vaikka meistä aikuisista kuinka tuntuisi että lapselle on parempi, jos ei koskaan näe ja jos häntä suojellaan kontaktilta tähän ihmiseen niin näin ei todellakaan ole. kaikille ihmisille on äärimmäisen tärkeää edes tietää ja edes KERRAN nähdä ne omat vanhemmat, omat juuret. monet sijoitetuista ja adoptoiduista lapsista, toivoo, että he saisivat edes kerran nähdä, että tietäisivät vaan millainen se ihminen on, se on heille niin äärimmäisen tärkeä asia. että olisi se yksi näkeminen ja vaikka valokuva. vaikka se tieto olisi karuakin niin se on silti parempi kuin ei mitään. myös se täytyy muistaa, että vaikka oma vanhempi olisi kuinka p**** niin se on silti sille lapselle tärkeä, siihen on joku niin voimakas side, että sen kontaktin ja tiedon täydellinen puuttuminen voi olla tosi vahingoittavaa myöhemmin. vankilassa tapaaminen on itseasiassa hyvin suojattua verrattuna tapaamiseen ulkomaailmassa :) siellä on "viihtyisät" perhehuoneet ja turvallista. paikalle voi varmaan pyytää myös sosiaalityöntekijän jos sille tuntuu. tapaaminen voisi auttaa lasta paljonkin, se on yllättävän tärkeää, että lapsella on se näköhavainto isästä tai äidistä, se jotenkin tekee siitä ihmisestä todellisen.

antaisin sinulle neuvon, että ottaisit yhteyttä vaikka sosiaalityöntekijään, siis ihan vain keskustellaksesi, kysyäksesi neuvoa, he voivat antaa sinulle paljon ajattelemisen aihetta siihen kuinka hoitaisitte yhteydenpidon lapsen isään. myöskin ohjeita siihen kuinka suojaudutte, ettei lapsen isä pääse liian tiiviisti vaikuttamaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Ei se ihmisestä kerro hirveän paljon, jos linnassa onkin istunut. Tai no toki siitä saa moraalista ja kunniallisuudesta tietyn kuvan mutta asioita on monenmoisia.

...

Nykyinenkään ei ole ennen istunu, mitä nyt sitten ilmeisesti kesällä alkaa lähtö lähennellä.

Kyllä se kertoo. Ihan riittävästi. Linnaan kun joutuu todella pieni osa väestöstä; itse asiassa suurin osa ei joudu elämänsä aikana kertaakaan poliisin asiakkaaksi missään muodossa.

Kun pidetään mielessä, kuinka kevyitä tuomioita Suomessa jaetaan, ovat tuollaiset parinkin vuoden kakut tulleet jo melko törkeistä rikoksista.

Veikkaan, että tällä kaveriporukalla Anna päätyy itsekin istumaan. Tai ruumishuoneelle.
 
Minä olen käynyt vankilassa lapsena tapaamassa isääni ja siellä ei todellakaan ollut millään lailla pelottavaa ja varmaan on vankilatkin muuttuneet viihtyisimmiksi noista ajoista. Voisin siis hyvin viedä omankin lapseni vankilaan tapaamiseen jos olisi tuollainen tilanne.
 
Alkuperäinen kirjoittaja O.C.:

Suomessahan saa esim talousrikoksita pahemmat kuin raiskauksista tai musita pahosita teoista että en nyt sanoin heti että on joku kaamee rikollinen... tiiä vaikka kuittikauppias.
 
Höpö höpö.

Suurin osa minunkin tutuista on normaaleja, työssäkäyviä ihmisiä. Kuten myös mieheni. Siis en käy kieltämään etää näitä linnanvenkuloitakin tunnen.

Käyn ihan normaalisti töissä, vanhustyöntekijä olen, miehenikin on työssäkäyvä ihminen. Ei sitä aina päällepäin näe.
 
Jostakin ne tuomiot on kuitenkin tulleet juuri sinun elämänkumppaneillesi?
Ja sakkojahan ei enään muuteta linnatuomioiksi eli jotakin oikeaa rikollisuutta näillä siis on taustalla ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä olen käynyt vankilassa lapsena tapaamassa isääni ja siellä ei todellakaan ollut millään lailla pelottavaa ja varmaan on vankilatkin muuttuneet viihtyisimmiksi noista ajoista. Voisin siis hyvin viedä omankin lapseni vankilaan tapaamiseen jos olisi tuollainen tilanne.

Minkä ikäsenä kavit? Kerrottiinko sinulle suoraan isän olevan vankilassa?
Oma lapseni 4v ja mietin mitä hänelle sanoa...
 
Höpö itsellesi. Normaali, työssäkäyvä ihminen, joka ei ole ennen istunut vankilassa ei tuosta vaan saa parin vuoden tuomiota.

Wikipedian mukaan: "Suuri osa vangeista on lievästi kehitysvammaisia. Tarkkaavaisuusongelmat ja laaja-alainen kehityshäiriö ovat vangeilla yleisiä. Myös mielenterveysongelmat ovat tavallisia"

Meillä on varmaan hyvin erilainen näkemys siitä, mikä on normaalia.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mutta:
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Höpö höpö.

Suurin osa minunkin tutuista on normaaleja, työssäkäyviä ihmisiä. Kuten myös mieheni. Siis en käy kieltämään etää näitä linnanvenkuloitakin tunnen.

Käyn ihan normaalisti töissä, vanhustyöntekijä olen, miehenikin on työssäkäyvä ihminen. Ei sitä aina päällepäin näe.

Jostakin ne tuomiot on kuitenkin tulleet juuri sinun elämänkumppaneillesi?
Ja sakkojahan ei enään muuteta linnatuomioiksi eli jotakin oikeaa rikollisuutta näillä siis on taustalla ;)

JOhan minä tuolla mainitsinkin että tämmönen ihmistyyppi luultavasti viehättää.

Ja kyllä, ihan oikeaa rikkolisuutta, mutta minä en sitä ole sanonut hyväksyväni. Olen vain sitä mieltä että ei ihmistä voi mitata ja lokeroida sen teoissa vaan siinä mitä se ihminen on.

Esimerkiksi ensimmäinen mieheni ei ollut koskaan saanut sakkoja edes ylinopeudesta, niin vain hänkin istui 3,5 vuotta taposta, tavallaan minun takiani.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Minun ex-mies istui tuomiota kun lapsi oli 1-4-vuotias. Käytiin lapsen kanssa siellä kyllä, nyt heillä on todella läheiset ja lämpimät välit. Lapsi on nyt 14-vuotias.

Seuraava mies istui 1v4kk, joka aika kyllä kestettiin yhdessä. Biologinen isä ei siis ole mutta todella läheinen lapseni kanssa. Häntä en sinne tapaamiseen vienyt, kun vasta oli kokenut samaa oman isänsä kanssa.

Tälle uudelle miehelle on 2 lasta, 4 ja 2 vuotiaat. Tuomio ei ole vielä tullut, mutta minimissään istumista tulossa semmoset pari vuotta. Olen jo valmiiksi miettinyt näitä tapaamishommia ja mieskin todella toivoo meidän käyvän. Ja niin luultavasti käymmekin, lapset rakastavat isäänsä ja hän on heille todellä tärkeä.

Onnea! Hyvin olet elämässäsi onnistunut.
Yhteiskunta kiittää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä olen käynyt vankilassa lapsena tapaamassa isääni ja siellä ei todellakaan ollut millään lailla pelottavaa ja varmaan on vankilatkin muuttuneet viihtyisimmiksi noista ajoista. Voisin siis hyvin viedä omankin lapseni vankilaan tapaamiseen jos olisi tuollainen tilanne.

Minkä ikäsenä kavit? Kerrottiinko sinulle suoraan isän olevan vankilassa?
Oma lapseni 4v ja mietin mitä hänelle sanoa...

Kävin noin 4-5-vuotiaana ja mahdollisesti ihan pienenä, mutta muistikuvia on vain noilta myöhemmiltä kerroilta. Ei kerrottu, että kyseessä oli vankila, luulin, että on isän työpaikka kyseessä enkä siis osannut tuolloin vielä lukea. Ollessani 7-vuotias minulle sitten kerrottiin totuus koko asiasta. Sen jälkeen emme olekaan tavanneet, vanhemmilleni tuli kai joitain erimielisyyksiä ja välit menneet täysin. Ei äiti ole koskaan näistä tarkemmin kertonut enkä ole viitsinyt kyselläkään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja töpsi:
lapselle pitää puhua totta, mutta lapsen "tasoisesti".. eli vaikka isä on rikkonut lakia/tehnyt sellaista mitä ei saisi, ja saanut siitä rangaistuksen.

Mietin tätä... Asumme sellaisella alueella missä nopeasti lokeroidaan jos lapsi kertoo isänsä olevan vankilassa ja tämä pelottaa :( Olemme ihan tarpeeksi kärsineet eksäni takia etten haluaisi lapsen leimautuvan vangin lapseksi :(
Voisinko kertoa jonkinlaisen valkoisen valheen esim. isi on hoidossa, koska isi on sairas... Niinhän isi onkin, narkomaani :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Minä olen käynyt vankilassa lapsena tapaamassa isääni ja siellä ei todellakaan ollut millään lailla pelottavaa ja varmaan on vankilatkin muuttuneet viihtyisimmiksi noista ajoista. Voisin siis hyvin viedä omankin lapseni vankilaan tapaamiseen jos olisi tuollainen tilanne.

Minkä ikäsenä kavit? Kerrottiinko sinulle suoraan isän olevan vankilassa?
Oma lapseni 4v ja mietin mitä hänelle sanoa...

Kävin noin 4-5-vuotiaana ja mahdollisesti ihan pienenä, mutta muistikuvia on vain noilta myöhemmiltä kerroilta. Ei kerrottu, että kyseessä oli vankila, luulin, että on isän työpaikka kyseessä enkä siis osannut tuolloin vielä lukea. Ollessani 7-vuotias minulle sitten kerrottiin totuus koko asiasta. Sen jälkeen emme olekaan tavanneet, vanhemmilleni tuli kai joitain erimielisyyksiä ja välit menneet täysin. Ei äiti ole koskaan näistä tarkemmin kertonut enkä ole viitsinyt kyselläkään.

Et ole siis nähnyt isääsi lapsuusiän jälkeen? Miten se on vaikuttanut sinuun?
 
Yrittäisin tukea isäsuhdetta, jos mahdollista. Pedofiilin tms. ollessa kyseessä en veisi vankilaan katsomaan, enkä pitäisi yhteyttä. Yleisesti ottaen uskon vankilakundinkin voivan olla ihan kelpo isä. Valehtelua en suosittele, ikätason mukainen selitys ok.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Niin, kaikki kolme.

Ei se ihmisestä kerro hirveän paljon, jos linnassa onkin istunut. Tai no toki siitä saa moraalista ja kunniallisuudesta tietyn kuvan mutta asioita on monenmoisia.

Tarkotuksella en kyllä linnakundeja hae, näin vain on käyny. Ehkä se semmonen ihmistyyppi sitten viehättää.

Nykyinenkään ei ole ennen istunu, mitä nyt sitten ilmeisesti kesällä alkaa lähtö lähennellä.

MItä ne on tehny, noin suunnilleen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Alkuperäinen kirjoittaja mutta:
Alkuperäinen kirjoittaja Anna:
Höpö höpö.

Suurin osa minunkin tutuista on normaaleja, työssäkäyviä ihmisiä. Kuten myös mieheni. Siis en käy kieltämään etää näitä linnanvenkuloitakin tunnen.

Käyn ihan normaalisti töissä, vanhustyöntekijä olen, miehenikin on työssäkäyvä ihminen. Ei sitä aina päällepäin näe.

Jostakin ne tuomiot on kuitenkin tulleet juuri sinun elämänkumppaneillesi?
Ja sakkojahan ei enään muuteta linnatuomioiksi eli jotakin oikeaa rikollisuutta näillä siis on taustalla ;)

JOhan minä tuolla mainitsinkin että tämmönen ihmistyyppi luultavasti viehättää.

Ja kyllä, ihan oikeaa rikkolisuutta, mutta minä en sitä ole sanonut hyväksyväni. Olen vain sitä mieltä että ei ihmistä voi mitata ja lokeroida sen teoissa vaan siinä mitä se ihminen on.

Esimerkiksi ensimmäinen mieheni ei ollut koskaan saanut sakkoja edes ylinopeudesta, niin vain hänkin istui 3,5 vuotta taposta, tavallaan minun takiani.

Eli rakastut näihin yhteiskunnan loisiin? Miten miehesi istuu taposta 'tavallaan' sinun takiasi? Eli sinäkö nämä mies raukat hankit sinne kaltereiden taakse,
sinä teet rikokset ja miehet istuu.
 
Hmm..miten vaikuttanut, en osaa sanoa. Olisihan se mukava jos olisi kaksi vanhempaa, mutta toisaalta on sitten edes yksi. Lisäksi kun tiedän mitä isäni on tehnyt äidilleni, pettänyt, jättänyt yksin lasten kanssa, huijannut kaikin tavoin, ei ole osallistunut elatukseen, joten ymmärrän kyllä sen, että äitini on laittanut välit poikki. Oikeastaan me kävimme vankilassa vain siksi, että äiti yritti pitää sitä isäsuhdetta yllä, mutta lopulta kyllästyi. Isä sinällään oli meille (siis lapsille) ystävällinen ja mukava, mutta ei kuitenkaan ollut minkäänlaista oma-aloitteisuutta lapsia kohtaan. Teillä varmaan tilanne erilainen jos isä itsekin haluaa tavata lastaan.

Toisaalta uskon kyllä siihen, että tästä huonosta isäsuhteesta johtuen suhtautuminen miehiin on ollut aina epäluuloista ja vaikeaa, huono itsetunto jne.
 
Ensimmäinen istui taposta. Tuli (onneksi tavallaan) kotiin kun naapurin mies koitti tehdä minulle seksuaalirikosta. Saksilla iski reiteen, tarkoitus ei tietenkään tappaa ollut mutta niin kävi.

Toinen istui talousrikoksista.

Nykyinen lähtee monesta eri asiasta, joista yhteensä kertyy sitten aikamoinen tuomio.
 
Alkuperäinen kirjoittaja äiti:
Vaikka lasten äiti tai isä olisi millaisessa elämän murheissa ryvettynyt niin kaikesta huolimatta vain hän on äiti tai isä.Muut voivat kasvattaa lasta mutta äitiä tai isää ei voi kukaan korvata.

Ja höpö höpö, varmasti jättää jälkensä jos isä tai äiti on luuseri tyyppi! Olen kato ihan vierestä joutunut seuraamaan, hyvin henkilökohtaisella tasolla.
 
Similar threads

M
Viestiä
4
Luettu
901
Aihe vapaa
möllimöö
M
T
Viestiä
23
Luettu
518
Aihe vapaa
En ole ap, mutta nostan silti,
E

Yhteistyössä