Voi itku,
Nannah.
Mutta onneksi teillä sentään on pakasteessa vielä alkioita. Hirmuisesti tsemppiä siis ensi yritykseen.
Johkunen, hyvä että tekin pääsette pian takas satulaan. Mielenkiintoista, mitä lääkärinne sanoi tuosta alkion elinkaaresta, en ole koskaan kuullut ennen. Toisaalta akateemista pohdintaa meidän tapauksessa, koska miehen simpoissa ei ole sitten yhtään mitään vikaa...
Garfield, komppaan edellisiä, että yksilöllistä on. Tähän 3. hoitoon asti olen ajatellut, että tämä olisi viimeinen omilla soluillani, mutta nyt piinaillessa on alkanut kaihertaa, että JOS tämäkään ei onnistu, pitäisikö yrittää vielä kerran DHEA:n ja ubikinonin kanssa... Ja mieskin livautti suustaan, että "ainakin toi DHEA tuo toivoa ensi kertaan", hups. Mutten tiedä kyllä, riittäisikö mulla usko jatkaa tällä samalla klinikalla. Ja miten kauan pää oikeasti kestää. Yksi kaverini kävi läpi toistakymmentä siirtoa, miettikää... Siihen musta ei olisi millään.
ON: Piinailu jatkuu, juu. Pp 9 on tänään ja testipäivä olisi torstaina, mutta teen testin varmaan vasta perjantaina (vapaapäivä), olen toisaalta niin skitsona väärästä plussasta enkä toisaalta halua mennä töihin, jos nega pläjähtää. Eka viikko meni suht leppoisasti, haaveilin ja notkuin äitiysvaatenettikaupoissa...
Nyt on alkanut pelko hiipii persuksiin, kun MITÄÄN oireita ei ole: rinnat on vähän arat, mutta sehän on progesteronioire, ja vähän on painetta oikean munasarjan tienoilla, mutta se on joko hydrosalpinksin aiheuttamaa tai sit alkavia menkkoja. Ja juu, kyllähän mä muistan, ettei
Scarlethillakaan ollut mitään oireita ennen plussaa, mutta silti... Vaikea pitää toivoa yllä, kun olo on näin mitäänsanomaton!
No, ei kauan tarvi hermoilla.
Voimia harmauteen kaikille! Thank god kortisonista, se ainakin pitää mut suht pirteänä tämän alkavan pimeyden keskellä. (En siis todellakaan ole syksyihmisiä.)