Moukka yövieras

  • Viestiketjun aloittaja Paha mieli
  • Ensimmäinen viesti
Paha mieli
Kaverimme kutsui itsensä meille kylään vkonlopuksi, eikä tuonut mitään syömistä/juomista saatika lapsille tuliaisia. Lisäksi jouduimme hakemaan hänet 40km päästä rautatieasemalta ja kun kotiinsa lähti, niin saimme taas tuon saman matkan kyyditä, eikä edes kiitosta saatu. Mielestäni olisi ollut kohteliasta maksaa edes bensakulut :( miten ihminen voi olla noin moukka?? Ei kyllä tarvii enää meille tulla. Koko vkonlopun sain häntä passata, ei edes ruokalautasta laittanut pöydältä koneeseen.
 
Joo, onhan noita. Roskia vaan heittelevät lattioille ja voi sitä pakkoseurustelua... tosi uuvuttavaa. Mutta kummasti niitä kiireitä alkaa ilmaantua, kun moukka taas kutsuu itsensä yökylään. Mukavia ystäviä on ilo kestitä!
 
Huutelen puskista
Täällä Lapissa ja myös isovanhempieni synnyinseuduilla Etelä-Pohjanmaalla otettaisiin moukkamaisena pikemminkin se, jos vieras toisi eväät mukanaan. Ollaan melko vieraanvaraista porukkaa. Tässä on varmaan alueellisia eroja.
 
  • Tykkää
Reactions: Nyynä
Natto
Itse olen Helsingistä eikä tulisi mieleenkään odottaa vieraalta tuliaisia lapsille, omia eväitä eikä varsinkaan bensarahaa! Eikä todellakaan tarvitse mitään astioita ruveta korjaamaan tai siivoamaan :D mistä AP olet kotoisin? Taitaa olla kulttuurieroja....
 
"Helmi"
Täällä Lapissa ja myös isovanhempieni synnyinseuduilla Etelä-Pohjanmaalla otettaisiin moukkamaisena pikemminkin se, jos vieras toisi eväät mukanaan. Ollaan melko vieraanvaraista porukkaa. Tässä on varmaan alueellisia eroja.
Kieroon minäkin katsoisin, jos eväiden kanssa kylään tultaisiin.
Sitten ymmärrän, jos on oikein vaikeat ruoka-aineallergiat mutta perus pirkot ja paavot on tervetulleita ilman omia syömisiä.

Mutta toivoisin kyllä että vieras osallistuisi ruoanlaittoon, kattamiseen ja tiskien kanssa.
 
No mun mielestä jos itse kutsuisin itseni toisille yökylään koko viikonlopuksi niin en kyllä kehtaisi olla siellä vaan passattavana ja toisten vaivana. Ja vaikka mut olisi kutsuttu niin silti tekisin parhaani ettei musta olisi liikoja vaivaa. Noita tuliaisia ei omassa kaveripiirissä ole tapana viedä toisten lapsille, ellei nyt kyse ole kummilapsesta jota harvoin näkee.
 
Mulla on kaveri joka aina tuo lapselle jonkun lahjan ja mulle jotain kun tulee kylään. Ihan kiva ei siinä mitään, mutta kauheet paineet aina kun pitää keksiä jotain kun menee niille. Helpompaa jos ei toisi mitään.
Mä en kyllä odota, että vieraat siivoisi omat jälkensä tai tekis meillä ruokaa. Olen myös aina tarjonnut bussimatkat meille, onhan vieras jo joutunut maksamaan junamatkansa meille.
Meillä ei myöskään ole mitään asiaa omien eväiden kanssa, kyllä minä vieraani kestitän.
Voi olla alueellisia eroja tästä asiasta.
 
Ap täällä
Kyseessä oli vieläpä yhden lapsemme kummi ja on viimeeksi 2v.sitten käynyt meillä. Ihan surutta unohtaa synttärit&joulut :( itsellä ei ikinä olisi pokkaa moiseen käytökseen. (Kanta-hämeestä ollaan, joku kyseli)
 
Ap täällä
muonitus sinänsä ongelma ollutkaan, vaan vieraamme odotti pöydässä kuin ruustinna konsanaan valmista muonaa, eikä tarjonnut apua :( itse vielä rv 30 ja helvetinmoisissa liitoskivuissa kärvistelen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap täällä;29947029:
muonitus sinänsä ongelma ollutkaan, vaan vieraamme odotti pöydässä kuin ruustinna konsanaan valmista muonaa, eikä tarjonnut apua :( itse vielä rv 30 ja helvetinmoisissa liitoskivuissa kärvistelen.
Ymmärrät varmaan, että on ihmisiä joiden mielestä vieraan ei tarvitse tehdä mitään.
 
vierassssssssssss
Passaaminen on hieman sellainen vapaaehtoinenkin päätös isäntäväeltä. Ajattelemattoman vieraan voi laittaa hommiinkin ja kiikuttamaan lautasen pesukoneeseen, jos ei itse jaksaisi kaikkea. Sinullakin täysin hyvä syy ollut pyytää apua.

Liika vaikeneminenkin tyhmistää ihmisiä. Jos kukaan ei ikinä uskalla sanoa mitään ja sanomista pidetään sopimattomana, niin miten joku sitten tajuakaan mitään? Asioista voi sanoa nätisti ja pyytää apua.
 
Natto
Alkuperäinen kirjoittaja Ap täällä;29947029:
muonitus sinänsä ongelma ollutkaan, vaan vieraamme odotti pöydässä kuin ruustinna konsanaan valmista muonaa, eikä tarjonnut apua :( itse vielä rv 30 ja helvetinmoisissa liitoskivuissa kärvistelen.
Itse varmasti tarjoisin apua mutta en sitä vierailta odota. Varsinkaan jos on joku joka ei ole kiinnostunut kokkaamisesta. Eikä lapseton ymmärrä liitoskivuista välttämättä yhtään mitään. Pakko vielä kysyä. Olisitko yhtä harmistunut jos vieras olisi ollut miespuolinen?
 
vvvvvvv
Alkuperäinen kirjoittaja Ap täällä;29947029:
muonitus sinänsä ongelma ollutkaan, vaan vieraamme odotti pöydässä kuin ruustinna konsanaan valmista muonaa, eikä tarjonnut apua :( itse vielä rv 30 ja helvetinmoisissa liitoskivuissa kärvistelen.
Onko sinulla mies, peräkamarinpoika vai hiiri kumppanina?
 
Mä en kehtaisi mennä tyhjin käsin yökylään, ellei olisi sitten joku erittäin erittäin läheinen ihminen kyseessä. Veisin vaikka viinipullon tai edes kukkia. Enkä heittelisi roskia lattioille, tarjoaisin apuani esim. ruoanlaitossa, jos on lapsia niin veisin vaikka karkkipussit tms. tuliaisiksi ja ennenkaikkea KIITTÄISIN isäntäväkeä lähtiessäni. Mutta meitä on niin moneen junaan...
 
rouva ruotsinkielinen
Tampereella kun asuu työläisiä niin se on tuollaista. Meillä Kauniaisissa vieraiden ei todellakaan tarvitse tuoda syötävää mukanaan. Bensarahaakin meillä on riittämiin ja autonkuljettaja kyyditsee vieraat kentälle.
 
viieras
Kieroon minäkin katsoin kun tuttu perhe tuli meille ensimmäisen kerran yökylään, kauppakassien kera!!!!

Ja tietty söivät omat eväänsä. Siinä sit miehen kanssa ihmeteltii mihin työnnetää jogurtti maidot ja leivät jotka oli vieraita varten varattu.
 
Meilläpäin on varmaan kulttuurillinen ero, että kerrotaan odotuksista ja toiveista asianomaisille ihmisille. Mä esimerkiksi voin etukäteen puhua ihmisen kanssa ja kertoa, miten ruokajärjestelyt menevät (esim. me tehdään ruoka, tuo sä joku viini/kahvipullat tms). Koska olen talon asukas ja tiedän toimintatavat, yleensä kerron niistä vieraan saapuessa: mihin laittaa likaiset astiat ja mistä saa puhtaat, missä ovat roskikset ja kierrätysastiat, mihin voi purkaa tavaransa ja missä aikataulussa talonväkin elää. Niin vieraita en talooni haluaisikaan, etten pystyisi normaaleja käytännön asioita hänen kanssaan kommunikoimaan.
 
viera.s
Minusta on kohteliasta jotain tuliaisia viedä, mutta perusruuan olettaisin kyläpaikan jo hankkineen. Joten sellaista en veisi, enkä vierailtakaan odottaisi. Ihan tyhjin käsin tulevaa yövierasta pitäisin kuitenkin pikkaisen huonotapaisena. Joku "vieraampi vieras" saa minun puolestani odottaa tarjoilua pöydässä, mutta läheisemmän kaverin toivoisin osallistuvan kokkailuun ihan siksi, että se on kivempaa yhdessä.

Bensarahojen tarjoaminen on vähän siinä ja siinä. Itse en sellaisia vailla ole enää nykyään ja kokisin suorastaan kiusalliseksi, jos rahaa tyrkytettäisiin. Mutta jos tietäisin että kyyditsevä perhe on pienituloinen tai tarkka raha-asioissa, tarjoutuisin maksamaan bensakulut.

Aloittajan kertomuksessa pidän moukkamaisimpana sitä, että kummilapselle ei tuotu mitään tuliaista, vaikka joulu- ja synttärilahjatkin on jääneet hankkimatta. Muita juttuja en niin pahana pidä.
 
mä...
Meilläpäin on varmaan kulttuurillinen ero, että kerrotaan odotuksista ja toiveista asianomaisille ihmisille. Mä esimerkiksi voin etukäteen puhua ihmisen kanssa ja kertoa, miten ruokajärjestelyt menevät (esim. me tehdään ruoka, tuo sä joku viini/kahvipullat tms). Koska olen talon asukas ja tiedän toimintatavat, yleensä kerron niistä vieraan saapuessa: mihin laittaa likaiset astiat ja mistä saa puhtaat, missä ovat roskikset ja kierrätysastiat, mihin voi purkaa tavaransa ja missä aikataulussa talonväkin elää. Niin vieraita en talooni haluaisikaan, etten pystyisi normaaleja käytännön asioita hänen kanssaan kommunikoimaan.
Näin meilläkin, poikkeuksena muissa maissa asuvat sukulaiset, joita nähdään kerran viiteen - kymmeneen vuoteen. Heitä passaan tietenkin.

Nykypäivän ihmiset ovat niin pirun nyhveröitä, ettei tohdita edes perusjutuista puhua. Onneksi itselläni ei tarvitse kyläillä paikoissa, joissa en tiedä miten toimin. Olisi todella ahdistavaa mennä sellaiseen paikkaan kylään.
 

Yhteistyössä