Älä ihmettele yhtään tuntemuksiasi, eivät ne niin outoja ole. Kyllä se on ihmisen biologiaan kuuluva juttu huolehtia lähinnä omistaan. Tosin näkee eläinmaailmassakin yksilöitä jotka adoptoivat toisen poikasia, mutta harvemmin....
Olen itse lähinnä samassa tilanteessa kuin sinä, en voi oikeastan juuri sietää mieheni lapsia. Toisen kanssa ollaan ihan jatkuvasti nokakkain eikä mikään ikinä ole hyvin. Odotan aina kovsti päivää kun lapset lähtevät äidilleen ja saan olla kokonaisen viikon rennosti, pinnistämättä, esittämättä yhtään mitään. Sekin on erittäin rankkaa, olla koko ajan jotain muuta kuin on.
Näitä paineita ei muuten esiinny isäpuolilla, ainkaan meillä! Mies kun on välillä melko avoimestikin vihmielinen minun lapsilleni ja puolustelee ainoastaan omiaan. Komentaminen ja rangaistusten jako on hänelle mieluisaa, isän muut tehtävät ilmeisesti eivät....Eikä kukaan oleta hänen vetävän täydellisen isän roolia minun isättömille lapsilleni, en edes minä.
Vaan toista se on äitipuolilla. He ovat avointa riistaa suvulle ja exille, kaikkea sopii arvostella....Niinpä niin.
Äitipuolille on annettu kaikki velvollisuudet muttei mitään oikeuksia. Valitettavasti. Virheitä ei saisi tehdä. Lapsia koskevia päätöksiä en saa tehdä, mihinkään virallisiin palavereihin tms. minun ei oleteta osallistuvan, myöskään lasten terveyttä koskevia asioita minulta ei kysytä, silti minä olen tervetullut hoitamaan 24/7 toisen naisen lapsia, tekemään ruokaa ( hyi , taas tätä paskaa ), siivoamaan, pyykkäämään, kasvattamaan ja opettamaan heille tätä elämää ja siinä tarvittavia taitoja, sietämään kaikenlaista käytöstä ja nimittelyä jne jne.
Minulla on joskus mitta aivan täynnä.
Olenkin päätynyt tällä hetkellä sellaiseen ratkaisuun, että jäljittelen tapaa jolla mieheni oman hommansa tässä perheessä hoitaa. En osoita mitenkään pitäväni hänen lapsistaan, pyrin ainoastaan tulemaan toimeen. En ota vastuuta heidän kasvtuksestaan muussa muodossa kuin että ollessani yksin heidän kanssaan toki huolehdin turvallisuudesta ym. perusasioista, muuten en mieti tarvitseeko heille esim. lukea, onko heillä tylsää tms. En oikeastaan ole näkyvästi heille sen enempää kuin mitä minun lapseni näkevät isäpuolessaan katsoessaan häntä: oman vanhemman valitseman puolison, joka on joskus ihan kiva mutta useimmiten inhhottava. En jaksa enkä halua hoitaa yhtään äidin tehtävää koskien mieheni lapsia, heillä on 1 isä ja 1 äiti omasta takaa, sekä kattava joukko muita sukulaisia jotka kyllä hoitavat nuo tehtävät. Minun lapsillani on lähinnä läsnä vain minä, siksi he ovat ansainneet kaiken sen hyvän mitä minä heille voin tarjota. Sen myös teen.
Joten, et sinä ole sen kummempi kuin me muutkaan äitipuolet, olet vain sortunut liikoihin odotuksiin. Luovu niistä ja suhtaudu lapseen kuten vieraaseen aikuiseen, asiallisesti . Minä yritän samaa