Miten suhtaudun...

[Heleena1]

Miten suhtaudun mieheen, jonka kanssa kommunikointi on hankalaa? Vähän taustaa... Mies tulee kodista, missä on ollut kriittinen ellei jopa negatiivinen ilmapiiri. Siellä on arvostettu omatoimisuutta ja älykkyyttä, joskin niin, että sitä ei ole kehuttu vaan kaikkea muuta on arvosteltu. Mies on nuoruudessaan ollut varsinainen besserwisser (ja on yhä, kuten "kaikkitietävä" äitinsäkin) ja pikkuvanha. Kotona ei ole näytetty tunteita eikä niistä ole puhuttu - keksustelut ovat olleet "asialinjalla". Eikä miestä ole kannustettu tai kehuttu ylipäänsä, mitään mallia naisen hemmottelusta, perheenkeskeisestä yhdessä viihtymisestä, tunteiden osoittamisesta, rakastamisen sanomisesta tai hauskanpidosta ei kertakaikkiaan ole olemassa.

Nyt sitten meidän suhteessamme mies on varsinainen nipottaja - hän haluaa kontrolloida kotitöitä ja jakelee pyytämättä neuvoja. Asioiden pitäisi kotona mennä kuten hän haluaa. Hänen on vaikeaa sanoa mitään positiivista: ensin on puhuttava kaikki negatiiviset asiat juurta jaksain ja sen jälkeen hän ehkä uskaltautuu sanomaan jotain hyvää. Hän ei ole paha eikä ilkeä, mutta on turhauttavaa, että hän esim. kommentoi vain humoristisesti ulkonäköäni ja vain pakon edessä pystyy sanomaan pitävänsä minua tosi kauniina. - Siis onko se nyt niin vaikeaa sanoa minulle katsoen suoraan silmiin ja vapaaehtoisesti vielä?

Mies ei myöskään vie minua minnekään, no vaikka leffaan tai ulos, koska ei "uskalla". Hän kai pelkää jollain oudolla tapaa menettävänsä kasvonsa jos valinta ei ole täydellinen, vaikka en ihan käsitä, miksi hän ajattelee niin. Ainakin hän on sitä mieltä, että kun kotoa ei ole mallia siitä, miten naista kohdellaan hyvin, niin hän ei siihen oikein pysty vaikka haluasisi.

Sama pätee tunteista puhumista - kuten snaottu, hän lähestyy asioita ongelmien kautta, vaikka välillä olisi mukavaa puhua hyvistä asioita. Ne eivät ikäänkuin ole näkyviä hänelle. Eikä hän tietenkään sano, että rakastaa minua, vaikka selvästi haluaa olla kanssani.

Mitä asialle voisi tehdä? Olen yrittänyt kertoa, että minulle olisi tärkeää saada positiivista palautetta, mutta asiat ovat kuitenkin yhä näin.

 

[Ap.]

Voisin vielä liätä, että fyysinen läheisyyskin on sellaista epäsuoraa. Halaamme ja olemme sylikkäin kun katselemme tv:tä, mutta miehen on jotenkin vaikeaa olla lähellä heti kun telkkari suljetaan. Hän tuntuu haluavan läheisyyttäni, esim. kutittaa minua, mutta ei osaa tai uskalla halata ja olla läsnä ja lähellä. Hän pitää illalla viimeksi kiinnin kädestäni, mikä on mukavaa, mutta suutelustakin tulee aika usein vitsi, hän tekee sitä usein jotenkin tahallaan hassusti, aivan kuin hän ei uskaltaisi tehdä sitä tosissaan...

 

[voi hyvän tähen]

Et sunka sinä miun miehest kirjota.

 

[Ap.]

Voisin vielä liätä, että fyysinen läheisyyskin on sellaista epäsuoraa. Halaamme ja olemme sylikkäin kun katselemme tv:tä, mutta miehen on jotenkin vaikeaa olla lähellä heti kun telkkari suljetaan. Hän tuntuu haluavan läheisyyttäni, esim. kutittaa minua, mutta ei osaa tai uskalla halata ja olla läsnä ja lähellä. Hän pitää illalla viimeksi kiinnin kädestäni, mikä on mukavaa, mutta suutelustakin tulee aika usein vitsi, hän tekee sitä usein jotenkin tahallaan hassusti, aivan kuin hän ei uskaltaisi tehdä sitä tosissaan...

 

[Jaakko 1]

Mieheltä parisuhteessa. Ettei tarvitse rivien välejä lukea.

 

[vaikea tapaus,.]

Tekstistä päätellen, mies on vaikea luonteeltaan. Et ihan vähällä tätä ihmistyyppiä toiseksi muuta.
Onko teillä rakkautta välilänne, ei ainakaan tule sellaista tunnetta että olisi.
Joku keskustelu olisi hyvä asiasta pitää. Ja jopa miettiä, kannattaako tuommoista suhdetta edes jatkaa. Pidemmän päälle se on kyllä aika raskasta.

 

[Ap.]

Niin, en haluakaan muuttaa miestä, vaan haluaisin kuulla, mitä mieltä olette tilanteesta (onko jollain kokemusta?) ja miten tähän voisi rakentavasti suhtautua?

 

[Ap.]

Ja vielä lisää taustaa... Mies on sanonut mm., että hän ei oikein ole uskaltanut olla oma itsensä minun kanssani, koska pelkää, etten hyväksy häntä sellaisena. Hän ei myöskään ole uskaltanut tehdä oikein mitään, koska pelkää eroa yli kaiken, ja se jotenkin "jäädyttää" kaikki spontaanit teot tai tunteet. Hän on jotenkin aivan hurjan turvaton ihminen.

 

[niin kuin minä]

Kuulostipa aivan meikäläiseltä, tosin olen toista sukupuolta. Mitäpä tuohon osaisi neuvoa, itsestä alkaa tuntua, että jospa eläisi yksin loppuelämän. Kyllä niitä positiivisia asioita on sisimmässä mutta niitä ei vain saa ulos. Jotenkin vain negatiivisille jutuille on ulostuloaukot ja muut on tukossa. En tiedä, mieheni pitää varmaan minua varmaan maailnan vaikeimpana ihmisenä. En ihmettele.

Ise haluaisin kai miehellenikin sanoa, että usko, että sitä rakkautta on tälläkin puolella, vaikka sitä en nyt jotenkin saa ulos. Vielä vähemmän saan sitä näytettyä jos sitä oikein aletaan kyttäämään ja odottamaan oikein urakalla. Sitten jähmeydyn vain lisää. Tällaista

 

[Ap.]

Kiitos vastauksestasi! Tiedätkö yhtään, mistä tuo johtuu? Minun mieheni nimenomaan viestittää, että hänellä on hyviäkin asioita sisällään, mutta niitä on niin vaikea sanoa. Hän sanoo mm. että olen hänelle tärkeä, mutta että hän ei vaan oikein pysty muuten puhumaan. Miksi niin on? Lapsuudenkodista johtuen? Minä olen tehnyt sen virheen, että olen odottanut ja kytännyt "oikein urakalla" ja se on ahdistanut miestä. Olen ajatellut sanoutua siitä irti ja olla oma itseni. Minulle on luonteenomaista antaa suoraa palautetta (että rakastan), joten ehkä asia pitää nähdä niin, että pyrin olemaan oma itseni ulkoisista asioita riippumatta. Ei kai toisen rakastamisen ilmaiseminen kuitenkaan ahdista, vaikkei itse osaa sanoa mitään?

 

[niin kuin minä]

No luulen, että sieltä lapsuudesta nämä tulee kun mitään muuta ei ole saanut kuin negatiivistä palautetta. Koko perhe niin tunnevammaisia täynnä kun olla ja voi. Alkoholismia ja väkivaltaa..
Itse olen kyllä kovasti yrittänyt näitä solmuja aukoa mutta ei se vaan niin helppoa ole. Monesti päätän, että nyt näytän tunteeni ja kehun siitä ja siitä miestäni, kun hän on jotain kivasti tehnyt. Mutta sitten kun siinä olen miehen edessä niin en saakaan niitä sanoja ulos. Arvaa harmittaako kun kyllähän sitä jokainen haluaa jotain hyvää kuulla toiselta.
Ei minua ahdista jos toinen sanoo, että rakastaa mutta se tilannehan on sellainen, että sitä vastakaikua odotetaan kuitenkin, niin se tekee siitä kumminkin ahdistavan tilanteen.
Meillä mies on paljon reissutöissä ja aika paljon sitten tekstiviesteillä pelaamme sen ajan, joten se on varmaan pelastanut paljon, koska kirjoittamalla kyllä pystyn itseäni ilmaisemaan.
Se turvallisuuden tunne kai tulisi, että tulisi hyväksytyksi juuri sellaisena kun on mutta kuka meidät "rakkausvammaiset" sitten hyväksyisi tämmöisenä. Kun olisi turvallinen olo olla, voisi ehkä päästää suustaan niin kömpelöitä rakkaudentunnustuksia.

 

[Ap.]

Mieheni perhe kuuluu tuohon "tunnevammaisten" kastiin. Isä on alkoholisti ja äiti on jäänyt siihen tilanteeseen ja uhkuu vihaa miestään kohtaan. Veli on katkaissut välit kaikkiin.

Tuntuu sitlä, että miehen pitää todella kerätä itsensä, jotta hän pystyy sanomaan jotain hyvää ja yleensä hänen positiiviset kommentit ovat sellaisia, että "kyllä mä susta tykkään, vaikka...". Näyttää ja tuntuu siltä, että hän yrittää (hän itse sanoo, että haluaa huomioita kutittelemalla minua, kun ei muuten osaa lähestyä), mutta minulla on sama tunne miehestä kuin sinulla oman käytöksesi suhteen: huomaan että hän on pitkään miettinyt jotain hyvää, mutta joko se tulee jotenkin aivan kökössä muodossa tai sitten se ikäänkuin katkeaa. Tiedän, että häntä harmittaa se, ettei hän pysty sanomaan minulle asioita suoraan. Hän on kertonut haluavansa sitä ja toivovansa että pystyisi sanomaan rakastavansa.

Mies on myös viestittänyt tuosta hyväksytyksi tulemisesta sellaisena kuin hän on. Mutta se on kauhean vaikeaa meille ei-niin-traumatisoiduille. Mies kaipaa kuulemma ennen muuta turvaa, mitä olen yrittänyt antaa, mutta tietysti minulla menee välillä hermo, kun toinen päästelee negatiivisia asioita ja heittelee vitsejä sen sijaan että olisi aidosti läsnä. Mutta alan vähitellen ymmärtää tätä: yritän oikeasti lopettaa hänen ahdistelunsa ja olla oma itseni.

 

[niin kuin minä]

Ehdottomasti ole oma itsesi. Minä en ainakaan kantaisi kaunaa, jos mieheni sitten päättäisi, ettei halua elää kanssani, jos se tuntuu liian vaikealta.Tiedostan kyllä omat puutteeni, liiankin hyvin. Tosin jonkinlaista positiivista ajatusta pidän yllä, että minäkin vielä muuttuisin, jos en sitten tässä suhteessa niin vaikka sitten seuraavassa.

 

[Ap.]

Joo, miehen edelliset suhteet ovat kaatuneet tämän asian takia ja minusta tuntuu, että hän pinnistelee kovasti, jotta tämä suhde onnistuisi. En haluaisi jättää häntä, mutta tietysti pelottaa tuo käytös. Mies on myös sanonut sellaista, että hän ei missään nimessä halua minun kärsivän - mieluummin ero kuin se että minulla on jatkuva paha olo. Tällä hetkellä haluan eniten luoda turvaa - ehkä se tarkoittaa sitä, että joudun pistämään itseni peliin ilman että ainakaan heti saan mitään takaisin, mutta alan viestiesi kautta ymmärtää tilannetta aivan uudella tavalla. Tämä on ollut niin hämmentävää: toisaalta mies viestittää haluavansa olla kanssani ja toisaalta taas on tuntunut ettei hän sitten haluakaan. Mutta kyse taitaakin olla siitä, että hän oikeasti haluaa muttei ihan pysty. Väärinymmärrykset ovat iso riski, koska kyllähän hiljaisuus vastauksena rakkaudentunnustukseen on aika kova isku ja sitten alkaa kyseenalaistaa toisen tunteita... Kiitos, olet antanut tosi hyvin näkökulmaa toisen osapuolen tilanteeseen!

 

[Ap.]

On vielä ykis aisa, minkä suhteen olen vähän neuvoton. Alamme olla siinä iässä, että lapsia pitäisi ihan vakavasti harkita jo niitä haluaa. Mies on pariaatteessa suhteemme alussa haluavansa niitä, mutta ollessaan nyt noin tukossa hän ei oikein tiedä mistään mitään. Tästä asiasta on vaikea puhua, mutta samalla siitä on pakko, koska en voi jäädä odottelemaan hirveän pitkäksi aikaa. Yritän olla ottamatta asiaa henkilökohtaisesti, torjuntana, vaan ajattelen, että hän ei vain osaa toivoa eikä unelmoida mistään, eikä luota itseensä ja omiin päätöksiinsä jostain syystä. Tämäkään ei liity minuun, mutta asiaan on vähän vaikeaa suhtautua.

 

[Sarppana]

Kiitos vastauksestasi! Tiedätkö yhtään, mistä tuo johtuu? Minun mieheni nimenomaan viestittää, että hänellä on hyviäkin asioita sisällään, mutta niitä on niin vaikea sanoa. Hän sanoo mm. että olen hänelle tärkeä, mutta että hän ei vaan oikein pysty muuten puhumaan. Miksi niin on? Lapsuudenkodista johtuen? Minä olen tehnyt sen virheen, että olen odottanut ja kytännyt "oikein urakalla" ja se on ahdistanut miestä. Olen ajatellut sanoutua siitä irti ja olla oma itseni. Minulle on luonteenomaista antaa suoraa palautetta (että rakastan), joten ehkä asia pitää nähdä niin, että pyrin olemaan oma itseni ulkoisista asioita riippumatta. Ei kai toisen rakastamisen ilmaiseminen kuitenkaan ahdista, vaikkei itse osaa sanoa mitään?

Oma mieheni on myöskin samanlaisesta kodista, 20 -vuotta on koulutettu piilottamaan tunteensa mahdollisimman tehokkaasti. Itse taas olen hyvin avoin ja rehellinen tunteistani, ja nyt hakannut päätäni seinään neljän vuoden ajan. Joka asia täytyy kaivaa esiin teräslapiolla, ja vielä senkin jälkeen joutuu arvailemaan onko tämä rehellistä vai miellyttääkö hän vain minua. Hän välttelee ristiriitoja viimeiseen asti, ja niitä välttääkseen hautaa kaikki omat mielipiteensä ettei vain ärsyttäisi minua millään tavalla. Olen tällä hetkellä aivan kuin "puudutettu" omien tunteideni suhteen, en enää tiedä mitä uskallan näyttää ja mitä en. Itse olen tottunut siihen, että jos joku ärsyttää tai on huonosti, siitä kuuluisi jutella ja asia kuuluisi selvittää. Olen myös ulkoisesti iloinen ihminen, ja helposti lähestyttävä, ja huomaan että en ole sitä enää niin paljon mieheni läsnäollessa, ettei hänellä ole epämukava olla. Ja hulluinta on, että hän väittää ihastuneensa juuri iloisuuteeni ja avoimuuteeni. Ja nyt en voi olla sitä, koska hänelle tulee siitä epämukava olo.

Tällä hetkellä asiat ovat niin umpisolmussa ja itse olen niin onneton, että ero ei ole kaukana. Vaikkakin mieheni on muuttunut valtavasti ja päässyt estoistaan. Olen kuitenkin niin kauan hakannut päätäni siihen seinään, että en tiedä onko paluuta takaisin. Sanoisin sinulle että lähde, jos voit. Periaatteessa ihmiset eivät muutu kuitenkaan niin paljon. Jos vuosia vain joutuu uskomaan että kyllä se toinen rakastaa ilman mitään konkreettista todistetta, se usko loppuu kyllä pikkuhiljaa... Itse olen jo liian syvällä uskaltaakseni niin vain lähteä.

 

[Ap.]

Kuulostaa tutulta. Mies ihastui myös minuun juuri siksi, että olin niin iloinen ja avoin ja spontaani. Ja nyt se on vaikeaa minulle, koska on kauhean raskasta olla lähellä ihmistä, joka tuntuu kumisevan tyhjyyttä sisältä. Me pystymme puhumaan asioista rehellisesti, mikä on hyvä asia. Tiedän, ettei mies sano mitään miellyttääkseen minua. Hän on myös käynyt terapiassa ja edellisen kumppaninsa kanssa pariterapiassa. En tiedä, riittääkö se.

Ristiriitojen välttelykin on tuttu juttu. Minusta riita puhdistaa mukavasti ilmaa, mutten pysty siihen hänen kanssaan. Hyvää on kuitenkin se, että mies kannustaa minua kertomaan, jos jokin asia on vialla ja pystymme keskustelemaan siitä.

 

[pit.]

Voi Sarppana, olen pahoillani puolestasi. Mun mielestä kannattaisi kuitenkin vielä käydä vaikka yhdessä terapiassa. Jos tietää varmasti tehneensä kaikkensa, eteenpäin jatkaminen vaikka yksinkin, voi olla helpompaa.

 

[Ap.]

Minusta pit. on oikeassa... Voimiaan ei voi tällaiseen käyttää loputtomasti eikä itseään saa hukata. Jos asiat menevät eteenpäin edes vähän, niin se on hyvä. Ei toista todellakaan voi muuttaa, mutta jotain uutta voi aina oppia, vaikka sitten terapiassa.

 

[Sarppana]

Itsekin luonnehtisin miestäni parhaaksi ystäväkseni, puhumme paljon ja ihan kaikesta. En vain tiedä jaksanko enää yksin kannatella tätä parisuhdetta... Mies sanoo tuntevansa paljon, ja hellii kyllä nykyään kovasti ja on muuttunut paljon suhteemme alusta. Mutta jo suhteen perusta on ollut heikoilla jäillä, hän on ollut kovin sulkeutunut alusta asti, ja kaikki suuret asiat suhteessamme ovat minun aloitteestani tehty. Ja näin ollen myös vastuu näiden suurten asioiden päättämisestä. Hän kyllä vakuuttaa olevansa onnellinen ja olleensa alusta asti yhtä rakastunut kuin minäkin, mutta sitä on vaikea uskoa näin jälkikäteen. En osaa muuten selittää kuin että olen uskonut vain sen, mitä hän sanoo, vaikka käytös ei tuekaan sitä, mitä hän on sanonut.

Kaipaan valtavasti sitä, että näen miehen katseesta mitä hänelle merkitsen. Mieheni pelkää niin paljon tunteita, että ne on piilotettu jonnekin hyvin syvälle. Pää on kyllä ihan sekaisin, ja tuntuu että ainoa ratkaisu olisi muuttaa ainakin hetkeksi asumaan yksin, jotta mieheni voisi selvittää itselleen asioita lapsuudestaan sekä siitä, mitä hän elämältään haluaa. Olen kyllästynyt sitä häneltä selvittämään ja kaivamaan esille sitä miestä, jonka aikanaan olen edessäni nähnyt ja johon olen rakastunut.

 

[Sinun oma Nylkky]

Voi Sarppana, olen pahoillani puolestasi. Mun mielestä kannattaisi kuitenkin vielä käydä vaikka yhdessä terapiassa. Jos tietää varmasti tehneensä kaikkensa, eteenpäin jatkaminen vaikka yksinkin, voi olla helpompaa.

Sinä jos kuka tarvitsee terapiaa. Eikö sulla ole muka itselläsi mitään ongelmia? Minun mielestäni kyllä. Laita joskus omia asioita likoon, äläkä anna muille ohjeita. Vaikka et kysy, annan sinulle kullanarvoisen neuvon: Pysy yksi kuukausi pois täältä. Huomaat silloin (tuskin) oman lapsellisuutesi olla täällä niin perkelen tosissaan.

 

[Ap.]

Voisitteko aloittaa oman ketjun tuolle ruotimiselle?

 

[Kaikkien nylkkyjen äiti]

[viesti moderoitu]

 

[Ap.]

Sarppana, tunnistan kovin hyvin kaipuusi kokea ja nähdä miehesi tunteet. Sitä minäkin kaipaan omalta mieheltäni. Mutta olisiko mahdollista se, mitä minä aion yrittää: lopettaa kaikki miehen muuttamiseen tähtäävä toiminta ja käyttää IHAN KAIKKI energia omaan hyvinvointiisi? Se vaatii toisesta irrottautumista ja vanhojen käytösmallien hylkäämistä, mutta lienee ainoa tapa saada jumiutunut tilanne jotenkin liikkeeseen. Minä olen ajatellut etsiväni itsestäni sen ilon, mikä on minulle luonteenomaista. Kun se löytyy niin voi olla, etten jaksa enää miestäni. Tai sitten voi olla, että ymmärään häntä paremmin ja olemme läheisempiä kuin koskaan.

 

[uskomatonta!]

Sarppana, tunnistan kovin hyvin kaipuusi kokea ja nähdä miehesi tunteet. Sitä minäkin kaipaan omalta mieheltäni. Mutta olisiko mahdollista se, mitä minä aion yrittää: lopettaa kaikki miehen muuttamiseen tähtäävä toiminta ja käyttää IHAN KAIKKI energia omaan hyvinvointiisi? Se vaatii toisesta irrottautumista ja vanhojen käytösmallien hylkäämistä, mutta lienee ainoa tapa saada jumiutunut tilanne jotenkin liikkeeseen. Minä olen ajatellut etsiväni itsestäni sen ilon, mikä on minulle luonteenomaista. Kun se löytyy niin voi olla, etten jaksa enää miestäni. Tai sitten voi olla, että ymmärään häntä paremmin ja olemme läheisempiä kuin koskaan.

Hienoa, juuri noin!
Erittäin hyvä oivallus, tuo antaa jonkinlaisen ratkaisun ja on paras mahdollinen tapa edetä, samaa voi suositella puolisolle, mutta hänelle voi myös mainita, että tyylinmuutos ei merkitse suhteen alasajoa.