Miten selvitä kolmenkympin kriisistä?
- Viestiketjun aloittaja Rolla
- Ensimmäinen viesti
mammammaa
aloita joku uusi rutiini, itse vaihdoin veden ja saippuan kunnon kasvonhoitosarjaan 
rypyt lähtee
rypyt lähtee
wihtori
\
ei ollunna miullakaan, johtu varmaan siitä et oli nii monta rautaa tulessa, silloset opinnot loppusuoralla ja silleen...Alkuperäinen kirjoittaja 18.02.2006 klo 20:55 Jaanuska kirjoitti:Mikä siinä nyt on, ei miulla ollu mitään kriisiä, se on vaa asennoitusmiskysymys tohon vanhenemisseen
Bad Woman
\
Mulla jäi nuoruus "elämättä".Juoksut yms. :/Alkuperäinen kirjoittaja 18.02.2006 klo 20:51 Rolla kirjoitti:
\
Näin mullakin, paitsi että mulla myös murrosikä oli yhtä myllerystä. Kolmikymppisenä kriisi oli jo täysin ohi. Seuraavaksi odotellaan, että 40 tulee täyteen, mutta minkäänlaisesta kriisistä ei ole tietoakaan, päin vastoin, en melkein malta odottaa =)Alkuperäinen kirjoittaja 19.02.2006 klo 09:42 vieras kirjoitti:
IhanHyväOnni
Jonkin verran oli kriisiä täällä. Liittyi lähinnä siihen, että elämässä tapahtuinut niin paljon pienellä ajalla muutto, rakentaminen, työpaikan saanti yms. Siinä sitten mietti, että tätäkö tämä elämä on loppuun asti, päivästä toiseen. Periaatteessa kaikki oli todella hyvin, mutta mieli myllersi ja edessä liian seesteisen näköistä tasaita arkista elämää. Ei siinä muu auttanut kuin tajuta, että tätähän tämä elämä nyt on, aikuisen elämää! Päivästä toiseen samoja arkisia rutiineja ja iloa siitä, että kaikki on hyvin! =)
Päivästä toiseen samoja arkisia rutiineja ja iloa siitä, että kaikki on hyvin! =)Se jo auttaa että tiedostaa että tää on nyssitä ja ei ota itseään kauhian vakavasti vaan huumorilla taaplaa eteenpäin. Eikös se oikeesti ookki nii hupaisaa että kaikki me akat samassa iässä riiseillään Ota uus asenne, älä ota paineita :hug:
ja ei ota itseään kauhian vakavasti vaan huumorilla taaplaa eteenpäin. Eikös se oikeesti ookki nii hupaisaa että kaikki me akat samassa iässä riiseillään Ota uus asenne, älä ota paineita :hug:Itselleni ei kolmenkympin kriisiä kerinnyt tulla, tai se jäi niin monen asian alle: sain veritulpan ja minulla todettiin altistus niihin, äitini kuoli, tätini, jonka omaishoitajana toimin, kuoli. Kriisi meni näitä asioita käsitellessä....
Ehkä ilman noita asioita, kriisi olisi tullutkin, olihan elämä silloin jo hyvin vakiintunutta.
Ehkä ilman noita asioita, kriisi olisi tullutkin, olihan elämä silloin jo hyvin vakiintunutta.
Joo,on se jännää,että noita kriisejä tulee.Oli mulla kolmenkympin kriisi ja myös neljänkympin kriisi(viel vähän meneillään).
Kolmenkympin kriisi päätyi tavallaan siihen,että erosin puolisostani.Oli tosiaan tunne,että tässäkö tämä elämä nyt oli.Kaikki oli hyvin,ihanat lapset.Vakituinen työ,kunnon mies.Olin ehtinyt ajallaan mennäkin ihan kivasti,esim.seurustellut muidenkin miesten kanssa.
Kauheelta tuntui,mies tuntui vastenmieliseltä.En tiedä johtuiko kriisistä vai olinko muuten vaan vääränlaisen miehen löytänyt.
Että enpä osaa neuvoa, kai se on vaan elettävä miltä tuntuu.Siis eihän kukaan muu sun elämää voi elää.Ja tää yksi elämä meillä luultavasti vaan on.
Neljääkymppiä lähestyessä olin jo vakiintunut uuden miehen kanssa.Ja iski hirveä vauvakuume.Joten teimme vauvan.Olemmekin ystävien kanssa puhunut, että joku muutos tulee usein täyskymppi vaiheissa.Rakennataan taloa,mennään naimisiin,erotaan tms.Toisaalta jos kaikki on oikeasti hyvin,olisi kai hyvä päästä yli vaan jotenkin ajan kanssa,ettei rupee säheltämään,hih.
Kolmenkympin kriisi päätyi tavallaan siihen,että erosin puolisostani.Oli tosiaan tunne,että tässäkö tämä elämä nyt oli.Kaikki oli hyvin,ihanat lapset.Vakituinen työ,kunnon mies.Olin ehtinyt ajallaan mennäkin ihan kivasti,esim.seurustellut muidenkin miesten kanssa.
Kauheelta tuntui,mies tuntui vastenmieliseltä.En tiedä johtuiko kriisistä vai olinko muuten vaan vääränlaisen miehen löytänyt.
Että enpä osaa neuvoa, kai se on vaan elettävä miltä tuntuu.Siis eihän kukaan muu sun elämää voi elää.Ja tää yksi elämä meillä luultavasti vaan on.
Neljääkymppiä lähestyessä olin jo vakiintunut uuden miehen kanssa.Ja iski hirveä vauvakuume.Joten teimme vauvan.Olemmekin ystävien kanssa puhunut, että joku muutos tulee usein täyskymppi vaiheissa.Rakennataan taloa,mennään naimisiin,erotaan tms.Toisaalta jos kaikki on oikeasti hyvin,olisi kai hyvä päästä yli vaan jotenkin ajan kanssa,ettei rupee säheltämään,hih.
hohhoijaa taas
\
Ei siittä yli pääse ihan hevin jos se päälle pukkaa. Elämällä kriisin läpi selviää siittä sillä on mun ohje. Ja koitat vaan keskittyä oleelliseen eli elämiseen ja nauttia lapsista ja elämästäsi nyt ja vältä turhaa miettimistä..ei se siittä miettimällä parane..nimim. eletty on kriisit sun muut ja ohi on ne mennyt..onneksi.. :heart:Alkuperäinen kirjoittaja 18.02.2006 klo 20:51 Rolla kirjoitti:
Ikäänyt 32v ja edellisvuosi (ja jatkunut vielä) oli rankka ja koin sen jonkin sortin kolmenkympin kriisiksi.
Just tuntui mullakin siltä että tässäkö tämä nyt on. Tätä samaa arkea hamaan vanhuuteen. ei enää tapahdu mitään jännittävää ym.
Vaikka kaikki periaatteessa hyvin. 2 ihanaa pientä lasta ja hyvä aviomies, mutta silti se oma mieli oli ja on rauhaton ja vähän pettynytkin vaikka en tiedä mihin.
Viime kesänä tuli myös menokausi ja ravintoloissa tuli käytyä aika tiuhaan, siitä miehen kanssa tuli sitten kriisiä ja muutenkin mun juhlimisistä. Onnex nyt huomattavasti sen suhteen rauhallisempaa.
Myös jokin vaihe seksielämän saralla mulla itellä muuttui. Kauheesti tehnyt mieli kokeilla KAIKKEA uutta. Esim. tyttökivaa, ryhmäseksiä, erilaisia leluja ym. Mut meidän seksielämä niin jäissä tätä nykyä että turha edes haaveilla
tässä nyt vain odotellaan että oma mieli rauhoittuisi ja hyväksyisi tämän "vanhenemisen" ja alkaisi taas nauttia arjesta, eikä haikailisi sen nuoruuden vapauden perään.
Tai en minä oikeastaan sen perään haikaile, vaan sen että olisi elämässä vähän enemmän jännistysä, lomamatkoja jne.
Kun tuntuu niin tasapaksulta tää elo.
Mutta aikahan menee tunnetusti nopsaan ja pian jo lapset isoja ja sitten haikailee sitä että kun olisivat vielä pieniä.
Mut mulla selvä 30w kriisi ollut ja tuttavilla useilla myös joten ei se mitään höpö juttua ole.
Just tuntui mullakin siltä että tässäkö tämä nyt on. Tätä samaa arkea hamaan vanhuuteen. ei enää tapahdu mitään jännittävää ym.
Vaikka kaikki periaatteessa hyvin. 2 ihanaa pientä lasta ja hyvä aviomies, mutta silti se oma mieli oli ja on rauhaton ja vähän pettynytkin vaikka en tiedä mihin.
Viime kesänä tuli myös menokausi ja ravintoloissa tuli käytyä aika tiuhaan, siitä miehen kanssa tuli sitten kriisiä ja muutenkin mun juhlimisistä. Onnex nyt huomattavasti sen suhteen rauhallisempaa.
Myös jokin vaihe seksielämän saralla mulla itellä muuttui. Kauheesti tehnyt mieli kokeilla KAIKKEA uutta. Esim. tyttökivaa, ryhmäseksiä, erilaisia leluja ym. Mut meidän seksielämä niin jäissä tätä nykyä että turha edes haaveilla
tässä nyt vain odotellaan että oma mieli rauhoittuisi ja hyväksyisi tämän "vanhenemisen" ja alkaisi taas nauttia arjesta, eikä haikailisi sen nuoruuden vapauden perään.
Tai en minä oikeastaan sen perään haikaile, vaan sen että olisi elämässä vähän enemmän jännistysä, lomamatkoja jne.
Kun tuntuu niin tasapaksulta tää elo.
Mutta aikahan menee tunnetusti nopsaan ja pian jo lapset isoja ja sitten haikailee sitä että kun olisivat vielä pieniä.
Mut mulla selvä 30w kriisi ollut ja tuttavilla useilla myös joten ei se mitään höpö juttua ole.
kriisiä on
olen kohta vuoden kipuillut samojen tunteiden kanssa kuin te muutkin.Ihan ku omaa elämäänsä lukis toisten kirjotuksista.Olen ollut naimisissa kohta 10v, mies hyvä, turvallinen, kiltti, saan liki kaiken haluamani,hyvä isä, osallistuu arkeen ja luotettava mies.Olen ollut tasainen ja rauhallinen ihminen, jolle perhe ja parisuhde ykkönen.
Tuli muutto uudelle paikkakunnalle, lähdin töihin 4kotiäitivuoden jälkeen.Sitten elämään astui huumaantuminen vieraaseen mieheen.Ihan kamalaa...Mies on ihan tays renttu,hulivili,boheemi.Tiedän järjellä että tämä on ihan idioottia.joku yhteys meillä on,paljon on tapahtunut ja silti olen uskollinen omalle miehelleni.Sänkyyn en menis missään tilanteessa.Saatte tuomita minut pystyyn, tuomitsen itsekin.Syytän ja syyllistän itseäni tauotta.välillä tuntuu helpommalta välillä taas tunteet ryöpsähtää.
aiemmin mietin olenko omalla alallani, miksi isona ryhdyn yms mutta nyt ne ajatukset on selkiytyneet.Siinä mielessä rauhallisempi olo.
Silti kuitenkin luotan jotenkin pohjimmiltani että tämä kriisi kasvattaa ja tästäkin selvitään.kai tälläkin on jokin tarkoitus.
Tuli muutto uudelle paikkakunnalle, lähdin töihin 4kotiäitivuoden jälkeen.Sitten elämään astui huumaantuminen vieraaseen mieheen.Ihan kamalaa...Mies on ihan tays renttu,hulivili,boheemi.Tiedän järjellä että tämä on ihan idioottia.joku yhteys meillä on,paljon on tapahtunut ja silti olen uskollinen omalle miehelleni.Sänkyyn en menis missään tilanteessa.Saatte tuomita minut pystyyn, tuomitsen itsekin.Syytän ja syyllistän itseäni tauotta.välillä tuntuu helpommalta välillä taas tunteet ryöpsähtää.
aiemmin mietin olenko omalla alallani, miksi isona ryhdyn yms mutta nyt ne ajatukset on selkiytyneet.Siinä mielessä rauhallisempi olo.
Silti kuitenkin luotan jotenkin pohjimmiltani että tämä kriisi kasvattaa ja tästäkin selvitään.kai tälläkin on jokin tarkoitus.
\
Olin vasta 19-v kun tapasin ukkoni,itseäni paljon vanhemman ja asetuin aloilleni .Olen 2 lapsen äitipuoli ja yhden äiti..Paljon on tullu koettua jo nyt ja alkaa tuntua että tässäkö tämä olikin?! :headwall: Arkea arjen perään!
Kirjoituksesi oli kuin minun tarinani.Erona vain se että ikää vasta nippanappa 26, mutta joku kriisi se mullakkin on..Alkuperäinen kirjoittaja 25.02.2006 klo 09:06 sari kirjoitti:Ikäänyt 32v ja edellisvuosi (ja jatkunut vielä) oli rankka ja koin sen jonkin sortin kolmenkympin kriisiksi.
Just tuntui mullakin siltä että tässäkö tämä nyt on. Tätä samaa arkea hamaan vanhuuteen. ei enää tapahdu mitään jännittävää ym.
Vaikka kaikki periaatteessa hyvin. 2 ihanaa pientä lasta ja hyvä aviomies, mutta silti se oma mieli oli ja on rauhaton ja vähän pettynytkin vaikka en tiedä mihin.
Viime kesänä tuli myös menokausi ja ravintoloissa tuli käytyä aika tiuhaan, siitä miehen kanssa tuli sitten kriisiä ja muutenkin mun juhlimisistä. Onnex nyt huomattavasti sen suhteen rauhallisempaa.
Myös jokin vaihe seksielämän saralla mulla itellä muuttui. Kauheesti tehnyt mieli kokeilla KAIKKEA uutta. Esim. tyttökivaa, ryhmäseksiä, erilaisia leluja ym. Mut meidän seksielämä niin jäissä tätä nykyä että turha edes haaveilla
tässä nyt vain odotellaan että oma mieli rauhoittuisi ja hyväksyisi tämän "vanhenemisen" ja alkaisi taas nauttia arjesta, eikä haikailisi sen nuoruuden vapauden perään.
Tai en minä oikeastaan sen perään haikaile, vaan sen että olisi elämässä vähän enemmän jännistysä, lomamatkoja jne.
Kun tuntuu niin tasapaksulta tää elo.
Mutta aikahan menee tunnetusti nopsaan ja pian jo lapset isoja ja sitten haikailee sitä että kun olisivat vielä pieniä.
Mut mulla selvä 30w kriisi ollut ja tuttavilla useilla myös joten ei se mitään höpö juttua ole.
Olin vasta 19-v kun tapasin ukkoni,itseäni paljon vanhemman ja asetuin aloilleni .Olen 2 lapsen äitipuoli ja yhden äiti..Paljon on tullu koettua jo nyt ja alkaa tuntua että tässäkö tämä olikin?! :headwall: Arkea arjen perään!
\
!
Näin myös miulla. Ei oo ollu kriisin kriisiä, joten enpä osaa selviytymisneuvojakaan jaellaAlkuperäinen kirjoittaja 18.02.2006 klo 20:55 Jaanuska kirjoitti:Mikä siinä nyt on, ei miulla ollu mitään kriisiä, se on vaa asennoitusmiskysymys tohon vanhenemisseen
!Mä en "ikääntymistä" ole kokenut kriisiksi. Olen nyt 31v ja mieheni tapasin kun olin 19v.
Ehdin kyllä oman siivuni vapaasta nuoruudesta elämään ja aika paljon typeryyksiäkin tekemään
Meillä oli vähän yli kuuden vuoden lapsettomuus kriisi ja sen läpi käyminen vie todella mehut sisältä päin :'(
Joten nyt olen vain niin onnellinen kun on kaksi tervettä lasta ja ihana aviomies, että aivan sama minkä ikäinen kalenterin mukaan olen, mieletäni kuitenkin aika "pentu" kun näiden tenavien kasvua saan seurata.
Jos ei lapsia olisi kuulunut niin en tiedä missä kriisissä nyt olisin, tuntisin oloni varmaan satavuotiaaksi.
Turhaa sitä mitään kriisiä itselleen kehittämään kun kaikki on hyvin.... eikö?
Ehdin kyllä oman siivuni vapaasta nuoruudesta elämään ja aika paljon typeryyksiäkin tekemään
Meillä oli vähän yli kuuden vuoden lapsettomuus kriisi ja sen läpi käyminen vie todella mehut sisältä päin :'(
Joten nyt olen vain niin onnellinen kun on kaksi tervettä lasta ja ihana aviomies, että aivan sama minkä ikäinen kalenterin mukaan olen, mieletäni kuitenkin aika "pentu" kun näiden tenavien kasvua saan seurata.
Jos ei lapsia olisi kuulunut niin en tiedä missä kriisissä nyt olisin, tuntisin oloni varmaan satavuotiaaksi.
Turhaa sitä mitään kriisiä itselleen kehittämään kun kaikki on hyvin.... eikö?