V
"Väsynyt"
Vieras
Mun mies on niin laiska ja aikaansaamaton, että mä en tiedä mitä mä enää teen. Oli työttömänä viime vuonna muutaman kuukauden mittaisen jakson, jolloin asui täysin mun siivellä eikä silloinkaan saanut edes pienimpiä kotitöitä hoidettua, vaikka istui kaikki päivät kotona. Päinvastoin sotki vaan. Ja tuon työttömyysajan alussa ei kuukauteen saanut edes aikaiseksi aloittaa työnhakua. Sitten aloitettuaan haki niihin paikkoihin, jotka minä hänelle omien töideni lomasta työkkärin sivuilta linkkasin, minun kirjoittamillani hakemuksilla ja cv:llä (oli pakko saada mies töihin ja alkoi olla neuvot lopussa).
Nyt mies on töissä ja tuo sentään edes jonkun verran rahaa kotiin. Käyttää nykyisin töitään tekosyynä siihen, ettei tee kotitöitä. Eikä millään ymmärrä sitä, että ihan yhtä raskasta tuo siivoaminen on mulle. Ei tee myöskään ruokaa tms, ei mitään. Kun pyydän miestä tiskaamaan, mies lupaa tiskata huomenna. Loppujen lopuksi tiskit lojuu viikon tiskialtaassa haisemassa, kunnes vuori on kasvanut niin isoksi, että minä lupaan tiskata puolet.
Tällä hetkellä mun koti on ihan hirveässä kunnossa. Ja samoin mun mielensää, olen ahdistunut ja masentunut, en saa unta, likaiseen kotiin tuleminen ahdistaa ihan mielettömästi ja samalla olen liian väsynyt siivoamaan.
Välillä vaan ahdistaa niin paljon, että olen romahtanut mieheni nähden muutaman kerran ja yrittänyt selittää kyynelten välistä, miten väsynyt ja ahdistunut olen ja miten tarvitsen hänen apuaan. Hänen ei tarvitsisi tehdä kaikkea, eikä edes paljoa. Vain puolet. Tai edes jotain? Jokaisen kerran päätteeksi mies on halinut ja pussaillut, rauhoittellut, luvannut hoitaa asiat paremmin jatkossa, hellinyt minua loppuillan ym. Ja jokaisen kerran jälkeen onkin sitten hoitanut hommansa ihan hyvin ehkä päivän tai pari, jonka jälkeen rupeaa taas lepsuilemaan.
Enää en jaksa edes itkeä. Olen harmaa ihmisvarjo joka laahustaa päivästä toiseen, antaa tiskivuorten kasaantua ja pölyn kertyä. Vihaan itseäni, en ymmärrä miten näin pienestä asiasta voi tulla näin hirveä "lumipalloefekti", ihan naurettavaa tuntea näin tällaisen asian takia.
Miten saatte miehenne osallistumaan?
Nyt mies on töissä ja tuo sentään edes jonkun verran rahaa kotiin. Käyttää nykyisin töitään tekosyynä siihen, ettei tee kotitöitä. Eikä millään ymmärrä sitä, että ihan yhtä raskasta tuo siivoaminen on mulle. Ei tee myöskään ruokaa tms, ei mitään. Kun pyydän miestä tiskaamaan, mies lupaa tiskata huomenna. Loppujen lopuksi tiskit lojuu viikon tiskialtaassa haisemassa, kunnes vuori on kasvanut niin isoksi, että minä lupaan tiskata puolet.
Tällä hetkellä mun koti on ihan hirveässä kunnossa. Ja samoin mun mielensää, olen ahdistunut ja masentunut, en saa unta, likaiseen kotiin tuleminen ahdistaa ihan mielettömästi ja samalla olen liian väsynyt siivoamaan.
Välillä vaan ahdistaa niin paljon, että olen romahtanut mieheni nähden muutaman kerran ja yrittänyt selittää kyynelten välistä, miten väsynyt ja ahdistunut olen ja miten tarvitsen hänen apuaan. Hänen ei tarvitsisi tehdä kaikkea, eikä edes paljoa. Vain puolet. Tai edes jotain? Jokaisen kerran päätteeksi mies on halinut ja pussaillut, rauhoittellut, luvannut hoitaa asiat paremmin jatkossa, hellinyt minua loppuillan ym. Ja jokaisen kerran jälkeen onkin sitten hoitanut hommansa ihan hyvin ehkä päivän tai pari, jonka jälkeen rupeaa taas lepsuilemaan.
Enää en jaksa edes itkeä. Olen harmaa ihmisvarjo joka laahustaa päivästä toiseen, antaa tiskivuorten kasaantua ja pölyn kertyä. Vihaan itseäni, en ymmärrä miten näin pienestä asiasta voi tulla näin hirveä "lumipalloefekti", ihan naurettavaa tuntea näin tällaisen asian takia.
Miten saatte miehenne osallistumaan?
Tehtiin sopimus, että aina sunnuntaisin lista vilkaistiin läpi ja viikon häviäjä palkitsi sen, joka oli ollut ahkerampi (useimmiten vei syömään tai teki jotain erityisen hyvää ruokaa). Lista oli käytössä ehkä noin 1,5 kuukautta, mutta teki sen mitä toivoinkin - antoi miehelle käsityksen siitä, mitä kaikkea kotona pitäisi tehdä ilman että nalkutan niistä ja auttoi miestä ymmärtämään, kuinka paljon sellaisia kotiaskareita tein, joita hän ei edes huomannut.
