Miten saan kauhean kuolemanpelon loppumaan?

[nanne30]

Tää on kestänyt nyt muutaman kuukauden näin pahana. Kuolema pelottaa mua. Mietin joka ilta kun menen nukkumaan että mitä jos aamulla en enää herääkään. Välillä mua ihan itkettää ja valvonkin sen takia. Mitä jos lapselleni tulee vaikka syöpä? Mitä voin tehdä tälle pelolle? Oon huomannut sellaisen asian että välillä ihan tervekin ihminen kuolee yllättäen Miehelläni on usein pää kipeä, varsinkin viikonloppuisin/loman alussa. migreeniä itse sanoo sen olevan. Mä pelkään että aivokasvain

Tää alkoi oikeestaan jo pari vuotta sitten, olin viimeisilläni raskaana kun terve isäni meni terveystarkastukseen ja jo parin kuukauden kuluttua olikin sydänleikkauksessa. Se oli kamala järkytys ja loppu raskaus menikin sitten itkiessä. Silloin tajusin että vanhempani voivat kuolla ihan koska vaan. Pelkäsin lapsenakin että menetän vanhempani.

Mulla on kaikki niin hyvin. Rahahuolista huolimatta olen erittäin onnellinen miehen ja kolmen lapsen kanssa. Pelkään että tämä loppuu

 

[madametussu]

terapiaan

 

["vieras"]

Tulemalla uskoon.

 

[Sh]

Kannattaa hakeutua mielenterveystoimistoon tai vastaavaan. Taustalla voi olla käsittelemättömiä traumoja, masennusta tms. Puhu ammattilaiselle, saat apua.

 

[tsemppiä]

Ymmärrän sinua täysin Itselläni on ollut sama "ongelma" syksystä asti ja vasta nyt alkaa helpottamaan.. Itse pelkään juurikin sairauksia ja niitä kaikista vakavempia joihin voi kuolla. Minulla oli jopa kaksi viikkoa jatkuvasti päänsärky kun kuulin että nuorella tuttavallani on aivokasvain. Aina kun kuulin jonkun sairauden niin oireet tulivat minulle. Se johti siihen että jopa kävin lääkärissä vähintään kerran kuukaudessa. En osaa sanoa mikä asiaan on nyt auttanut, mutta ehkä se että olen alkanut ajattelemaan että suomessa ja maailmassa on niin paljon ihmisiä ja todellakin harva kuolee nuorena johonkin sairauteen, ennemmin vaikka onnettomuudessa.

 

[tsemppiä]

Kannattaa hakeutua mielenterveystoimistoon tai vastaavaan. Taustalla voi olla käsittelemättömiä traumoja, masennusta tms. Puhu ammattilaiselle, saat apua.

Itselläni tämä juurikin alkoi kun mummini sairastui syöpään, oli todella kipeä ja sitten kuoli.

 

[astrolabe]

Terapiasta saa varmasti ensiapua siihen oman arjen lukkiutumiseen tuossa tilanteessa. Mutta mikä itsellä on auttanut tässä on ensinnäkin kuolevien kohtaaminen, kuoleman hyväksyminen osaksi elämää ja sen kuoleman ymmärtäminen.

Vaikeinta minulle pikkuveljeni kuolemassa oli se, että erittäin vakava sairaus eteni niin hurjalla vauhdilla, muutamassa päivässä vei nuoren miehen. Oma ahdistukseni hänen poismenostaan hellitti vasta saatuani tietää, että lääkäri oli pystynyt kertomaan veljelleni hänen tilanteensa vakavuuden, mutta veljeni ei osoittanut surua tai järkytystä, ei edes katkeruutta, vaan nautti läheistensä läheisyydestä viimeiset hetkensä, jotka vain hän meistä tiesi niin lyhyiksi.

Hänen periksiantamattomuutensa siinä, että hän suojeli meitä ja kulki kohti tuntematonta yksin ja pysyen täysin omana hymyilevänä itsenään kuolinvuoteellaan antoi minulle lohtua. Tavallaan ajattelin, että hän vain meni edeltä, kuten aina pienenäkin, koska oli minua nopeampi juoksemaan.

 

[Laittamalla]

sielun asiat kuntoon

 

["isoäiti mölykylästä"]

kannattaa hakeutua jonkun terapeutin pakeille

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Mikäs siinä kuolemassa niin kamalaa on?

Ei me täältä kukaan hengissä selvitä. Ennemmin tai myöhemmin kuollaan kaikki.

 

["vieras"]

Mitä sitä pelkkää. Kaikki aikanaan loppuu. Kaikki. Pallo joko itse lopettaa elämisen, aurinko(musta aukko) imaisee sisään tai sitten ihminen itse tuhoaa pallon. Sitten avaruuteen ei jää mitään elollista. Ei mitään.

 

["äiti kolmelle"]

Kirjoitit ihan kun mun kynästä tai näppikseltä Mutta siis joo mulla ihan sama ongelma. Tutkin koko ajan lapsiani ja itteäni löytyykö jotain poikkeavaa. Pelkään syöpää tai muuta vastaavaa tulevan lapsilleni tai itelle. Jos mua vihloo päästä tai se on kipeä pelkään saavani jonku aivoverenvuodon tai sit kasvain päässä. Tää on kyllä niin ärsyttävä pelkotila. Välillä on parempia jaksoja ja välillä taas pelot valtaa mielen.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

[QUOTE="äiti kolmelle";26105600]Kirjoitit ihan kun mun kynästä tai näppikseltä Mutta siis joo mulla ihan sama ongelma. Tutkin koko ajan lapsiani ja itteäni löytyykö jotain poikkeavaa. Pelkään syöpää tai muuta vastaavaa tulevan lapsilleni tai itelle. Jos mua vihloo päästä tai se on kipeä pelkään saavani jonku aivoverenvuodon tai sit kasvain päässä. Tää on kyllä niin ärsyttävä pelkotila. Välillä on parempia jaksoja ja välillä taas pelot valtaa mielen. [/QUOTE]

Kyllä te kuolette kaikki. Se on vain ajan kysymys.

Pelkää ennemmin sitä että ette kuolisikaan.

 

[vicy]

Kyllä te kuolette kaikki. Se on vain ajan kysymys.

Pelkää ennemmin sitä että ette kuolisikaan.

Jos mä saisin valita niin valitsisin ikuisen elämän! En ymmärrä kuinka joku voi olla pelkäämättä kuolemaa tai jopa hyväsyä sen?!?

 

["äiti kolmelle"]

Kyllä te kuolette kaikki. Se on vain ajan kysymys.

Pelkää ennemmin sitä että ette kuolisikaan.

Joo satun tietämään ettei elämästä selviä hengissä mutta en näin nuorena kumminkaan halua ja ois ihan hirveää jos lapsille sattuis jotain!!!!

 

[piwqeulgf]

No kaikki kuollaan ihan varmasti. Ainoa, mihin itse voi vaikuttaa, on se elääkö elämänsä koko ajan peläten ja vainoharhaisena vai nauttien. Jos kuolisit huomenna, voisitko olla tyytyväinen tähän päivään? Vai kuluiko se peläten huomista? Jos kaikki, ihan kaikki aika kuluu huolehtimiseen, onko elämässä mitään järkeä?

Ja jos nyt joku tulisi ja lupaisi sulle kymmenen IHAN VARMASTI tervettä vuotta, niin mitä ihmettä sitten tekisit sillä tiedolla? Mitä tekisit toisin? Olisit vihdoin huoleton ja eläisit, ainakin sen viisi vuotta, jonka jälkeen taas alkaisit jo huolestua?

MIksi et siis jo nyt vaan eläisi ja rakastaisi, koskaan ei tiedä mitä käy. Maailma voi romahtaa huomenna, auto ajaa päälle, tulla aivokasvain. Se on sitten se hetki, sitten mennään sen mukaan. Niin kauan kun asiat kuitenkin on hyvin, ei kannata pilata niitä suremalla turhaan. OIkeankin surun aihetta varmaan jossain vaiheessa tulee, meille kaikille, se on ihan normaalia. Juuri siksi hyvistä ajoista pitää ottaa kaikki irti!

 

["vieras"]

Mäkin sanoisin et uskoontulo auttais jollain tapaa. Se tuo elämään erilaisen näkökulman kun tajuaa ettei kaikki ole tässä.
Mutta kyllä uskovanakin pelkää kuolemaa välillä kovastikin, jollain tapaa sitä vaan on hyväksytävä tämän elämän rajallisuus, toivottava ja rukoiltava parasta ja nautittava elämästä nyt.
Jokaiselle päivälle on omat murheensa, ei kannata huolehtia liikaa huomisesta. Nuokin ohjeet on raamatusta.

 

["vieras"]

Hmm. Itselläni oli joskus aikoinaan kova kuolemanpelko. Pelkäsin kuolintapaa ja kipua. No nyt kun sitä on jo eläessään kokenut kaikenlaista tuskaa ja kipua niin, ei se kuolinhetki enää pelota. Tyhjyys ja päättyminen tuntuu hyvältä ja lohduttavalta.

 

["vieras"]

Jos mä saisin valita niin valitsisin ikuisen elämän! En ymmärrä kuinka joku voi olla pelkäämättä kuolemaa tai jopa hyväsyä sen?!?

Itse en kaipaa ikuista elämää ja kuolemattomuutta. Nämä hetket mitä nyt elän ja olen elänyt tuntuu hyviltä. Ja ne myös riittää.

 

["Maru"]

Jos mä saisin valita niin valitsisin ikuisen elämän! En ymmärrä kuinka joku voi olla pelkäämättä kuolemaa tai jopa hyväsyä sen?!?

Minä taas pelkään eläväni ikuisesti.

 

[Fine van Brooklyn med pieno]

Jos mä saisin valita niin valitsisin ikuisen elämän! En ymmärrä kuinka joku voi olla pelkäämättä kuolemaa tai jopa hyväsyä sen?!?

Eli onko sun elämä niin kivaa ja mielenkiintoista että haluaisit jatkaa loputtomiin, vai pelkäätkö vaan sitä kuoleman hetkeä ja sen vuoksi kituuttaisit loputtomiin?

 

["Maru"]

Mitä pelkäät kuolemassa? Pelkäätkö aikaa ennen kuolemaa, kipuja jne.? Kuoleman hetkeä? Vai sitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

 

["vieras"]

[QUOTE="Maru";26105936]Minä taas pelkään eläväni ikuisesti. [/QUOTE]

Samoin. Varsinkin mädäntyneen ruumiin seurassa haudassa.