T
tai hyväksyä ettei hän ole sitä
Vieras
Kuinka siis saada mies edes joskus tekemään jotakin romanttista? Tai kuinka oppisin elämään sen kanssa ettei meillä ole sellaista? En siis mitään imelää saippuasarjameininkiä kaipaa, mutta mies unohti hääpäivänkin, vaikka ollaan oltu vasta 2 vuotta naimisissa. Hän ei koskaan tuo kukkia tms. Olisi kivaa, jos hän edes joskus osoittaisi muistavansa ja näkisi edes vähän vaivaa eteeni.
Musta tuntuu, että mä helposti ajattelen romantiikan jotenkin suureelliseksi, siis unohdan ehkä ne arkipäivän pienet jutut ja ajattelen vaan jotain hääpäivän tai synttärien muistamista, lahjojen ostamista tms. Kuinka oppisin hyväksymään, että en tämmösiä saa? Siis jos en pysty miestä muuttamaan. En ole itekään enää viitsinyt järkätä mitään ihmeellistä kun mieskään ei tee semmosta. Sitten kuitenkin tuntuu, että asiat on entistä huonommin, on vaan pelkkää arkea. Kyllähän se itseäkin piristää kun järkkää jotain toiselle ja näkee että se tykkää. Oon järkänny yllätysreissuja, jotain lahjoja kun oon törmänny johonkin mitä kuvittelisin miehen arvostavan, tuonu hänelle kukkia että olen saanut itsekin niitä ihastella... Mut monesti se vaan itkettää mua, muistuttaa siitä mitä ilman mä aina jään, kauniita sanoja ja muistamista. Tuntuu, ettei mies välitä, ettei se viitis nähdä yhtään vaivaa mun eteen. Oon sanonuki sille siitä, mut mikään ei muutu. Se on luvannuki järjestää jotain mut ei sit kuitenkaa. Mä tunnen itteni ihan tyhmäks ku harmittelen tommosia tyhjänpäiväisiä juttuja. Ja ehkä se on aika hölmöä edes kaivata tollasta...
Musta tuntuu, että mä helposti ajattelen romantiikan jotenkin suureelliseksi, siis unohdan ehkä ne arkipäivän pienet jutut ja ajattelen vaan jotain hääpäivän tai synttärien muistamista, lahjojen ostamista tms. Kuinka oppisin hyväksymään, että en tämmösiä saa? Siis jos en pysty miestä muuttamaan. En ole itekään enää viitsinyt järkätä mitään ihmeellistä kun mieskään ei tee semmosta. Sitten kuitenkin tuntuu, että asiat on entistä huonommin, on vaan pelkkää arkea. Kyllähän se itseäkin piristää kun järkkää jotain toiselle ja näkee että se tykkää. Oon järkänny yllätysreissuja, jotain lahjoja kun oon törmänny johonkin mitä kuvittelisin miehen arvostavan, tuonu hänelle kukkia että olen saanut itsekin niitä ihastella... Mut monesti se vaan itkettää mua, muistuttaa siitä mitä ilman mä aina jään, kauniita sanoja ja muistamista. Tuntuu, ettei mies välitä, ettei se viitis nähdä yhtään vaivaa mun eteen. Oon sanonuki sille siitä, mut mikään ei muutu. Se on luvannuki järjestää jotain mut ei sit kuitenkaa. Mä tunnen itteni ihan tyhmäks ku harmittelen tommosia tyhjänpäiväisiä juttuja. Ja ehkä se on aika hölmöä edes kaivata tollasta...