Miten reagoisit, jos anoppi ei suostuisi ottamaan molempia lapsia yhtä aikaa yökylään?

  • Viestiketjun aloittaja kyssäri
  • Ensimmäinen viesti
"Mina"
Itse en ole kertaakaan ollut pienenä mummolassa yötä ilman vanhempiani. Aina on koko perheenä kyläilty ja enkä ole nähnyt siinä mitään outoa, varsinkaan kun kumpikaan mummola ei ole samassa kaupungissa. Eikä se estä läheisen suhteen syntymistä, että ei ole yökylässä.. Vähän outo oletus ylipäätään.

En siis aio olettaa, että omat vanhempanikaan hoitavat omia lapsiani, mutta tottakai saavat mennä sitten yökylään, jos isovanhemmat sitä itse ehdottavat. Veljeni asuu kanssani samassa kaupungissa ja olen hänen kanssaan keskustellut, että voimme toistemme lapsille toimia hoitoapuna silloin tällöin.

Ja jotenkin mielestäni on outo se oletus, että isovanhempien automaattisesti pitää auttaa lastenlasten hoidossa. Heidänkin pitää mielestäni ensisijaisesti elää omaa elämäänsä ja sitten viettää lastenlasten kanssa aikaa silloin, kun heille itselleen sopii. En todellakaan haluais, että omat vanhempani laittas jotenkin elämänsä pyörimään lastenlasten ympärillä, kun ne eivät heidän lapsiaan ole. He ovat sen tehneet silloin kun itse olen ollut pieni ja tosiaan en muista kertaakaan olleeni yökylässä muuten, kuin naapurin lasten kanssa pihalla teltassa tai aitassa, kuitenkin siis korkeintaan naapurissa..
 
laiskat isovanhemmat
Eipä meilläkään isovanhemmat ota lasta yökylään, tyytyväinen saa olla, jos edes kerran vuodessa käyvät kylässä. Itse ovat kyllä vanhemmiltaan saaneet paljon lastenhoitoapua, mutta ilmeisesti hyväkuntoisia eläkeläisiä kiinnostaa enemmän pihan hoito ja kotona nyhjääminen.

Täytyy kyllä myöntää, etten lastani varmaan moisille lapselleni lähes ventovieraille ihmisille yöksi hoitoon antaisi.
 
[QUOTE="Maris";23214447]Itse myös ihmettelen tätä nykysuuntausta: "isovanhemmat saavat valita, ottavatko vastuuta lastenlastensa hoidosta".

Itse aikoinani olin todella paljon isovanhemmillani "hoidossa". Tai ei se mitään hoitoa ollut. Vietin aikaani rakkaiden ihmisten kanssa, ihan viikkojakin putkeen. Myös serkkuja oli usein samaan aikaan. Parhaimmillaan meitä oli lähes 10 lasta viikonlopun yli..

Myös minä olen saanut ihanat vanhemmat/appivanhemmat, jotka haluavat tiiviisti kuulua perheyhteisöömme. Lapsemme ovat yökylässä n. kerran kahdessa kuukaudessa, joskus useamminkin. Isommat sopivat jo keskenään kyläilystä.

Ja itse todellakin aioin omien lapsenlapsieni elämässä olla vahvasti mukana. Tietysti mutkia voi tulla matkaan (sairaudet yms.) Kovin jo odotan aikaa, että itsestäni tulee isovanhempi!

Nykyisin isovanhemmat ovat todellakin itsekkäitä! Tai sitten vahemmat ovat vieraannuttaneet lapset heistä "omilla säännöillään". Ja tietysti pitkät välimatkat ovat ongelma.[/QUOTE]

Minua kans ihmetyttää puheet siitä et pitää kaikesta selvitä yksin ja haukutaan jos äiti ei aina jaksa. "Ennen vanhaa" koko suku auttoi äitiä.

Vaikka ymmärrän jos joku mummo ei halua/jaksa hoitaa, olen ihan hemputin iloinen, että meillä on aika 'perinteiset' isovanhemmat. Kun meidän vanhemmat eivät enää pysty asumaan kotona, saavat tulla meille ja tulee meidän vuoro pitää heistä huolta. <3
 
Niin samanlaista
No, minusta anoppi on outo, mutta minkäs sille voi... Minun oma äitini ei pyydä ikinä lapsenlapsiaan hoitoon, ja välit on nyt sitten muutenkin hieman ruostuneet, joten anti olla. Emme ole mitään apua kyllä odottaneetkaan, mutta olisi kiva, että jos tulee joskus jotain tärkeää, johon lapsia ei voi ottaa mukaan, niin voisi vaivaantumatta kysyä vähän apua. En laske nyt sitten henkilöä mukaan meidän apujoukkoihin enää... Sääli, koska hän oli se koko apujoukko, kun muu turvaverkko on saamattomissa ja kaukana...
Meillä alkaa olemaan sama tilanne oman äitin kanssa.. Harmittaa, itkettää, mut minkäs teet.. Pyydetty on käymään (käy täällä lähellä viikottain), nyt taidan luovuttaa.
 
Tottahan sekin tavallaan on kuten jollekin oli äiti vaiko anoppi sanonut että omapa on valintasi kun lapsia alat tekemään, niin tottahan se kyllä on että omapa on valinta, valitettavasti nämä nykyvanhemmat unohtaa sen kovin helposti ;)
Se olisi niin kivaa kun voisi tehdä ne mussukat ja laittaa ne hoitoon isovanhemmilleen.
Minua ainakin harmittaa asiassa vaan se että jäävät omat sukulaiset vieraaksi lapsille. :( Olisi mukavaa jos edes synttäripäivänä tultaisiin käymään, mutta välillä sekin on liikaa vaadittu. Meillä lapset eivät edes oman isäni luokse halua mennä, kun eivät edes kunnolla tunne häntä.
Lastenhoito apua en ole vailla, mutta edes sitä että tunnettaisiin sukulaiset.

Mutta isovanhempien tappiohan se on jos eivät omia lapsenlapsiaan halua oppia tuntemaan, istukoot sitten yksin vanhainkodissa.
 
huoh taas
[QUOTE="Mina";23215828]Itse en ole kertaakaan ollut pienenä mummolassa yötä ilman vanhempiani. Aina on koko perheenä kyläilty ja enkä ole nähnyt siinä mitään outoa, varsinkaan kun kumpikaan mummola ei ole samassa kaupungissa. Eikä se estä läheisen suhteen syntymistä, että ei ole yökylässä.. Vähän outo oletus ylipäätään.

En siis aio olettaa, että omat vanhempanikaan hoitavat omia lapsiani, mutta tottakai saavat mennä sitten yökylään, jos isovanhemmat sitä itse ehdottavat. Veljeni asuu kanssani samassa kaupungissa ja olen hänen kanssaan keskustellut, että voimme toistemme lapsille toimia hoitoapuna silloin tällöin.

Ja jotenkin mielestäni on outo se oletus, että isovanhempien automaattisesti pitää auttaa lastenlasten hoidossa. Heidänkin pitää mielestäni ensisijaisesti elää omaa elämäänsä ja sitten viettää lastenlasten kanssa aikaa silloin, kun heille itselleen sopii. En todellakaan haluais, että omat vanhempani laittas jotenkin elämänsä pyörimään lastenlasten ympärillä, kun ne eivät heidän lapsiaan ole. He ovat sen tehneet silloin kun itse olen ollut pieni ja tosiaan en muista kertaakaan olleeni yökylässä muuten, kuin naapurin lasten kanssa pihalla teltassa tai aitassa, kuitenkin siis korkeintaan naapurissa..[/QUOTE]

Ei kai tässä nyt ääripäähän tarvitse hypätä, että isovanhempien elämä lasten lasten ympärillä pyörisi. Täällä puhutaan isovanhemmista jotka eivät koskaa ota lapsia, eivätkä sen puoleen ole kiinnostuneitakaan!!
 
"Tiina"
Alkuperäinen kirjoittaja kyssäri;23213946:
Sanoisitko asiasta ihmettelysi vai olisitko hiljaa? Meillä siis jo isommat koululaiset kyseessä ja olisi kiva saada yhteistä aikaa miehen kanssa ( edes joskus.. ) Kerran vuodessa on lapset olleet yökylässä ja nyt oli sanonut ettei ota molempia yhtäaikaa..
Onhan se tympeä, varsinkin kun lapset jo sen verran isompia, että pärjäisivät mummon kanssa ja mummo heidän kanssaan. Outoa siis mielestäni. Toisaalta anopilla on oikeus tehdä kuten haluaa. En mainitsisi asiasta moittien, toki voisin kysyä, että pääsisikö toinenkin lapsi samalla. Jos anoppi sanoo, että ei pääse, niin sitten ei pääse.

Oletko kysynyt miksi ei ota molemoia yhtäaikaa? Mikä sii son syy?
 
'
Mun mielestä on isovanhempien oma asia, ottavatko lapsia yökylään tai hoitaakseen. Ymmärrän hyvin, jos anoppisi kokee, ettei selviydy molemmista. On silloin ihan lasten turvallisuuden kannaltakin parempi, että ottaa yhden kerrallaan.
Meitä ei ole koskaan kutsuttu koko perheenä isovanhempien kotiin kyläilemään! Lapset ovat kilttejä ja rauhallisia. Meillä on myös koira, joka on rauhallinen, kiltti, eikä kiipeile sohville. Kumpikin mummo pelkää ilmeisesti irtoavaa koirankarvaa ja täydellisen sisustuksen tärveltymistä.
Lapset eivät ole koskaan vierailleet heillä, vaan isovanhemmat käyvät aina meillä. Tuntuu ihan vieraalle koko ajatus, että saisin apua lasten hoitoon. Silloin, kun ramppaavat täällä, hoidan sekä lapset että vieraiden passaamisen. Ovat kuitenkin jo sen ikäisiä, etteivät varmaan enää kovin montaa vuotta jaksa pitkää matkaa reissata kyläilemään:)
 
juujuu
Alkuperäinen kirjoittaja kyssäri;23213978:
Ööö, luitko viestini? Anoppi ottaa noin kerran vuoteen lapsen yökylään. Aika epätodennäköistä ja toteutumatonta, että toinen lapsi olisi leirillä tai kaverilla samaan aikaan.. Meillä anoppi ei koskaan pyydä lasta yökylään.
Meillä lapset 7 ja 3 vuotta eikä anoppi ole ottanut heitä kertaakaan yökylään tai yleensä hoitanut edes yhtä iltaa. Miehen siskolla kyllä hyppäävät yhtenään hoitamassa lapsia useampia päiviä kerrallaan...

Mielestäni anopilla ei ole velvollisuutta hoitaa meidän lapsia, mutta ehkä tasapuolisuus lapsenlapsia kohtaan olisi kuitenkin kohtuullista.
 
[QUOTE="Maris";23214447]Itse myös ihmettelen tätä nykysuuntausta: "isovanhemmat saavat valita, ottavatko vastuuta lastenlastensa hoidosta".

Itse aikoinani olin todella paljon isovanhemmillani "hoidossa". Tai ei se mitään hoitoa ollut. Vietin aikaani rakkaiden ihmisten kanssa, ihan viikkojakin putkeen. Myös serkkuja oli usein samaan aikaan. Parhaimmillaan meitä oli lähes 10 lasta viikonlopun yli..

Myös minä olen saanut ihanat vanhemmat/appivanhemmat, jotka haluavat tiiviisti kuulua perheyhteisöömme. Lapsemme ovat yökylässä n. kerran kahdessa kuukaudessa, joskus useamminkin. Isommat sopivat jo keskenään kyläilystä.

Ja itse todellakin aioin omien lapsenlapsieni elämässä olla vahvasti mukana. Tietysti mutkia voi tulla matkaan (sairaudet yms.) Kovin jo odotan aikaa, että itsestäni tulee isovanhempi!

Nykyisin isovanhemmat ovat todellakin itsekkäitä! Tai sitten vahemmat ovat vieraannuttaneet lapset heistä "omilla säännöillään". Ja tietysti pitkät välimatkat ovat ongelma.[/QUOTE]

Niiiin peesi.Mä ihmettelen aina näitä keskusteluja palstalla.Eikö ihmisiä oikeesti haittaa jos isovanhemmat ei halua lapsenlapsia yökylään tai etteivät voi sen verta auttaa jos kaivataan keskinäistä aikaa miehen kanssa.Onhan se nyt ihan älytöntä palkata joku vieras lapsenvahti kun kerta sukulaisiakin on.
Miehen ja mun vanhemmat melkein tappelee siitä kuka saa ottaa lapsen hoitoon...Koska haluavat ihan vaan viettää aikaa lapsenlapsensa kanssa.Ja kyllä mä katson sen vähän myös heidän velvollisuudekseen auttaa,niinkuin katson myös omaksi velvollisuudekseni auttaa omaa lastani sitten joskus (sairaudet ym. on tietty erikseen).
Eikä tää "auttamisen velvollisuus" tarkota mitään että pitäs toimia jonain päiväkotina ja pankkina vaan auttaa silloin tällöin kun apua tarvitaan.
 
Tottahan sekin tavallaan on kuten jollekin oli äiti vaiko anoppi sanonut että omapa on valintasi kun lapsia alat tekemään, niin tottahan se kyllä on että omapa on valinta, valitettavasti nämä nykyvanhemmat unohtaa sen kovin helposti ;)
Se olisi niin kivaa kun voisi tehdä ne mussukat ja laittaa ne hoitoon isovanhemmilleen.

No olihan se lapsien tekeminen näitten äitien ja anoppienkin oma valinta.On ne lapset edelleen sun omia lapsia ja niistä pidetään huolta vaikka oisivatkin jo yli 18v.Niinkuin lasten kuuluu aikuisina pitää huolta omista vanhemmistaankin jos tarvivat apua.NIINKUIN YLIPÄÄTÄÄN KAIKISTA LÄHEISISTÄ!
Vaikka se tuntuu olevan tosi vieras käsite,ainakin jos uskoo kirjoituksia täällä.

Ja jos lapsenlapset on yökylässä vaikka kerran kahdessa kuussa niin aika hyvin siinä jää aikaa vielä sille "omalle elämällekin"..vaikka luulis niitten lastenlapsien olevan osa sitä omaa elämää...
 
"mä vaan"
Meillä on tilanne, että mulla on lapset 10v,7v ja 4v. Siskolla 7v ja 4v. Meidän kaks vanhinta ja siskon lapset on olleet yökylässä mummulassa lukemattomia kertoja,siskon lapset useammin. Mut meidän 4 vuotiasta ei huolita mukaan. Kiva oli viime kesänä viedä vanhimmat ja huomata, että siskon tytöt on kans siellä ja tylysti meidän nuorinta ei otettu, vaikka hän kysyi, miksei pääse kun kaikki muutkin pääsee.
Sen jälkeen en ole päästäny vanhimpiakaan,koska se on mun mielestä helvetin epäreilua, että yks jätetään porukan ulkopuolelle.
Ja mun nuorin on huomattavasti rauhallisempi kuin siskon saman ikäinen...
 
"vieras"
Onhan se vähän hassua. Toki ymmärrän jos niitä lapsia ollaan raahaamassa sinne kokoajan.

Mutta meidänkin kohdalla, lapset on yökylässä ehkä muutaman kerran vuodessa, jos sitäkään. Ja on molemmin puolin ensimmäiset lastenlapset. Että, voisin kyllä vähän ihmetellä.
 
v
No en kyllä alkaisi naputtaa vastaan. Lapset saisi mennä jos haluavat.

Ehkä sillä on huonoja kokemuksia siitä että molemmat lapset samaan aikaan (lapset riehuneet/tapellet)?
 
Epätasaista
Mun anoppi puhuu aina että hän voi sitten tulla vahdiksi jne jos te haluatte mennä johonkin. Ei kuitenkaan koskaan tule käymään niin että me vanhemmat oltaisiin kotona, aina pitäisi lähteä pois. Lisäksi on sanonut ettei pysty vahtimaan molempia (3v ja 1 v) yhtäaikaa. Eli käytännössä vahtisi isompaa joka on hänen lellikkinsä, pienemmän ei niin väliä. :(
 
oma valinta
No olihan se lapsien tekeminen näitten äitien ja anoppienkin oma valinta.On ne lapset edelleen sun omia lapsia ja niistä pidetään huolta vaikka oisivatkin jo yli 18v.Niinkuin lasten kuuluu aikuisina pitää huolta omista vanhemmistaankin jos tarvivat apua.NIINKUIN YLIPÄÄTÄÄN KAIKISTA LÄHEISISTÄ!
Vaikka se tuntuu olevan tosi vieras käsite,ainakin jos uskoo kirjoituksia täällä.

Ja jos lapsenlapset on yökylässä vaikka kerran kahdessa kuussa niin aika hyvin siinä jää aikaa vielä sille "omalle elämällekin"..vaikka luulis niitten lastenlapsien olevan osa sitä omaa elämää...
Jos nyt näin kärkkäälle linjalle mennään niin kyllä kannattaa jättää ne lapset tekemättä jos vanhemmat itse ei kestä vastuuta kantaa omista lapsistaan.
Ne omat ja puolison vanhemmat on jo kantaneet aikanaan vastuunsa,
ei ne lapsenlapset heille kuulu olla mikään velvollisuus jotka on jokatoinen viikonloppu (viitaten tekstiisi)
mummoloissaan yötä.
Eikö tosiaan isovanhemmat muuten voi olla isovanhempia jos
EI OTA LAPSENLAPSIA YÖKYLÄÄN?
siis nyt täytyy todella ihmetellä onko palstalaiset itsekin täysiä kakaroita jotka syytää omatkin lapsensa omille vanhemmilleen vai mistä moinen ajatus?
Ei ihme kun jatkuvasti saa bussissakin kuulla kuinka mummot ei voi sopia mitään kun ne "Matin porukka tuo taas ne lapsenlapset meille hoitoon ja kun ne ei uskoneet että en minä jaksa"
Onko pakko rasittaa näitä vanhuksia?
Ymmärrän jos vanhukset itse haluaa mutta kuten aloittaja sanoi vain yksi kerrallaan olisikin lapsenlapset olleet tervetulleita yökylään,
oikeastiko nykyvanhemmat on näin itsekkäitä että viedään vanhoille ihmisille mahdollisesti 3:kin lapsenlasta hoitoon vaikka vanhus sanoo että ei pärjää kuin yhden kanssa kerrallaan.
Luuletteko todella että vanhuksilla ne hoksottimet pelaa niinkuin joillakin 20v
johan se on riski jos uloskin mummo menee, kyllähän niiden perässä nyt oma äiti pysyy mutta joku mummo jolla ikä painaa on muutenkin hitaampi kaikessa niin kyllähän sitä nyt vaan mummon on pakko jaksaa jotta ei oma lapsi suutu ja katkaise välejä lapsenlapsiin.

Luojan kiitos meillä toimii hyvin vaikka mummot ei jaksa hoitaa,
silti käydään porukalla mummolassa mutta emme missään nimessä jätä katrastamme sinne hoitoon kun tiedämme molempien mummojen hitauden ja sairaudet,
me asrvostamme mummojamme mummoina ja mummoina ne on meille vaikka ei pysty olemaan lapsillemme itsestäänselvyys ilmainen lapsenvahti.
Harmi vaan kun tuntuu monella olevan käsitys että ne isovanhemmat on juuri niitä ilmaisia lapsenvahteja ja jos kieltäytyy hoitamasta ei muka isovanhempia kiinnosta lapsenlapsen elämä,
no sen siitä saa kun on kultalusikka suussa sntynyt, nyt on aika tippua pilvenhattaralta pois ;)
 
ainahan ne valittaa
Ei ihme kun jatkuvasti saa bussissakin kuulla kuinka mummot ei voi sopia mitään kun ne "Matin porukka tuo taas ne lapsenlapset meille hoitoon ja kun ne ei uskoneet että en minä jaksa"
Mun vanhemmat ovat terveitä, kuusikymppisiä eläkeläisiä. Harrastavat mm. puolimaratoneita eli ovat ihan hyvässä fyysisessä kunnossa.

Meidän kahta lasta hoitavat noin kerran kahdessa vuodessa illan/yön. Saatiin nyt sitten sukulaisilta kuulla, kuinka rasittuneita mun vanhemmat ovat tästä alituisesta lastenhoitoavusta. Useampikin lähisukulainen nimittäin huolestuneena kysyi, kuinka usein lapset vanhemmillani hoidatamme, kun he niin usein valittavat hoitoavun raskautta ;)

Oiskohan vanhempani ainakin hieman liioitelleet hoitoavun määrää ja raskautta kiillottaessaan omaa sädekehäänsä isovanhempina. Saatiin kyllä miehen kanssa hyvät naurut tästä jutusta :D
 
Tässä n varmaan kaksi erillistä ongelmaa, eli se lapsten ja isovanhempien yhteinen aika ja toisaalta vanhempien kahdenkeskeinen aika. Kun kerta hoitoapu on aina ollut noin heikkoa ja on kyse jo kouluikäisistä lapsista niin varmaan kannattaa unohtaa ajatus siitä että nuo isovanhemmat tarjoaisivat sitä lastenhoitoapua niin että vanhemmat saisivat omaa vapaa-aikaa. Tuon ikäisten lasten kohdalla varmaan voi jo sopia kaverikyläilyjä niin että molemmat lapset ovat samanaikaisesti poissa kotoa.

Ikävämpi ja hankalampi on tuo lasten ja isovanhempien yhteinen aika. Eihän ketään voi tietenkään painostaa ottamaan lapsia luokseen, tietty ehkä voisi kysäistä onko ollut jotain ongelmia miksi nyt siis on nuo yhteisvierailut kielletty. Ehkä isovanhemmat ahlauvatkin tarjota sitä aikaa ja huomioa yhdelle lapselle kerrallaan? Mutta siis kai siinä voisi tukea tuota suhdetta miten se vain parhaiten onnistuu, jättää pois yökyläilyt ja kutsua vaikka isovanhempia kylään, järketä yhteisiä reissuja tai käydä ihan päiväkyläilyillä vaan.
 
Mun vanhemmat ovat terveitä, kuusikymppisiä eläkeläisiä. Harrastavat mm. puolimaratoneita eli ovat ihan hyvässä fyysisessä kunnossa.

Meidän kahta lasta hoitavat noin kerran kahdessa vuodessa illan/yön. Saatiin nyt sitten sukulaisilta kuulla, kuinka rasittuneita mun vanhemmat ovat tästä alituisesta lastenhoitoavusta. Useampikin lähisukulainen nimittäin huolestuneena kysyi, kuinka usein lapset vanhemmillani hoidatamme, kun he niin usein valittavat hoitoavun raskautta ;)

Oiskohan vanhempani ainakin hieman liioitelleet hoitoavun määrää ja raskautta kiillottaessaan omaa sädekehäänsä isovanhempina. Saatiin kyllä miehen kanssa hyvät naurut tästä jutusta :D
Tämä oli kyllä aika paha... :D
 
"hippo"
Minun siskolla on kuusi lasta. Jos he miehensä kanssa haluavat yön yli omaa aikaa niin he eivät todellakaan voi laittaa kaikkia kuutta lasta jonkun isovanhemman luokse. Tai jos ylipäätään haluavat käydä jossain kahdenkesken.
Siinä pitää yhtäaikaa olla lapsilla leirejä, kaverin luona kyläilyä, isovanhemmat ja kummit hoitamassa lapsia ym.
Heillä se on todellakin oma valinta ja kyllä ovat tuonkin järjestelyn saaneet onnistumaan mutta sitä "omaa aikaa" tuossa muodossa on maksimissaan 1xvuosi. Niin eiköhän kahden lapsen kanssa ole myös mahdollista järjestää asia niin että sitä omaa aikaa saadaan ilman isovanhempien hoitoapua. Pyytää kavereilta, kummeilta, sisaruksilta apua ym.
Isovanhempien ja lastenlasten toimiva ja läheinen suhde ei vaadi yökyläilyjä.
 

Yhteistyössä