Mun vanhemmilla on sairauksia niin paljon, etteivät jaksa kahta tai useampaa lasta yhtä aikaa. Äidilläni on ollut aivoinfarkti, mistä toipunut ok mutta jäänyt vähän hitaaksi. Yhden lapsen kanssa jaksaa touhuta ja keskittyä, kun pappa voi välillä antaa lepohetken. Mutta jos lapsia on useampi, höpötystä ja tarkkailtavaa on liikaa ja menee äiti sekaisin tai ainakin väsyy pahasti. Hän on ehdottomasti itse pyytänyt välillä lapsia kylään, en väkisin tietenkään tuputtaisi mutta itse tietää oman jaksamisensa! Lapset kuulemma myös piristävät sairaseläkeläisen päivää. Porukalla kyläilläänkin siellä monta kertaa viikossa, mutta tällöin vastuu on meillä vanhemmilla. Lapsen ikä muuten myös vaikuttaa asiaan, vajaa 3v on hänelle helpompi kuin 5 tai 8v lapset. Isommat kyselevät ja vaativat sillä tavalla enemmän, että hänen jaksamisensa loppuu nopeammin. Isälläni taas on työtä ison talon ylläpidossa, kun äidistäni ei paljon apua ole siihen.
Miehen vanhemmat taas ovat tätä 70-luvun pienet perheet -ideologian kasvatteja. Hemmottelivat omia lapsiaan ja nyt lapsenlapsiaan. Heidän mielestä meidän muutaman vuoden ikäerot lapsilla on kamalan lyhyitä, vähintään kouluikäiseksi pitäisi jokaisen saada olla perheen ainoa pieni ja hänen tarpeitaan tarkkailla 24/7.. He eivät halua useampaa kuin yhden lapsen kylään, koska eivät kuulemma ehdi keskittyä 1 lapseen sitten tarpeeksi ja lasta harmittaa kun jää paitsi huomiosta silloin kun sisarus sitä vaatii.
:O Eikä siinäkään mitään, kyläilevät tuolla yksitellen ja kyseinen lapsi saa loistopäivän retkeilyineen, yhdessä leipomisineen ja ylipäätään tekevät mitä vain lapsi keksii toivoa. Kukin vuorollaan tietenkin.. Eivätkä mielellään tule meille hoitamaan vaan ottavat heille, jossa on leluja, pelejä, kaikkea mitä toivoa saattaa ja jopa sängyt lapsille vain niitä kyläilyjä varten. Meillä joutuisi olemaan meidän säännöillä ja nehän on liian tylyjä lapsikullille.
Mun mies oli joskus tuollainen, että omaa aikaa oli vain se kun lapset oli pois kotoa. Mä en edes jaksa niin ajatella, jotenkin ankea tapa käsittää oma aika. Mun ja miehen yhteinen aika alkaa klo. 20 kun lapset menee sänkyihin ja se siitä. Reissut ja muut erikseen.. En ymmärrä miten se ei olisi vapaa-aikaa, kun lapset kuitenkin pääsääntöisesti nukkuvat eivätkä siis vaadi huomiota tuosta kellonajasta eteenpäin.. Muun tekstin pointti oli se, että kukin tyylillään! Jos sun anoppia ei lapsenlapset tuon enempää kiinnosta, anna olla. Käytä aikasi muun verkoston luomiseen niin vältyt enemmältä mielipahalta ja saatat löytää oikeaa apua teidän tilanteeseen hoitokuvioiden suhteen..
Sä ymmärsit mistä oli kyse ja noin mäkin olen nyt alkanut ajatella. Sillä kyselin mielipiteitä, että otanko asian nyt puheeksi anopin kanssa. Jos ei kerta tykätä, niin ei tupata. Kyllä musta sen lastenlapsien kanssa ajan viettämisen halun pitäisi myös joskus tulla isovanhemmalta päin. Tylsäähän se on lapsellekin, kun mummo aina kieltäytyy ja ehtoja tulee joka kerta lisää. Esim. tuo nyt vain toinen lapsi kerrallaan. Ja toinen lapsi odottaa sitten vuoden sinne pääsyä..
Onneks mulla on ihana täti joka kyselee neidin perään (varmaankin kun tietää tilanteen) ja mielellään ottaa tytön hoitoon. Nyt hiihtolomallaan pyysi tyttöä muutamaksi yöksi, lähtevät kuulema mm. uimahallireissulle ym. Vanhin taas pahottaa mielensä, kun hän ei pääse tällä kertaa sinne, ei vielä oikein ymmärrä sitä, että kun hän saa olla pari viikonloppua kuussa mummin ja papan luona, ettei se ole reilua siskoa kohtaan.
