Miten painosi tippui synnytyksen jälkeen?

vieras
Mulle on tullut kahdessa raskaudessa +20kg ja nyt samaa odottettavissa. Synnärille ei ole jäännyt kiloakaan, mutta imetys ja normaaliksi palautunut liikunta on syönnyt kaikki kilot n. 8 kk:n aikana. Odotusainaka en saa liikkua juurikaan, joten siksikin painoa kertyy.
 
mk
Hyvin yksilöllistä. Mulle tuli 15kg joista laitokselle jäi vain 3kg ja lähtöpaino saavutettiin noin vuosi synnytyksestä. Mulla oli tosi vähän turvotusta, et ilmeisesti siks laitokselle jäi niin vähän
 
vieras
Lähtöpainoni oli normaali (171cm/59kg) Esikoisesta painoa tuli 13kg ja 10 kiloa lähti helposti, mutta se kolme jäi. Kakkosta kun aloin odottamaan painoin siis muutaman kilon enemmän kuin ennen esikoista ja raskauden aikana painoa tuli 9kg. Ne lähtivätkin hetkessä ja lähti myös muutama kilo lisää. N. 10kk synnytyksestä painoin jo pari kiloa vähemmän kuin ennen esikoista. Molempia imetin samalla lailla ja liikuin samalla tavalla (tai kuopuksen jälkeen jopa vähemmän), mutta näin meni ja olen ihan tyytyväinen =)
 
Mulle tuli painoa 16 kiloa josta suuri osa oli ihan nestettä, olin lopussa ihan sika turvoksissa.
Ekan kerran kävin vaa'alla kotiutuessa 5 pv synnytyksestä ja meinasin pyörtyä kun synnärille oli jäänyt vain 4 kiloa. Loput 12 kuitenkin lähti reilussa 2 viikossa, turvotus laski vasta kotona pikkuhiljaa.
 
viveka
Olis kiva tietää, että imetittekö vai ette. Itselläni on 2 kk synnytyksestä, paino 72 kg eli 7 kg lähtenyt. Vielä saman verran pitäisi lähteä. Imetys auttaa, mutta toisaalta hillitön nälkä. Väsymystä lääkitsen herkuilla...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Lenore:
Kaikki mikä tuli (noin 14kg), lähti kuukaudessa synnytyksen jälkeen. Itseasiassa paino kääntyi laskuun jo loppuraskaudessa kun alas ei mennyt mikään muu kun piimä ja jogurtti.
:wave: ,näin myös miulla,mutta painonlaskun syy loppuraskaudessa oli karmea mahatauti(rv38),jotain ihan järkyttävää viimisillään raskaana,keskellä hellekesää ripuloida ja oksennella :x .Toivottavasti en enää ikinä samaa tule kokemaan :ashamed:
 

Yhteistyössä