M
masentunut
Vieras
Olen ollut tyttöystäväni kanssa jo lähes neljä vuotta. Viime aikoina on ollut vaikeampaa, mutta luulin että se on vain molemminpuolista stressiä, teemme molemmat paljon töitä ja opiskelemme. Nyt kuitenkin muutama päivä sitten hän jätti minut, tämä tuli minulle täytenä yllätyksenä. On kuulemma vain pikku hiljaa lakannut haluamasta minua eikä usko että enää kannattaa yrittää. Tämä on jotenkin niin vaikea hyväksyä, koska vaikka seksi onkin harventunut viime kuukausina, niin siitä on silti tälläkin hetkellä vain 11 päivää kun viimeksi sitä harrastimme, ja silloin ainakin sillä hetkellä halua riitti molemmilla vaikka miten hyvin. Hän ei ole koskaan teeskennellyt halua, vaikkakin on viime aikoina urheasti yrittänyt pakottautua innostumaan. Jos siinä on onnistuttu on into ollut kuumaa ja jos ei niin sitten ei. Siihen hän on kai nyt kuitenkin lopen kyllästynyt.
Erosta huolimatta aiomme pysyä hyvinä ystävinä. En pysty olemaan hänelle vihainen ja hänkin edelleen välittää minusta jollain tasoilla.
Itse en pysty millään luopumaan. Olen mies ja luulen ajattelevani järkevästi, vaikka se ei parisuhdeasioissa tietenkään toimi, tunteet ovat tunteita. Kumpikin on ilmoittanut ettei pysty eikä aio hankkia uutta kumppania pitkään aikaan. Olen koittanut suostutella häntä jäämään kanssani kämppäkaveriksi joksikin aikaa, jotta kummankaan ei tarvitsisi iltaisin tulla tyhjään asuntoon eikä herätä yksin, se olisi helpompaakin kun ei tule muuttokuvioita eikä vaivaa uusien kalusteiden hommaamisia. Hänellä on opinnotkin ihan loppuvaiheessa ja luulisi olevan eduksi, jos ei nyt tarvitsisi kuluttaa aikaansa muuttokuvioilla. Tiedän että se on vain epätoivoista takertumista, mutta toisaalta onhan ajatuksessa silti edes jotain perää? Vaikka kuulemma pitäisi vain pystyä suosiolla irrottautumaan kokonaan ja hankkia oma elämä, niin kun sitä nyt ei kuitenkaan pysty pitkään aikaan tekemään tosissaan, niin koittaisi sitten edes jonkin aikaa ottaa sen vähän irti toistensa seurasta? On se kuitenkin niin kiva edelleen katsella yhdessä telkkaria ja käpertyä toisen viereen nukkumaan...
Ja toisaalta, jos muutetaankin erilleen, niin miksi heittää kokonaan pois kaikki se hyvä seksi mitä meillä oli? Molemmat tuntevat ja tietävät mistä toinen pitää, miksi ei siis joskus heikkona hetkenä, kun pahasti kutittaa, kutsuisi minua käymään... tulisin kyllä, olen aina halunnut tyydyttää hänet ja saada kasvot sädehtimään.
Lähitulevaisuudesta voi tulla minulle vaikeaa. Meillä on yhteinen harrastus josta aikoinaan toisemme löysimme ja siellä näemmä toisiamme monta kertaa viikossa jatkossakin. Hänen näkemisensä tuo mieleen kaikki yhteiset puuhat sängyssä ja arkielämässä ja herättää aina hataran toivon, että vanhat ajat vielä palaisivat, vaikka ne eivät taida palata koskaan. Joudun ehkä mahdollisesti näkemään, kuinka muut miehet yrittävät tutustua häneen ja ehkä alkavat seurustella hänen kanssaan...
Pitkä vuodatus, mutta alkuperäinen kysymys oli, että miten voi päästä yli suhteesta jos ei oikeasti halua? Tämä on minulle uusi juttu, ensimmäinen todella pitkä suhde jossa olen ollut täysin vakavissani mukana. Epämääräisistä säädöistä ja hoidoista pääsin kyllä aikoinani yli. Mutta varmasti täältäkin löytyy vaikka miten paljon ihmisiä, jotka ovat jo kokeneet saman..
Erosta huolimatta aiomme pysyä hyvinä ystävinä. En pysty olemaan hänelle vihainen ja hänkin edelleen välittää minusta jollain tasoilla.
Itse en pysty millään luopumaan. Olen mies ja luulen ajattelevani järkevästi, vaikka se ei parisuhdeasioissa tietenkään toimi, tunteet ovat tunteita. Kumpikin on ilmoittanut ettei pysty eikä aio hankkia uutta kumppania pitkään aikaan. Olen koittanut suostutella häntä jäämään kanssani kämppäkaveriksi joksikin aikaa, jotta kummankaan ei tarvitsisi iltaisin tulla tyhjään asuntoon eikä herätä yksin, se olisi helpompaakin kun ei tule muuttokuvioita eikä vaivaa uusien kalusteiden hommaamisia. Hänellä on opinnotkin ihan loppuvaiheessa ja luulisi olevan eduksi, jos ei nyt tarvitsisi kuluttaa aikaansa muuttokuvioilla. Tiedän että se on vain epätoivoista takertumista, mutta toisaalta onhan ajatuksessa silti edes jotain perää? Vaikka kuulemma pitäisi vain pystyä suosiolla irrottautumaan kokonaan ja hankkia oma elämä, niin kun sitä nyt ei kuitenkaan pysty pitkään aikaan tekemään tosissaan, niin koittaisi sitten edes jonkin aikaa ottaa sen vähän irti toistensa seurasta? On se kuitenkin niin kiva edelleen katsella yhdessä telkkaria ja käpertyä toisen viereen nukkumaan...
Ja toisaalta, jos muutetaankin erilleen, niin miksi heittää kokonaan pois kaikki se hyvä seksi mitä meillä oli? Molemmat tuntevat ja tietävät mistä toinen pitää, miksi ei siis joskus heikkona hetkenä, kun pahasti kutittaa, kutsuisi minua käymään... tulisin kyllä, olen aina halunnut tyydyttää hänet ja saada kasvot sädehtimään.
Lähitulevaisuudesta voi tulla minulle vaikeaa. Meillä on yhteinen harrastus josta aikoinaan toisemme löysimme ja siellä näemmä toisiamme monta kertaa viikossa jatkossakin. Hänen näkemisensä tuo mieleen kaikki yhteiset puuhat sängyssä ja arkielämässä ja herättää aina hataran toivon, että vanhat ajat vielä palaisivat, vaikka ne eivät taida palata koskaan. Joudun ehkä mahdollisesti näkemään, kuinka muut miehet yrittävät tutustua häneen ja ehkä alkavat seurustella hänen kanssaan...
Pitkä vuodatus, mutta alkuperäinen kysymys oli, että miten voi päästä yli suhteesta jos ei oikeasti halua? Tämä on minulle uusi juttu, ensimmäinen todella pitkä suhde jossa olen ollut täysin vakavissani mukana. Epämääräisistä säädöistä ja hoidoista pääsin kyllä aikoinani yli. Mutta varmasti täältäkin löytyy vaikka miten paljon ihmisiä, jotka ovat jo kokeneet saman..