K
Katkeruuden vanki
Vieras
Tilanteeni on tämä:
Tapasin aviomies n
2:n noin 7 vuotta sitten, menimme naimisiin 5 vuotta sitten ja muutin hänen luokseen asumaan. Siellä asui ennestään hänen lapsensa (silloin 15 v.) Yritin aikani tulla toimeen tämän kaverin kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Hän oli ja on kaiken arvostelun yläpuolella, siitä pitävät isä ja muu suku huolen. Ainoa konsti selvitä oli alistua tilanteeseen.
Lisäksi isällä on jonkun sortin alkoholiongelma, viikonloppuisin lähes aina pitää saada ainakin yhtenä päivänä kunnon kännit. Aloin vihata niitä kännejä ja näytin sen, mikä aiheutti aina kovaa riitaa. Joskus hän jahtasi minut ulos talosta, heitteli tavaroita perääni yms. Pakenin lähikaupungin hotelleihin. Loppuaikoina pidin aina auton peräkontissa kassia pakattuna äkkilähtöjen varalta, käsilaukkua ja kännykkää takin sisällä, lähellä ovea.
Tässä kännäilyssä ärsyttää lähinnä se, että hän on silloin kaksi päivää pois yhteisestä elämästä, toisen kännissä ja toisen krapulassa. Ja vihamielisenä kumpanakin päivänä.
Vihdoinkin puoli vuotta sitten yhden riidan ja ulos jahtaamisen seurauksena muutin sieltä pois. Kuukauden olin yksin ja rakensin elämää eteenpäin, mutta mies aneli ja rukoili ja lupasi vaikka mitä, jos ottaisin hänet takaisin. Arkenahan meillä menikin kahdestaan kohtuullisen hyvin ja lopulta sulin ja sallin hänen majailevan luonani.
Nyt tilanne on taas lipsunut kännäilyyn, ei minun kodissani, mutta aina on joku hirveän hyveellinen syy mennä entiseen kotiin, jollekin kaverille tms. Näyttää siltä, että tämä liitto on nyt lopullisesti tiensä päässä, olen liian väsynyt tähän kaikkeen.
Koko viiden vuoden ajan rakensin kotia siellä hänen talossaan, investoin suuria summia tapetteihin, maaleihin, kiintokalusteisiin, verhoihin yms. Niitä en voinut ottaa mukaani. Nyt mies on antamassa tätä taloa lapselleen. Kun muistan missä kunnossa se oli tullessani ja missä lähteissäni, raivo nousee pintaan. Sille sietämättömälle tyypille menee kaikki työni tulokset. Kiukku ja katkeruus on niin lamauttavaa, että en tiedä, miten pääsen tästä yli.
Vähän sekava sepustus, mutta kysymykseni on, että miten pääsen tästä vihasta, kaunasta ja katkeruudesta ja pystyn antamaan itselleni anteeksi hyväuskoisuuteni, typeryyteni, alistumiseni.
Tapasin aviomies n
2:n noin 7 vuotta sitten, menimme naimisiin 5 vuotta sitten ja muutin hänen luokseen asumaan. Siellä asui ennestään hänen lapsensa (silloin 15 v.) Yritin aikani tulla toimeen tämän kaverin kanssa, mutta siitä ei tullut mitään. Hän oli ja on kaiken arvostelun yläpuolella, siitä pitävät isä ja muu suku huolen. Ainoa konsti selvitä oli alistua tilanteeseen.Lisäksi isällä on jonkun sortin alkoholiongelma, viikonloppuisin lähes aina pitää saada ainakin yhtenä päivänä kunnon kännit. Aloin vihata niitä kännejä ja näytin sen, mikä aiheutti aina kovaa riitaa. Joskus hän jahtasi minut ulos talosta, heitteli tavaroita perääni yms. Pakenin lähikaupungin hotelleihin. Loppuaikoina pidin aina auton peräkontissa kassia pakattuna äkkilähtöjen varalta, käsilaukkua ja kännykkää takin sisällä, lähellä ovea.
Tässä kännäilyssä ärsyttää lähinnä se, että hän on silloin kaksi päivää pois yhteisestä elämästä, toisen kännissä ja toisen krapulassa. Ja vihamielisenä kumpanakin päivänä.
Vihdoinkin puoli vuotta sitten yhden riidan ja ulos jahtaamisen seurauksena muutin sieltä pois. Kuukauden olin yksin ja rakensin elämää eteenpäin, mutta mies aneli ja rukoili ja lupasi vaikka mitä, jos ottaisin hänet takaisin. Arkenahan meillä menikin kahdestaan kohtuullisen hyvin ja lopulta sulin ja sallin hänen majailevan luonani.
Nyt tilanne on taas lipsunut kännäilyyn, ei minun kodissani, mutta aina on joku hirveän hyveellinen syy mennä entiseen kotiin, jollekin kaverille tms. Näyttää siltä, että tämä liitto on nyt lopullisesti tiensä päässä, olen liian väsynyt tähän kaikkeen.
Koko viiden vuoden ajan rakensin kotia siellä hänen talossaan, investoin suuria summia tapetteihin, maaleihin, kiintokalusteisiin, verhoihin yms. Niitä en voinut ottaa mukaani. Nyt mies on antamassa tätä taloa lapselleen. Kun muistan missä kunnossa se oli tullessani ja missä lähteissäni, raivo nousee pintaan. Sille sietämättömälle tyypille menee kaikki työni tulokset. Kiukku ja katkeruus on niin lamauttavaa, että en tiedä, miten pääsen tästä yli.
Vähän sekava sepustus, mutta kysymykseni on, että miten pääsen tästä vihasta, kaunasta ja katkeruudesta ja pystyn antamaan itselleni anteeksi hyväuskoisuuteni, typeryyteni, alistumiseni.
