• Palvelimen ylläpitotöiden johdosta Kaksplussan keskustelut ovat pois käytöstä keskiviikkoaamuna 28.9. n. klo 7.00-7.15. Pahoittelemme tästä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

    Kaksplus-toimitus

miten ollaan kotona ?

  • Viestiketjun aloittaja Lilla-rouva
  • Ensimmäinen viesti
Lilla-rouva
Odottelen tässä kaikessa rauhassa esikoistani. Töissä käydään vielä. Kuitenkin huolettaa se, miten osaan olla yhtä-äkkiä kotona pienen lapsen kanssa, kun on tottunut tähän asti olemaan aina töissä. Totta kai vapaa-aikaakin on ollut, mutta se että jää pois kokonaan pitkäksi aikaa työelämästä ja virikkeellisestä toiminnasta, latistaako se ? Pelkään jo nyt, että masennun kotona olemiseen, ainaiseen vaipanvaihtoon ja aikuiskontaktien puutteeseen. En ole superseurallinen ihminen, vähän ujokin olen, vaikka haaveilen, että lyöttäytyisin vauvakahviloihin yms, joissa tapaisi muita samassa tilanteessa olevia. Ennen vauvan syntymää muutamme toiselle paikkakunnalle, joten ympäristökin on sitten ihan uusi ja outo. Ajattelen, että alkuunhan menee aikaa siihenkin, että opetten uutta ympäristöäni, mutta sitten kun kaikki on jo tuttua. Voiko baby bluesin ehkäistä jotenkin ? kertokaa tuntemuksianne !
 
Kyllä se kotona oleminenkin työstä käy,varsinkin sitten kun paapero vähän kasvaa.Aamutoimet,ulos,lounas,keittiön putsaus,siivousta,pyykkäystä,lisää ulkoilua ja taas ruuan laittoa.
Kannattaa luoda itsellensä senlaiset rutiinit,joissa viihtyy.Päivät kuluvat nopeasti,eikä itse jää vaan sohvalle nököttämään.
Avoimet päiväkerhot ja vauva-kahvilat ovat mainio tapa saada aikuiskontakteja,pitää vaan muistaa uskaltaa mennä mukaan.
Suosittelen lämpimästi myös vauva-muskaria,jos teiltäpäin löytyy.On helpompi tutustua uusiin ihmisiin"harrastuksen"kautta.
Ei kai varsinaista synnytysmasennusta ehkäisemään pysty(taitaa olla ihan lääketieteellinen hormonaalinen tauti),mutta kotona ollessa omaan mielenvirkeyteen voi hyvinkin vaikuttaa!!! :)
 
maripauliina
Moi, onnea vaan kotiin jäävälle! Itsellä toinen tulossa marraskuussa, esikoistyttö kohta puolitoista. Meillä kävi niin hyvin, että neuvolan täti järjesti ensisynnyttäjille ns nyyttiryhmän, jonne kokoontui ensimmäisen lapsen saaneita äitejä. Se oli mun "pelastus". Ollaan edelleen yhteydessä tiiviisti, vaikka osa töissä. Kysy siis neuvolasta, olisko mitään mahdollisuutta järjestää tapaamisia tms. tai sitten niistä valmennusryhmissä otat kontaktia ja solmit siellä suhteita. Kokemuksen mukaan pienen vauvan kanssa tulee helposti juttua toisten äitien kanssa. Rohkeutta vaan peliin! ! :)

vielä sen verran että musta oli ihana viime kesänä olla vaan kotona/käydä kävelyllä ja kuluttaa aikaa vaikka keskustan kahvilassa, tyttö oli puolivuotias.. Rutiinit syntyy nopeasti.
 
Minä tein töitä kuin pöljä ennen kuin minut pistettiin mammalomalle kolme kuukautta etukäteen. Paikkakunta jossa asutaan oli täysin tuntematon minulle ja ihmiset siellä hieman epäystävällisiä. Nyt kun olen ollut kotona tämän liki kolme kuukautta ja laskettuun aikaan on viellä kuukausi niin täytyy sanoa, että aika on kulunut kumman hyvin. Ensi alkuun laittelin vauvajuttuja, pihaa ja keräsin voimia, olin todella väsynyt töiltä.
Sitten aloin pikkuhiljaa etsiä ystäviä, paikallinen mammakerho ei ollut mun juttu, kävin siellä katsomassa, ja koin että en ollut tervetullut, joten pistin tänne Kaksplussian sivulle ystäväilmoituksen. Tämän kautta sainkin kaksi erittän hyvää ystävää, joiden kanssa pidetään viikoittain yhteyttä puhelimella ja tapaamisilla. Muihin ystäviin olen myöskin tiiviisti yhteydessä puhelimitse ja sähköpostilla, jotka asuvat kauempana.
Joten voin rehellisin mielin luvata, että jos minä, ikuinen uraihminen ja työnarkomaani, viihdyn kotona ja voisin jopa ajatella jääväni kotiin hieman pidemmäksi aikaa niin siihen pystyy kuka tahansa.
Jos haluat viestailla niin kirjoittelen mielellään. Laita y-viestiä.

Anne
 
Mulla oli sama asia mielessä kun jäin äitiyslomalle. Olin puolitoista viikkoa kotona ja aloin melkein kiipeillä seinille. Ei jaksanut ison mahan kanssa kaupungille lähteä ja kaikki kaverit oli päiväsaikaan töissä tai koulussa. Niinpä sitten menin takaisin töihin ja jäin vasta 2 viikkoa ennen laskettua aikaa taas pois. Nyt vauva on 5 vkoa vanha ja tuntuu, että tulen hulluksi!! Asumme hissittömän talon 3. kerroksessa laitakaupungilla eikä meillä ole edes parveketta! Muutenkin asunto on pieni ja tuntuu että seinät kaatuu niskaan! Kävelylle ei kehtaa lähteä, koska rappusten ravaamisessa on kamala homma eikä nuo kelitkään ole juuri suosineet. Vauva vaan syö ja nukkuu joten siitä on seuraa ehkä muutamaksi tunniksi päivässä. Mies on töissä, mutta onneksi illat ja viikonloput seurana. Telkkarista ei tule MITÄÄN katsomisen arvoista eikä kotitöihinkään saa upotettua loputtomasti aikaa...

Itse olen ratkaissut asian sillä, että olen haalinut puolen kymmentä kirjekaveria ympäri suomea, kuuntelen radiota, surffailen netissä ja aina kun ei sada, yritän jaksaa raahautua kävelylle. Sen lisäksi otin Saunalahdelta Tivkor-liittymän, jolla saa lähettää 5 kaverille 1000 ilmaista viestiä kuussa. Sitten naputtelen kavereille viestejä ja vaihdan kuulumisia siten. Olen myös pyytänyt kavereita käymään aina kun heillä on vapaapäivä tai lomaa tms. Sen lisäksi haaveilen muutosta lähemmäs kavereita, tilavampaan rivitalo-asuntoon ja sen avulla olen nämä viikot jaksanut...

Minulla on yksi kaveri joka asuu lähellä, mutta hän on päivät töissä ja sitten ne pari kaveria jotka on kotona, asuvat aivan eri puolella kaupunkia... Mutta juuri se aikuiskontaktien puute on kaikista kamalinta. Yritä sinäkin etsiä vaikka kirjekaveripohjalta aluksi ystäviä uudelta kotipaikkakunnaltasi. Kyllä se siitä! Huolehdi vain siitä, ettet ihan eristäydy kotiin yksin vauvan kanssa, sillä siitä ei todellakaan ensimmäisinä viikkoina / kuukausina ole paljon seuraa!!
 
:x rakastan lastani enemmän kuin elämää mutta minulle teki hyvää päästä töihin takaisin ,masennuin täysin siihen hemputin kotipiikana oloon,kääk.Kavereita oli ja kävi ja minä heillä mutta eihän se viikkojen samanlaisuuteen juurikaan vaikuttanut,ja juuri se ettei ollut puhekumppania jne jne. :x omalla kohdallani töihinpaluu paransi itsetuntoani ,omanarvontuntoani ja pirteyttäni ja jaksamistani äitinä...ei toki työ "itsetuntoasia",mutta näin tunsin.
 

Yhteistyössä