Miten olis paras puuttua asiaan...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Kyse 10 vuotiaista pojista. Poikamme luokan pojat ovat jakautuneet kahteen ryhmään ja poikani välitunneilla näistä ryhmistä pienemmässä, siihen kuuluu 4-6 poikaa. Syksymmällä olivat paljon yhdessä myös koulun ulkopuolella.
Sitten yksi näistä pojista alkoi sanomaan pojalleni, etten saa olla sun kanssa, toisteli sitä useamman viikon. Mietin, että mikähän juttu tämä on, onko poikani käyttäytynyt jotenkin huonosti esim. tämän pojan kotona, että vanhemmat on sitten kieltäneet. Otin tämän pojan äitiin yhteyttä ja kysyin, että onko vaan poikien juttuja vai onko jotain tapahtunut. Äiti sanoi, ettei ole kieltänyt, että poika välillä keksii tuollaisia juttuja. No, tästä on seurannut se, ettei pojallani ole kavereita vapaa-ajalla, kun tämä yksi poika "ei saa olla" mun pojan kanssa, niin ei sitten pääse porukkaan. Kerran näin pojat ulkona ja menin kysymään pojalta suoraan, että mikä juttu tämä on, onko poikani sanonut tai tehnyt sulle jotain, kun et saa/halua olla hänen kanssaan enää. Poika vastasi, että hänen äitinsä ei oikein tykkää, jos joku kiroilee.... oli varmaan pojan keksimää, äiti ei ainakaan myöntänyt että olisi jotain ollut. Sitten pojat soittivat oma aloitteisesti pojalleni ja pyysivät hänet ulos. Meni talvilomat yms. eikä kavereista kuulunut mitään ja oma poika ei soitellut, kun kokee sen turhaksi, kun tämä yksi ei saa hänen kanssaan olla. No tänään koulussa poika oli sanonut meidän pojalle, että ei enää puhu edes hänelle. Pelkään, että kohta poika suljetaan koulussakin ulkopuolelle.
MItä mun pitäisi tehdä? Äiti ei näe tässä ongelmaa, eli sinne turha enää ottaa yhteyttä. Voinko vielä puhua pojalle suoraan, kun näen häntä ulkona? Oma poika kielsi puuttumasta, kun sitten voi seurata koulussa ongelmia..... mitä voisin tehdä??
 
En tiedä. Siitä tuskin on apua, että pakotat tai painostat pojan kavereita leikkimään hänen kanssaan, vai mitä?
Minusta tuntuu, että poikasi on ihan oikeilla jäljillä. Hän haluaa ympärilleen ystäviä, jotka ihan oikeasti haluat hänen seuraansa. Eikö se sinustakin ole parasta?
Koska poikaasi ei kiusta, niin uskon kyllä, että nämä asiat lutviutuvat itsellään.
 
  • Tykkää
Reactions: Hyppymassu
Voi luoja, että inhoan tuollaista.
Älä nyt sinä kuitenkaan enää mene pojalle puhumaan, ei selvästikään auta ja voi vaan pahentaa tilannetta. Itse varmaan keskustelisin opettajan kanssa, voisiko hän ottaa asian yleisellä tasolla jollain tunnilla esiin. Siis ei poikasi ongelmana, vaan yleisesti jotain ryhmän ulkopuolelle jättämisestä yms.
 
Joo, ketään ei voi pakottaa olemaan kenenkään kanssa, mutta kun ne pari muuta kaveria on aina tämän yhden kanssa, joka "ei saa olla" meidän pojan kanssa, niin sitten ei ole yhtään kaveria.
 
Joo, ketään ei voi pakottaa olemaan kenenkään kanssa, mutta kun ne pari muuta kaveria on aina tämän yhden kanssa, joka "ei saa olla" meidän pojan kanssa, niin sitten ei ole yhtään kaveria.

Ymmärrän.
Tilanne on varmasti aika kiperä. Uskon, että se kuitenkin lutviutuu siitä itsellään. Jostain syystä minulla on tunne, että tuon yhden pojan äiti pitää kuitenkin parempana, ettei sinun poikasi ole leikeissä mukana, vaikkei hän sitä sinulle myöntänytkään.
Jotenkaan tuo ei vaan kuulosta kymmenenvuotiaan pojan jutulle.
 
  • Tykkää
Reactions: Elena777
Voi luoja, että inhoan tuollaista.
Älä nyt sinä kuitenkaan enää mene pojalle puhumaan, ei selvästikään auta ja voi vaan pahentaa tilannetta. Itse varmaan keskustelisin opettajan kanssa, voisiko hän ottaa asian yleisellä tasolla jollain tunnilla esiin. Siis ei poikasi ongelmana, vaan yleisesti jotain ryhmän ulkopuolelle jättämisestä yms.

Nä on kamalan kimurantteja juttuja. Meidän hoodeilla asuu yksi hieman sekopäinen perhe enkä itse erityisemmin prässää omia lapsiani leikkimään niiden kanssa. Tämä nyt ei tietenkään liity ap:n tilanteeseen, mutta toisinaan kyllä ymmärrän, miksi joku jätetään ulkopuolelle ja miksi vanhemmat eivät ole erityisen innokkaita korjaamaan tilannetta.
 
Pojan äiti sanoi, kun hänelle soitin, että poika saattaa puhelimessakin sanoa ihme syitä jollekin kaverille, miksi ei voi olla. Jos äiti tosiaan on pojalle jotain sanonut ettei kannata olla meidän pojan kanssa, niin miksei sano suoraan. No, jos koulussa aleteen sulkemaan ulkopuolelle, niin sitten täytyy varmaan opelle jutella.
 
SepäSe. Aika ihmeellistä, että lapsen vanhempi ainoastaan toteaa lapsellaan olevan erikoista käytöstä ilman, että haluaa selvitää sitä mitenkään. Eikö?
Jos kuulisin oman lapseni valehtelevan toistuvasti ystävilleen ilman syytä, niin olisin hyvin huolissani. Alkaisin ihan toden teolla selvittämään ongelman ydintä.
 
Nä on kamalan kimurantteja juttuja. Meidän hoodeilla asuu yksi hieman sekopäinen perhe enkä itse erityisemmin prässää omia lapsiani leikkimään niiden kanssa. Tämä nyt ei tietenkään liity ap:n tilanteeseen, mutta toisinaan kyllä ymmärrän, miksi joku jätetään ulkopuolelle ja miksi vanhemmat eivät ole erityisen innokkaita korjaamaan tilannetta.
Totta. Ja teorian tasolla on aina helppo huudella, että "kaikkien kanssa pitää leikkiä" jne., mutta kun siellä oikeassa käytännössä vastassa on jos jonkinlaista otusta, niin oikeasti välillä kohtuutonta edellyttää, että jokaista pitäisi sietää.
 
  • Tykkää
Reactions: AivanSama
Paras ratkaisuhan tuossa olisi, jos poikasi saisi ne muut ryhmän pojat puolelleen. Järkätkää vaikka joku kiva peli-ilta ja pyytäkää ne muut pojat, mutta ei sitä "en saa puhua kanssasi" -tyyppiä.
Poika huomaa, että ei saa muita käännettyä omaa poikaasi vastaan, joten ehkä lopettaa.

Mun mielestä tätä vois kokeilla?
Ja siis eihän se tietenkään ap:n pojan vika ole, jos tä yksi tyyppi ei sen kanssa saa leikkiä. Voihan hän pyytää nä kaksi muuta johonkin hauskaan aktiviteettiin?
 
Totta. Ja teorian tasolla on aina helppo huudella, että "kaikkien kanssa pitää leikkiä" jne., mutta kun siellä oikeassa käytännössä vastassa on jos jonkinlaista otusta, niin oikeasti välillä kohtuutonta edellyttää, että jokaista pitäisi sietää.

Näinhän se on. Eritoten jos homma ei vaan jonkun kanssa toimi, niin ei se toimi. Ihan samahan se on aikuisilla.

Olen itse yrittänyt tolkuttaa omilleni, että kaikille pitää olla ystävällinen ja kohtelias, mutta kaikkien paras kaveri ei tarvi olla.
 
Mulla oli tuo tilanne lapsena, mutta vähän eri syystä. Oli aikoja jolloin ei vain haluttu olla toisen kanssa ja sitten yhtä hyljittiin vuorotellen. Se oli ihan kamalaa ja stressaannuttavaa kun joka päivä sai miettiä oliko koulussa kavereita vaiko ei. Välillä oli ja välillä ei ja siitä on vieläkin paha mieli, että tollainen tilanne oli. En halua että kukaan joutuisi kokemaan tuollaista!Ainakin silloin kun olin lapsi, niin en halunnut että joku vanhempi puuttuu siihen.
Riippuu niin paljon miten lapsesi ottaa tämän tilanteen. Minä ainakin kärsin jatkuvista mahakivuista, enkä millään halunnut mennä kouluun.
 
Poika menee kyllä onneksí mielellään kouluun, siellä kuuluu tähän porukkaan, mutta vapaa-ajalla on yksin.
 
Yhteistyössä