Miten olette selvinneet kohtukuolemasta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Osku
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
:'( Otan osaa.

Suosittelen teille ulkopuolisen tuen ja keskusteluavun hakemista. Esim. perheneuvolan kautta saa psykologille tai psykiatriselle sairaanhoitajalle aikoja.
Itse en olis selvinny enkelivauvan menetyksestä ilman ulkopuolista apua. Tuntui hyvälle puhua asioista jollekin täysin tuntemattomalle, joka osasi kysyä ne oikeat kysymykset. Muistakaa hyväksyä toistenne tavat surra menetystä, mutta koittakaa myös keskustella asiasta yhdessä.

Vauvamme kuoleman aikoihin ihan konkreettista apua saatiin lähipiiristä siten, että mun vanhemmat tuli meille esikoisen ja koirien hoitajaksi siksi aikaa, kun olin vauvaa synnyttämässä, että mies pääsi sairaalaan tuekseni. He oli meillä muutaman päivän myös sairaalasta kotiutumisen jälkeen. Mies sai puhuttua ja purettua omia tuntemuksiaan isälleni. Anoppini järjesti hautajaiset, ja hautapaikan enkelillemme. Hänet haudattiin pienin menoin, vain perheemme ja isovanhempien läsnäollessa.
Ystävät oli aina ympäri vuorokauden käytettävissä, ja tukena.
Huhtikuussa tulee 2v enkelin syntymästä, mutta ei mene päivääkään, ettenkö ajattelisi häntä.

Voimia jaksaa eteenpäin! :hug:
 
mä en pysty menee sinne sairaalaan ku ne kysyy joka kerta et haluunko nähdä vauvaa... mulle ei oo luotu niin hitonmoista miehistä kanttia et pystyisin katsomaan kuollutta lasta, saati sit vielä omaani
 
Itse en ole kärsinyt lapsettomuudesta tai kokenut keskenmenoja tai kohtukuolemaa.
Mutta tämä alotus sai itkun tulemaan, miten julma voikaan maailma olla!

En voi käsittää... Paljon voimia suuren surun keskellä! Muistakaa surran yhdessä ja puhua tunteista!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Osku:
mä en pysty menee sinne sairaalaan ku ne kysyy joka kerta et haluunko nähdä vauvaa... mulle ei oo luotu niin hitonmoista miehistä kanttia et pystyisin katsomaan kuollutta lasta, saati sit vielä omaani

menetin isosiskon 5vuotta sitten, sillon kysyttiin haluanko nähdä siskoni.
Halusin ja päivääkään en ole katunut.

Jos et sillä hetkellä siihen pysty niin pyydä heitä ottamaan vaikka valokuvia. Niitä voi sitten myöhemmin katsoa.

Monet sanoo siitä olleen apua
 
Alkuperäinen kirjoittaja Osku:
mä en pysty menee sinne sairaalaan ku ne kysyy joka kerta et haluunko nähdä vauvaa... mulle ei oo luotu niin hitonmoista miehistä kanttia et pystyisin katsomaan kuollutta lasta, saati sit vielä omaani

:hug: Sitten sä et katso sitä. Ei ole mikään pakko. Sano siellä, et asia on näin, ja piste. Jotkut sanoo, et katsominen helpottaa, mut ei mekään katsottu meidän vauvaa. Teidän ja sinun valinta se on, ja teette miten tahansa, niin sairaalan henkilökunnan pitää se hyväksyä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Osku:
mä en pysty menee sinne sairaalaan ku ne kysyy joka kerta et haluunko nähdä vauvaa... mulle ei oo luotu niin hitonmoista miehistä kanttia et pystyisin katsomaan kuollutta lasta, saati sit vielä omaani

Käy vaan katsomassa, ettei sitten kaduta jälkeenpäin.. Ota pieni syliisi ja pidä hetki hyvänä kun siihen on vielä mahdollisuus. Ei varmasti ole helppoa mutta siitä on sinullekin apua kun teet omaa surutyötäsi vielä pitkien aikojenkin päästä.
Lämmin osanotto sinulle ja vaimollesi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Osku:
...ei sittenkää mitään... tuntuu että pää räjähtää eikä pysty käsittelee tätä... Kiitos vastauksista! mä poistun nyt tältä palstalta..

:hug: :'( Fyysiset purkukeinot vois auttaa jos tuntuu että pää posahtaa. Miten elämä voikaan olla niin epäreilu ja heittää päin näköä hirveitä asioita...Voimia teille molemmille!
 
kamalasti voimia suruunne! omakohtaista kokemusta ei ole mutta pienen lapsen äitinä ja toista odottavana itku tuli silmään! tuollaista ei osaa kuvitella ennen kuin sen kokee ja se on varmasti hirveimpiä asioita mitä ihminen voi elämässään kokea! kysymykseen pitäisikö tavarat siirtää pois niin itse näkisin asian niin että haluaisin vielä katsoa ja koskea vaatteisiin ja laittaa omassa tahdissa ja surun seassa niitä pois.. itkuksi se menee mutta itselleni se olisi ehkä parhainta niin, käsittelisin surua sillä tavalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Osku:
mä en pysty menee sinne sairaalaan ku ne kysyy joka kerta et haluunko nähdä vauvaa... mulle ei oo luotu niin hitonmoista miehistä kanttia et pystyisin katsomaan kuollutta lasta, saati sit vielä omaani

Mene, mene, mene! Tiedän, että on rankkaa, mutta muuten kadut jälkeen päin.

Itse en meinannut uskaltaa ottaa syliin kuolevaa vauvaa, mutta heti kun uskalsin tehdä sen, tuntui se luonnolliselta. Meillä samoilla viikoilla syntyi vauva, mutta todettiin pian syntymän jälkeen aivokuolleeksi. Uskonatonta se on, mutta elämä kantaa. Tarvitsette aikaa.

Voimia :hug:
 
:hug: Lämmin halaus, hirveästi voimia. Sen julmempaa kohtaloa ei ole, kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.

Veljeni esikoinen menehtyi 40+1 kohtuun marraskuussa.

Minä kanssa sanoisin, että kannattaa miettiä vielä sitä, että haluaako vauvan kuitenkin nähdä.

Ja kovasti voimia sinulle, ja vaimollesi.
 
Otan osaa suureen suruunne! itsellä ei kokeusta vastaavasta, mutta kaverin vauva kuoli kohtuun 2 viikkoa ennen laskettua aikaa ja ainakin heillä oli tavarat paikoillaan vauvan huoneessa, ovi tosin oli kiinni mutta tarvittaessa pääsi sinne suremaan.Heillä myös todella kaunis kuva vauvasta kirjahyllyssä ja sylissä olivat pitäneet pitkään ja hyvästellyt rauhassa.Kaveri sanoi että se oli iso osa surutyötä...voimia teille!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Osku:
mä en pysty menee sinne sairaalaan ku ne kysyy joka kerta et haluunko nähdä vauvaa... mulle ei oo luotu niin hitonmoista miehistä kanttia et pystyisin katsomaan kuollutta lasta, saati sit vielä omaani

Olen itse ollut töissä sairaalassa jossa jouduin toisinaan keskustelemaan sellaisten vanhempien kanssa joille tehtiin myöhäinen raskaudenkeskeytys (viikoilla 20-24) sikiön vaikean, kuolemaan johtavan kehitysvamman vuoksi.

Näille vanhemmille suositeltiin että katsoisivat lasta tai edes valokuvaa lapsesta, jotta olisi konkreettinen käsitys ja muistikuva menetyksestä. Kun näkee pienen kuolleen niin tietää ketä suree ja myöskin turha kammo kuollutta kohtaan hälvenee kun näkee kuinka kauniskin enkelivauva voi olla.

Toki siinä tilanteessa itse varmasti huutaisin jo täysillä enkä mitään "sivistyneesti" vain itkisi mutta katsoisin kuitenkin, haluaisin itse EHDOTTOMASTI nähdä vauvani! Pitää sylissäkin! Tuska olisi niin hirveä että se ei enää voi paheta vaikka vauvan näkisikin!

Ehkä sitä ajatellaan että vanhemmat toipuvat paremmin kun näkevät kuolleen lapsensa.

Jos sinä Osku yhtään haluat vauvaa nähdä niin katso häntä ihmeessä, et varmasti jälkikäteen kadu. Pyydä vaikka etukäteen Diapam-tabletti tai jotain muuta rauhoittavaa, sano hoitajille että haluat jotain lääkettä ihan että pysyt kutakuinkin "kuosissasi" vaikka vain vaimoasikin ajatellen. Ymmärtävät varmasti toiveesi. Älä turhaan pelkää vauvan näkemistä, kyllä sinä kestät oman kuolleen pienokaisesi nähdä. Siten kuin nyt kukaan ihminen sitä kokemusta "kestää".

 
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:
:hug: Lämmin halaus, hirveästi voimia. Sen julmempaa kohtaloa ei ole, kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.

Veljeni esikoinen menehtyi 40+1 kohtuun marraskuussa.

Minä kanssa sanoisin, että kannattaa miettiä vielä sitä, että haluaako vauvan kuitenkin nähdä.

Ja kovasti voimia sinulle, ja vaimollesi.

Tuo on "julma" kohtalo mutta ei mielestäni sittenkään pahin.

Vielä pahempi olisi nähdä oman lapsensa kärsivän esimerkiksi kipujen kourissa jos häntä ei voitaisi auttaa.

Ja kaikkein kauhein kohtalo on minusta se kun lapsi katoaa, siepataan. Kuten vaikka Madeleine McCann. Sitä kamalampaa en voi kuvitella ja maailmassa on kadonnut miljoonia lapsia Madeleinenkin jälkeen eikä vanhemmat tiedä missä he ovat ja kuinka paljon kärsivät!
 
Alkuperäinen kirjoittaja vm:
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:
:hug: Lämmin halaus, hirveästi voimia. Sen julmempaa kohtaloa ei ole, kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.

Veljeni esikoinen menehtyi 40+1 kohtuun marraskuussa.

Minä kanssa sanoisin, että kannattaa miettiä vielä sitä, että haluaako vauvan kuitenkin nähdä.

Ja kovasti voimia sinulle, ja vaimollesi.

Tuo on "julma" kohtalo mutta ei mielestäni sittenkään pahin.

Vielä pahempi olisi nähdä oman lapsensa kärsivän esimerkiksi kipujen kourissa jos häntä ei voitaisi auttaa.

No tämänkin päätös todennäköisimmin olisi, että vanhemmat hautaisivat lapsensa..?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:
Alkuperäinen kirjoittaja vm:
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:
:hug: Lämmin halaus, hirveästi voimia. Sen julmempaa kohtaloa ei ole, kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.

Veljeni esikoinen menehtyi 40+1 kohtuun marraskuussa.

Minä kanssa sanoisin, että kannattaa miettiä vielä sitä, että haluaako vauvan kuitenkin nähdä.

Ja kovasti voimia sinulle, ja vaimollesi.

Tuo on "julma" kohtalo mutta ei mielestäni sittenkään pahin.

Vielä pahempi olisi nähdä oman lapsensa kärsivän esimerkiksi kipujen kourissa jos häntä ei voitaisi auttaa.

No tämänkin päätös todennäköisimmin olisi, että vanhemmat hautaisivat lapsensa..?

Todennäköisesti. Mutta sitten kun lapsi on haudassa niin edes tietää missä hän on ja ettei hän enää kärsi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vm:
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:
:hug: Lämmin halaus, hirveästi voimia. Sen julmempaa kohtaloa ei ole, kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.

Veljeni esikoinen menehtyi 40+1 kohtuun marraskuussa.

Minä kanssa sanoisin, että kannattaa miettiä vielä sitä, että haluaako vauvan kuitenkin nähdä.

Ja kovasti voimia sinulle, ja vaimollesi.

Tuo on "julma" kohtalo mutta ei mielestäni sittenkään pahin.

Vielä pahempi olisi nähdä oman lapsensa kärsivän esimerkiksi kipujen kourissa jos häntä ei voitaisi auttaa.

Ja kaikkein kauhein kohtalo on minusta se kun lapsi katoaa, siepataan. Kuten vaikka Madeleine McCann. Sitä kamalampaa en voi kuvitella ja maailmassa on kadonnut miljoonia lapsia Madeleinenkin jälkeen eikä vanhemmat tiedä missä he ovat ja kuinka paljon kärsivät!

Pahin ja julmin on se mikä omalle kohdalle osuu, ei näitä voi laittaa mihinkään "arvojärjestykseen".
Facebookissa on ryhmä jossa toivotaan liputuspäivää kuolleille lapsille, luepa muutama tarina sieltä ja kerro sitten mikä on julmaa ja mikä ei!
Esikoiseni syntyi kuolleena rv:lla 39, olisin ollut ikionnellinen ja kiitollinen jos olisin saanut pitää hänet edes hetken..
 
Alkuperäinen kirjoittaja mamma vaan:
Alkuperäinen kirjoittaja vm:
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:
:hug: Lämmin halaus, hirveästi voimia. Sen julmempaa kohtaloa ei ole, kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.

Veljeni esikoinen menehtyi 40+1 kohtuun marraskuussa.

Minä kanssa sanoisin, että kannattaa miettiä vielä sitä, että haluaako vauvan kuitenkin nähdä.

Ja kovasti voimia sinulle, ja vaimollesi.

Tuo on "julma" kohtalo mutta ei mielestäni sittenkään pahin.

Vielä pahempi olisi nähdä oman lapsensa kärsivän esimerkiksi kipujen kourissa jos häntä ei voitaisi auttaa.

Ja kaikkein kauhein kohtalo on minusta se kun lapsi katoaa, siepataan. Kuten vaikka Madeleine McCann. Sitä kamalampaa en voi kuvitella ja maailmassa on kadonnut miljoonia lapsia Madeleinenkin jälkeen eikä vanhemmat tiedä missä he ovat ja kuinka paljon kärsivät!

Pahin ja julmin on se mikä omalle kohdalle osuu, ei näitä voi laittaa mihinkään "arvojärjestykseen".
Facebookissa on ryhmä jossa toivotaan liputuspäivää kuolleille lapsille, luepa muutama tarina sieltä ja kerro sitten mikä on julmaa ja mikä ei!
Esikoiseni syntyi kuolleena rv:lla 39, olisin ollut ikionnellinen ja kiitollinen jos olisin saanut pitää hänet edes hetken..

Ei ole myöskään tarpeen kehuskella omilla vastoinkäymisillään ja nostaa itseään muiden sellaisten ihmisten yläpuolelle, jotka eivät ole lastaan menettäneet. Erittäin lapsellista käytöstä enkä noin epäkypsien kommenttejen jälkeen edes usko että sinulla on omakohtaista kokemusta. Jos olisi, älyäisit varmasti ettei tämä asia ole mitään "kättä pidempää", jolla lyödään kanssakeskustelijoita.

Kun minä äitinä sanon, että lapseni katoaminen olisi pahinta mitä voin kuvitella tapahtuvaksi itselleni, niin se on varmasti totta. Ei minun tarvitse sinulta lupaa kysyä, saanko minä olla tätä mieltä.

Olen ollut töissä myöskin yliopistosairaalan lasten syöpäosastolla ja nähnyt siellä erilaisia ihmiskohtaloita, mutta silti minusta olisi pahinta jos pedofiililiiga tms. varastaisi minulta lapseni. Vähätteletkö sinä noiden ihmiskaupan uhreiksi joutuneiden lasten kohtaloa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vm:
Alkuperäinen kirjoittaja mamma vaan:
Alkuperäinen kirjoittaja vm:
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:
:hug: Lämmin halaus, hirveästi voimia. Sen julmempaa kohtaloa ei ole, kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.

Veljeni esikoinen menehtyi 40+1 kohtuun marraskuussa.

Minä kanssa sanoisin, että kannattaa miettiä vielä sitä, että haluaako vauvan kuitenkin nähdä.

Ja kovasti voimia sinulle, ja vaimollesi.

Tuo on "julma" kohtalo mutta ei mielestäni sittenkään pahin.

Vielä pahempi olisi nähdä oman lapsensa kärsivän esimerkiksi kipujen kourissa jos häntä ei voitaisi auttaa.

Ja kaikkein kauhein kohtalo on minusta se kun lapsi katoaa, siepataan. Kuten vaikka Madeleine McCann. Sitä kamalampaa en voi kuvitella ja maailmassa on kadonnut miljoonia lapsia Madeleinenkin jälkeen eikä vanhemmat tiedä missä he ovat ja kuinka paljon kärsivät!

Pahin ja julmin on se mikä omalle kohdalle osuu, ei näitä voi laittaa mihinkään "arvojärjestykseen".
Facebookissa on ryhmä jossa toivotaan liputuspäivää kuolleille lapsille, luepa muutama tarina sieltä ja kerro sitten mikä on julmaa ja mikä ei!
Esikoiseni syntyi kuolleena rv:lla 39, olisin ollut ikionnellinen ja kiitollinen jos olisin saanut pitää hänet edes hetken..

Ei ole myöskään tarpeen kehuskella omilla vastoinkäymisillään ja nostaa itseään muiden sellaisten ihmisten yläpuolelle, jotka eivät ole lastaan menettäneet. Erittäin lapsellista käytöstä enkä noin epäkypsien kommenttejen jälkeen edes usko että sinulla on omakohtaista kokemusta. Jos olisi, älyäisit varmasti ettei tämä asia ole mitään "kättä pidempää", jolla lyödään kanssakeskustelijoita.

Kun minä äitinä sanon, että lapseni katoaminen olisi pahinta mitä voin kuvitella tapahtuvaksi itselleni, niin se on varmasti totta. Ei minun tarvitse sinulta lupaa kysyä, saanko minä olla tätä mieltä.

Olen ollut töissä myöskin yliopistosairaalan lasten syöpäosastolla ja nähnyt siellä erilaisia ihmiskohtaloita, mutta silti minusta olisi pahinta jos pedofiililiiga tms. varastaisi minulta lapseni. Vähätteletkö sinä noiden ihmiskaupan uhreiksi joutuneiden lasten kohtaloa?

Tuli tosi paha mieli noista kommenteista. Ei todellakaan ollut tarkoitus kehuskella omilla vastoinkäymisillä tai nostaa itseäni kenenkään yläpuolelle..
Enkä myöskään halunnut vähätellä kenenkään kohtaloa tai menetystä.
Siksi kirjoitinkin että pahin ja julmin on se menetys joka osuu omalle kohdalle!
Jokaisella saa ja pitää olla omat mielipiteensä, niitä en voi enkä halua keneltäkään kieltää. En ilmeisesti osannut ilmaista itseäni tarpeeksi sujuvasti.. Pahoittelen!
Nämä ovat vaikeita asioita ja tuovat pintaan monenlaisia tunteita ja muistoja ettei kaikkea osaa pukea sanoiksi.

 
Tämä ei tosiaankaan ole mikään GALLUPPI siitä mikä on kenenkin mielestä pahin kohtalo lapselle.. "vm" Mitä helvettiä ajattelet kun tulet tänne kertomaan yhtäkkiä mielipiteitäsi siitä mikä olisi se pahin kohtalo SINUN mielestäsi?? Perustapa oma ketjusi näille jutuille, ei tähän niitä tarvitse tulla kertomaan juuri nyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vm:
Alkuperäinen kirjoittaja mamma vaan:
Alkuperäinen kirjoittaja vm:
Alkuperäinen kirjoittaja vippis:
:hug: Lämmin halaus, hirveästi voimia. Sen julmempaa kohtaloa ei ole, kuin joutua hautaamaan oma lapsensa.

Veljeni esikoinen menehtyi 40+1 kohtuun marraskuussa.

Minä kanssa sanoisin, että kannattaa miettiä vielä sitä, että haluaako vauvan kuitenkin nähdä.

Ja kovasti voimia sinulle, ja vaimollesi.

Tuo on "julma" kohtalo mutta ei mielestäni sittenkään pahin.

Vielä pahempi olisi nähdä oman lapsensa kärsivän esimerkiksi kipujen kourissa jos häntä ei voitaisi auttaa.

Ja kaikkein kauhein kohtalo on minusta se kun lapsi katoaa, siepataan. Kuten vaikka Madeleine McCann. Sitä kamalampaa en voi kuvitella ja maailmassa on kadonnut miljoonia lapsia Madeleinenkin jälkeen eikä vanhemmat tiedä missä he ovat ja kuinka paljon kärsivät!

Pahin ja julmin on se mikä omalle kohdalle osuu, ei näitä voi laittaa mihinkään "arvojärjestykseen".
Facebookissa on ryhmä jossa toivotaan liputuspäivää kuolleille lapsille, luepa muutama tarina sieltä ja kerro sitten mikä on julmaa ja mikä ei!
Esikoiseni syntyi kuolleena rv:lla 39, olisin ollut ikionnellinen ja kiitollinen jos olisin saanut pitää hänet edes hetken..

Ei ole myöskään tarpeen kehuskella omilla vastoinkäymisillään ja nostaa itseään muiden sellaisten ihmisten yläpuolelle, jotka eivät ole lastaan menettäneet. Erittäin lapsellista käytöstä enkä noin epäkypsien kommenttejen jälkeen edes usko että sinulla on omakohtaista kokemusta. Jos olisi, älyäisit varmasti ettei tämä asia ole mitään "kättä pidempää", jolla lyödään kanssakeskustelijoita.

Kun minä äitinä sanon, että lapseni katoaminen olisi pahinta mitä voin kuvitella tapahtuvaksi itselleni, niin se on varmasti totta. Ei minun tarvitse sinulta lupaa kysyä, saanko minä olla tätä mieltä.

Olen ollut töissä myöskin yliopistosairaalan lasten syöpäosastolla ja nähnyt siellä erilaisia ihmiskohtaloita, mutta silti minusta olisi pahinta jos pedofiililiiga tms. varastaisi minulta lapseni. Vähätteletkö sinä noiden ihmiskaupan uhreiksi joutuneiden lasten kohtaloa?

Ap ei varmastikaan kirjoittanut tänne sen takia että pääset haastamaan riitaa. Suuressa surussa EI VARMASTI auta että joku dorka tulee sanomaan että ei tuo vielä mitään.. Tilannetajua!!! Joskus on vaan parempi olla kirjottamatta kun suoltaa täyttä sontaa.

Ap, olen todella pahoillani!
 
Mene katsomaan jos voit. Ota kipsivalos käsistä tai jaloista.
Jos vaimosi nähnyt haluaa ehkä jutella joslus :muistatko pienet jalat joita saatiin koskettaa... yms.
Mieheni ei katsomut lastaan.Hän oli minulle vihainen surustani sillä saimme pian uuden jo hänen mukaan.
Tue,kuuntele.halaa kun itku tulee.älä koskaan sano että eikö jo riittäis.
 

Yhteistyössä