Miten näistä tunteista pääsee eroon?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Olen perheellinen nainen, parisuhde on kuitenkin ollut jo pitemmän aikaa huonossa jamassa. Parisuhdeterapiassakin käyty ja vähän aikaa asiat olikin paremmin, mutta ollaan palattu samaan lähtöpisteeseen.

No mutta pääpointtini on, että olen tutustunut mieheen, joka olisi kuin nakutettu minulle.. En ole ikinä tavannut miestä joka olisi ajatuksiltaan ja mieleltään niin samantapainen kuin minäkin. Aina kun näen hänet mahassa pyörii perhosia ja haluaisin häntä niin kovasti.. Mitään emme ole tehneet, muuta kuin minun mielessäni. Tämä ihastuminen tuntuu olevan sen verran vahva, että latistuneet tunteeni nykyistä miestäni kohtaan ovat latistuneet entisestään. Välillä tuntuu että olemme vain lasten takia yhdessä. Uskon että tämä toinenkin mies on minusta kiinnostunut, antaa ymmärtää eleillään ja ilmeillään. Olemme samassa työpaikassa töissä, eikä hän muita työpaikan naisia kohteen käyttäydy niinkuin minua kohtaan.

Tämä on vaikeaa :( en voi työpaikkaakaan vaihtaa, enkä edes haluaisikaan kun viimein pääsin sellaiseen paikkaan missä viihdyn (ei pelkästään tämän työkaverin ansiosta). Mitä minä voin tehdä? Ottaako suoraan selvää onko mies minusta kiinnostunut?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen Villasukka:
jos itse olisin tilanteessasi , antaisin ihan rauhassa ajan kulua.
Suhteen arkipuutumusta voi oppia "kestämään" ilman toiseen suhteeseen hyppäämistä ja eroa.
Näin uskon.
Mutta en tiedä mitä sinun pitäisi tehdä....

niin..minä kun kuitenkin haluaisin olla onnellinen.. toisaalta pelottaa että mitäs jos annan näille tunteille vallan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen Villasukka:
jos itse olisin tilanteessasi , antaisin ihan rauhassa ajan kulua.
Suhteen arkipuutumusta voi oppia "kestämään" ilman toiseen suhteeseen hyppäämistä ja eroa.
Näin uskon.
Mutta en tiedä mitä sinun pitäisi tehdä....

Mielestäni ei kannata kiirehtiä...
Onko teillä miehen kanssa yhteistä oma aikaa ikinä?

Jos nyt toista miestä haikailet tosissaan niin mielestäni ero edellisen kanssa pitää olla selvä (lapsille ei minusta kannata heti uutta miestä esitellä ennen ku vakavissaan on) ennen ku alkaa toisen kanssa ystävyyttä pidemmälle menemään

Niille naisille jotka tekee toisin, on omat nimityksensä :whistle:
 
Yrittäisin kyllä saada sinuna nykyisen suhteen vielä kuntoon. Jos olette molemmat valmiita lyömään hanskat tiskiin, niin sitten eropaperit vetämään. Mutta älä ala säätämään mitään ihastuksesi kanssa jos olet vielä parisuhteessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mölököllimalli:
Ai "kasvoitteko erilleen" :D ? En millään jaksa tuntea myötätuntoa mutta tsemppiä sulle. Toivottavasti sun mieskin saa kiksejä jonkun toisen naisen katselemisesta.

en nyt kaipaa piilovittuillua. en halua tarkemmin kertoa mitä ongelmia meillä on ollut, mutta niitä on ollut paljon. Osa on selvitetty ja osaa ei kai ikinä voi edes selvittää
 
Kannattaa oikeasti katsoa ensin tämä olemassa oleva suhde...
Anna ajan kulua ja katso miten käy... Voi hyvinki olla hetken huumaa, kun omassa suhteessa menee huonosti niin haetaan jotain syytä erota
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen Villasukka:
jos itse olisin tilanteessasi , antaisin ihan rauhassa ajan kulua.
Suhteen arkipuutumusta voi oppia "kestämään" ilman toiseen suhteeseen hyppäämistä ja eroa.
Näin uskon.
Mutta en tiedä mitä sinun pitäisi tehdä....

Peesaan. Ap, sun silmät kyllä avautuvat, suuntaan tai toiseen, ajan kuluessa. Suo vanhalle suhteellesi se, ettet ainakaan petä.

Anna ajan kulua ja tee sitoutumis- tai sitoutumatta jättämispäätös ensin nykyisen parisuhteesi osalta ja ota vasta sitten selvää uudesta mahdollisuudesta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen Villasukka:
jos itse olisin tilanteessasi , antaisin ihan rauhassa ajan kulua.
Suhteen arkipuutumusta voi oppia "kestämään" ilman toiseen suhteeseen hyppäämistä ja eroa.
Näin uskon.
Mutta en tiedä mitä sinun pitäisi tehdä....

Mielestäni ei kannata kiirehtiä...
Onko teillä miehen kanssa yhteistä oma aikaa ikinä?

Jos nyt toista miestä haikailet tosissaan niin mielestäni ero edellisen kanssa pitää olla selvä (lapsille ei minusta kannata heti uutta miestä esitellä ennen ku vakavissaan on) ennen ku alkaa toisen kanssa ystävyyttä pidemmälle menemään

Niille naisille jotka tekee toisin, on omat nimityksensä :whistle:

meillä olisi kyllä tarpeeksi yhteistä aikaa, ongelma on siinä ettei mies välitä minun seurastani. Lapset laitoin nukkumaan yhdeksältä ja mies on siitä asti vain ollut tietokoneella, vaikka minä häntä koitin houkutella tulemaan minun seurakseni.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Been there done that:

En ole aikeissa pettää... mietin vain kun tätä toista miestä näen lähestulkoon päivittäin niin tavallaan se ihastuminen on koko ajan "esillä". Sitten kun tulen töistä kotiin, niin kotona odottaa vain tympääntynyt mies jolta ei saa edes halausta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Äiti:
Alkuperäinen kirjoittaja Onnellinen Villasukka:
jos itse olisin tilanteessasi , antaisin ihan rauhassa ajan kulua.
Suhteen arkipuutumusta voi oppia "kestämään" ilman toiseen suhteeseen hyppäämistä ja eroa.
Näin uskon.
Mutta en tiedä mitä sinun pitäisi tehdä....

Mielestäni ei kannata kiirehtiä...
Onko teillä miehen kanssa yhteistä oma aikaa ikinä?

Jos nyt toista miestä haikailet tosissaan niin mielestäni ero edellisen kanssa pitää olla selvä (lapsille ei minusta kannata heti uutta miestä esitellä ennen ku vakavissaan on) ennen ku alkaa toisen kanssa ystävyyttä pidemmälle menemään

Niille naisille jotka tekee toisin, on omat nimityksensä :whistle:

meillä olisi kyllä tarpeeksi yhteistä aikaa, ongelma on siinä ettei mies välitä minun seurastani. Lapset laitoin nukkumaan yhdeksältä ja mies on siitä asti vain ollut tietokoneella, vaikka minä häntä koitin houkutella tulemaan minun seurakseni.

Oletko puhunut miehellesi, ettet ole onnellinen?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kamala:

Olen puhunut, mutta ei hän oikein ota minua tosissaan... kuittaa vaan aina jollain typerällä letkautuksella.
 
hän kun ei oikein itse edes tunnu tajuavan näitä meidän suhteen epäkohtia.
 
Voihan miehesikin tajuta suhteenne olevan huonoissa kantimissa, mutta saattaa ehkä ajatella, että kärvistellään nyt, kun kerran on yhteen mentykin ja perhe perustettu. Saisit miehesi aatokset selville jos kertoisit tunteistasi ja ääritapauksessa ehkä ihastuksestasi toiseen mieheenkin. Jos miehesi "vapautuisi", hän olisi kaiken järjen mukaan itsekin helpottunut siitä että ehkä eroatte tai mitä teettekin suhteenne hyväksi, mutta jos hän taas "panikoisi", niin voisitte siitä alkaa yrittää lähteä kuntouttamaan suhdettanne, jos molemmilta halua siihen löytyy. Jotain muutosta tilanteeseenne on kai kuitenkin pakko hakea??
 
Yhteistyössä