A
ap
Vieras
Olen perheellinen nainen, parisuhde on kuitenkin ollut jo pitemmän aikaa huonossa jamassa. Parisuhdeterapiassakin käyty ja vähän aikaa asiat olikin paremmin, mutta ollaan palattu samaan lähtöpisteeseen.
No mutta pääpointtini on, että olen tutustunut mieheen, joka olisi kuin nakutettu minulle.. En ole ikinä tavannut miestä joka olisi ajatuksiltaan ja mieleltään niin samantapainen kuin minäkin. Aina kun näen hänet mahassa pyörii perhosia ja haluaisin häntä niin kovasti.. Mitään emme ole tehneet, muuta kuin minun mielessäni. Tämä ihastuminen tuntuu olevan sen verran vahva, että latistuneet tunteeni nykyistä miestäni kohtaan ovat latistuneet entisestään. Välillä tuntuu että olemme vain lasten takia yhdessä. Uskon että tämä toinenkin mies on minusta kiinnostunut, antaa ymmärtää eleillään ja ilmeillään. Olemme samassa työpaikassa töissä, eikä hän muita työpaikan naisia kohteen käyttäydy niinkuin minua kohtaan.
Tämä on vaikeaa
en voi työpaikkaakaan vaihtaa, enkä edes haluaisikaan kun viimein pääsin sellaiseen paikkaan missä viihdyn (ei pelkästään tämän työkaverin ansiosta). Mitä minä voin tehdä? Ottaako suoraan selvää onko mies minusta kiinnostunut?