Miten kerroit vanhemmillesi saavasi LAPSEN?

["riirii"]

Miten kerroit? "Olis vähän asiaa. Minä olen raskaana"
Milloin kerroit? Ensimmäisen ultran jälkeen.
Jännittikö sinua? Aivan sairaan paljon!
Ja miten he suhtautuivat? Tosi hyvin. Äiti oli jo arvannut ja käski käydä kertomassa isällekkin

 

[Kinuski]

[QUOTE="vieras";23130434]Miksi isäs alkoi meuhkaamaan?[/QUOTE]

Kun aloin esikoista odottamaan, mun suhde lapsen isään ei ollut mitenkään vakava, ja asuttiin kaukana toisistamme, ja erottiinkin kun olin 4kk raskaana. Kuopuksesta kun tein plussan, olin tavannut miehen 2 viikkoa aiemmin (nyt tosin ollaan jo oltu naimisissakin kohta 5v) eli ehkä sillä on ollut aihettakin meuhkata. Mun isä on muutenkin sellanen että se valittaa ja suuttuu joka asiasta, pitää mua edelleen pikku lapsena. Esim. kun ostettiin talo, se sai hirveet raivarit, ja vasta nyt 1,5v päästä alkanut vähän leppymään asiasta.

 

[:)]

Soitin äidilleni. Raskaus tuli itsellenikin yllätyksenä (olin jo kolmannella kuulla kun sain tietää), joten äitinikään ei tiennyt että vauvoja saattaisi olla tulossa.

Minä: Hei! Tuota... Voisi olla hyvä että istut alas...
Äiti: (Melkein kiljaisi) Sinä olet raskaana!!

Äidin vaisto ilmeisesti Itselleni olisi tuollaisessa tapauksessa tullut ensimmäisenä mieleen että joku on kuollut tai jotain muuta kamalaa... (Siis jos joku pyytäisi heti puhelun aluksi istumaan)

 

[Mrs Shillelagh]

Enpä panettanut itseäni paksuksi alaikäisenä, joten ei ollut tuollaista tilannetta edessä.

 

[hr]

Kumpikaan raskausuutinen ei ole ollut mikään ilouutinen vanhemmilleni, miehen vanhemmalle kyllä. Ajan kanssa ovat vanhempani asiaan tottuneet ja ovat lapsenlapsiinsa ihan höpsöinä. Heidän mielestään meidän elämäntilanteemme on ollut huono lasten saamiselle ja siitä alkunihkeys. Kovasti on jännittänyt asiasta sanoa, ja toisella kerralla mies sai soittaa, kun en itse jaksanut sitä päivittelyä ja pettymystä. Hieman paha mieli on jäänyt noista ensireaktioista, vaikka suhtautuminen lapsiin onkin isovanhemmilta aivan upeaa.

 

[Orion-]

Rv 8+, mentiin käymään porukoitten luona. Äiti ei ollu kotona, harmi. Mut isä oli ja joitaki sisaruksia. Vietiin jäätelökakku mukana, ja sit jossain vaiheessa kerrottiin että "vauvauutisia tultiin kertomaan" tai jotain sinnepäin. Jännitti, eikä ihan heti saanu sanotuksi asiaa. Hyvinhän nuo suhtautui, tottakai, sitä ku oli niin kauan odotettu. Äiti kuuli sitte muilta, ja soitti seuraavana päivänä.

 

[MolliMelooni]

Miten kerroit?
Soitin heti, kun olin tehnyt +testin koko lähipiirille, jotka olivat eläneet mukana meidän hoitohommeleissa.

Milloin kerroit?
rv 3+4 tajjotain, milloin se himmeä viivantapainen näkyikään. Tämä oli siis aikaa ennenkuin mulla alkoivat kaikki testit näyttää plussaa tilanteesta huolimatta ja naiivisti luotin siihen positiiviseen tulokseen...

Jännittikö sinua?
Ei. Olinhan kuitenkin jo aikuinen ihminen, naimisissa toista kertaa ja vanhempani olivat tukenamme muutenkin lapseteon suhteen.

Ja miten he suhtautuivat?
Äiti reagoi ihan omana itsenään toteamalla kai jotain siihen suuntaan, että" ei kannata vielä intoilla, kaikkea voi tapahtua, niin aikaisessa vaiheessa vielä..." Isällä taisi tulla tippa silmäkulmaan, halasi ja sanoi omalla meille lapsilleen varatulla isä-äänellään "onnea lapsikulta" tai jotain sinnepäin.

 

[sgsdg]

onko kaikki kertoneet vai onko ollut niitä jotka ovat vain tulleet eräänä iltana kylään vauvan kanssa?

 

[--]

Miten kerroit? - Lähetin kuvan sähköpostin kautta
Milloin kerroit? - Ensimmäisen ultran jälkeen
Jännittikö sinua? - Luonnollisesti vähän
Ja miten he suhtautuivat? - Olivat meinanneet isän kanssa pudota tuoleilta kun olivat tajunneet ja sitten alkoivatkin innoissaan soitella ympäri sukulaisia

 

[v]

En muista miten kerroin esikoisesta äidilleni, mutta isälleni kerroin kun juteltiin puhelimessa. Isä kysyi että mitä kuuluu ja minä siihen, että eipä ihmeempiä, tai oikeestaan joo, me saadaan vauva uuden vuoden jälkeen. Isä siihen, että ai jaa, mitä muuta kuuluu. Hetken aikaa oltiin molemmat hiljaa ja isä alkoi sitten onnittella ja höpöttää, että hän ei ensin edes tajunnut mitä sanoin. Tosi iloinen kuitenkin oli. Varhaisultran jälkeen oli tuo puhelu.

toisesta ei tarvinut kertoa kellekään yhtään mitään, kun huomasivat ilman kertomistakin jo viikolla 5. Voin todella pahoin jouluna eikä mikään maistunut. Jopa teini-ikäinen veljeni tajusi yskän kertomatta.

 

["Minä taas"]

Mä kerroin esikoisesta kun oltiin kyläilemässä vanhemmilla. Mun isosisko oli laittamassa omia vauvatavaroitaan kiertoon ja siitä juteltiin. Sanoin äitille et pyysin ettei NN myy pinnasänkyy kun me tarvitaan sitä kuitenkin kohta. Oli tosi iloinen ja onnellinen. Silloin viikkoja oli jotain 12.

Toisesta kerroin myös np ultran jälkeen. Silloin vanhemmat olivat lähtemässä matkalle ja pistin tekstiviestinä isälle hyvän matkan toivotukset "meiltä kaikilta neljältä".

 

[fggfgf]

öö

 

[oho]

nosto

 

[Aamuäree]

[QUOTE="vieras";23130143]Uteliaisuuttani kyselen vaan, että

Miten kerroit?
Milloin kerroit?
Jännittikö sinua?
Ja miten he suhtautuivat?[/QUOTE]

1. Kerroin suoraan puhelimessa pari päivää testin tehtyäni, eli olisko olleet kokonaista 5. viikko.... syy oli se että sairastuin vesirokkoon ja terkka pelotteli mut henkihieveriin ja oli sitä mieltä että suoraan sairaalaan- tehän kuolette molemmat.......
Hiukan tietysti jännitti, mutta toisaalta olin itse niin järkyttynyt tuosta vesirokosta että jännitin sitä enemmän. Vanhemmat olivat ikionnellisia ja iskä soitti velä perään (äiti vastas puhelimeen kun soitin) että ota lapseni rauhallisesti ja tee musta paappa

2. Viikkoja jotain 8 tai 9 ja esikoinen sanoa paukautti käymään tulleelle äidilleni että 'kun äitillä on niiiiin huono olo.......' Äitini mulkoiluista päätellen mun oli korjattava asia pikaisesti ja kertoa että mä en tod. kärsi krapulasta.... vaan raskauspahoinvoinnista! Äitin ilmeiden kirjo oli mahtava se miten äkkiä tuhahtelu muuttui hymyksi, hih

 

[????????????????+]

kertomalla?

 

["neiti"]

Meillä on vähän välimatkaa vanhempiin. Ekan ultran jälkeen soitettiin miehen kanssa yhtä aikaa vanhemmillemme ja hyvä oli suhtautuminen . Oma äitini rupesi itkemään ja anoppi oli tosi iloinen. Molemmille eka lapsenlapsi, niin olivat todella iloisia ja onnellisia. Oli sitä kuulemma odotettukin, vaikka vasta vuoden verran naimisissa ollaan oltu, eikä kiirettä ollut