Miten kerroit miehellesi..

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ekan raskauden plussasin varhain aamusta ennen kuin mies oli vielä hereillä. Oli niin yllätysjuttu että herätin heti miehen ja näytin testin. Toisen raskauden plussasin kun mies oli töissä, heti soitin. Molemmilla kerroilla mies on alusta asti ollut iloisesti odotuksessa mukana.
 
en uskaltanu edes heti kertoo vaan josku parin viikon päästä siitä kun tein testi. Mies huusi ja sano että pitää tehdä abortti. kaks viikoa oli sitä mieltä että pitää keskeyttää. Mitään ei puhunu lapsesta koko raskauden aikana, mutta kuulin kaverilta kun oli kylällä kehunu kun hänestä tulee isä
 
Mies oli töissä, kun testitikkuun ilmestyikin plussa. En edes uskonut tuota vaan tein retken apteekkiin ja kun kolme testiä antoi lopulta saman tuloksen olihan se uskottava. Istuin paniikissa sohvan nurkassa kun mies tuli kotiin ja sain jotenkuten änkytettyä, että olisi hiukka asiaa.. Tähän mies jatkoi, että taitaa olla vauva tulossa vai?
 
Minä olin pääkipujen takia tk:ssa tutkimuksissa, ottivat verikokeita ja kun menin kyseleen tuloksia, niin nainen pamautti, että oot raskaana. Kävelin autoon shokissa ja sanoin ukolle, jotta minä oon paksuna. Ukko tuumas :"Tuskin ne sitä päästä näkkee" :laugh:
 
tän mä oon kertonu täällä jo sata kertaa mutta uudestaan, katotaan onko hauskempi viimekerrasta.

kävin hakemassa miehen töistä ja annoin sen selittää työpäivästään ( matkaa oli about 15 kilomteriä, ettei ollu ajasta puute )
sitte kysy onko mulla tupakkaa ja sanoin että ota laukusta... ota se koko aski.
mies sitte vähä ihmeissään että hä?
-joo joo se on sun isänpäivälahja.
-no kiitos kiitos mut se tässä vaan on että mä en oo kenenkää isä.
- joo... sinuna miettisin vähä mitä sanoisin...

oli ylläri raskaus, että putos se tupakkaki suusta .. synnyttämään ei kyllä päästy :'(
 
Soitin aamulla miehelle töihin ja käskin ekana istuutua.
Sitten pamautin itkuisella äänellä "Meille tulee VAUVA!"
Mies ajaa huristeli saman tien töistä kotiin ja tuli halaamaan, siinä hetken ihmeteltiin asiaa, minä lähinnä itkin koko ajan.
 
Juoksin ovelle vastaan testi kädessä miehen tullessa töistä ja näytin testin ja sanoin, että olen raskaana. Mies vähän järkyttyi. Meni omaan huoneeseensa ja sanoi, että pitää miettiä. Raskaus tärppäsi heti ekasta kierrosta, joten olihan siinä sulattelemista. Mies ei pahemmin vauvasta puhunut ennen kuin sitten, kun näytin ultrakuvan niin alkoi miehelläkin hymyilyttään.
 
Ekasta istuin vessassa ja oven raosta huusin miehelle testin tuloksen... =)
Mies oli sängyssä makaamassa ja lukemassa lehteä, kun kuuli tuloksesta ryntäsi hän katsomaan testiä ja juoksi seinääkin päin.. :heart: =)
 
esikoisesta soitin miehelle itkuisen (onnesta) puhelun töihin. tästä toisesta kerroin kasvotusten, kun oltiin molemmat kotona.

ei se sille yllätys kummallakaan kerralla ollut. esikoisesta oli vähän hämillään ensin, toisesta tuumasi vaan että "Hyvää joulua viimeinkin".
 

Yhteistyössä