V
vieras
Vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Täti:Alkuperäinen kirjoittaja jaa:No, nyt kun olen olemassa ja peräti 29-vuotias, en tietenkään enää toivo, ettenkö olisi olemassa. Mutta jos pääsisin neuvomaan äitiäni 30 vuotta taaksepäin, niin käskisin huolehtimaan ehkäisystä tai vaihtoehtoisesti tekemään abortin. Hän ei lasta halunnut, mutta sai minut. Minä olen sen kaiken katkeruuden saanut nahoissani tuntea. Sellaista lapsuutta en toivo kenellekään. Näitä solmuja selvittelen sitten edelleenkin psykologien avustuksella...
Erittäin viisaita sanoja. Nämä, jotka vaativat jyrkin sanoin vastoin tahtoaan raskaiksi tulleita naisia "kantamaan vastuunsa", unohtavat aika usein, että lapsihan siinä sen vastuun viime kädessä kantaa. Ei kenenkään ihmisen pitäisi joutua tulemaan maailmaan rangaistuksena toisen ihmisen erehdyksestä.
Niin. Ja jos mies kieltäytyy ottamasta vaikka tarvittaessa naisen tahdosta täyttä vastuuta lapsesta loppuiäkseen, hän on tasan yhtä syyllinen aborttiin kuin aborttipäätöksen tehnyt nainenkin. Vaikka miten sanoisi olevansa aborttia vastaan.