Miten joillakin on niin vaikeaa vauvojen ja taaperoiden kanssa, että mitään ei pysty tekemään?

[Sydän]

Itse en ainakaan tajunnut että vauvan kanssa on helppoa liikkua Olin hieman tyhmä!!
Mutta kyllä sitten jossakin vaiheessa ymmärsin sen, ettei meidän ole pakko vain kotona olla.

Nyt lapsi jo yli kolme ja liikutaan melko paljon.

Yhdellä kaverillani on 2v ja ½-vuotias ja liikkuu niiden kanssa todella paljon. Toisella kaverillani taas on 3v ja ½-vuotias eikä pääse edes vessaan saatikka suihkuun - kauppaan menosta puhumattakaan!

No josko ne kaikki lapset ei oo samanlaisia?

No ei ne ole samanlaisia ei. Kaverin, joka käy lastensa kanssa joka puolella, ovat paljon vaativampia. Toinen lapsista vaatii hieman erityishuomiota ja vanhempi on melko villi ja tottelematon.
Kaveri joka on lastensa vankina, "omistaa" helpot lapset. Stressaa vaan itse niin paljon että tuntee olevansa ansassa.

 

[Kippuravarvas]

Niin ja mulla ei esikoisen kanssa imetys onnistunut istuallaan ilman imetystyynyä joten sekin rajoitti menemistä, ruoka-aikaan oli oltava kotona tai tarpeeksi tutussa paikassa että pääsi kyljelleen imettämään.

 

[TiukkisMutsi]

Ihan mielenkiintoinen keskustelu sinänsä: mäkin olen usein miettinyt miten joillekin uloslähteminen vauvan kanssa on niiiin paljon helpompaa kuin itselleni. Pystyn myöntämään että en ole missään vaiheessa halunnut lähteä pojan (nyt 1v 2 kk) kanssa minnekään kovin vaativaan juttuun kahdestaan.
Syitä on rehellisesti sanottuna sekä pojassa että minussa. Minä en ole "hälläväliä-äiti", ts. olen halunnut itse soputua pojan aikatauluihin (synnytyssairaalassa puhuttiin lapsentahtisuudesta).
Lisäksi poikani on alusta asti ollut erittäin tempperamenttinen eikä ole suostunut olemaan (huutamatta) hereillä vaunuissa paria minuuttia kauempaa. Ja nyt kun taaksepäin muistelen, niin syynä ensimmäisenä 4 kuukautena ulkoilun välttelyyn oli myös pojan jatkuva pulauttelu ja keskimäärin 2-3 kertaa päivässä tapahtuvat kakkavuodot vaipan ohi.
Minulla on maailman ihanin poika ja olemme viihtyneet hyvin myös omissa nurkissamme. Siirtyminen vaunuista rattaisiin 6 kk iässä helpotti ulkoilua, mutta en edelleenkään osaa täysin rentona hänen kanssaan kahdestaan tehdä mitään erikoisempia juttuja.
Tiedän että jotkut vauvat ja lapset ovat "helpompia", ja tiedän että näiden "helpompien" lasten kanssa on mukavampaa liikkua ihmisten ilmoilla. Kummilapseni (4kk) ilmoittaa nälästä pikku-pikku ulinalla jonka toistaa minuutin välein kunnes siihen reagoidaan. Hän myös nukahtaa yksin sänkyynsä tai vaunuihin tai milloin mihinkin. Hän on hyväntuulinen enkä ole milloinkaan kuullut hänen edes huutavan.

 

[Paula]

[/quote] Yleensä äiti on ehkä epävarma pärjäämisestää ja siksi ei uskalla tehdä itsenäisesti lapset tai lasten kanssa asioita. Tarvitsee jatkuvasti apuja. Vaistotessaan äidin epävarmuuden, lapset alkavat käyttäytyä myös hankalammin. Lisäksi, lapset joita ei koskaan viedä mihinkään uusiin paikkoihin ja tilanteisiin eivät opi niissä käyttäytymäänkään rauhallisesti ja siksi ovat innoissaan ja aiheuttavat kaaosta.[/quote]

Meillä oli alussa niin, että tytön kanssa saattoi mennä minne vaan milloin vaan (lentää Tanskaan, yöpyä kentällä, . Kaikki muuttui silloin kun tyttö oppi kävelemään noin 6kk iässä (siis reippaasti ennen toista lasta). Nyt tyttö 2,5 vuotta ja aikataulut ja rutiini on tosi tärkeitä. Poika 1v4kk kestäisi mitä vaan. Päikkäriaikaa ei saa sotkea, muuten koko ilta on yhtä huutoa, kitinää, potkimista, arestiin laittoa. Molemmat lapset ovat täysin eri luonteisia, joten kokemusta riittää. Otan kyllä lapset mukaan kylään, mutta kaksi tuntia on maksimi. Sitten lähtee riehunta ja rajojen kokeilu.

Kukin lapsi vaatii erilaiset rajat eri aikakausina. Kunhan ne ovat johdonmukaiset, on kaikki hyvin. Aikataulutus on osa tätä. Aikuinen joustaa, jos kestää ilman, että kukaan kärsii muutosten seuraukset. Meillä tämä usein tarkoittaa viimeisen kahden tunnin tappelua, arestittamista, itkua, huutoa ja viimein murhanhimoisuutta ja lopulta hirveää päänsärkyä ja univajetta... Helpommalla pääsee, kun pitää rutiineista kiinni. On totta, että aikuisen luonne vaikuttaa rajojen koettelun sietokykyyn ja kurinpitoon, mutta meillä yritetään rauhaisaan yhteiseloon, jos vain pystytään.

 

[helpot vauvelit]

me ollaan aina menty lähes aikuisten ehdoilla, lapset on vauvoista asti sitten sopeutuneet menoihin, nukkuvat hyvin autossa, vaunuissa ja jopa kylässäkin.

en silti tuomitse niitä jotka toimivat eri tavlla, lapsiakin kun on erilaisia.

 

[äippä]

joo ja täällä herra tarkalla heitti tänään päikky aika parilla tunnilla ja on heräämisestä asti ollu kuin perseeseen ammuttu karhu |O

mutta ei me silti kotiin linnottauduta joka päivä mut toiset vaan on hiukan tarkempia kuin toiset :kieh:

ja joillain se vaan heittää tosi pahasti yli kun äidiksi tullaan ja siitä saa sääli pisteitä kun kaikki on niin helvatan rankkaa

no kerro mulle miten järjestät sen kun lapsi on sen ikäinen että kiipeää joka paikkaan mutta ei ymmärrä varoa ja tulla jalat edellä alas, et siis voi jättää häntä silmistäsi, miten siis samalla hoidat kaiken niinkuin ennenkin lasta? tai silloin kun hän ei vielä liikkunut.

-sitten voin kertoa että mä en tykkää kyläillä minun 5v 4kk vanhan lapsen kanssa ainakaan paikassa missä ei ole leluja yms. koska koko huomio ja energia menee tähän lapsen ja minä en saa kyläilystä mitään itselleni.

-tämä lapsi, hänen takia lähdettiin käymään perheneuvolassa, ja juuri tänään tämä sosiaalityöntekijä/perheneuvoja sanoi että hän ei uskalla antaa ohjeita miten toimia lapsen kanssa,jotta lapsen käytöstä saataisiin muuttumaan, KOSKA LAPSI ON NIIN HAASTAVA. eli mitään apua sieltä ei ole saatu, lasta tutkitaan nyt vähän joka paikassa ja hamotuksessa on ainakin ongelmia se on jo selvää ja keskittymisessä ja impulsiivisuudessa. tälläisen lapsen kanssa ei voi sanoa että kaikesta saadaan hankalaa,vaan kaikki on hankalaa. ne oli päiväkodissakin täysin taidottomia tämän kaverin kanssa ja johtaja sanoi että hankalin lapsi 20v päiväkoti työurallaan.

että ennenkuin leimaatte kaiken johtuvaksi saamattomuudesta tai asenteesta ottakaan huomioon että lapsia on kovin erilaisia, ja sitten on olemassa perinnölliset, neurologiset, psykiatriset yms "viat" ja sairaudet jotka voi vaikeuttaa sekä llapsen omaa oloa että sitä lapsen kanssa olemista.

 

[Nii-i]

Nukkui meidänkin vauva kuin unelma missä tahansa puolivuotiaana. Ihan huoletta lähdin mihin vaan kyläilemään, sen kun laittoi vauvan turvakaukaloon ja kiikutti hetken jalalla oli unessa ja nukkui kevyesti 3 tuntia. Tai vaunuissa, oli ne sitten liikkeellä tai ei. Tosi harvoin mitään kitinää tai natinaa kuuli. Silloin mäkin vähän ihmettelin niitä äitejä joilla on tarkkaa, mistäpä mä olisin mitään ymmärtänyt kun on helppo pieni vauva.

Sitten siitä tuli taapero. Maailma alkoi kiinnostaa niin paljon ettei unet enää maita missä tahansa. Eikä se mahdu enää kaukaloonkaan. Joten helpommalla pääsen kun sijoitan menot joko ennen päiväunia tai niiden jälkeen. Tai sitten kannattaa olla niin pitkä automatka että ehtii torkkua siinä kunnolla eikä vain 15 min. Toki aikataulu voi heittää tunnilla, jopa ylikin, mutta jonkinlainen perusrytmi on hyvä olla.

 

[ZäDäM]

Kyllä se voi olla. Esikoisen kanssa pysty mennä ja tulla , mutta kuopuksen kanssa ei.
Jos yritit kauppaan kuopus huusi vaunuissa kuin hyeena siihen asti kunnes poistuttiin kaupasta.
Kuopus ei nukkunut autossa kuten esikoinen, saattoi katsella killittää koko automatkan ajan.
Syömään ei suostunut muualla kuin sängyn päällä pituulleen. Ruoka-ajat piti olla säntilleen silloin kun nälkä tuli, muuten huusi hysteerisenä kunnes sai tyynnyteltyä.

 

[Hei Paula]

Oppiko sun tyttö tosiaan 6kk iässä kävelemään? Tuo on kyl ehdottomasti nuorin mitä oon kuullut, milloin nous istuun/konttas?

 

[Kamala]

Elämä on just niin vaikeaa, kun siitä itse haluaa tehdä.

 

[Rinoa]

Noin se meni meilläkin ekan kanssa niin kuin ap:llä, mutta tää toinen onkii ihan toista maata....

myös meillä..
tosin ei olla tokan tulon jälkeen jääty sen enemmän kotiin, vaikka kyläily jossain paikoissa ei niin nautinto enää olekkaan, se on yksinkertaisesti rasittavaa jos lapsi jossain ronkkii joka paikan, et pääse istahtamaan edes kylässä kun pitää varoa mitä se tas rikkoo yms, luojankiitos tämä vaihe on menossa ohi
kaupungillakin käydään ihan yhtä usein, vaikkakin lähes aina se päättyy siihen että lapsi huutaa kun ei yksinkertaisesti viihdy rattaissa vaan haluaa kävellä, ja sen tietää mitä siitä seuraa kun antaa 1,5 vuotiaan juosta kaupassa miten sattuu.
ja kotona, ihan vauvana ei kerennyt kun jonkun homman aloittaa niin jo alkoi huuto, joten mitään en juurikaan tehny, kärsiv'llisyyttä se vaati ja nyt saan sentään jo jotain tehdä