Miten joillakin on niin vaikeaa vauvojen ja taaperoiden kanssa, että mitään ei pysty tekemään?

[Moonlightmom]

niin no..mä kuljin paljon kylässä yms kaupoissa ku oli vain 2 muksua,kieltämäti en juurika kyläile neljän kanssa! enkä pahemmin kaupoilla käy,muuta ku yhen tai kahen tai sit ihan yksin..

 

[ViVa]

joillain voi olla vaikeammat lapset kuin sulla. Miten sitä voi olla vaikea ymmärtää?

Muoks* mulla lapsia kaksi ja kyllä me liikutaan ja kyläillään paljonkin. Mutta ymmärrän silti että jollain voi olla hankalampaa.

Vaikken olekaan ap, niin haluaisin vastata tähän. Näin voi olla, muttei kylläkään suurimmassa osassa tapauksista. Yleensä äiti on ehkä epävarma pärjäämisestää ja siksi ei uskalla tehdä itsenäisesti lapset tai lasten kanssa asioita. Tarvitsee jatkuvasti apuja. Vaistotessaan äidin epävarmuuden, lapset alkavat käyttäytyä myös hankalammin. Lisäksi, lapset joita ei koskaan viedä mihinkään uusiin paikkoihin ja tilanteisiin eivät opi niissä käyttäytymäänkään rauhallisesti ja siksi ovat innoissaan ja aiheuttavat kaaosta.

Okei,toi on kyllä totta kun rupesin tarkemmin ajattelemaan
Siis on näitä oikeesti vaikeempia,mutta tulee kylklä itellekkin mieleen yks äiti joka ihan itse tekee elämästään tuhan kertaa vaikeempaa kuin se oikeesti oliskaan.

 

[tyttöjen äiti]

niin no..mä kuljin paljon kylässä yms kaupoissa ku oli vain 2 muksua,kieltämäti en juurika kyläile neljän kanssa! enkä pahemmin kaupoilla käy,muuta ku yhen tai kahen tai sit ihan yksin..

Tottakai se on siten helpompaa, kun kaikkien mukana raapustaminen. Ehkä ap tarkotti tilanteita, joissa äidit ei nyt pysty kertakaikkiaan mihinkään yksin. Tulee mieleen yks esimerkki. Olimme ystäväperheessä kylässä. Mun mies oli auttamassa heitä remontissa. Mulla oli kolme leikki-ikäistä ja ystäväperheen vaimolla oli vauva ja leikki ikäinen. Kauppa oli menossa kiinni ja molemmilla perheillä kiire kauppaan, mutta äijillä hommat pahasti kesken. Sanoin mun miehelle, että en jaksa odottaa vaan lähden yksin kauppaan. Ystävän aviomies kysyi nätisti puolisoltaan, että "kävisitköhän sinäkin lasten kanssa kaupassa"? Puoliso kivahti takaisi "en mene mihkään noitten kanssa!.

 

[tyttöjen äiti]

joillain voi olla vaikeammat lapset kuin sulla. Miten sitä voi olla vaikea ymmärtää?

Muoks* mulla lapsia kaksi ja kyllä me liikutaan ja kyläillään paljonkin. Mutta ymmärrän silti että jollain voi olla hankalampaa.

Vaikken olekaan ap, niin haluaisin vastata tähän. Näin voi olla, muttei kylläkään suurimmassa osassa tapauksista. Yleensä äiti on ehkä epävarma pärjäämisestää ja siksi ei uskalla tehdä itsenäisesti lapset tai lasten kanssa asioita. Tarvitsee jatkuvasti apuja. Vaistotessaan äidin epävarmuuden, lapset alkavat käyttäytyä myös hankalammin. Lisäksi, lapset joita ei koskaan viedä mihinkään uusiin paikkoihin ja tilanteisiin eivät opi niissä käyttäytymäänkään rauhallisesti ja siksi ovat innoissaan ja aiheuttavat kaaosta.

Okei,toi on kyllä totta kun rupesin tarkemmin ajattelemaan
Siis on näitä oikeesti vaikeempia,mutta tulee kylklä itellekkin mieleen yks äiti joka ihan itse tekee elämästään tuhan kertaa vaikeempaa kuin se oikeesti oliskaan.

Kyllä mäkin sen oikeesti ymmärrän, että jotkut lapset on vilkkaita ja hankalampia. Mutta on kyllä sitten näitäkin lapsia, jotka selkeästi on vaan innoissaan, kun äiti on ihan paniikissa.

 

[mama]

Niin no mulla oli periaatteena että lapsi menee minun ehdoillani enkä minä lapsen. Ja lapsen koti on myös minun kotini. Meille sai tulla kylääm oikeastaan milloin vain ja jos minä halusin imuroida kuunnella biisejä päiväuniaikaan niin minä sitten tein. Ja lapsi tottui alusta sti elämään ja ihmisiin. Päiväunet nukuttiin siellä missä satuttiin olemaan ja ruokaa oli silloin kun oli ja siellä missä oli. Joskus kotona ja joskus kahvilassa tai missä vaan. En minä tehnyt vauva-ajasta vaikeampaa kuin se oikeesti on. Ja nyt tyttö on reipas kohta kolmevuotias ja eikä mitenkään häiriintyny

No voi jeesus, kun ootkin sitten ollut niiiiiin hyvä äiti ja kaikki on ollut niiiiiin ihanaa ja helppoa...!!!

Tiedoksi, että lapset ON erilaisia. Jotkut oppii nukkumaan melussa ja hälinässä, jotkut ei.

Mun ajatusmaailma on kyllä tällä hetkellä toisin päin, menen mielummin lapsen ehdoilla kun pakotan pientä vauvaa menemään minun ehdoillani. Vauvani on 8 kk ja erittäin haastava lapsi. Pikku vauva-aika meni kovin helposti vauvaa mukana raahaten mutta nyt kun lapsella on jo omaa tahtoa on kaikin puolin helpompi yrittää pitää arjen rytmistä kiinni - pitämällä säännölliset päiväuni- ja ruoka-ajat. Muuten kuuntelen jatkuvaa kitinää ja huutoa, lapsi ei suostu syömään eikä nukahtamaan jne... Ehkä sitten iän myötä taas helpottaa.

Mikä siinä on niin vaikeeta ymmärtää että lapsissa on eroja? Ja niin myös äideissä, toiset on näppäriä lähtemään ja harrastamaan, mutta kaikki ei jaksa höösätä ja hyöriä kylillä..

 

[Jospa]

Teillä voi olla koti semmoinen, missä on liikaa näpelöitävää vilkkaalle taaperolle. Voisit auttaa vahtimisessa tekemättä siitä numeroa, tai sanoa, ettei se haittaa jos koskee tavaroihin.

Itse kuljen kolmen kanssa, mutta en kyllä enää nauti lähtemisistä, kun vanhin on vasta 4. Enkä käy paikoissa, joissa lapset eivät voi olla melko vapaasti.

Jotkut eivät muuten tykkää imettää muiden nähden tai joidenkin vauvat eivät suostu imemään hälyssä. Meillä yksi ollut semmoinenkin, ja oli aika tuskaa kuunnella hysteeristä parkua nukahtamiseen asti, vaihe kesti ehkä kuukauden.

 

[äiti+3v+1v]

Meil rutiinit helpottavat arkea! Nautin äitydestä ja kotona olosta, kyllä sitä kylailemään kerkee sit vähän myöhemminkin. Kaupas käydään yleensä miehen kans yhdessä niin kuin tehtiin ennen lapsiakin. Pikkulapsi vaihe menee yllättävän nopeasti ohitte, jos sillon ei huvita olla sosiaalinen niin ei se elämää pilaa kyllä sitä kerkee myöhemminkin.

 

[jeps1]

Meillä on selvät rytmit minkä mukaan eletään ja kyläily ei ole mulle ainakaan tarpeeksi hyvä syy jättää esim päiväunet välistä tai korvata ruokailua jollain pienellä mutustelulla kyläpaikassa.
Me kyläillään ja meillä kyläillään sen mukaan miten meidän aikatauluihin sopii...toistaiseksi ei ole kukaan vielä valittanut. Tosin johtuneeko siitä, että ystäväpiirissä on myös vanhempia jotka pitävät rytmitettyä päivää parempana vaihtoehtona omalle lapselleen.

Kuopus on meillä ainakin sellainen vauhtipatteri, että mielummin pyydän ihmisiä meille niin ei tarvitse murehtia mitä jokainen rasahdus mahtaa tarkoittaa...

 

[vieras]

niin no..mä kuljin paljon kylässä yms kaupoissa ku oli vain 2 muksua,kieltämäti en juurika kyläile neljän kanssa! enkä pahemmin kaupoilla käy,muuta ku yhen tai kahen tai sit ihan yksin..

Tottakai se on siten helpompaa, kun kaikkien mukana raapustaminen. Ehkä ap tarkotti tilanteita, joissa äidit ei nyt pysty kertakaikkiaan mihinkään yksin. Tulee mieleen yks esimerkki. Olimme ystäväperheessä kylässä. Mun mies oli auttamassa heitä remontissa. Mulla oli kolme leikki-ikäistä ja ystäväperheen vaimolla oli vauva ja leikki ikäinen. Kauppa oli menossa kiinni ja molemmilla perheillä kiire kauppaan, mutta äijillä hommat pahasti kesken. Sanoin mun miehelle, että en jaksa odottaa vaan lähden yksin kauppaan. Ystävän aviomies kysyi nätisti puolisoltaan, että "kävisitköhän sinäkin lasten kanssa kaupassa"? Puoliso kivahti takaisi "en mene mihkään noitten kanssa!.

Mut eihän tässä tapauksessa äiti mitenkään väärin sanonut?
Ystävän aviomies olisi voinut sanoa vaimolleen, että "lähde sinäkin mukaan yksiksesi niin pääset nopeammin".

 

[tyttöjen äiti]

Teillä voi olla koti semmoinen, missä on liikaa näpelöitävää vilkkaalle taaperolle. Voisit auttaa vahtimisessa tekemättä siitä numeroa, tai sanoa, ettei se haittaa jos koskee tavaroihin.

Itse kuljen kolmen kanssa, mutta en kyllä enää nauti lähtemisistä, kun vanhin on vasta 4. Enkä käy paikoissa, joissa lapset eivät voi olla melko vapaasti.

Jotkut eivät muuten tykkää imettää muiden nähden tai joidenkin vauvat eivät suostu imemään hälyssä. Meillä yksi ollut semmoinenkin, ja oli aika tuskaa kuunnella hysteeristä parkua nukahtamiseen asti, vaihe kesti ehkä kuukauden.

Se on totta, että toiset voi ottaa huomioon. Mä keräilen ainakin kaiken konttausikäsen käsiin ulottuvan pois, jos semmosia on tulossa kylään. Usein huomaan vahtivani vieraiden lapsia, kun vieraat istuvat pöydässä. On mulla sen verran viitseliäisyyttä, kun noi omat ei enää yritä tunkea kaikkea suuhunsa yms.kivaa.

 

[Timppa]

Elämähän on yleensä juuri niin hankalaa kuin sen itse haluaa tehdä.

 

[vieras]

mua kanssa huvittaa sellaiset minuutintarkat perheet, tuntuu et ei se voi pelkästään hyväksi olla lapsillekaan että on aina niin hiton tarkkaa.

ja noista taaperoikäisistä sen verran oli joku tossa kommentoinutkin, että kyläpaikan lapsiystävällisyys painaa kyllä meilläkin jonkin verran. meillekin jos on tulossa siinä-tietyssä-iässä olevia tenavia kylään, nostelen särkyviä juttuja, vaarallisia tavaroita ym vähän pois jo äidin hommaa helpottaakseni. ja tietysti jos toinen on vaikka vessassa tms., autan lasten vahtimisessa. itsestään selväähän toi on.

 

[tyttöjen äiti]

niin no..mä kuljin paljon kylässä yms kaupoissa ku oli vain 2 muksua,kieltämäti en juurika kyläile neljän kanssa! enkä pahemmin kaupoilla käy,muuta ku yhen tai kahen tai sit ihan yksin..

Tottakai se on siten helpompaa, kun kaikkien mukana raapustaminen. Ehkä ap tarkotti tilanteita, joissa äidit ei nyt pysty kertakaikkiaan mihinkään yksin. Tulee mieleen yks esimerkki. Olimme ystäväperheessä kylässä. Mun mies oli auttamassa heitä remontissa. Mulla oli kolme leikki-ikäistä ja ystäväperheen vaimolla oli vauva ja leikki ikäinen. Kauppa oli menossa kiinni ja molemmilla perheillä kiire kauppaan, mutta äijillä hommat pahasti kesken. Sanoin mun miehelle, että en jaksa odottaa vaan lähden yksin kauppaan. Ystävän aviomies kysyi nätisti puolisoltaan, että "kävisitköhän sinäkin lasten kanssa kaupassa"? Puoliso kivahti takaisi "en mene mihkään noitten kanssa!.

Mut eihän tässä tapauksessa äiti mitenkään väärin sanonut?
Ystävän aviomies olisi voinut sanoa vaimolleen, että "lähde sinäkin mukaan yksiksesi niin pääset nopeammin".

Mä siis lähdin kaikkien kolmen kanssa kauppaan. Mulla puuttuu tosta se että lasten kanssa yksikseni. Siinä oli vaan sellaset työt kesken, että ei miehet pystyneet samalla lapsia vahtimaan, kun oli myrkylliset maalit ja sähkötyökalut esillä yms. Ja kun varta vasten sinne mentiin, että saa sit ne hommat hoidettua, niin sit piti ne jättää kesken, kun ystävän rouva ei voinut mennä mihkään lasten kanssa.

 

[ap]

Teillä voi olla koti semmoinen, missä on liikaa näpelöitävää vilkkaalle taaperolle. Voisit auttaa vahtimisessa tekemättä siitä numeroa, tai sanoa, ettei se haittaa jos koskee tavaroihin.

Itse kuljen kolmen kanssa, mutta en kyllä enää nauti lähtemisistä, kun vanhin on vasta 4. Enkä käy paikoissa, joissa lapset eivät voi olla melko vapaasti.

Jotkut eivät muuten tykkää imettää muiden nähden tai joidenkin vauvat eivät suostu imemään hälyssä. Meillä yksi ollut semmoinenkin, ja oli aika tuskaa kuunnella hysteeristä parkua nukahtamiseen asti, vaihe kesti ehkä kuukauden.

No ei meillä oikein edes ole mitään tavaroita täällä alakerrassa, jossa istuttaisiin, aika riisuttua meillä on tällä hetkellä

 

[tyttöjen äiti]

Elämähän on yleensä juuri niin hankalaa kuin sen itse haluaa tehdä.

Niin ja yltiöpäisellä stressamisella saa kyllä sitten koko katraansakin sekaisin. Lapset vainuaa äidin mielialat ja tietää milloin iskeä.

 

[liukumiina]

Elämä on just niin vaikeeta, kuin vaikeeks sen itte tekee!

 

[Millipidetär]

Olin aika avuton vauva-aikana kun lapseni ei suostunut imemään rintaa kuin makuualtaan, muutenkin lapsi söi koko päivän tunnin välein vaikka kuinka kauan joten imetin lähes aina, silloin en tykännyt kovin paljoa liikkua lapsen kanssa missään, lapsi ei syönyt tuttia eikä viihtynyt vaunuissa vaan raivosi monta tuntia jos sinne erehdyin laittamaan...oli kyllä aikas kotopainotteista elämää eka puoli vuotta kunnes kiinteät tuli mukaan ja syömisväli kasvoi 2-3 tuntiin.

 

[vieras]

niin no..mä kuljin paljon kylässä yms kaupoissa ku oli vain 2 muksua,kieltämäti en juurika kyläile neljän kanssa! enkä pahemmin kaupoilla käy,muuta ku yhen tai kahen tai sit ihan yksin..

Tottakai se on siten helpompaa, kun kaikkien mukana raapustaminen. Ehkä ap tarkotti tilanteita, joissa äidit ei nyt pysty kertakaikkiaan mihinkään yksin. Tulee mieleen yks esimerkki. Olimme ystäväperheessä kylässä. Mun mies oli auttamassa heitä remontissa. Mulla oli kolme leikki-ikäistä ja ystäväperheen vaimolla oli vauva ja leikki ikäinen. Kauppa oli menossa kiinni ja molemmilla perheillä kiire kauppaan, mutta äijillä hommat pahasti kesken. Sanoin mun miehelle, että en jaksa odottaa vaan lähden yksin kauppaan. Ystävän aviomies kysyi nätisti puolisoltaan, että "kävisitköhän sinäkin lasten kanssa kaupassa"? Puoliso kivahti takaisi "en mene mihkään noitten kanssa!.

Mut eihän tässä tapauksessa äiti mitenkään väärin sanonut?
Ystävän aviomies olisi voinut sanoa vaimolleen, että "lähde sinäkin mukaan yksiksesi niin pääset nopeammin".

Mä siis lähdin kaikkien kolmen kanssa kauppaan. Mulla puuttuu tosta se että lasten kanssa yksikseni. Siinä oli vaan sellaset työt kesken, että ei miehet pystyneet samalla lapsia vahtimaan, kun oli myrkylliset maalit ja sähkötyökalut esillä yms. Ja kun varta vasten sinne mentiin, että saa sit ne hommat hoidettua, niin sit piti ne jättää kesken, kun ystävän rouva ei voinut mennä mihkään lasten kanssa.

Jaajaa, luin vaan tosta että et jaksa odottaa ja lähdet yksin kauppaan
Luulin siis niin, että sä lähit yksin mutta ystävän vaimon olisi pitänyt ottaa miehen mielestä lapset mukaan.

 

[Sitruunapippuri]

Mä voin ainakin ihan suoraan myöntää olevani toooooosi huono lähtemään mihinkään vauvan kanssa. Oon ollut sitä aina muutenkin ja etenkin nyt lapsen kanssa!

Mua ahdistaa ajatus siitä että pitää pakata ja höösätä ja miettiä mitä kaikkea pitää ottaa mukaan, pukea vauva ja otseni, olla oikeassa ajassa oikeassa paikassa.. Autoa ei ole ja inhoan julkisilla liikkumista. Asun lisäksi kerrostalon ylimmässä kerroksessa eikä meillä ole hissiä. Selviytyminen jo pelkästään ulos on hankalaa ja vaatii ponnisteluja..

Tyttöni on melkoisen haastava tapaus, hermostuu herkästi ja protestoi äänekkäästi. Ei myöskään viihdy rattaissaan kovin pitkiä aikoja vaan tahtoo syliin. Itse en yksinkertaisesti nauti tilanteista, joissa olen "ihmistenilmoilla" yksin lapsen kanssa, talvivaatteissa, hikipäässä..

Miksi siitä pitää syyllistää ketään jos joku on huono lähtemään??? Toisille arki on vaikempaa kuin toisille, jokainen toimii omien voimavarojensa mukaan. Kaikki me varmaan kuitenkin yritetään olla mahdollsimman hyviä äitejä lapsillemme - omalla tavallamme.

 

[Timppa]

Niin ja yltiöpäisellä stressamisella saa kyllä sitten koko katraansakin sekaisin. Lapset vainuaa äidin mielialat ja tietää milloin iskeä.

On sen huomannut että jostain syystä tälläisillä "kontrollifriikeillä" on yleensä eniten vaikeuksia lastensakin kanssa kun taas toisaalta sellaisilla "hälläväliä" tyypeillä menee lastenkin kanssa ihan lunkisti.

 

[tyttöjen äiti]

niin no..mä kuljin paljon kylässä yms kaupoissa ku oli vain 2 muksua,kieltämäti en juurika kyläile neljän kanssa! enkä pahemmin kaupoilla käy,muuta ku yhen tai kahen tai sit ihan yksin..

Tottakai se on siten helpompaa, kun kaikkien mukana raapustaminen. Ehkä ap tarkotti tilanteita, joissa äidit ei nyt pysty kertakaikkiaan mihinkään yksin. Tulee mieleen yks esimerkki. Olimme ystäväperheessä kylässä. Mun mies oli auttamassa heitä remontissa. Mulla oli kolme leikki-ikäistä ja ystäväperheen vaimolla oli vauva ja leikki ikäinen. Kauppa oli menossa kiinni ja molemmilla perheillä kiire kauppaan, mutta äijillä hommat pahasti kesken. Sanoin mun miehelle, että en jaksa odottaa vaan lähden yksin kauppaan. Ystävän aviomies kysyi nätisti puolisoltaan, että "kävisitköhän sinäkin lasten kanssa kaupassa"? Puoliso kivahti takaisi "en mene mihkään noitten kanssa!.

Mut eihän tässä tapauksessa äiti mitenkään väärin sanonut?
Ystävän aviomies olisi voinut sanoa vaimolleen, että "lähde sinäkin mukaan yksiksesi niin pääset nopeammin".

Mä siis lähdin kaikkien kolmen kanssa kauppaan. Mulla puuttuu tosta se että lasten kanssa yksikseni. Siinä oli vaan sellaset työt kesken, että ei miehet pystyneet samalla lapsia vahtimaan, kun oli myrkylliset maalit ja sähkötyökalut esillä yms. Ja kun varta vasten sinne mentiin, että saa sit ne hommat hoidettua, niin sit piti ne jättää kesken, kun ystävän rouva ei voinut mennä mihkään lasten kanssa.

Tarkotan tässä, että rasittaa koko perhettä, jos yks aikuinen on avuton. Mä en ymmärrä sitäkään, kun toisen tuttavaperheen mies joutuu ottamaan lasten flunssan takia saikkua vaikka äiti kotona, siis kotihoidontuella.....Sellasta ei saisi edes lain mukaan käsittäkseni tehdä. Jos ite on terve, niin miten ei pysty kahta flunssaista ipanaa hoitamaan ilman miestä. Kai noi miehet on sitten niin hyvänahkaisia, että tekevät kaiken mitä emäntä käskee. Hyvähän se tietty on, jos mies haluaa auttaa. Mut sivusilmällä seuratessa huomaa, ettei m,iehet ihan tyytyväisiä ole. Alistuvat kohtaloonsa. Ja kyllä mun avioimieskin on kertonut, että kyseiset miehet sitten surkuttelevat miesten kesken saunassa, kun vaimot ei pärjää yksin lasten kanssa.

 

[tyttöjen äiti]

Niin ja yltiöpäisellä stressamisella saa kyllä sitten koko katraansakin sekaisin. Lapset vainuaa äidin mielialat ja tietää milloin iskeä.

On sen huomannut että jostain syystä tälläisillä "kontrollifriikeillä" on yleensä eniten vaikeuksia lastensakin kanssa kun taas toisaalta sellaisilla "hälläväliä" tyypeillä menee lastenkin kanssa ihan lunkisti.

Kun lapsi tuntee olevansa rennosti hallinnassa, niin ei se rupea koheltamaan. Vähän niinkun koiratkin. Jos naru on kireenä ja toisessa päässä hermoheikko omistaja, niin siitäkön koira riemastuu, kun tuntee olevansa niskan päällä. Sehän vetää vaikka henki ei enää meinais kaulapannassa kulkea...

 

[vieras]

Puhu sinä 6kk vauvan äitinä vaan vielä, kyllä mekin silloin kuljettiin mennen tullen On se sitten vähän eri kun lapset liikkuu, mutta aikansa kutakin. Pahin vaihe oli ekä 1-2v ikä, lapsien kohdalla kunnes alkoi puhe menemään jo päähän ja sillä pärjättiin kylässä ja reissuissa.

 

[tyttöjen äiti]

niin no..mä kuljin paljon kylässä yms kaupoissa ku oli vain 2 muksua,kieltämäti en juurika kyläile neljän kanssa! enkä pahemmin kaupoilla käy,muuta ku yhen tai kahen tai sit ihan yksin..

Tottakai se on siten helpompaa, kun kaikkien mukana raapustaminen. Ehkä ap tarkotti tilanteita, joissa äidit ei nyt pysty kertakaikkiaan mihinkään yksin. Tulee mieleen yks esimerkki. Olimme ystäväperheessä kylässä. Mun mies oli auttamassa heitä remontissa. Mulla oli kolme leikki-ikäistä ja ystäväperheen vaimolla oli vauva ja leikki ikäinen. Kauppa oli menossa kiinni ja molemmilla perheillä kiire kauppaan, mutta äijillä hommat pahasti kesken. Sanoin mun miehelle, että en jaksa odottaa vaan lähden yksin kauppaan. Ystävän aviomies kysyi nätisti puolisoltaan, että "kävisitköhän sinäkin lasten kanssa kaupassa"? Puoliso kivahti takaisi "en mene mihkään noitten kanssa!.

Mut eihän tässä tapauksessa äiti mitenkään väärin sanonut?
Ystävän aviomies olisi voinut sanoa vaimolleen, että "lähde sinäkin mukaan yksiksesi niin pääset nopeammin".

Mä siis lähdin kaikkien kolmen kanssa kauppaan. Mulla puuttuu tosta se että lasten kanssa yksikseni. Siinä oli vaan sellaset työt kesken, että ei miehet pystyneet samalla lapsia vahtimaan, kun oli myrkylliset maalit ja sähkötyökalut esillä yms. Ja kun varta vasten sinne mentiin, että saa sit ne hommat hoidettua, niin sit piti ne jättää kesken, kun ystävän rouva ei voinut mennä mihkään lasten kanssa.

Jaajaa, luin vaan tosta että et jaksa odottaa ja lähdet yksin kauppaan
Luulin siis niin, että sä lähit yksin mutta ystävän vaimon olisi pitänyt ottaa miehen mielestä lapset mukaan.

hih. Kirjotin ihan päin pyllyä....

 

[jeps1]

Niin ja yltiöpäisellä stressamisella saa kyllä sitten koko katraansakin sekaisin. Lapset vainuaa äidin mielialat ja tietää milloin iskeä.

On sen huomannut että jostain syystä tälläisillä "kontrollifriikeillä" on yleensä eniten vaikeuksia lastensakin kanssa kun taas toisaalta sellaisilla "hälläväliä" tyypeillä menee lastenkin kanssa ihan lunkisti.

Tääkin on vähän niin ja näin...sillä mulla on kaksi hällä-väliä-kaveria ja niistä lapsistakin vaan paistaa ettei ole ollut mitään rytmiä tai muutoinkaan niin tarkkaa.
Mutta toki kaikissa asioissa on ääripäänsä.