Miten joillakin on niin vaikeaa vauvojen ja taaperoiden kanssa, että mitään ei pysty tekemään?

[Sitruunapippuri]

Lapset on niin kovin erilaisia...toisille toi rytmittömyys sopii,toisille ei.

Oon saanut huomata et moni kuvittelee sen mikä omalle lapselle on todettu toimivaks,toimis myös muiden lasten kohdalla,mut ei se välttämättä mene niin. Aina ei oo kyse siitä et lapsi on "totutettu" johonkin ja sen takia ei tee niin tai näin tai äiti vaan "haluu" tehä elämästään vaikeaa...

Meillä toi rytmi on kanssa tullu ihan pojan itsensä sanelemana. Arki rullaa hyvin,silloin kun pysytään suurinpiirtein aikataulussa... mitään tarkkoja kellonaikoja ei oo,mut asiat toistuu samassa järjestyksessä. Tietyt jutut pitää tehdä tietyllä tavalla,esim.päikyt nukutaan joko lenkillä tai kotona. Vierailla ei nuku. Joten sen mukaan sit mennään. Oon katellu vähän kateellisena niitä vanhempi jotka pystyy ottamaan vauvansa turvakaukalossa ravintolaan ja hoitamaan parisuhdetta siinä kun toinen nukkuu...meillä ei tosiaan olis onnistunut...

On mahdollisesti niin,et jotkut äitit vaan tekee elämästään hankalaa,mut siihen en valitettavasti voi yhtyä,et elämä on just niin helppoo kun ite haluu... ei mee ihan noinkaan.

Peesi tähän, juurikin näin!

 

[vieras]

Mietin kyllä 2 kertaa lähdenkö johonkin kahvilaan uhmaikäisen 3v:n ja ikiliikkujan 1 v:n kanssa joka ei kestä minuuttiakaan paikallaan. Uhmaikäinen saa välillä ihan käsittämättömiä raivareita ja toisinaan sitten taas käyttäytyy kuin enkeli. Kahvittelusta ei nauti äiti, seuralainen saatikka lapset, kun toisen perässä saa juosta pitkin kahvilaa ja toisen käyttäytymisestä taas ei voi olla koskaan varma. Pyydän kyllä mieluummin vieraat meille ettei tarvitse jokaista lasten liikettä varoa.

 

[NeitiNasu]

Jos mä menen kylään perheeseen missä ei ole lapsia, tai on vaan pieni vauva, mäkin mielelläni jätän kotiin yhden vuosi ja 10 kuukautta vanhan (koska oikeasti se on joka paikassa käsillään, päällään ja jaloillaan, ei kaikkien koti vaan ole lasta varten... ) ja useimmiten myös jättäisin yhden 6 vuotiaan, joka haluaa kuitenkin joka kerta lähteä ja sitten mankuu tylsyyttä (täällä ei ole kavereita, ei leluja, äiti voitko viedä mut maijalle siksi aikaa??). Vauvahan nyt tietysti lähtee mukaan, vielä kun ei liiku ja syökin vaan tissimaitoa. :xmas:

*hirveä ja uusavuton äiti sitten varmaan*

 

[vieras]

Yhden lapsen kanssa kaikki on niin yksinkertaista, myös toisten virheiden havaitseminen

Lapset ovat todella erilaisia. Toiset ovat kellontarkkoja ja vaativat orjallisen rytmin pieninä, toisten kanssa voi helposti joustaa joka suuntaan. Ap:n lapsi on jälkimmäistä ja silloin kaikki onkin helpompaa.

Myös äidit ovat erilaisia. Minäkin muistan miten rasittavaa oli kyläillä 1v+ ikäisten kanssa. Kun olisi halunnut vaan istua ja jutella ja keskittyä ystävän seuraan eikä repiä lapsia alas milloin mistäkin, komentaa, nostaa syliin, lohduttaa... Sitä loputonta tohellusta mitä normaaleiden ja normaalia vilkkaampien lasten kanssa riittää.

Ja lisäksi kyläilypaikat ovat erilaisia. On niitä, joihin voi menneä rennosti kahvia juomaan ja turisemaan ja sitten niitä, joissa kaikki on orjallisesti järjestyksessä ja isäntäväki vahtii herkeämättä alahyllyille sijoitettuja mariskooleja.

 

[miukumaisa]

Yhden lapsen kanssa kaikki on niin yksinkertaista, myös toisten virheiden havaitseminen

Lapset ovat todella erilaisia. Toiset ovat kellontarkkoja ja vaativat orjallisen rytmin pieninä, toisten kanssa voi helposti joustaa joka suuntaan. Ap:n lapsi on jälkimmäistä ja silloin kaikki onkin helpompaa.

Myös äidit ovat erilaisia. Minäkin muistan miten rasittavaa oli kyläillä 1v+ ikäisten kanssa. Kun olisi halunnut vaan istua ja jutella ja keskittyä ystävän seuraan eikä repiä lapsia alas milloin mistäkin, komentaa, nostaa syliin, lohduttaa... Sitä loputonta tohellusta mitä normaaleiden ja normaalia vilkkaampien lasten kanssa riittää.

Ja lisäksi kyläilypaikat ovat erilaisia. On niitä, joihin voi menneä rennosti kahvia juomaan ja turisemaan ja sitten niitä, joissa kaikki on orjallisesti järjestyksessä ja isäntäväki vahtii herkeämättä alahyllyille sijoitettuja mariskooleja.

No ehkä täytynee kertoa, ettei lapsonen ole mikää herran enkeli. Minä saan jatkuvasti olla ojentamassa ja opettamassa kuinka ollaan kylässä. Mukulani on mahdoton paviaani, sille päälle tullessaan..
Kuitenkin teemme asioita kodin ulkopuolella. Syy kai siihen etten vielä ole halunnut toista on siinä, että haluan olla lapseni kanssa ja "päästä" tekemään asioita. Eväät on mukana jos on pelkoa ettei ehditä kotiin syömään, ruokarytmi ei mene pilalle yhdestä kerrasta. Vaihdetaan vaippoja autossa/vessoissa( tosin nyt opetellaan pottailua, joten housuvaipat)..

Olen käynyt kaffittelemassa yms. ja sitten on erikseen ne kerrat kun itse halua rentoutua.

Mut jokainen tekee kuin parhaaksi kokee, halusin vain selventää omalta kohdaltani, että vähemmällä pääsisin jos jäisin kotiin.

 

[Evenstar]

Kyllä minä imuroin lapsen nukkuessa. Vauva nukkuu päikkärit ulkoeteisessä vaunuissa ja se ei mitenkään noteeraa, jos täällä alhaalla muuten imuroin, toki en mene sen imurin kanssa sinne ulkoeteiseen. Ei toi vauva edes herää vaikka noi koirat haukkuvat välillä ihan lähellä, on niin tottunut noihin ääniin.

Joo, siinä imuroinnissa ei olekaan pahaa, mut tarviiko kaikki tehdä sillä asenteella et mua nyt sattuu huvittaa luukuttaa musaa niin mähän kuuntelen nukkuu lapsi tai ei, kun sen tehtävä on tottua mun tapoihin.

Tää on vissiin aika pitkälti siitä kiinni, miten äitiyteen ja lapsiin suhtautuu. Onko sitä ensisijaisesti "vaan" äiti, jonka omalla itsellä ei ole niin väliä, vai onko sitä äiti ikään kuin kaiken muun ohessa, omana itsenään.

Toki sekin vaikuttaa paljon, minkälainen lapsi on tai minkälaisia lapset ovat. Toiset osaa ottaa vauvasta asti asiat lunkisti, toiset on levottomampia ja herkemmin hermostuvia.

 

[vieras]

Kai se on vähän asennoitumisestakin.. lapset on lapsia periaatteella liikutaan taaperon ja vauvan kanssa.
Tosin esikon kanssa meilläkin oli tiukempi aikataulu eikä rytmistä paljoa poikettu.

Eiskoisne kanssa on tiukempi rytmi se on ihan luonnollista.

 

[vieras]

Oletko ajatellut ap, että teille on vaan niin kamalan tylsää tulla, että mikä tahansa tekosyy käy.

Mistäs sitä tietää, mutta kun tää kaveri on kuitenkin mun lapseni kummi, enkä usko että ei haluaisi tulla.

Jos on noin läheinen, miksi et kysyä asiaa häneltä ja tue häntä, kaikki eivät ole samanlaisia. Olet tosi harvinainne yhden lapsen äiti, jos ihan rennosti elelet.

 

[Tai ei]

Kai se on vähän asennoitumisestakin.. lapset on lapsia periaatteella liikutaan taaperon ja vauvan kanssa.
Tosin esikon kanssa meilläkin oli tiukempi aikataulu eikä rytmistä paljoa poikettu.

Eiskoisne kanssa on tiukempi rytmi se on ihan luonnollista.

Minä ainakin kuljin nimenomaan esikoisen kanssa ihan missä vaan ja milloin vaan. Nukahti niille sijoilleen, kun väsytti ja eväät ja vaipat kulki mukana. Oli 1v10kk, kun kakkonen syntyi, ja jonkin aikaa mentiin vielä miten huvitti, mutta pienempi alkoi vaatia rauhassa nukuttuja päiväunia, kun siirtyi yksiin päikkäreihin. Nyt kolmas on pikkuvauva, ja aika paljon laiskempi olen lähtemään, pakolliset kauppareissut teen ja kerhossa käydään, eipä juuri kavereiden luiona huvikseen.

Meillä on kyllä aina imuroitu ja kolisutettu tiskejä lasten nukkuessa, eikä se ole koskaan häirinnyt. Edes ovikelloon yhdistettynä koiran haukkumiseen eivät ole koskaan kukaan heränneet.

 

[Tai ei]

Kai se on vähän asennoitumisestakin.. lapset on lapsia periaatteella liikutaan taaperon ja vauvan kanssa.
Tosin esikon kanssa meilläkin oli tiukempi aikataulu eikä rytmistä paljoa poikettu.

Eiskoisne kanssa on tiukempi rytmi se on ihan luonnollista.

Minä ainakin kuljin nimenomaan esikoisen kanssa ihan missä vaan ja milloin vaan. Nukahti niille sijoilleen, kun väsytti ja eväät ja vaipat kulki mukana. Oli 1v10kk, kun kakkonen syntyi, ja jonkin aikaa mentiin vielä miten huvitti, mutta pienempi alkoi vaatia rauhassa nukuttuja päiväunia, kun siirtyi yksiin päikkäreihin. Nyt kolmas on pikkuvauva, ja aika paljon laiskempi olen lähtemään, pakolliset kauppareissut teen ja kerhossa käydään, eipä juuri kavereiden luiona huvikseen.

Meillä on kyllä aina imuroitu ja kolisutettu tiskejä lasten nukkuessa, eikä se ole koskaan häirinnyt. Edes ovikelloon yhdistettynä koiran haukkumiseen eivät ole koskaan kukaan heränneet.

Pakko vielä lisätä, että tämä pienin on kyllä kaikkein huonoin nukkumaan ja rytmittömin tapaus, vaikka ollaankin oltu enemmän kotona. Eli eipä niitä kaikkia voi opettaa mihinkään.

 

[Äityli kolmelle]

Niin ja molemmissa perheissä on vaan tämä yksi lapsi, ymmärrän kyllä että kahden kanssa on jo hankalampaa.

Ei kaikilla...kahden kanssakin oli tosi helppo mennä. Ekan kohdalla asiat oli vielä uusia ja outoja (no, me mentiin kyllä silti) mutta tokan kohdalla syömiset, nukkumiset, vaipanvaihdot yms sujui kuin tanssi ihan itsestään, sama se missä oltiin.
Mun esikoinen oli juuri täyttänyt 2 v kun kuopus syntyi.

Entä kun lapsilla on ikäeroa vain vuosi?

Ei mua oikeesti napannu lhtee mihkään niiden kanssa yksin. Meillä oli tarkkat rutiinit ja homma toimi.

 

[persikkatassu]

Mie meen minne vain tytön kanssa, mutta kaheksalta viimestään tullaan kotiin, sillon myös meiltä lentää vieraat pellolle. Päikkärit on 12-14 ja sillon oon kotona tai sit saavun kylään ennen sitä ja olen unien ajan. Ja tytön on saatava nukkua rauhassa tuo parituntinen, sillon en liiku minnekään. Rytmiä en suostu sotkemaan. On niin kivaa, kun hän saa nukkua kunnolla ja on sit pirteä ja hyväntuulinen ja ruokakin maistuu.

 

[vieras]

Esikko oli allerginen ja nukkuminen oli olematonta pari vuotta. Piti mennä orjallisesti rytmeissä niin syömisen kuin vähien unienkin kanssa ihan jo senkin takia, että pystyi itse edes joskus nukkumaan.

Ei kukaan ymmärtänyt. Kummasti ymmärrystä on löytynyt myöhemmin kun ihmettelijöille on syntynyt allergisia lapsia tai muuten vain hyvin rytmissä kiinni olevia lapsia.

 

[Madicken04]

Niin ja molemmissa perheissä on vaan tämä yksi lapsi, ymmärrän kyllä että kahden kanssa on jo hankalampaa.

Ei kaikilla...kahden kanssakin oli tosi helppo mennä. Ekan kohdalla asiat oli vielä uusia ja outoja (no, me mentiin kyllä silti) mutta tokan kohdalla syömiset, nukkumiset, vaipanvaihdot yms sujui kuin tanssi ihan itsestään, sama se missä oltiin.
Mun esikoinen oli juuri täyttänyt 2 v kun kuopus syntyi.

Entä kun lapsilla on ikäeroa vain vuosi?

Ei mua oikeesti napannu lhtee mihkään niiden kanssa yksin. Meillä oli tarkkat rutiinit ja homma toimi.

Nuokin ovat niin yksilöllisiä juttuja. Riippuu vanhemmista, lapsista ja saatavilla olevasta avusta. Meillä ikäeroa oli reilu vuosi mutta esikoinen oli kehitykseltään vielä niin vauva että pian nuo kävivät kaksosista. Mutta siis käytännössä tuon vastasyntyneen lisäksi minulla oli se 1v3kk ikäinen "vauva" joka osasi ryömiä ja oli juuri oppinut istumaan. Täysin kanniskeltava, syötettävä, puettava jne.

En tiedä, jotenkin sitä kuitenkin tuli liikuttua noiden kanssa yksin ja välillä koirakin mukana. Pakollisia menoja oli jo sen verran ettei missään vaiheessa ollut mahdollisuutta linnottautua neljän seinän sisälle miettimään miten hankalaa kahden pienen aknssa liikkuminen on. Samoin autottomuus teki senkin että liikkuminen julkislla sujui alusta asti.

Helpottavia tekijöitä meillä oli loistavat tuplarattaat, kantoliinat ja aurinkoinen esikoinen. Koin positiiviseksi tuossa myös tietyn esikoiselle opetetun rytmin. Ei niinkään että asioiden täytyi tapahtua tietyissä paikoissa aina samalla kaavalla, vaan lähinnä sen että ruokailut ja nukkumiset menivät suurinpiirtein aikataulun mukaan. Sillä missä ne hoidettiin ei ollut niin väliä, mutta pääasia että lapsi ei juuri ollut väsynyt eikä nälkäinen joten liikkuminen oli helppoa.

Mutta uskon että ihminen on varsin sopeutuvainen otus, eli olosuhteiden mukaan opitaan elämään. Jos minulla olisi ollut aikanani mahdollisuus saada mies mukaan joka paikkaan tai olisi vaikka ollut se äiti tai sisko naapurustossa auttamassa niin en varmaan olisi pärjännyt itse noin hyvin mitä tuli pärjättyä. Helposti sitä vaan menee ali siitä mistä aita on matalin.

Uskonkin että nämä äidit jotka eivät pysty lapsiensa kanssa liikkumaan minnekään ovat sellaisia lähinnä siksi että heille on tarjottu mahdollisuus siihen. Jos he olsivat yksinhuoltajia ilman sukulaisia tai ystäviä lähellä niin harva varmaan kuolisi vauvoineen kotona nälkään siksi ettei kykene yksin lapsen kanssa lähtemään kauppaan. Varmasti pakon alla tuo liikkuminen onnistuisi ja ehkä siinä itsekin huomaisi ettei se ollutkaan ihan niin hankalaa. Ei kaikki tietenkään kaipaa seuraa ja kyläilyjä tai shoppailemassa pyörimistä yhtäpaljon, eli varmasti jotkut viihtyisivät kotona enemmän kuin toiset. Mtta se mikä nyt tuntuu mahdottomalta olisikin pakon edessä korkeintaan hankalaa. =)

(Ja lopuksi, lapset ovat erilaisia ja yhden kanssa liikkuminen on hankalampaa kuin toisen. Samoin joku tuore äiti voi olla näissä jutuissa epävarmempi ja hermostuneempi joten tottakai epävarman äidin ja vaativan vauvan liikkuminen on hankalampaa kuin "helpon" vauvan ja rennon äidin.)

 

[Taa]

Onpas murheet.

 

[KOUVOLA]

Olen tässä nyt itse pienen vauvan äitinä seurannut kavereiden ja vähän muidenkin elämää pienten lasten kanssa ja joillekin se elämä on todella rankkaa ja hankalaa.
Yhdellä kaverillani on 1,5-vuotias lapsi ja hän ei voi sen kanssa tulla kahdestaan kylään, kun se on niin hankalaa, kun lapsi ei pysy yhtään paikallaan ja se koskee joka paikkaan. Kaverini voi tulla meille kylään joko lapsen päiväuniaikana, jos hänen vanhempansa vahtivat lasta, kun se nukkuu ja kaverin pitää mennä heti kotiin kun lapsi herää. Tai vastaavasti illalla jos lapsen isä on kotona lapsen kanssa.

Yhdellä kaverillani on kaveri, jolla on suht samanikäinen vauva kuin minulla ja he eivät voi tehdä juurikaan mitään, kuin olla kotona vauvan kanssa, kun kaikki on niin aikataulutettua. Lapsi herää tiettyyn aikaan ja käy tiettyyn aikaan nukkumaan, vaikka sitä ei edes nukuttaisi. Vieraat voivat tulla vain tiettynä aikana, kun lapsi herää, ja se on joka päivä sama kellon aika. Lapsi nukutetaan joka päivä päikyille samalla tavalla, käymällä tietty lenkki vaunujen kanssa, muuten se ei onnistu. Kaikesta on tehty niin vaikeaa, että minua ainakin ihan hirvittää. Lapsi käsittääkseni pidetään automatkallakin "väkisin" hereillä, ettei mene rytmi sekaisin.

Meillä mennään hyvin rennosti ja luovasti, jonkinlainen rytmi on jo 6 kuukaudessa tullut, mutta ei se mikään kellontarkka ole, vaan voi heittää tunnilla parillakin päikyt välillä. Me kuljetaan miten kuljetaan, otetaan vaan vauvalle ruoat ja vaipat mukaan, jos pitempään ollaan. Vauva saa nukahtaa autossa ihan rauhassa.
Ja nyt on siis kysymys ihan normaaleista vauvoista, ei koliikista sun muista vaivoista kärsivistä.

Meille voi tulla, kun oon aina kotona.

 

[mie]

Toiset tekee vaan kaikesta niin hankalaa
Meillä on kanssa perhetuttuja jotka ei voi tehdä "lähes mitään " kun lapset .... sitä ja tätä.
Perusjuttu on kai että ovat niin laiskoja ja lapset on hyvä tekosyy olla vaan kotosalla. Kauppa-asiatkin heille hoitaa miehen sairaseläkkeellä oleva äiti.

 

[shari]

Kyllä mä ymmärrän ap:ta, mutta se on asennekysymys. Meillä on useampi lapsi ja itse asiassa olin ensimmäisen kanssa enemmänkin rutiinifriikki. Ajattelin, että maailma luhistuu, jos lähden kotoa klo 12, kun on lapsen päiväuniaika. En osannut ottaa iisisti ja mulle olis ollut kauhistus yrittää nukuttaa lasta esim. iltaisin muualla kuin omassa kotona tietyssä aikataulussa.
Aivan hyvin olisin voinut jatkaa tällä linjalla ja tiedän monenkin lapsen äitejä, jotka näin tekevät ja ajattelevat, että tämä on nyt tätä lapsiperheessä, rutiineilla mennään tai mikään ei suju.
Toisen lapsen kanssa pipo löystyi ja opin kulkemaan vapaammin. Ei mikään ole vaikeaa kun on oikea asenne, eikä lapset säry jos esim. päiväunet viivästyy tai nukahtavat jonain päivänä jossain muualla, nukkumaanmeno viivästyy tai muuta vastaavaa. Lapset oppii joustavaankin rytmiin (erityislapsista en tiedä, osa taitaa vaatia tarkemmat rutiinit) kunhan ruokaa saa suunnilleen tietyin väliajoin eikä tule nälkä, ulkoillaan kuitenkin päivittäin ja nukutaan tarpeeksi. Nämä voi toteuttaa ilman kelloa kaulassa ja elämä tuntuu asteen verran helpommalta. Tietenkään lasten kanssa liikkuminen ei ole samanlaista kuin yksin ollessa, mutta asenne ratkaisee eniten.

 

[voisin sanoa]

Kolme ekaa lastamme olivat helppoja.Neljäs on erittäin vaikea ja viides seuraa samaa linjaa.Kyllä me toki liikumme yhdessä ja pärjään poppoon kanssa mutta pinna kiristyy nykyään huom.enemmän..

 

[mun näkemys....]

Minä kuuluin näihin äiteihin... Ja kai kuulun vieläkin.
Mulla oli yliherkkä, ärtyinen vauva, josta sanotaan hienosti "vaativa temperamenttinen". Itse kuvailen lasta perusluonteeltaan kärttyiseksi.
Ärtyisästä vauvasta tuli ärtyinen taapero. Tämä nyt ei todellakaan ole kuvittelua, sen huomasi muutkin kuin minä. Ystäväni tuijottivat uskomatta silmiään, kun meillä alettiin temppuilemaan.
Kerhoissa kävin aikani, kunnes totesin ettei ole tarkoitus mun istua kirkuva kakara sylissä sitä kolmea tuntia.
Lapsi on vieläkin paljon nukkuvaa sorttia, ja pienikin muutos rytmissä sai aikaan metelin.

Esikoinen ei ollut tällainen, ero lapsilla on kuin yöllä ja päivällä.
Epäilin jo kehitysvammaa lapsella, mutta se on vaan temperamenttinen.
Nyt ollaankin pahoissa vaikeuksissa lapsen kanssa.

 

[ap]

No kyllä mä tota mun kaveria enemmän ymmärrän, onhan se helpompaa kulkea ilman vauhtiviikaria. Itselläni kun ei sellaisesta ole vielä kokemusta.
Mulla on tietysti todella helppo lapsi, mutta mä olen alusta asti ottanut sen asenteen, että me kuljetaan ja lapsi siinä mukana.

Joku sanoi, että olen harvinaislaatuinen esikoisen äiti, jos otan asiat rennosti. No ehkä olen, sillä otin jo raskausajan rennosti, en stressannut oikein mistään. Tosin mun yksi kaveri on aivan samanlainen, meillä on tosin sama harrastuspohja, että se voi vaikuttaa paljon asiaa. Ja ehkä siksi tuntuu toisten asiat niin oudoilta, kun itse elää aivan toisella tapaa.

 

[Käärmeennahkajalka]

En lukenut koko ketjua, mutta pakko kertoa, että munkin esikoinen oli sellainen, että missä vaan pystyi käymään ja miten vaan pystyi menemään. Ja niines mäkin ihmettelin ihmisiä, jotka pitivät lasta TEKOSYYNÄ kotona nyhväämiseen.

Ja sitten tuli kuopus.

Ikää on just se reilu vuosi ja tapaus on täysin ylivilkas kauhukakara!!!! En minä halua lähteä minnekkään kahville, kun en pysty edes sitä kahvia juomaan. Sit jos kutsun ihmisiä mun luokse saan hetken istuttua rauhassa, kun oma koti on laitettu "lapsiturvalliseksi". Mä ihan rehellisesti nykyään suorastaan vihaan vierailuja...

Ehkä tämä tästä helpottuu joskus

 

[Sydän]

Itse en ainakaan tajunnut että vauvan kanssa on helppoa liikkua Olin hieman tyhmä!!
Mutta kyllä sitten jossakin vaiheessa ymmärsin sen, ettei meidän ole pakko vain kotona olla.

Nyt lapsi jo yli kolme ja liikutaan melko paljon.

Yhdellä kaverillani on 2v ja ½-vuotias ja liikkuu niiden kanssa todella paljon. Toisella kaverillani taas on 3v ja ½-vuotias eikä pääse edes vessaan saatikka suihkuun - kauppaan menosta puhumattakaan!

 

[Käärmeennahkajalka]

Itse en ainakaan tajunnut että vauvan kanssa on helppoa liikkua Olin hieman tyhmä!!
Mutta kyllä sitten jossakin vaiheessa ymmärsin sen, ettei meidän ole pakko vain kotona olla.

Nyt lapsi jo yli kolme ja liikutaan melko paljon.

Yhdellä kaverillani on 2v ja ½-vuotias ja liikkuu niiden kanssa todella paljon. Toisella kaverillani taas on 3v ja ½-vuotias eikä pääse edes vessaan saatikka suihkuun - kauppaan menosta puhumattakaan!

No josko ne kaikki lapset ei oo samanlaisia?

 

[kinuski]

Tässä taas näkee tän yhden lapsen äitien ajattelutavan, että tietenkin kaikki vauvat ja taaperot ovat samanlaisia, se on vain äidin hysteerisyyttä tai laiskuutta... hohhoh!

Meillä esikoisella oli jo pienestä hyvin tarkat rutiinit ja rytmit, minä en niitä tehnyt, vaan lapsi itse. Muuten ei ollut väliä, mutta jos nukkuma-ajat tai ruokailu siirtyi, se tiesi koko päivän olevan sekaisin. Itseäni se ärsytti, koska olin tottunut käymään kylässä yms enkä olis jaksanut kotona vaan kökkiä. No vauvanahan se oli helppoa, kun vauva nukkui ja söi siellä missä oltiin milloinkin, mutta vähän isompana se ei mennytkään niin. Esikoinen lähti liikkumaan aikaisin, 6kk meni tukia vasten ja alkoi kiipeillä, silloin mun täytyi kotonakin olla 24/7 vahtimassa, poika oli koko ajan jossain kiipeämässä tms ei hetkeäkään paikallaan. Jos halusin tehdä jotain rauhassa, käydä vessassa vaikka, niin poika piti laittaa hyppykiikkuun huutamaan siksi aikaa. Ei mun mielestä ollut kiva käydä kylässä, kun sai koko ajan kävellä tuon perässä, ja tuo lapsi oli tosiaan niin tapaturma altis että olin ihan varma ettei se selviä hengissä vuoden ikään asti. Kyllä me silloinkin käytiin kylässä yms, mutta olin aina niin puhki sen jälkeen. Ja olin silloin vielä yh, eli ei ollut sitä isää siinä auttamassa. Poika on nyt 8v, ja vieläkin sillä on oltava aika tarkat rutiinit, muuten kiukutellaan ja mennään ylikierroksilla.

Kuopus taas oli ihan erillainen, ei haitannut vaikka unet vähän siirtyi tai vaikka ruoka ei ollutkaan justiinsa tiettyyn aikaan. Vilkas oli tuokin, mutta huomattavasti isoveljeään rauhallisempi ja varovaisempi, vaikka aikaisin lähti myös liikkeelle. Silloin mä vasta tajusin että näinkin helppoja lapsia voi tosiaan olla. Joka paikkaan oli helppo lähteä kun otti vaan eväät mukaan, ja tuo nukkui päiväunensa vaikka kylässäkin. Ja nyt kun oli vielä se mies siinä auttamassa, niin pääsin vaikka yksinkin kyläilemään.