Miten Jehovantodistajille sanotaan nätisti, etten halua puhua uskonasioista?

Alkuperäinen kirjoittaja Koodi-:
Alkuperäinen kirjoittaja taatelimanteli:
Itse hoidin asian antamalla heille myös luettavaa, jota eivät ottaneet vastaan eivät sen jälkeen enää käyneet ovella.
Mitä luettavaa? Olen joskus antanut nimittäin tutulle Jehovan todistajalle kirjan, jossa kommentoitiin heidän oppiaan kriittiseen sävyyn, ja tyyppi selkeästi loukkaantui kirjan sisällöstä. Vastaanottamisesta kieltäytyminen voi siis olla vähemmän loukkaavaa.
Ihan toisen uskonnon materiaalia olin antamassa, ei sillä ennen olin tekemisissä enemmänkin ihanien ihmisten kanssa, jotka ovat edelleenkin varmaan Jehovan todistajia, mutta uskonasioista ei heidän kanssaan puhuttu ikinä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja minä:
jotka tulee oven taakse,mut mun ovelle tuli nuori mies pienen pojan kanssa!!!Pakkohan mun oli kuunnella ystävällisenä.En kehdannut pienen pojan kuullen alkaa selostaan,että en usko jumalaan.
Mikä pakko, ja Jehovan todistajaa en kyllä kunnioita. Koska sun oven taakse on tullut joku evl. lapsen kanssa saarnaamaan ?Eikö sekin jo kerro jotain että pieni lapsi otetaan mukaan ovien taakse kiertämään.
 
äskeinen
olen oikeasti edelleen aivan järkyttyny siitä miehestä ja pojasta oven takana...Mitä se lapsi riepuki saa kuulla ku joutuu tommoseen mukaan.Poika katteli kenkiään,ei vilkaissut mua kertaakaan ja mä olin niin hämmentyny.Mä en voi uskoa,että lapsi otetaan tollasiin juttuihin mukaan!Ja teki mieli sille miehelle se sanoakin,mutta enpä voinu ku se poika oli mukana.
 
vieras
Meillä kävi tasaiseen tahtiin ovella jehovan todistajia, kunnes yks päivä mies oli kotona
ja avoi oven pelkkä pyyhe päällä (tuli suihkusta). Lisäksi täräytti olevansa muslimi.
Siihen loppui häirintä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuljmyllynlämmittäjä:
Materiaalin ottaminen on selkeä virhe, sillä se viestittää käännyttäjille kiinnostuksesta. Kieltäydy kaikesta materiaalista ja keskusteluista ystävällisesti mutta tiukasti.
Hm. Mä ainakin otan kaiken ilmaisen. Mutta kun ne yrittää siis MYYDÄ niitä! Törkeää, että pitäs maksaa jostain, mitä ei ensinkään halua.
He maksavat itse seurakunnalleen materiaalista. Seurakunta ei osta lehtiä enää takaisin eikä niitä viitsi paperinkeräykseenkään viedä (toinen JT voi löytää ne ja raportoida), joten kunnollisen, vaikkakin vähemmän menestyksekkään JT-käännyttäjän tunnistaa siitä, että hänellä on ullakolla nipputolkulla vanhoja Herätkää!- ja Vartiotorni-lehtiä.

Tosin viimeksi kun minulla oli tarvetta Raamatun Uuden Maailman käännökselle, tarjouduin ostamaan sen Asematunnelin todistajalta ja hän olisi antanut sen ilmaiseksi. Annoin sitten vajaan kympin vastalahjana.
 
Kysyin tätä niiltä mummoilta ja he väittivät, että eivät maksa, vaan materiaali maksetaan vaapaaehtoisten nimettömien lahjoituksilla.
 
pohjantähdenalla
Muistuu mieleen niin monia ketjuja jehovien käynneistä ja kuinka on saatu ne pois ovelta nopeasti :LOL: olisi hauska lukasta uudelleen niitä,täytyypä mennä penkomaan jos löytyis vielä.
 
heppu
Mä sanoin niinkuin asia on: olen kristitty ja en muuksi muutu, kiitos en halua teidän materiaaleja enkä käyntejä. Ystävällisesti sanoivat heipat ja sen jälkeen eivät ole käyneet.
 
Ne on rustannut ylös missä asut joten tulevat uudestaan aina sen takia että suhtaudut myönteisesti heihin. Näin he olettavat jos et ole sanonut suoraan ettei kiinnosta.
Mä olen sanonut kun tulevat lehtinensä ovelle että uskon Jeesukseen ja kuulun hellareihin niin eipähän ole näkynyt sen koommin.
Ovat varmaan aatelleet että oon niin paatunut ettei mitään jakoa :kieh:
 
Mulla oli aikoinaan Jehovan todistaja kurssikaverina. Hän neuvoi, että jos ei halua noita kiertäjiä enää ovensa taakse, niin täytyy sanoa selvästi, että tälle ovelle ei enää saa tulla. Kiertäjien pitää laittaa se ylös ja ilmoittaa muillekin kielletystä paikasta. Itse kielsin kerran eikä heitä ole sen jälkeen meillä käynyt.

Yksi tyyppi ilmaisi mielipiteensä pidemmän kaavan kautta. Hän viittilöi omakotitalon ovella jo kaukaa todistajille, että tänne vain, osti yhden kappaleen jokaista heidän kauppaamaansa lehteä ja vei sitten kaksikon takkahuoneeseen. Laittoi lehdet takkaan, tuikkasi ne tuleen ja liekkien iloisen rätinän yli huikkasi: "Totuus ei pala tulessakaan!"
 
asiallista
Minä olen toiminnan ihminen, joten soitin paikalliseen jehovantodistajien seurakuntaan ja kerroin ystävällisesti, että toivoisin ettei minun ovikelloani soiteltaisi eikä postiluukusta työnnettäisi esitteitä (silloin kun en ollut kotona, sieltä saattoi tulla lehti ja käsinkirjoitettu lappu että et ollut kotona, tulemme toisella kertaa uudelleen) , eikä sen jälkeen ole tullut yhtään yhteydenottoa jehovantodistajilta:) Mitä ilmeisimmin jehovantodistajat ovat jakaneet asuinalueet keskenään tai pitävät muuten kirjaa käynneistään, joten tietävät kyllä seurakunnassa kuka ovella käy.

Se on minusta kotirauhan häirintää, jos toisen ovella käy säännöllisesti ei-toivottuja vieraita, mutta näköjään tuo ongelma on halutessaan hyvin helppo hoitaa pois päiväjärjestyksestä... Tällä tavalla pystyy suojelemaan myös lapsiaan. Ainakin minun yläasteikäistä pikkusiskoani yritettiin käännyttää vanhempiemme ollessa pois kotoa ja hän oli aivan kiihdyksissä sen keskustelun jälkeen, kun koki ettei tullut kuulluksi siinä, mutta ei kehdannut lyödä ovea kiinni.
 
vieras
Voi olla että nätisti sanominen ei auta, riippuu ihan henkilöstä.

Mutta kun otat lehtiset vastaan niin takuulla tulevat takaisin. Ja sitten muutaman käynnin jälkeen alkavat pyrkiä sisälle (kotitarkastukselle) ja sitten kutsu valtakunnansalille ja sitten voisit jo alkaa puolen vuoden sisällä oveltaovelle-työn :)
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Mä sanoin aikoinaan, että olen jo saanut verensiirtoja, joten mun kohdallani peli on jo menetetty. Eivät tulleet enää sen jälkeen ovikelloa soittamaan.
Tässä syy miksi Jehovan todistajat eivät ota verensiirtoja.
Jumala vaatii meitä karttamaan verta. Tämä tarkoittaa sitä, ettemme saa millään tavalla ottaa ruumiiseemme toisen ihmisen verta tai edes omaa vertamme, jota on varastoitu. (Apostolien teot 21:25.) Tosi kristityt eivät siis ota verensiirtoja. He hyväksyvät muunlaisen lääketieteellisen hoidon, esimerkiksi verettömien valmisteiden antamisen. He haluavat elää, mutta he eivät yritä pelastaa elämäänsä rikkomalla Jumalan lakeja (Matteus 16:25).

vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Rukoilijasirkka:
Alkuperäinen kirjoittaja Tuuljmyllynlämmittäjä:
Materiaalin ottaminen on selkeä virhe, sillä se viestittää käännyttäjille kiinnostuksesta. Kieltäydy kaikesta materiaalista ja keskusteluista ystävällisesti mutta tiukasti.
Hm. Mä ainakin otan kaiken ilmaisen. Mutta kun ne yrittää siis MYYDÄ niitä! Törkeää, että pitäs maksaa jostain, mitä ei ensinkään halua.
Miten Jehovan todistajien työ rahoitetaan?
Vapaaehtoisin lahjoituksin, kuten varhaiskristittyjenkin työ (2. Kor. 8:12; 9:7). Heidän kokouksissaan ei koskaan kerätä kolehtia; he eivät pyydä rahaa ihmisiltä. Kiinnostuneilta mahdollisesti saadut lahjoitukset käytetään todistajien maailmanlaajuisen raamatullisen opetustyön edistämiseen.
Todistajille ei makseta siitä, että he menevät talosta taloon tai tarjoavat raamatullista kirjallisuutta kaduilla. Rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan saa heidät puhumaan Jumalan ihmiskuntaa koskevista rakkaudellisista järjestelyistä.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja vaihtoehto..:
mun tuttu sanoi lehden tuputtajalle kerran, että kyllä saa käydä, mutta uskonasioista ei puhuta! Lehdet voin lukea jne. Arvatkaas miten kävi? Tuttu sai elinikäisen ihanan ystävän, joka aina kierroksellaan kävi kahvittelemassa ja jätti lehdet, mutta koskaan ei uskoaan tuputtanut1
Jehovan todistajat eivät tuputa
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja TriplaIsä:
Kerran tuli hihhulit ovea renkuttamaan juuri kun oli lätkän mm-kisat ja töllöstä tuli Suomi-Ruotsi. Voi saatana mitä kotirauhan häpäisyä!

Hihhuli alkoi homoisella äänellä piipittämään että "oletko koskaan ajatellut...". Keskeytin lauseen kysymällä että "ootko itte ajatellu että telkasta tulee just lätkämatsi" ja vetäisin oven kiinni.
Eivätkä Jehovan todistajat ole hihhuleita
 
Yhteistyössä