Kirjoitanpa minäkin, kovin tutuilta ovat kuulostaneet monien aikaisempien kirjoittajien viestit. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta, toistemme parhaita ystäviä lapsen tuloon saakka, nyt en ole enää ihan varma. Yhteinen päätös tehdä lapsi, joka on nyt 1 v 3 kk. Sovittiin ennen lapsen syntymää, että yhdessä tehdään kaikki ja että kotityöt eivät kasaudu minulle ja että pääsen edelleen käymään harrastuksissa jne.
No, kuten arvata saattaa, toisin kävi. Poikamme syntyi ennen aikojaan, mies oli kai sitten valmistautumaton tilanteeseen (kuten minäkin). Alussa hän jaksoi hoitaa lasta jonkin verran, mutta ilmoitti jonkin ajan päästä, että "hän ei ole koskaan ollut hyvä lasten kanssa" eli ei hoida enää. Ei yksinkertaisesti jaksa ja halua olla lapsensa kanssa. Satunnaisesti hoitaa, kun on pakko. Muuten lapsen hoito on jäänyt kokonaan minulle, samoin kodin hoito. Kaikki asiat, joita haluaa tehtävän, pitää erikseen sanoa ja miettiä tarkkaan, millä äänensävyllä sanoo, ettei vaan tule riitaa. Ja sitähän tulee helposti.
Olen yrittänyt tehdä kaikkeni, ollaan käyty yhteisillä viikonloppumatkoillakin, kun mies on sitä mieltä, että elämä on nykyään niin tylsää. Hän ei ole ollut mikään kova bailaamaan ennenkään eikä siis käy nytkään. Sitten harvoin kun käy, juhlii aamuviiteen (vaikka olen muuta toivonut) ja sitten onkin seuraavana päivänä kaksi lasta hoidettavana = (
Ymmärtäisin vielä, jos hänellä vaikka olisi joitain harrastuksia, mutta kun hänen ainoa harrastuksensa on istua koneen ääressä ja keskustella keskustelupalstoilla (talousasioista, ei mitään pornoa tms...). Toivoisinkin, että hän alkaisi harrastaa jotain liikuntaa ja antaisin hänen ilomielin mennä, jotta hän saisi jostain energiaa tarttua asioihin. Nyt on ihan flegmaattinen, mikään muu ei kiinnosta kuin tuo keskustelupalstoilla roikkuminen.
Itselläni on kortti jumppasalille ja olen tottunut entisessä elämässäni käymään siellä pari kertaa viikossa. Eipä ole tullut viime aikoina käytyä. Paras juttu oli vähän aikaa sitten, kun mies sanoi, että koska pojalla on nyt paha äiti-kausi menossa, niin minun on syytä vähentää omia menojani. Jaa niin mistä?
Töihin lähdön aika on pian, minulle on tarjottu uutta tosi haastavaa työtä, joka ei ole mikään 8-16 työ. Mies kannustaa ottamaan sen, mutta en taida voida enkä uskaltaa, kun tilanne kotona on se mikä on. Kaikki kaatuisi kuitenkin minun niskaani eikä mies halua hoitaa poikaansa iltaisin, jos minulla on pakollisia menoja. Tämä kuulostaa ihan älyttömältä pohdinnalta, tiedän sen, ja tämä uusi työ olisi urani (ja varmaan mielenterveytenikin) kannalta tosi hieno juttu, mutta kun...
Kertokaa mielipiteitänne -kiitos jotain muita kuin että pane se mies ruotuun ; )