Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Madicken04:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Ehkäpä teksiimme sitten niin, että yksi vanhempi käyttää yhtä lasta uimassa, toinen toista. Pienin varmaan ensimmäiseen pariin vuoteen ei ole välttämätön sinne rannalle, käyttäisin häntä sitten kun isommat on isän kanssa kotona.
Turvallisuudesta ei kuitenkaan kannata tinkiä,vaikka ennenvanhaan ajat olivat sellaiset, että äiti vahti rannalta neljää lasta. Ei ole oikeasti vaikea toteuttaa sitä turvallisuusasiaa vaikka olisikin enemmän lapsia, ei kaikkia vaan tarvitse viedä yhtäaikaa rannalle. Ja luonnollisesti sitten kai käydään vähän harvemmin, että saadaan järjestelyt toimimaan.
Toki tämä varovaisuus sitten meilläkin edellyttäisi että kotonakin täytyisi olla kokoajan 1-2 lastenhoitajaa sen avnhemman/vanhempien lisäksi ettei kukaan lapsista olisi hetkeäkään ilman aikuisen jatkuvaa valvontaa.
Kyllä meillä ulkoillaan, käydään kaupungilla, leikkipuistoissa yms myös niin ettei aikuisia ole yhtäpaljoa kuin lapsia mukana. Uimassa on kiva käydä koko perheellä ja lapsia vahditaan silloin parhaimman mukaan. onneksi se yleensä tuppaa riittämään, vaikka toki siinäkin (kuten kaikessa muussakin elämässä ) on ne omat riskinsä.
varmaan kotona lapsi tarvitsee ihan vähän erilailla vanhemman ihmisen valvontaa kuin vedessä. Ei meillä koti ainakaan ole mikään surmanloukku, missä lapsi ei voisi olla ilman että hänen peräänsä katsotaan kokoajan. Järven mä lasken tällaiseksi, missä valvonta on oltava herkiämättä. Mielelläni myös pyörälläajo ja muu on sellaista pienten kanssa, että yhtä vielä vahtii mutta että kahta? tai tietysti jollain kentällä kahtakin, mutta liikenteessä ei.
Mutta ihan miten nämä asiat haluaa selitellä, kyllä mustakin olisi mukavaa käydä uimassa koko perheen kanssa jos olisi kolme pientä. Mutta kyllä se turvallisuus menee etusijalle, ei ole sitten mukavaa kun jotain sattuu. Kyllä normaalisti kuitenkin 2 vanhempaa voi vahtia kolmea lasta, mutta jos lapset on pieniä tai lapsilla on jotain erityistarpeita, on se vähän toista jo. Onhan heillä päiväkodissakin melkeinpä oma valvoja
No, ei meidän autistisella alapsella ole päiväkodissakaan omaa valvojaa retkillä tms (avustaja 2h/pv, aika mikä käytetään treenaamiseen), kaiken normaalitoiminnan on muiden hoitajien vastuulla.
Mutta siis kyllähän jo kotonakin voi sattua yhtä tai toista vaikka meilläkin on vaaranpaikkoja karsittu monin tavoin. Ja kun astutaan kotioveta ulos tilanne muuttuu viela ratkaisevasti. Sieltä lähileikkipuistostakin löytyy kahluuallas ja vaikka kauppaan on alle 200m matkaa niin siinäkin, rauhallisella tiellä kulkee autoja. Päiväkotiin on vielä matkaa 500m tuota samaista tietä eikä ole tullut mieleen että pitäisi aina olla kaksi mukana lapsia viemässä/hakemassa.
Tosiasia vaan on etten varmasti edes yhden lapsen kanssa pystyisi sitä 24/7 tuijottamaan lasta niin ettei tälle varmasti pääse tapahtumaan mitään. Eikä tämä tarkoita sitä että lapset jätetään täysin oman onnensa nojaan.
no mä en puhunut pelkästään autismista tässä kun puhuin erityispiirteistä, autistinenhan saattaa olla hyvinkin rauhallinen ja helposti vahdittava. Kunt taas on tiettyjä erityispiirteitä mitkä vaativat omaa valvojaa ainakin tietyissä tilanteissa per lapsi.
Ilmeisesti olet arvioinut, että te kaksi vanhempaa voitte vahtia kolmea. Ja sanoinkin, että yleensä näin on, että kyllä kaksi kykenee vahtimaan kolmea, ellei lapset ole hyvin pieniä tai lapsella ole jotain missä tarvitsee yleensäkin omaa valvojaa.
Ajattelin vain kirjoittaa siltä kantilta, kun alunperin sain käsityksen, että tänä vuonna on tilanne sellainen, että lapsesi tarvitsisisvat oman valvojan veteen. Kirjoitit, että niin toimitte tänä kesänä. Sitä tarkoitin kommentillani, että mikäli näin on, ei tästä tarvitse luopua ensi kesänä pelkästään perheenlisäyksen puolesta. ilemisesti käsitin väärin, koska itse sanoit, että pärjäätte vaikkei lapsella ole omaa valvojaa. Se on jo sitten teidän asianne. Esimerkiksi taas minä en pärjäisi 2,5 ja 1,5vuotiaiden lasten kanssa ja ajattelin tilanteen omalle kohdalle, jos tulisi ensikesäksi perheenlisäystä.
Ja tuota, mun mielestä sillä on kyllä edelleenkin eroa onko lapsi kotona vai järvessä. Mutta jos sun mielestä ne kaksi on ihan tosissaan toisiinsa verrattavia asioita, niin saat olla sitä mieltä.